18-vuotias Santeri Kuusiniemi aitoi huippuajan

18-vuotias Santeri Kuusiniemi aitoi huippuajan

Helmikuun toisena viikonloppuna maajoukkueurheilijat keskittyivät Tampereen maaotteluun. Muut kansallisen tason urheilijat ovat tavoitelleet tulosrajoja ja viimeistelleet kuntoaan Suomen hallimestaruuskilpailuihin.

Suomen hallimestaruuksista kilpaillaan lauantaina ja sunnuntaina 18.-19. helmikuuta Jyväskylän Hipposhallissa

Turussa Kupittaan hallissa järjestettiin avoimet kaksipäiväiset Varsinais-Suomen juniorimestaruuskilpailut. Lauantaina parhaita tuloksia tekivät naisten 60 metrin juoksussa 18-vuotias Turun Weikkojen Taika Koilahti ja Raision Kuulan vasta 14-vuotias Johanna Kylmänen ajoin 7,77 ja 7,81.

Toisena kilpailupäivänä Koilahti voitti pituushypyn uudella halliennätyksellään 597 ja Kylmänen 300 metriä ajalla 42,14. Esbo IF:n vasta 16-vuotias Saga Andersson voitti naisten seiväshypyn erinomaisella tuloksella 410. Lisäksi Andersson yritti kolmesti uutta ennätystään 423.

Sunnuntain yllättäjä oli viimekesäinen 19-vuotiaiden 100 ja 200 metrin kaksoismestari Lempäään Kisa Yleisurheilun Santeri Kuusiniemi, joka aitoi 60 metriä junioriaidoin alkuerissä 7,83 ja finaalissa käsiajanotolla peräti 7,6. Elmo Lakan nimissä oleva junioreiden Suomen ennätys sähköisellä ajanotolla on 7,76.

Teknisen vian vuoksi sähköinen ajanotto ei finaalissa toiminut eikä Kuusiniemen tulos ole ennätyskelpoinen. Kuusiniemen aikaisempi oma ennätys junioriaidoin oli viimetalvinen 8,29.

Naisten 60 metrin aitajuoksussa Helsingin Kisa-Veikkojen 18-vuotias Anni Siirtola paransi ennätyksensä 8,54:ään. Annin isä Timo Siirtola aitoi omalla kilpaurallaan 60 metriä tasan 8 sekuntiin ja 110 metriä tasan 14 sekuntiin sekä palkittiin kahdesti Kalevan kisoissa pronssimitalilla.

 

Kunnanlääkäri Eliander sinkautti kauden kärkituloksen

Avoimissa Satakunnan hallimestaruuskilpailuissa Porin Karhuhallissa heitti Turun Urheiluliiton Lotta-Kaisa Eliander naisten kiekkoa kauden kärkituloksen 51,75. Kemiön kunnanlääkäri paransi Salla Sipposen aiempaa kärkitulosta 94 senttiä. Viime vuoden Kalevan kisoissa Sipponen voitti mestaruuden ja Eliander oli neljäs.

10000 metrin hallitseva Suomen mestari Arttu Vattulainen Joensuun Katajasta juoksi Ouluhallissa rataharjoituksen kansallisen 3000 metrin kilpailun jäniksenä. Kaksi kilometriä vierähti noin 8.35:n vauhtia, minkä jälkeen Vattulainen siirtyi verryttelemään. Ensi viikonloppuna hän kilpailee Irlannissa.

– Tuntui hyvältä, oli kevyttä juokseminen. Ensi viikolla Irlantiin positiivisella mielellä, huikkasi Vattulainen.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

TURKU 11.-12.2.2017 Junioreiden Varsinais-Suomen hallimestaruuskilpailut

(Lyhyt 170 m rata.)

1. päivä 11.2.

Miehet,

400 m: 1) Harald Spoof 19 TuUL 52,17.

5000 m kävely: 1) Kari Laiho 54 LaitJy 25.31,81. – Ikätasoitus: 21.36,52.

Seiväs: 1) Iiro Suutarinen 17 ÄhtärU 435.

Pituus: 1) Juha Sola NaantLö 714, 2) Antti Tiekso 18 TuWe 684, 3) Joona Forsgren 19 TuUL 682.

