Arvokilpailujen valintajärjestelmä: Talvi ja kevät 2023 kilpailuittain
ARVOKILPAILUVALINTOJEN YLEISET EHDOT
YLEISET EHDOT
Valintajärjestelmä noudattaa SUL:n yleisiä valintaperusteita vuosille 2021-2024. Yleisten valintaperusteiden ja kilpailukohtaisesti tähän valintajärjestelmään kirjatun lisäksi on erityisesti huomioitava seuraavat yleiset ehdot:
1 Yleisen sarjan sisä- ja ulkoratojen EM- ja MM-kilpailuihin valittavien urheilijoiden tulee:
a) olla valintapäivään mennessä allekirjoittanut urheilijasopimuksensa (valmennustukiurheilijat); tai
b) valinnan yhteydessä allekirjoittaa arvokilpailusopimus (muut kuin valmennustukiurheilijat)
Tämän kohdan laiminlyöminen voi estää urheilijan valinnan, ilmoittamisen tai osallistumisen arvokilpailuun.
2 Muiden kuin 1. kohdassa mainittujen arvokilpailujen kohdalla valittavien urheilijoiden tulee noudattaa joukkueen urheilijoille tiedoksi annettuja yleisiä ehtoja – sekä mahdollisia urheilijan kohdalla voimassa olevia urheilijasopimuksen tai arvokilpailusopimuksen ehtoja. Tämän kohdan laiminlyöminen voi estää urheilijan valinnan, ilmoittamisen tai osallistumisen arvokilpailuun.
3 Kaikkiin arvokilpailuihin valittavien urheilijoiden tulee olla suorittanut vähintään toinen antidopingkoulutuksista: SUEK:n Puhtaasti Paras -koulutus( https://puhtaastiparas.fi) tai European Athletics:n I Run Clean -koulutus (https://www.irunclean.org/). Koulutussisällön uusiutuessa tai suoritetun koulutuksen voimassaolon umpeutuessa tulee koulutus uusia viivytyksettä. Kaikkiin EA:n hallinnoimiin arvokilpailuihin on vaatimuksena voimassa oleva I Run Clean -koulutus.
4 Covid-19-pandemian johdosta vaatimukset koronarokotesuojasta ja koronatestauksista voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Yleisehtoina valintajärjestelmän osalta noudatetaan seuraavaa:
a) Arvokilpailuihin saatetaan edellyttää koronarokotesuojaa kilpailunjärjestäjän, kattojärjestön, kohdemaan tai SUL:n toimesta. Urheilijan valinta ja osallistuminen arvokilpailuihin voi estyä, ellei rokotesuoja ole vaaditulla tavalla hoidettuna ajoissa.
b) Koronatestauksen kulut tulevat osallistujien maksettavaksi valintajärjestelmässä ilmoitetulla tavalla. Urheilijat kattavat omista koronatesteistään aiheutuvat kulut, ellei toisin kilpailukohtaisesti ilmoiteta. SUL kattaa koronatestien kulut arvokilpailujoukkueeseen nimetyn joukkueenjohdon, valmennuksen ja asiantuntijoiden osalta. Koronatestien kulut ovat kuitenkin omakustanteiset aina silloin, kun ne aiheutuvat rokotesuojan vajauksesta eli ylimääräisinä kuluina verrattuna rokotettuihin.
5 Yleisen sarjan arvokilpailuihin ja maaotteluihin valitaan lähtökohtaisesti vain 2005-syntyneitä ja tätä vanhempia urheilijoita. Poikkeavia ratkaisuja voidaan tehdä kilpailukohtaisesti Team Finlandin GM:n päätöksellä huomioiden tilanne ja valinta-asia kokonaisuudessaan.
Nuorten sarjojen arvokilpailuihin ja maaotteluihin valitaan vain kyseisen sarjan urheilijoita, ellei toisin ole kilpailukohtaisesti valintajärjestelmässä ilmoitettu. 19-sarjan kilpailuihin valitaan siis 2004-2005 -syntyneitä, mutta ei tätä nuorempia ja niin edelleen.
12.2.2023 PM-HALLIT JA SUOMI-RUOTSI-NORJA-TANSKA/ISLANTI - HALLIMAAOTTELU M/N; Karlstad, Ruotsi
Yhteyshenkilö: Tuomo Salonen
Valintapäivä on 3.2.2023. Joukkueeseen valitaan kaksi urheilijaa per laji. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valintakriteereinä ovat vuoden 2022 aikana ja alkuvuoden 2023 kilpailuissa 2.2.2023 mennessä annetut näytöt. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös muussa kuin valinnan kohteena olevassa lajissa annettuja näyttöjä, mikäli sen katsotaan edistävän joukkueen tulosta.
Lajiohjelma:
60m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 3000m, 60m aj, pituus, 3-loikka, korkeus, seiväs, kuula ja painonheitto.
18.2.2023 MAASTOJUOKSUN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT; Bathurst, Australia
Yhdyshenkilö: Tuomo Salonen
Valintapäivä on 14.12.2022. Joukkueeseen valitaan urheilijoita, jotka ovat osoittaneet kuuluvansa sarjassaan Euroopan kärkeen maastojuoksussa ja joilla on edellytys sijoittua 60 parhaan joukkoon yleisessä sarjassa tai 50 parhaan joukkoon nuorten sarjassa. Joukkuekilpailuun tai sekaviestiin voidaan valita urheilijoita, mikäli joukkueella katsotaan olevan edellytys sijoittua 12 parhaan joukkoon. Kilpailuihin voidaan valita korkeintaan kuusi urheilijaa per laji.
Tärkeimpänä valintakriteerinä on vuoden 2022 EM-maastoissa annetut näytöt sekä urheilijan/joukkueen valmennuksellinen ja kilpailullinen näkymä ja suunnitelma kohti MM- maastoja.
Jokaisella nuorten sarjojen urheilijalla on 1000 euron omavastuuosuus, josta voi vapautua sijoittumalla kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Omavastuu puolitetaan urheilijoilla, jotka sijoittuvat henkilökohtaisessa kilpailussa sijoille 4.-12. sekä urheilijoilla, jotka sijoittuvat joukkuekilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon.
2.-5.3.2023 EUROOPAN HALLIMESTARUUSKILPAILUT; Istanbul, Turkki
Yhdyshenkilö: Tuomo Salonen
Valintapäivä on 21.2.2023. Valitaan korkeintaan kolme urheilijaa per laji, sekä heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Joukkueeseen valitaan urheilijat, jotka ovat valintakelpoisia tulosrajan saavuttamisen tai pisterankingin perusteella – ja täyttävät tässä valintajärjestelmässä kirjatut kriteerit kokonaisuudessaan.
Niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita on tulosrajojen ja rankingin kautta yhteensä enemmän kuin EM-kilpailuissa on maakohtaisia urheilijapaikkoja, suurin painoarvo asetetaan arvioidulle menestysnäkymälle sekä hallikauden tuloksille valintapäivään mennessä.
