• Kotimaa

    Espoon Tapiot on yksi Suomen johtavista yleisurheiluseuroista, jossa on 1580 jäsentä. 2010-luvun voimakas kehitys siivitti Tapiot Kalevan maljan voittoon 2016, mikä oli myös vuoden espoolainen urheiluteko. Seura on pääkaupunkiseudulla aktiivinen ja merkittävä toimija. Espoon Tapiot liikuttaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin harrastajista huippuihin.

    Haemme nyt seuraamme päätoimista valmennuspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

  • Kotimaa

    Yleisurheilun kansainvälinen kattojärjestö IAAF on valmistellut sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan vuodenvaihteessa 2019-2020. Osa säännöistä päätettiin kuitenkin ottaa voimaan heti IAAF:n hallituksen päätöksen jälkeen, eli ne ovat voimassa välittömästi. Joitain muutoksia vielä valmistellaan ja niihin IAAF:n hallitus palaa kesäkuun kokouksessaan.

    Tähän on koottu kommentein välittömästi voimaan tulevat muutokset.

    Tärkeimmät sääntömuutokset maaliskuusta 2019 eteenpäin:

  • Kotimaa

    Nuoret naiskeihäänheittäjät olivat hyvässä vireessä SM-hallimestaruuskilpailuissa Tampereella. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi 19-vuotiaden Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen, joka heitti mestariksi ikäluokan kotimaan kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla hallituloksella 50,59. Samalla hän myös rikkoi ensi kesän 19-vuotiaiden EM-rajan 50,50.

  • Kotimaa

    Moukarinheittäjät kisasivat lauantaina talvi-SM-kilpailuissa karnevaalipaikkakunnallaan Kaustisella. Naisten mestaruuden vei Karhulan Katajaisten Krista Tervo, miesten Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi Silja Kosonen SE:llä 17-vuotiaissa.

    Naisten sarjan odotettu voittaja oli Krista Tervo tuloksella 64,25, joka on kauden kotimainen kärkitulos. Kakkosena oli Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo, joka hävisi Tervolle 63 senttiä. SM-pronssia heitti Kurikan Ryhdin Maija Valli.

Ajankohtaista

Ulkomaat

Elmo Lakka pinkoi Glasgow’n EM-halleissa ensimmäistä kertaa urallaan aikuisten arvokisafinaalissa, jossa tuloksena oli 60 metrin aitajuoksussa kahdeksas sija ajalla 7,74.  

– Ei ollut minun päivä tänään, alkuerässä kulku oli parempi. Pitkä päivä, mutta se oli sama kaikilla, näkyi ajoissa, kukaan ei tehnyt mitään ihmeellistä. Kokonaisuutena olen tyytyväinen kilpailuun, tavoite oli päästä finaaliin ja juosta ennätys, molemmat tuli. Olisi saanut nuo ajat vaan mennä toisin päin, alkuerässä ennätyksensä juossut Lakka sanoi.

Finaalijuoksuunsa Lakka ei ollut täysin tyytyväinen.

Kotimaa

Elmo Savola nousi miesten seitsenottelun johtoon toisen päivän ensimmäisessä lajissa ja voitti Suomen hallimestaruuden pistein 5473 Helsingin Liikuntamyllyssä. 

Hän voitti seitsenottelun SM-kullan myös viime vuonna. Lappajärven Veikkojen Savola ei hätyytellyt Liikuntamyllyssä ennätystään 5639.

¬Olen tyytyväinen. Lähdin hakemaan mestaruutta, Savola kertoi.

Ulkomaat

Kristiina Mäkelän toiveet täyttyivät puolittain Glasgow´n EM-hallien kolmiloikan finaalissa. Hän oli kuudes 14,29 kantaneella hypyllä.

Se oli Mäkelän uran paras sijoitus EM-halleista ja sivuaa uran parasta sisäratojen arvokisoissa.  Kilpailun voitti ennätyksensä 14,73 kimmahdellut Espanjan Ana Peleteiro, joka kirkasti edellisten EM-hallien pronssin kultamitaliksi.

– Sanoin ennen finaalia, että kahdeksatta sijaa en enää halua. Vain paremmat kelpaavat ja mitaliin olen tyytyväinen, Mäkelä totesi.

Ulkomaat

Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske painuvat Glasgow´n EM-hallien välierien jälkeen keskittymään finaaliin. Neziri eteni jatkoon suoraan eränsä kolmantena ajalla 8,04 ja Hurske aikavertailusta ajalla 8,07 oltuaan erässään neljäs.

– En voi antaa noin paljon eteen muilla tuossa juoksun alussa. Alku oli pehmeä, mutta loppu tulee hyvin. Alkua pitää parantaa finaaliin, mutta minulla toinen perättäinen juoksu samassa kisaa on aina paljon parempi, Neziri sanoi.

Neziri on ollut EM-hallien finaalissa parhaimmillaan kuudes.

Kalevan malja

1
JyväskKU
414
2
TampPy
337
3
TuUL
325
4
LahdA
287
5
HKV
248
6
EspTa
220,5
7
HIFK
218
8
LappUM
171,5
9
JoensKa
140,5
10
SeinäjsU
130

Tulokset/Results

Tulokset tarjoaa: Tilastopaja

22.2.2019
Jyväskylä
21.2.2019
Helsinki
21.2.2019
Helsinki/E
20.2.2019
Tampere
20.2.2019
Joensuu
20.2.2019
Kotka

Tilastot

Kotimaiset tilastot

Kansainväliset tilastot

SOSIAALINEN MEDIA