Aleksi Ojala siirtyy Veli-Matti Rannan valmennukseen

Aleksi Ojala siirtyy Veli-Matti Rannan valmennukseen

Kilpakävelijä Aleksi Ojala siirtyy Veli-Matti Rannan valmennukseen. Ojalaa valmentaa tällä hetkellä kolmikko Jani Lehtinen, Antti Kempas ja Juha Kinnunen, joilta valmennusvastuu siirtyy Rannalle pikkuhiljaa syksyn aikana. 

– Lehtinen tekee Aleksin ohjelmat lokakuulle asti. Minä olen mukana taustalla, ja jonkin verran harjoittelun käytännön seurannassa. Sen jälkeen vaihdetaan rooleja. Jani on lupautunut jäämään mentoriksi. Myös Juha Kinnunen on luvannut auttaa yksittäisten harjoitusten puitteissa, jos sitä tarvitaan, Ranta sanoo.

Lehtisen mukaan keväällä 2017 alkanut kolmen valmentajan järjestely oli alkujaan Lontoon MM-kisoihin tähdännyt projektiluontoinen ratkaisu, jota sitten jatkettiin.

– Nyt tehdyllä ratkaisulla on haluttu tehostaa Ojalan päivittäisvalmennusta. Lempäälässä asuva Ranta pääsee paremmin mukaan Urjalassa asuvan Ojalan harjoituksiin, joka vähentää Ojalan tarvetta liikkua, Lehtinen sanoo.

– Olen nauttinut harjoittelusta nykyisten valmentajien kanssa, mutta autossa on tullut istuttua aika paljon. Nyt odotan yhteistyötä Vellun kanssa mielenkiinnolla. Tunnen hänet pitkältä ajalta, Ojala sanoo.

Harjoittelu pysyy tutuilla linjoilla

Ranta, 48, on entinen kestävyysjuoksija. Nykyisin hän toimii hierojana ja on menestynyt kestävyysjuoksijoiden kuten Jarkko Järvenpään valmentajana. Hän on myös Lempäälän Kisa Yleisurheilu -seuran valmennuspäällikkö.

Yhteistä historiaa Rannalla ja Ojalalla on Teivo Stayers -seurasta, jossa Ranta vaikutti, kun Ojala aloitteli urheilu-uraansa silloin vielä juoksijana.

Kansainvälisen tason aikuiskävelijän Ranta ottaa hoteisiinsa ensi kertaa, mutta kävely ei ole hänelle uusi laji. Markus Kyrölä ja Marja Hovi kävelivät Rannan valmennuksessa menestyksekkäästi nuorten sarjoissa. 

– Kävelyssä ja kestävyysjuoksussa perusasiat ovat samanlaisia. On mielenkiintoista päästä yhdistämään tietämystä, joka on minulla on juoksupuolelta varsinkin, kun saan apua Lehtiseltä, Ranta sanoo.

Suuria mullistuksia Ojalan valmennukseen ei ole luvassa.

– Ei ole järkeä yrittää keksiä pyörää uudelleen. Enemmän kyse on siitä, että pystyn jatkamaan ja jalostamaan sitä valmennusta, jonka Reima Salonen aloitti ja viemään eteenpäin niitä ideoita, joita Lehtisellä ja nykyisillä valmentajilla on ollut, Ranta sanoo.

Ojala, 25, nousi kansainväliselle tasolle Reima Salosen valmennuksessa. Hänen 50 kilometrin ennätyksensä on 3.46.25. Vuosi sitten hän oli Lontoon MM-kisoissa 14:s. Ensi kesän päätavoite ovat MM-kilpailut Dohassa.