Valintakelpoisuuden voi saavuttaa:
Tulosrajalla. Tulosrajoina käytetään järjestäjän asettamia tulosrajoja. Tulosrajan voi tehdä 20.2.2022 – 19.2.2023 välisenä aikana kaikissa muissa lajeissa paitsi moniottelussa, jossa tulosrajan voi tehdä 20.8.2021-19.2.2023 välisenä aikana.
Pisterankingin kautta. Valintakelpoisuuden kilpailuihin voi saavuttaa tulosrajan tekemisen sijaan pisterankingin kautta. Kisajärjestäjän lajikohtainen tavoiteurheilijamäärä täytetään rankingin perusteella. Lopullinen ranking julkaistaan 21.2.2023.
Karsiutumistilannetta tulosrajojen ja rankingpisteiden osalta voi seurata tästä linkistä
Ennen hallikautta 2023 tulosrajan saavuttaneiden tai ranking-pisteensä keränneiden urheilijoiden tulee osoittaa kilpailukuntonsa ja -tasonsa hallikauden 2023 aikana tullakseen valituiksi.
4 x 400 m viestiin kutsutaan joukkueita edellisen ulkoratakauden sekä henkilökohtaisten sisäratatulosten perusteella. Kutsun saava Suomen joukkue valitaan, sillä edellytyksellä että viestijoukkueen juoksijat täyttävät valintakriteerit kokonaisuudessaan – ja erityisesti hallikauden kilpailunäyttöjen osalta.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa https://www.irunclean.org/ viimeistään 20.2.2023.
Euroopan yleisurheiluliiton karsintajärjestelmä kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä
European yleisurheiluliiton tulosrajat – EM-hallit 2023
Miehet | Laji (tavoitellut urheilijamäärät) | Naiset | ||||||||
Hallissa | Ulkona | Hallissa | Ulkona | |||||||
6,63 | 10,08 (100m) | 60 m (40) | 7,24 | 11,10 (100m) | ||||||
46,35 | 45,15 | 400 m (30) | 52,20 | 50,80 | ||||||
1.46,75 | 1.44,70 | 800 m (30) | 2.02,20 | 1.59,00 | ||||||
3.37,40 | 3.32,80 | 1500 m (27) | 4.09,00 | 4.02,50 | ||||||
7.44,00 | 7.37,00 | 3000 m (24) | 8.48,00 | 8.39,00 | ||||||
7,64 | 13,30 (110 m aj) | 60 m aj (32) | 8,03 | 12,90 (100 m aj) | ||||||
230 | 230 | Korkeus (18) | 196 | 196 | ||||||
582 | 582 | Seiväs (18) | 470 | 470 | ||||||
812 | 812 | Pituus (18) | 675 | 675 | ||||||
17,02 | 17,02 | Kolmiloikka (18) | 14,32 | 14,32 | ||||||
21,20 | 21,20 | Kuula (18) | 18,60 | 18,60 | ||||||
6140 | 8400 (10-ottelu) | 7-ottelu/5-ottelu (14) | 4580 | 6650 (7-ottelu) |
11.-12.3.2023 EUROOPAN HEITTOCUP; Leiria, Portugali
Yhdyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 13.2.2023. Valitaan M/N –sarjoissa korkeintaan kaksi urheilijaa per laji ja M22/N22 -sarjoissa korkeintaan yksi urheilija per laji vuosien 2022 ja 2023 kilpailutulosten perusteella. 22-vuotiaiden sarjaan valitaan vain vuosina 2001-2003 syntyneitä urheilijoita.
Niissä lajeissa, joissa tulosrajan tehneitä urheilijoita on enemmän kuin kilpailuihin voidaan valita, suurin painoarvo asetetaan kesän 2022 sekä alkuvuoden 2023 tuloksille. SUL:n valmennuksen johtoryhmä voi asettaa katsastus- tai karsintakilpailun sellaisissa lajeissa ja sarjoissa, joissa se katsotaan tarpeelliseksi. Mahdollisista katsastus- tai karsintakilpailuista tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen.
Yleisen sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus matkan kuluista. Omavastuuosuudesta vapautuksen saavat kaikki Team Finland -valmennusryhmään yleiseen sarjaan vuodeksi 2023 nimetyt urheilijat sekä muut yleisen sarjan urheilijat, jotka täyttävät yhden seuraavista ehdoista:
– Tekemällä 1.1.-12.3.2023 välisenä aikana Team Finland -valmennusryhmän yleisen sarjan tuloskriteerinä olevan tuloksen.
– Sijoittumalla Euroopan heittocupissa lajinsa yhteistuloksissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Jokaisella 22-sarjan urheilijalla on 400 euron omavastuuosuus.
Joukkuetta voidaan täydentää SUL:n valmennuksen johtoryhmän päätöksellä joukkuekilpailuun osallistumisen ja sen menestysnäkymän perusteella. Jos joukkueessa on tilaa, voidaan lisäksi joukkuetta harkinnanvaraisesti täydentää myös muilla urheilijoilla, joiden kohdalla matka on kokonaisuudessaan omakustanteinen.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa https://www.irunclean.org/ viimeistään 20.2.2023.
Tulosrajat
Miehet | M22 | Naiset | N22 | |
Kuula | 19,36 | 17,97 | 16,42 | 14,83 |
Kiekko | 60,99 | 55,55 | 54,96 | 50,49 |
Moukari | 72,24 | 67,24 | 66,81 | 62,35 |
Keihäs | 79,54 | 73,82 | 57,93 | 52,32 |
21.5.2023 KILPAKÄVELYN EUROOPAN JOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT: Podebrady, Tshekki
Yhdyshenkilö: Jani Tanskanen Jani Lehtinen
Valintapäivä on 29.3.2023; ja mahdollinen joukkueen täydennys on 26.4.2023.
Ensimmäisenä valintapäivänä valitaan siihen mennessä näyttöjensä perusteella valintakelpoiset urheilijat. Joukkuetta voidaan täydentää 26.4. siihen mennessä annettujen lisänäyttöjen perusteella siltä osin kuin urheilijamääräkiintiöissä on tilaa.
Joukkue valitaan vuosien 2022 ja 2023 tulosten perusteella. Valinnoissa huomioidaan ensisijaisesti joukkuenäkymä, huomioiden menestysmahdollisuudet joukkuekilpailussa. Yleisessä sarjassa matkavalintoja voidaan tehdä joukkuekilpailunäkymän perusteella valmennusjohdon päätöksellä. Yleiseen sarjaan valitaan korkeintaan 4 urheilijaa / laji / sarja ja nuorten sarjaan korkeintaan 3 urheilijaa / laji / sarja. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vain vuosina 2004-2005 syntyneitä urheilijoita.
Team Finlandin GM:n päätöksellä voidaan valita myös muita urheilijoita, jos arvokilpailunäkymä tai joukkuemenestys tätä tukee.
