Suomen Urheiluliiton säätiöt

YLEISURHEILUN TUKI -SÄÄTIÖ

Yleisurheilun Tuki -säätiön tarkoituksena on taloudellisesti tukea yleisurheilun hyväksi tapahtuvaa toimintaa maassamme. Säätiö on perustettu 2. päivänä marraskuuta 1953.

Säätiön alaisuudessa toimii tuloverolain mukaiset valmennus- ja urheilijarahastot. Valmennusrahaston tarkoituksena on hallita Suomessa yleisesti verovelvollisten yleisurheilijoiden aktiiviuran valmennus- ja urheilutoimintaa varten rahastoimia urheilemisesta saatuja tuloja. Urheilijarahaston tarkoituksena on hallita Suomessa yleisesti verovelvollisten yleisurheilijoiden rahastoimia urheilemisesta saatuja tuloja aktiiviuran jälkeistä käyttöä varten.

Säätiön asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu yksitoista jäsentä. Juoksevia asioita hoitaa asiamies. Säätiön hallitus kokoontuu toimintavuoden aikana sääntömääräisen kevätkokouksen lisäksi tarpeen mukaan.

Valmennus- ja urheilijarahastojen asioiden ja varojen hoitamista varten säätiön hallitus nimeää johtokunnan. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä, joista kaksi edustaa Suomen Urheiluliitto ry:tä ja kaksi urheilijoita.

Tutustu valmennus- ja urheilijarahastoon tarkemmin täältä.

SUOMEN URHEILUTUTKIMUSSÄÄTIÖ

Suomen Urheilututkimussäätiön tarkoituksena on edistää, kehittää ja tukea sellaista tieteellistä perus- ja sovellettua tutkimusta, joka pyrkii fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen.

Säätiö on perustettu 18. päivänä huhtikuuta 1978. Säätiön peruspääoman on luovuttanut Suomen Urheiluliitto ry.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa tutkimusapurahoja urheiluvalmennuksen lääketieteellisten ja yhteiskuntatieteellisten ongelmien selvittämiseksi. Omakatteisesta Pekka Peltokallion rahastosta jaetaan tutkimusapurahoja nuorelle lääkärille urheiluvammatutkimuksiin. Apurahoja pyritään myöntämään vuosittain määrä, joka vastaa pääoman vuosituottoa. Yhteensä apurahoja on jaettu vuodesta 1979 alkaen yli satatuhatta euroa.

Säätiön juoksevia asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kuusi kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä. Pekka Peltokallion rahaston asioita hoitaa kolmijäseninen hoitokunta, jonka valitsee säätiön hallitus.

Tiedustelut Suomen Urheiluliiton toimistosta/Mikko Kivi 050 5255608, mikko.kivi@sul.fi