Naiset,

60 m: 1) Taika Koilahti 19 TuWe 7,77. – 2. alkuerä: 1) Koilahti 7,78. – 3. alkuerä: … 2) Iina-Kaisa Mäkelä 18 KUYU 8,25 (moniottelija). – N17 60 m: 1) Johanna Kylmänen 15 RaisKu 7,81, 2) Sofia Kankaanpää 17 TuUL 7,92. – 2. alkuerä: 1) Kankaanpää 7,99. – 3. alkuerä: 1) Kylmänen 7,93.

400 m: 1) Marika Aarnio 18 TuWe 60,45.

3000 m kävely: 1) Roosa Lehtinen 16 TuWe 17.10,13.

Korkeus: 1) Saara Sinervo 19 SalVil 170.

2. päivä 12.2.

Miehet,

200 m: 1) Tuomas Lehtonen 19 LiePa 22,78, 2) Santeri Kuusiniemi 19 LempKi 23,16.

300 m: 1) Kalle Stylman 17 LiePa 37,19.

60 m aj (100 cm): 1) Santeri Kuusiniemi 19 LempKi 7,6 (parempi kuin 19-v. SE, mutta käsiajanotolla), 2) Pyry Santahuhta 18 KankaanpSL 8,0, 3) Elias Ylöstalo 19 SibVa 8,1, 4) Joona Forsgren 19 TuUL 8,4, 5) Oscar Varalahti 18 SalVil 8,8. – 1. alkuerä: 1) Kuusiniemi 7,83 (19-v. ka-3), 2) Santahuhta 8,30, 3) Ylöstalo 8,45. – 2. alkuerä: 1) Forsgren 8,60, 2) Varalahti 8,91, 3) Toma Lahtinen 18 HIFK 8,92.

Korkeus: 1) Casper Tillander 17 SibVa 194, 2) Iiro Isokääntä 19 SalVil 191.

3-loikka: 1) Veikko Nugraha EspTa 15,19, 2) Antti Tiekso 18 TuWe 14,80 (ennätys vuoden alussa 13,79).

Naiset,

200 m: 1) Jessica Rautelin EsboIF 26,78.

300 m: 1) Johanna Kylmänen 15 RaisKu 42,14, 2) Elin Mickos 17 SibVa 42,26.

800 m: 1) Marika Aarnio 18 TuWe 2.19,87, 2) Astrid Snäll 18 FoSa 2.21,38.

60 m aj: 1) Anni Siirtola 19 HKV 8,64 (ae. 8,54), 2) Noora Juslin 18 BorgåAk 8,94, 3) Iiris Peterzéns 19 EspTa 8,95, 4) Heidi Parikka 19 HKV 9,15. – 1. alkuerä: 1) Peterzéns 8,93. – 2. alkuerä: 1) Siirtola 8,54, 2) Saga Kivekäs EspTa 8,67 (ei osallistunut finaaliin), 3) Juslin 8,86, 4) Jessica Rautelin EsboIF 8,88 (ei osallistunut finaaliin).

60 m aj (76,2 cm): 1) Saara Keskitalo 17 EspTa 8,78, 2) Sanni Kettunen 17 SalVil 8,97 (ae. 8,94), 3) Elin Mickos 17 SibVa 9,03, 4) Kia Laisi 16 EspTa 9,11 (ae. 9,10), 5) Janette Hanski 17 KarhU 9,12. – 1. alkuerä: 1) Kettunen 8,94. – 2. alkuerä: 1) Mickos 9,09. – 3. alkuerä: 1) Keskitalo 8,86, 2) Laisi 9,10.

Seiväs: 1) Saga Andersson 17 EsboIF 410, 2) Saana Ivakko 16 EspTa 325. – Andersson (385-o, 400-o, 410-xo, 423-xxx).

Pituus: 1) Taika Koilahti 19 TuWe 597, 2) Iina-Kaisa Mäkelä 18 KUYU 563, 3) Saga Kivekäs EspTa 560, 4) Jessica Rautelin EsboIF 555, 5) Tilda Lipasti 19 HIFK 549 (601 2015).

Kuula: 1) Suvi Arvela 19 VehmKi 11,89, 2) Jessica Rautelin EsboIF 11,52, 3) Iina-Kaisa Mäkelä 18 KUYU 11,16, 4) Elina Kinnunen 18 UKK 10,69 (keihäänheiton 17-v. EM-3 2016).

Kuula (3 kg): 1) Janette Hanski 17 KarhU 14,21, 2) Ilona Vuori 15 MarttMu 12,74.