Yleisen sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus matkan kuluista. Omavastuuosuudesta vapautuksen saavat kaikki Team Finland -valmennusryhmään yleiseen sarjaan vuodeksi 2023 nimetyt urheilijat sekä muut yleisen sarjan urheilijat, jotka täyttävät yhden seuraavista ehdoista:
– Tekemällä 1.1.-21.5.2023 välisenä aikana Team Finland -valmennusryhmän yleisen sarjan tuloskriteerinä olevan tuloksen.
– Sijoittumalla kilpakävelyn Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon.
Nuorten sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa https://www.irunclean.org/ viimeistään 30.4.2023.
Tulosrajat:
Miehet | Naiset | ||
2.45.00 | 35 km | 3.07.00 | |
1.26.26 | 20 km | 1.37.34 | |
45.10 | 10 km (M/N19) | 51.16 |
27.-28.5.2023 PM-kilpailut (yleinen sarja): Kööpenhamina, Tanska
Yhdyshenkilö: Jani Tanskanen
Päivitetty 29.3.2023: Tarkennettu viestijuoksuja osana lajiohjelmaa sekä niihin liittyvää valintaa. Muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa.
Valintapäivä on 10.5.2023. Joukkueeseen valitaan 0–3 urheilijaa per laji. Valinnan perusteena on mahdollisimman kilpailukykyinen ja menestyvä joukkue.
Valintakelpoisia ovat vuodeksi 2023 aikuisten Team Finland -valmennusryhmän yleiseen sarjaan valitut urheilijat sekä urheilijat, jotka ovat saavuttaneet SUL:n Maajoukkue-ryhmän yleisen sarjan tulosrajan aikavälillä 1.5.2022-9.5.2023. Jos valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin lajiin voidaan nimetä, painotetaan valinnoissa menestysnäkymää kokonaisuutena. Team Finland GM:n päätöksellä voidaan lajikohtaisesti hakea myös villiä korttia neljännen urheilijapaikan saamiseksi.
Viestijoukkueet valitaan, jos viestijoukkueeseen nimettävien urheilijoiden keskiarvotulokset ovat paremmat kuin asetettu keskiarvoraja. Tuloksia arvioidaan samalta aikaväliltä kuin yksilölajien tulosrajojen kohdalla.
Viestijoukkueet voidaan myös nimetä kokonaisvaltaista harkintaa, jos joukkueessa on yksilölajeihin osallistuvien urheilijoiden osalta koossa joko koko viestijoukkue tai ainakin merkittävä osa sitä. Viestijoukkueisiin nimetään lähtökohtaisesti neljä juoksijaa per viestilaji. Viestijoukkueen lopullisen juoksevan kokoonpanon ja juoksujärjestyksen päättää lajin vastuuvalmentaja sekä Team Finlandin GM.
Viestijoukkueeseen valitut urheilijat, joilla ei ole tulosrajaa henkilökohtaiseen lajiin, voidaan nimetä myös henkilökohtaiseen lajiin, jos kyseisessä lajissa on vielä maakohtaisia paikkoja käytettävissä.
Joukkuetta voidaan täydentää asetettujen tulosrajojen ulkopuolelta Team Finlandin GM:n päätöksellä.
Joukkueeseen valittu urheilija voidaan Team Finland:n GM:n päätöksellä valita myös lajiohjelmassa olevaan toiseen lajiin, vaikkei urheilijalla olisi tähän lajiin tulosrajaa saavutettuna. Toisiin lajeihin valitsemisen edellytyksenä on, että Suomella on kyseiseen lajiin maapaikkakiintiötä käytettävissä.
Joukkueeseen valituilla urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus. Koska yleisen sarjan PM-kilpailu järjestetään vuonna 2023 kokeiluluontoisesti uutena kilpailuna, ei omavastuuosuuden osalta ole huojennus- tai vapautumisperusteita, vaan kaikki joukkueeseen valitut urheilijat ovat velvoitettuja omavastuuosuuden maksamiseen.
PM-kilpailujen lajiohjelma on seuraava:
100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 3000m ej, 100m/110m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs
Lajiohjelmaan kuuluvat myös M/4*100m, N/4*100m, M/4*400m ja N/4*400m, jos osallistuvia maita on lajikohtaisesti vähintään kolme
Tulosrajat
Miehet | Laji | Naiset |
10,44 | 100 m | 11,63 |
21,12 | 200 m | 23,67 |
47,05 | 400 m | 53,37 |
1.48,41 | 800 m | 2.04,40 |
3.42,80 | 1500 m | 4.14,80 |
13.57,92 | 5000 m | 16.06,00 |
8.52,40 | 3000m ej | 10.06,50 |
100 m aj | 13,52 | |
14,11 | 110 m aj | |
51,27 | 400 m aj | 58,54 |
221 | Korkeus | 187 |
544 | Seiväs | 433 |
776 | Pituus | 643 |
16,19 | 3-loikka | 13,56 |
19,36 | Kuula | 16,42 |
60,99 | Kiekko | 54,96 |
72,24 | Moukari | 66,81 |
79,54 | Keihäs | 57,93 |
3.6.2023 EUROOPAN 10.000m CUP: Pacé (Rennes), Ranska
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen, Rami Virlander
Päivitetty 29.3.2023: Lisätty tulosrajat ja muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa.
Valintapäivät ovat 26.4. ja 22.5.2023. Ensimmäisenä valintapäivänä valitaan 1.1.2022-25.4.2023 välisenä aikana tulosrajan saavuttaneet urheilijat, jotka ovat osoittaneet kilpailukuntonsa kevään 2023 aikana. Joukkuetta voidaan täydentää toisena valintapäivänä, jos joukkueessa on vielä tilaa ja uusia tulosrajan saavuttaneita urheilijoita on tullut 22.5.2023 mennessä. Joukkueeseen valitaan korkeintaan 6 miestä ja 6 naista. Jos valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin joukkueeseen voidaan nimetä, valitaan parhaat mahdolliset urheilijat painottaen erityisesti menestysnäkymää 10.000 metrillä.
Joukkueeseen voidaan valita urheilija ilman tulosrajaa vain seuraavissa tapauksissa:
- Suomi ei muuten lähetä kyseisen sukupuolen kilpailuun yhtään osallistujaa.
- Suomella on kyseiseen sarjaan lähdössä kaksi tulosrajan saavuttanutta urheilijaa, ja joukkuetta täydennetään kolmannella urheilijalla, jolla ei ole tulosrajaa.
Molemmissa tapauksissa valinnan tekee Team Finland:n GM kokonaistilanneharkinnan perusteella. Näiden urheilijoiden kohdalla matka on kokonaisuudessaan omakustanteinen. Valittavilla urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus.
Omavastuuosuudesta vapautuksen saavat kaikki Team Finland -valmennusryhmään yleiseen sarjaan vuodeksi 2023 nimetyt urheilijat sekä muut yleisen sarjan urheilijat, jotka täyttävät yhden seuraavista ehdoista:
- tekemällä 1.1.2023-3.6.2023 välisenä aikana Team Finland -valmennusryhmän yleisen sarjan tuloskriteerinä olevan tuloksen.
- sijoittumalla Euroopan 10.000m cupissa lajin yhteistuloksissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 15.5.2023.
Tulosrajat
Miehet | Naiset | |
5000m | 13.57,91 | 16.06,00 |
10 000 m | 29.20,30 | 33.54,10 |
10 km | 29.19 | 34.13 |
Puolimaraton | 1:03.49 | 1:14.17 |
Joukkuetta voidaan täydentää Team Finland:n GM:n päätöksellä myös muiden lajien (3000m ej, maraton) tulosten kautta valintakelpoisilla urheilijoilla.
10.-11.6.2023 PM-MONIOTTELUT: Borås, Ruotsi
Yhteyshenkilö: Jesse Jokinen, Eeva Kantomäki
Päivitetty 29.3.2023: Muutettu omavastuu koskemaan joukkueen kaikkia urheilijoita ja muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa
Valintapäivä on 30.5.2023. Yleisessä sarjassa joukkueeseen valitaan korkeintaan 3 urheilijaa per sarja. Ensisijaisena valintakriteerinä on vuoden 2022 ja 2023 aikana annetut kilpailunäytöt moniotteluista. Erityistilanteissa voidaan huomioida näytöt moniottelun yksittäislajeista.
Nuorten sarjoissa (M/N 19–17v) joukkueeseen valitaan lähtökohtaisesti 1–3 urheilijaa per sarja vuosina 2022–2023 moniotteluissa annettujen näyttöjen perusteella, painottaen kevään 2023 ulkoradoilla annettuja näyttöjä. Näyttöaika on 1.5.2022-28.5.2023.
Joukkueeseen valituilla urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus.
23.-25.6.2023 EUROOPAN JOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT, 1. DIVISIOONA: Chorzow, Puola
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 14.6.2023. Joukkueeseen valitaan 1 urheilija per laji sekä viestijoukkueet. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen joukkue. Valintakriteerinä on kauden 2023 kilpailuissa annetut näytöt aikavälillä 1.1.-13.6.2023. Tasaväkisessä tilanteessa huomioidaan erityisesti asetetun aikavälin viimeisen kuukauden tulokset sekä lajitulosten kehittyminen. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös muussa kuin valinnan kohteena olevassa lajissa annettuja näyttöjä, mikäli sen katsotaan edistävän joukkueen tulosta.
Euroopan joukkuemestaruuskilpailut järjestetään osana European Games:ia ja Suomen lopullisen joukkueen vahvistaa Suomen Olympiakomitea, Suomen Urheiluliiton esityksestä, huomioiden European Games:n yleiset valintakriteerit. Suomen Olympiakomitean asettamat kisaa koskevat yleiset valintakriteerit löytyvät täältä: Euroopan kisat 2023 Krakova_Valintajärjestelmä_Final_12122022
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 8.6.2023.
Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen lajiohjelma:
Miehet – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 3000m ej, 110m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 4 x 100m, mixed-4 x 400m
Naiset – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 3000m ej, 100m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 4 x 100m, mixed-4 x 400m
8.-17.7.2023 PARAYLEISURHEILUN MM-KILPAILUT: Pariisi, Ranska
Yhteyshenkilö: Mikko Peltonen
Valintapäivä on 29.5.2023. Joukkueeseen valitaan urheilijat, joilla katsotaan olevan edellytykset sijoittua kuudenparhaan joukkoon kilpailun lajiohjelmassa olevassa yksilölajissa. Joukkueeseen valitaan myös urheilijat, joilla katsotaan olevan edellytyksiä saavuttaa maapaikka Paralympialaisiin 2024. Menestysedellytysten arvioinnissa huomioidaan erityisesti lajin maailmantilasto ajalta 1.1.2022-28.5.2023.
Kilpailun lajiohjelmassa olevaan yksilölajiin voidaan lisäksi valita nousujohteisessa kehitysvaiheessa olevia urheilijoita, joilla arvioidaan olevan edellytyksiä mitalitason urheilijoiksi myöhemmin järjestettävissä parayleisurheilun MM-kilpailuissa tai Paralympialaisissa. Arvioinnissa huomioidaan urheilijan kilpailuvuosien määrä, tulostason kehittyminen sekä urheilijan parhaan kilpailutuloksen ero MM-kilpailujen ja Paralympialaisten mitalitasoon vaadittavista tuloksista.
Yksilölajiin valittu urheilija voidaan valita lisäksi kilpailun lajiohjelmassa oleviin muihin lajeihin SUL VJR:n harkinnan perusteella. Lisälajeihin osallistumista koskeva valinta tehdään kokonaisvaltaista harkintaa käyttäen ja arvioiden urheilijan kilpailukykyisyyttä sekä menestysnäkymää ko. lajissa.
Valittavan urheilijan tuloksen tulee täyttää kilpailulle asetettu lajin minimitulosvaatimus (MES) ja vaadittava tulos tulee olla tehtynä tilastokelpoisessa kilpailussa ja tilastokelpoisissa olosuhteissa aikavälillä 1.1.2022-28.5.2023.
Kilpailuun voidaan valita viestijoukkue (Universal Relay, 4*100 m), mikäli vähintään kolme viestijoukkueeseen nimettävistä urheilijoista valitaan kilpailuohjelmassa olevaan yksilölajiin ja viestijoukkueella katsotaan olevan edellytykset sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon.
Valittavalla urheilijalla on oltava parayleisurheilun MM-kilpailuissa edellytettävä kansainvälinen luokitus: ”Confirmed” tai ”Review with a Fixed Date of 2024 or later”.
Valinnoista vastaa Suomen Urheiluliiton valmennuksen johtoryhmä (VJR).
Minimitulosrajat ja kilpailuja koskeva valintajärjestelmä kokonaisuudessaan löytyy täältä:2022_08_26_Paris 2023 World Para Athletics Championships_Qualification Criteria
13.-16.7.2023 NUORTEN EM-KILPAILUT (M/N22): Espoo, Suomi
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivät ovat 26.6. ja 2.7. Joukkueeseen valitaan korkeintaan kolme tulosrajan rikkonutta, 2001–2003 syntynyttä urheilijaa per laji, ja heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Tulosrajoina käytetään EA:n asettamia tulosrajoja.
Ensimmäisenä valintapäivänä nimetään joukkueeseen tulosrajan rikkoneet selkeät lajiensa kärkiurheilijat, kuitenkin korkeintaan kaksi urheilijaa per laji. Urheilijoita voidaan valita ensimmäisenä valintapäivänä myös lajeihin, joissa lajikohtainen urheilijakiintiö Suomen kohdalla täyttyy tai saattaa täyttyä, jos urheilijan katsotaan antaneen riittävät näytöt suhteessa muihin lajin urheilijoihin. Toisena valintapäivänä täydennetään joukkue valintakelpoisten urheilijoiden osalta.
Niihin lajeihin, joissa ei ole yhtään tulosrajan rikkonutta urheilijaa, on isäntämaalla oikeus nimetä yksi osallistuja. Valintamahdollisuutta käytetään, mikäli urheilija tai viestijoukkue on rikkonut SUL:n asettaman minimirajan. Minimirajat on muodostettu vähentämällä kisajärjestäjän tulosrajan osoittamasta WA-pistetaulukkoluvusta -30 pistettä. Viestin minimiraja on muodostettu tekemällä vastaavan matkan henkilökohtaisesta minimirajasta WA:n pistetaulukon mukaan –70p vähennys. Minimirajoilla valittujen urheilijoiden tai viestijoukkueiden lopullisen osallistumisen kilpailuun vahvistaa kilpailuiden kansainvälinen tuomarineuvosto huomioiden lajin osallistujamäärän ja kilpailun sujuvan läpiviennin edellytykset.
Tulosrajat tulee olla tehtynä 1.1.-2.7.2023 välisenä aikana kaikissa muissa lajeissa, paitsi moniotteluissa ja kilpakävelyssä, joissa hyväksytään näytöt ajalta 1.5.2022-2.7.2023.Tulosraja tulee saavuttaa WA:n (World Athletics) kalenteriin hyväksytyissä kilpailuissa. Kaikissa valinnoissa painotetaan ulkoratakauden 2023 tuloksia. Mikäli rajan tehneitä urheilijoita on vähintään neljä, voidaan tarvittaessa järjestää erillinen katsastus- tai karsintakilpailu. Tästä ilmoitetaan hyvissä ajoin niille urheilijoille, joita kilpailu koskee.
Jokaisen urheilijan omavastuuosuus kilpailutapahtuman kustannuksista on 250 euroa, josta vapautuu sijoittumalla henkilökohtaisessa kilpailussa 3 parhaan joukkoon. Omavastuu puolittuu, mikäli urheilija sijoittuu henkilökohtaisessa lajissa sijoille 4–8. Viestijoukkueen jäsenten omavastuuosuus puolittuu, mikäli joukkue sijoittuu 8 parhaan joukkoon.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 30.6.2023.
Tulosrajat ja minimirajat
Miehet | Laji | Naiset | |||
Tulosraja | Minimiraja | Tulos | Minimiraja | ||
10,50 | 10,60 | 100 m | 11,70 | 11,84 | |
21,30 | 21,51 | 200 m | 24,00 | 24,21 | |
47,00 | 47,47 | 400 m | 55,00 | 55,80 | |
1.48,00 | 1.49,03 | 800 m | 2.06,50 | 2.08,23 | |
3.42,50 | 3.44,83 | 1500 m | 4.24,00 | 4.28,05 | |
13.58,00 | 14.07,26 | 5000 m | 16.35,00 | 16.51,69 | |
29.45,00 | 30.06,36 | 10 000 m | 35.40,00 | 36.16,81 | |
14,40 | 14,58 | 100/110m aj | 13,90 | 14,18 | |
52,50 | 53,13 | 400 m aj | 60,50 | 61,40 | |
9.00,00 | 9.07,39 | 3000 m ej | 10.25,00 | 10.33,24 | |
1.35.00 | 1.36.35 | 20 km käv. | 1.48.00 | 1.49.58 | |
215 | 212 | Korkeus | 181 | 178 | |
520 | 509 | Seiväs | 405 | 396 | |
760 | 746 | Pituus | 625 | 611 | |
15,55 | 15,27 | Kolmiloikka | 12,95 | 12,65 | |
17,80 | 17,30 | Kuula | 14,50 | 14,02 | |
54,50 | 52,87 | Kiekko | 49,50 | 47,82 | |
65,50 | 63,64 | Moukari | 61,00 | 59,11 | |
72,00 | 69,89 | Keihäs | 51,00 | 49,38 | |
7400 | 7210 | 10-/7-ottelu | 5600 | 5450 | |
41,40/ka10,95 4 x100m | 45,96/ka 12,09 | ||||
3.12,28/ka 48,57 | 4 x 400 m | 3.49,04/57,76 | |||
22.-23.7.2023 PM-NELIMAAOTTELU M/N19: Norja, Oslo
Yhteyshenkilö: Tapio Rajamäki ja Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 10.7.2023. Joukkueeseen valitaan 2004–2005 syntyneitä urheilijoita, 2 urheilijaa per laji. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Näyttöaika on 1.1.-9.7.2023. Valinnoissa painotetaan ulkoratakauden 2023 tuloksia. Tasaisissa tilanteissa lajikarnevaaleilla on suurin painoarvo. Jokaisen urheilijan omavastuuosuus matkan kustannuksista on 400 euroa.
23.-29.7.2023 EUROOPAN NUORTEN OLYMPIAFESTIVAALIT (M/N17): Maribor, Slovenia
Yhteyshenkilö: Aapo Räntilä ja Kimmo Mustonen, Olympiakomitea
Valintapäivä on 11.7.2023. Joukkueeseen voidaan esittää korkeintaan 28 vuonna 2006 tai 2007 syntynyttä urheilijaa. Joukkueeseen valitaan korkeintaan yksi urheilija per laji. Jos valintakelpoisia urheilijoita on useammassa kuin 28 lajissa, valinta tehdään perustuen urheilijoiden sijoitusvertailuun Euroopan riisutussa tilastossa (yksi per maa) 7.7.2023.
Mikäli valintakelpoisia urheilijoita on yhteen lajiin enemmän kuin voidaan valita, niin lajin sisäisessä valinnassa suurin painoarvo asetetaan tehdyille kilpailutuloksille aikavälillä 1.5.-7.7.2023. Tasaisissa tilanteissa annettuja näyttöjä painotetaan seuraavassa järjestyksessä: 1. Lajikarnevaalit, 2. YAG, 3. Muut ulkoratakauden 2023 tulokset, 4. Muut kilpailunäytöt. Valintaesityksen tekee Suomen Urheiluliitto, mutta valinnoista vastaa Suomen Olympiakomitea. Suomen Olympiakomitean asettamat kisaa koskevat yleiset valintakriteerit löytyvät liitteenä alta:
EYOF 2023 Maribor Valintajärjestelmä ja kriteerit
Viestijoukkue valitaan henkilökohtaisiin lajeihin nimetyistä urheilijoista. Lopullisen viestijoukkueen juoksevan kokoonpanon päättää joukkueenjohto.
Urheilija voi osallistua korkeintaan kahteen henkilökohtaiseen lajiin ja viestiin.
Jos urheilija on rikkonut rajan lajiin ja hänet valitaan kisoihin, on hänen myös mahdollista kilpailla toisessa lajissa, vaikkei hän ole rikkonut rajaa kyseisessä lajissa, mutta vain, jos sivulajissa kilpaileminen ei vie paikkaa toiselta valintakelpoiselta urheilijalta.
SUL asettaa kilpailuihin omat tulosrajansa, jonka saavuttamalla urheilija on esityskelpoinen kilpailuun. Näyttöaika on 1.1.-7.7.2023 kaikissa muissa lajeissa, paitsi moniotteluissa ja kilpakävelyssä, joissa hyväksytään näytöt ajalta 1.5.2022-7.7.2023.
Monilajisen Nuorten Olympiafestivaali -kilpailuun valittavan urheilijakohtaisen omavastuuosuuden määrittelee Olympiakomitea ja se on 900 euroa per urheilija. Omavastuista ei ole mahdollista saada huojennuksia kisoissa menestymisen perusteella.
EYOF-lajiohjelma ja SUL:n asettamat tulosrajat:
Miehet | laji | Naiset |
11,00 | 100 m | 12,25 |
22,45 | 200 m | 25,20 |
50,00 | 400 m | 57,40 |
1.56,00 | 800 m | 2.14,00 |
4.01,00 | 1500 m | 4.40,00 |
8.34,00 | 3000 m | 9.50,00 |
14,55 | 110/100m aj | 14,30 |
56,20 | 400 m aj | 63,50 |
6.10,00 | 2000 m ej | 7.15,00 |
201 | Korkeus | 174 |
455 | Seiväs | 365 |
700 | Pituus | 585 |
14,20 | Kolmiloikka | 12,20 |
17,00 | Kuula | 14,30 |
53,00 | Kiekko | 40,50 |
62,50 | Moukari | 57,50 |
63,00 | Keihäs | 46,50 |
6300 | 10-/7-ottelu | 4900 |
23.20,00 | 5000m käv | 26.00,00 |
28.7.-8.8.2023 UNIVERSIADIT (yleisurheilu 1.-6.8.): Chengdu, Kiina
Yhteyshenkilö: Jarkko Finni (SUL), Jukka Tirri (OK)
Valintapäivä on 11.7.2023. Joukkueeseen valitaan tulosrajan tehneet ja määräaikaan mennessä kilpailuun osallistumiseen kiinnostuksen osoittaneet urheilijat. Tulosrajat tulee saavuttaa 1.5.2022-8.7.2023 välisenä aikana. Joukkuetta voidaan täydentää myös urheilijoilla, joilla ei ole tulosrajaa saavutettuna, jos joukkueen koko olisi muuten jäämässä ennakoitua pienemmäksi. Mahdollisissa täydennystilanteissa valintatilannetta arvioidaan käyttämällä WA:n pistetaulukkoa suhteessa asetettuihin tulosrajoihin. Vuonna 2022 tulosrajan tehneiltä urheilijoilta edellytetään näyttöä kilpailukunnosta vuoden 2023 aikana. Valintaesityksen tekee Suomen Urheiluliitto, mutta valinnoista vastaa Suomen Olympiakomitea (OK). OK:n asettamat kisaa koskevat yleiset valintakriteerit löytyvät tästä linkistä
Universiadijoukkueeseen voidaan valita korkeintaan kaksi urheilijaa per laji ja heille enintään yksi kotiin jäävä varaurheilija. Mikäli valintakelpoisia urheilijoita on lajikohtaisesti enemmän kuin Suomesta voidaan urheilijoita lähettää, valitaan urheilijat Suomen Urheiluliiton ja Olympiakomitean arvioinnin ja harkinnan mukaisessa paremmuusjärjestyksessä soveltaen Olympiakomitean asettamia valintakriteereitä.
Joukkueeseen valittu urheilija voidaan valita myös lajiohjelmassa olevaan toiseen lajiin, vaikkei urheilijalla olisi tähän lajiin tulosrajaa saavutettuna. Toisiin lajeihin valitsemisen edellytyksenä on, että Suomella on kyseiseen lajiin maapaikkakiintiötä käytettävissä ja että urheilija on saavuttanut kyseisessä lajissa FISU:n (International University Sports Federation) määrittelemän tulosrajan 1.5.2022-8.7.2023 välisenä aikana.
Viestijoukkueiden valinnasta päätetään, kun joukkueen yksilölajien urheilijat on valittu. Mahdollisiin viestijoukkueisiin nimetään vain kilpailun yksilölajiin valittuja urheilijoita. Viestijoukkueeseen nimetään minimissään neljä ja enintään kuusi urheilijaa. Viestijoukkueessa juoksevan kokoonpanon päättää Suomen Universiadijoukkueen yleisurheiluvastaava.
Kilpakävelyn ja puolimaratonin joukkuekilpailuun valitaan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet ko. lajin tulosrajan 1.5.2022-8.7.2023 välisenä aikana. Joukkuekilpailuun valitaan vähintään 3 ja enintään 5 urheilijaa.
Universiadeihin voivat osallistua 1.1.1996-31.12.2005 syntyneet urheilijat, jotka ovat korkeakouluopiskelijoita (yliopisto tai ammattikorkeakoulu) tai aikaisintaan 1.1.2020 korkeakoulusta valmistuneita. Avoimen yliopiston tai -ammattikorkeakoulun opinnot täyttävät vaadittavat kriteerit, jos kyseessä on vähintään perusopintotason kokonaisuus (25 opintopistettä) ja urheilijan on tarkoitus hakeutua avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.
Universiadeihin realistisen valintakelpoisuuden omaavan sekä osallistumisesta kiinnostuneen urheilijan tulee ilmoittaa halukkuutensa osallistumiseen lajiliitolle 17.3.2023 mennessä täyttämällä ilmoittautumislomake, johon pääset tästä: https://www.suomisport.fi/events/a2b57331-09ab-47a8-b58d-4b86fc3eadda. Osanottohalukkuutensa ilmaisseiden tulee pyydettäessä todentaa Universiadien osallistumisvaatimuksena oleva opiskelutilanteensa.
Kilpailuun osallistuvalle urheilijalle määritetään omavastuuosuus, jonka Suomen Olympiakomitea vahvistaa myöhemmin.
Universiadien tekninen manuaali:
Athletics_Technical Handbook_WUGS Chengdu 2021_Version 2.0
Universiadien lajiohjelma:
Miehet – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 20km kilpakävely (myös joukkuekilpailu), puolimaraton (myös joukkuekilpailu), 3000m ej, 110m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 10-ottelu, 4 x 100m ja 4 x 400m
Naiset – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 20km kilpakävely (myös joukkuekilpailu), puolimaraton (myös joukkuekilpailu), 3000m ej, 100m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 7-ottelu, 4 x 100m ja 4 x 400m
Tulosrajoina kilpailuun toimivat SUL yleisen sarjan maajoukkue -valmennusryhmän tulostaulukon tulokset. Tulosrajat:
Miehet | Laji | Naiset |
10,44 | 100 m | 11,63 |
21,12 | 200 m | 23,67 |
47,05 | 400 m | 53,37 |
1.48,41 | 800 m | 2.04,40 |
3.42,80 | 1500 m | 4.14,80 |
13.57,92 | 5000 m | 16.06,00 |
29.20,3 | 10 000 m | 33.54,1 |
1.05.25 | puolimaraton | 1.15.50 |
1.26.26 | 20 km käv. | 1.37.34 |
8.52.40 | 3000 m ej | 10.06,50 |
14,11 | 110/100 m aj. | 13,52 |
51,27 | 400 m aj | 58,54 |
221 | Korkeus | 187 |
544 | Seiväs | 433 |
776 | Pituus | 643 |
16,19 | Kolmiloikka | 13,56 |
19,36 | Kuula | 16,42 |
60,99 | Kiekko | 54,96 |
72,24 | Moukari | 66,81 |
79,54 | Keihäs | 57,93 |
7653 | 10-/7-ottelu | 5681 |
7.-10.8.2023 NUORTEN EM-KILPAILUT (M/N19): Jerusalem, Israel
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 26.7. Joukkueeseen valitaan korkeintaan kolme tulosrajan rikkonutta, 2004–2005 syntynyttä urheilijaa per laji, ja heille enintään yksi kotiin jäävä varaurheilija. Tulosrajat tulee olla tehtynä 1.1.-25.7.2023 kaikissa muissa lajeissa paitsi moniotteluissa ja kilpakävelyssä, joissa hyväksytään näytöt ajalta 1.5.2022-25.7.2023. Tulosraja tulee saavuttaa WA:n (World Athletics) kalenteriin hyväksytyissä kilpailuissa. Kaikissa valinnoissa painotetaan ulkoratakauden 2023 tuloksia. Mikäli rajan tehneitä urheilijoita on enemmän kuin kolme, voidaan tarvittaessa järjestää erillinen katsastus- tai karsintakilpailu. Tästä ilmoitetaan hyvissä ajoin niille urheilijoille, joita kilpailu koskee.
Jokaisen urheilijan omavastuuosuus matkan kustannuksista on 750 euroa, josta vapautuu sijoittumalla henkilökohtaisessa lajissa 3 parhaan joukkoon. Omavastuu puolittuu, mikäli urheilija sijoittuu henkilökohtaisessa lajissa sijoille 4–8. Viestijoukkueen jäsenten omavastuuosuus puolittuu, mikäli joukkue sijoittuu 8 parhaan joukkoon.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 25.7.2023.
Tulosrajat
Tulosrajat on muodostettu laskemalla vuosien 2022, 2021 ja 2019 riisutun (kolme per maa) Euroopan tilaston 20. tulosten keskiarvo (vuotta 2020 ei ole huomioitu koronapandemian aiheuttaman kilpailuiden vähäisyyden vuoksi). Tulosraja on asetettu tämän keskiarvon ja kisajärjestäjän tulosrajan puoliväliin. Viestien tulosraja on keskiarvo kolmien edellisten EM-kilpailuiden finaaliin oikeuttaneista tuloksista. Tämän pohjalta on laskettu vaihtoehtoiseksi rajaksi neljän parhaan juoksijan keskiarvo.
Miehet | Laji | Naiset |
10,60 | 100 m | 11,72 |
21,42 | 200 m | 24,08 |
47,64 | 400 m | 54,94 |
1.49,90 | 800 m | 2.07,40 |
3.47,30 | 1500 m | 4.22,90 |
8.19,20 | 3000 m | 9.40,70 |
14.29,80 | 5000 m | 16.59,10 |
14,01 | 110/100 m aj. | 13,80 |
52,88 | 400 m aj | 60,20 |
9.09,40 | 3000 m ej. | 10.41,90 |
212 | Korkeus | 180 |
506 | Seiväs | 400 |
744 | Pituus | 619 |
15,19 | Kolmiloikka | 12,78 |
18,13 | Kuula | 14,30 |
55,22 | Kiekko | 48,04 |
68,69 | Moukari | 58,08 |
67,44 | Keihäs | 49,18 |
7194 | 10-/7-ottelu | 5361 |
45.02,60 | 10000m/ 10 km käv. | 50.16,50 |
4 x 100 m | ||
Miehet: 40,48/10,72 (200 m 21,66) | ||
Naiset: 45,22/11,90 (200 m 24,44) | ||
4 x 400 m | ||
Miehet: 3.14,20/ka 49,05 | ||
Naiset: 3.42,20/56,05 |
19.-27.8.2023 MM-KILPAILUT: Budapest, Unkari
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivät ovat 29.3., 1.6., 10.7., 2.8. ja 5.8.2023. Valitaan korkeintaan 3 urheilijaa per laji, sekä heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija.
Valinnat suoritetaan seuraavasti:
- Ensimmäisenä valintapäivänä (29.3.) valitaan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet tulosrajan ja joiden katsotaan täyttävän valintakriteerit, huomioiden myös maakohtaisen urheilijapaikkojen kiintiön.
- Toisena valintapäivänä (1.6.) valitaan urheilijoita lajeihin, joissa tulostenteon aikaikkuna päättyy 30.5.2023. Lisäksi voidaan valita muita tulosrajan saavuttaneita ja valintakriteerit täyttäviä urheilijoita huomioiden myös maakohtaisen urheilijapaikkojen kiintiön.
- Kolmantena valintapäivänä (10.7.) valitaan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet tulosrajan, ja jotka ovat osoittaneet valintaan oikeuttavalla tavalla kilpailukuntonsa vuoden 2023 aikana ja joiden katsotaan täyttävän valintakriteerit kokonaisuudessaan, huomioiden myös maakohtaisen urheilijapaikkojen kiintiön.
- Neljäntenä valintapäivänä (2.8.) joukkuetta täydennetään niiltä osin kuin lajikohtaisessa maakiintiössä on tilaa ja valintakelpoisia valintakriteerit täyttäviä urheilijoita on valittavana. Neljäs valintapäivä sisältää 2.8. julkaistavan WA:n rankingin perusteella saavutettavat paikat.
- Viimeisenä valintapäivänä (5.8.) joukkuetta täydennetään niiltä osin kuin lajikohtaisessa maakiintiössä on tilaa ja valintakelpoisia valintakriteerit täyttäviä urheilijoita on valittavana. Viimeinen valintapäivä sisältää 5.8. vahvistettavat täydennyspaikat WA:n rankingin kautta.
Niissä lajeissa, joissa tulosrajan tehneitä tai muuten valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin MM-kilpailuissa on maakohtaisia urheilijapaikkoja, suurin painoarvo asetetaan arvioidulle menestysnäkymälle sekä vuoden 2023 tuloksille valintapäivään mennessä. Urheilijoita voidaan jo ennen viimeistä valintapäivää valita myös lajeihin, joissa maakohtainen urheilijapaikkakiintiö Suomen kohdalla täyttyy tai saattaa täyttyä, jos urheilijan katsotaan antaneen riittävät näytöt suhteessa muihin lajin urheilijoihin.
Tulosrajoina käytetään järjestäjien asettamia tulosrajoja. Tulosraja tulee saavuttaa WA:n kalenteriin hyväksytyissä kilpailuissa ja seuraavia aikaikkunoita lajikohtaisesti noudattaen:
- Maraton ja 35km kävely: 1.12.2021-30.5.2023
- 10 000m, moniottelut ja 20 km:n kävely: 31.1.2022-30.7.2023
- Kaikki muut lajit: 31.7.2022-30.7.2023
Vuoden 2022 aikana tulosrajan saavuttaneiden tai ranking-pisteensä keränneiden urheilijoiden tulee osoittaa kilpailukuntonsa ja -tasonsa vuoden 2023 aikana tullakseen valituiksi.
Kilpailuihin kutsutaan järjestäjän toimesta urheilijoita myös 2.8.2023 päivätyn rankingin perusteella. Lisäksi urheilijoita täydennetään rankingiin perustuen 5.8.2023, jos lajeissa on vapaita paikkoja lajikohtaiseen tavoiteurheilijamäärään nähden. Joukkuetta täydennetään rankingin kautta saavutettujen paikkojen perusteella viimeisinä valintapäivinä valintakriteerit täyttävien urheilijoiden osalta. Rankingin aikaikkunat ovat lajikohtaisesti samat kuin yllä mainitut tulosrajojen tekemisen aikaikkunat.
Joukkueeseen valittujen urheilijoiden tulee viimeisenä ilmoittautumispäivänä 5.8.2023:
- Olla valintakelpoisia lajiinsa
- Täyttää asetetut valintakriteerit kokonaisuudessaan
- Olla kilpailukykyisiä ja -kuntoisia
Jos nämä ehdot eivät täyty, voidaan aiemmin joukkueeseen valitun urheilijan valinta peruuttaa ennen lopullista ilmoittautumista.
Viestijuoksuissa WA kutsuu kilpailuun maita vuoden 2022 MM-kilpailuiden sijoitusten sekä asetetussa aikaikkunassa tehtyjen tilastotulosten perusteella. Kutsun saaneet viestijoukkueet valitaan joukkueeseen. Viestijoukkueeseen nimettävät urheilijat ja viestijoukkueen kilpailevan kokoonpanon valitsevat Team Finland GM ja viestijoukkueen vastuuvalmentaja.
Tulosrajat ja kilpailuja koskeva karsintajärjestelmä kokonaisuudessaan löytyy tästä: https://assets.aws.worldathletics.org/document/62ff627cef4200119b5555be.pdf
2.-3.9.2023 NUORTEN RUOTSI-OTTELU (16–17v.): Tukholma, Ruotsi
Päivitetty 29.3. Muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa.
Valintapäivä on 16.8.2023. Joukkueeseen valitaan 2006–2007 syntyneitä urheilijoita, kaksi urheilijaa per laji. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valinnat tehdään pääsääntöisesti elokuussa järjestettävien 16–17-vuotiaiden SM-kilpailuiden perusteella. Jokaisen urheilijan omavastuuosuus matkan kustannuksista on 300 euroa.
2.-3.9.2022 RUOTSI-OTTELU (aikuiset): Tukholma, Ruotsi
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 22.8.2023. Joukkueeseen valitaan 3 urheilijaa per laji. Valinnan perusteena on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valinnoissa huomioidaan erityisesti 1.5.-21.8.2023 tehdyt tulokset. Tasaväkisessä tilanteessa huomioidaan suurimmalla painoarvolla asetetun aikavälin viimeisen kuukauden tulokset sekä lajitulosten kehittyminen. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös muussa kuin valinnan kohteena olevassa lajissa annettuja näyttöjä, mikäli sen katsotaan edistävän joukkueen tulosta.
Ruotsi-ottelun lajiohjelma:
Miehet – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 3000m ej, 110m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 3-ottelu, 10000m kävely, 4 x 100m, 4 x 400m
Naiset – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 3000m ej, 100m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 3-ottelu, 5000m kävely, 4 x 100m, 4 x 400m
30.9.-1.10.2023 MAANTIEJUOKSUN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT: Riika, Latvia
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen, Rami Virlander
Valintapäivä on 7.9.2023. Joukkueeseen valitaan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paikan kisoihin WA:n asettamien kriteerien ja urheilijamääräkiintiöiden mukaisesti rankingin perusteella. Jos valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin maa saa kisoihin lähettää, valitaan kilpailevat urheilijat menestysnäkymän perusteella. Kaikilta valittavilta urheilijoilta edellytetään näyttöä kilpailukykyisyydestä ja -kunnosta 1.8.-7.9.2023.
Maantiejuoksun MM-kilpailuiden lajiohjelma:
Miehet – Maili (1609m), 5km, puolimaraton
Naiset – Maili (1609m), 5km, puolimaraton
5.11.2023 PM-MAASTOT: Islanti (paikkakunta tarkentuu myöhemmin)
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen, Rami Virlander
Päivitetty 29.3.2023: Tarkennettu sarjoittain valittavien urheilijoiden määrää, muutettu omavastuu koskemaan joukkueen kaikkia urheilijoita ja muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa
Valintapäivä on 24.10.2023. Joukkueeseen valitaan yleisiin sarjoihin lähtökohtaisesti 3 urheilijaa per sarja ja nuorten sarjoihin 3 urheilijaa per sarja mahdollisen katsastuskilpailun ja vuoden 2023 kilpailunäyttöjen perusteella.Mahdollisesta katsastuskilpailusta tiedotetaan erikseen.
19-vuotiaiden sarjaan valitaan vuosina 2004–2007 syntyneitä urheilijoita. Joukkueeseen valituilla urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus.
10.12.2023 EM-MAASTOT: Bryssel, Belgia
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen, Rami Virlander
Päivitetty 29.3. Muutettu urheilijakohtaista omavastuusummaa.
Valintapäivä on 8.11.2023. Joukkueeseen valitaan urheilijoita, joilla on edellytys sijoittua henkilökohtaisessa kilpailussa 40 parhaan joukkoon yleisessä sarjassa tai 20 parhaan joukkoon nuorten sarjassa. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vuosina 2004–2005 syntyneitä urheilijoita. Tärkein katsastuspaikka maastojuoksun EM-kilpailuihin on maastojuoksun PM-kilpailu.
Joukkuekilpailuun voidaan valita joukkue, jolla on edellytys sijoittua 10 parhaan joukkoon. Joukkuekilpailua varten yhteen sarjaan nimetään vähintään 3 ja enintään 6 urheilijaa.
19–22-sarjan urheilijan omavastuu matka- ja majoituskuluista on 400 euroa, joka puolitetaan, mikäli urheilija sijoittuu kilpailuissa 8 parhaan joukkoon yksilönä. Omavastuuosuudesta saa täyden vapautuksen, mikäli sijoittuu yksilökilpailussa 3 parhaan joukkoon. Joukkuekilpailun jäsen vapautuu omavastuuosuudesta, mikäli joukkue sijoittuu 3 parhaan joukkoon.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 10.11.2023.