• Kotimaa

    Espoon Tapiot on yksi Suomen johtavista yleisurheiluseuroista, jossa on 1580 jäsentä. 2010-luvun voimakas kehitys siivitti Tapiot Kalevan maljan voittoon 2016, mikä oli myös vuoden espoolainen urheiluteko. Seura on pääkaupunkiseudulla aktiivinen ja merkittävä toimija. Espoon Tapiot liikuttaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin harrastajista huippuihin.

    Haemme nyt seuraamme päätoimista valmennuspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

  • Kotimaa

    Yleisurheilun kansainvälinen kattojärjestö IAAF on valmistellut sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan vuodenvaihteessa 2019-2020. Osa säännöistä päätettiin kuitenkin ottaa voimaan heti IAAF:n hallituksen päätöksen jälkeen, eli ne ovat voimassa välittömästi. Joitain muutoksia vielä valmistellaan ja niihin IAAF:n hallitus palaa kesäkuun kokouksessaan.

    Tähän on koottu kommentein välittömästi voimaan tulevat muutokset.

    Tärkeimmät sääntömuutokset maaliskuusta 2019 eteenpäin:

  • Kotimaa

    Nuoret naiskeihäänheittäjät olivat hyvässä vireessä SM-hallimestaruuskilpailuissa Tampereella. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi 19-vuotiaden Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen, joka heitti mestariksi ikäluokan kotimaan kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla hallituloksella 50,59. Samalla hän myös rikkoi ensi kesän 19-vuotiaiden EM-rajan 50,50.

  • Kotimaa

    Moukarinheittäjät kisasivat lauantaina talvi-SM-kilpailuissa karnevaalipaikkakunnallaan Kaustisella. Naisten mestaruuden vei Karhulan Katajaisten Krista Tervo, miesten Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi Silja Kosonen SE:llä 17-vuotiaissa.

    Naisten sarjan odotettu voittaja oli Krista Tervo tuloksella 64,25, joka on kauden kotimainen kärkitulos. Kakkosena oli Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo, joka hävisi Tervolle 63 senttiä. SM-pronssia heitti Kurikan Ryhdin Maija Valli.

Ajankohtaista

Järjestö

Pohjoismaisten liittojen mahdollisuuksia ajaa yhteisiä arvoja ja päämääriä kansainvälisillä foorumeilla sekä valmentajien ja urheilijoiden yhteistyön kehittämistä työstettiin Pohjoismaisten yleisurheiluliittojen kongressissa Helsingissä.

– Kongressin yhteenvedossa päätettiin, että jokainen Pohjoismaa ja kongressiin vierailijana kutsuttu Hollanti tekevät konkreettisen kartan, missä lajeissa kenelläkin on globaalin tason erikoisosaamista – ja harjoitusolosuhteita, kertoo kongressia vetänyt Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Sami Itani.

Ulkomaat

Jenni Kangas sijoittui kuudenneksi heittolajien Euroopan cupin naisten keihäänheiton A-ryhmässä Slovakian Samorinissa.  Hän heitti parhaansa 54,02 heti ensimmäisellä kierroksella.

Kangas vaihtoi syksyn harjoituskaudella heitossaan viiden askeleen rytmistä seitsemän askeleen rytmiin, ja testasi sitä nyt ensi kertaa kilpailutilanteessa.

– Vauhdin kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta muuten en nyt vaan osannut heittää. Harjoitusten perusteella olin valmis heittämään paljon pidemmälle, mutta en oikein saanut hommasta kiinni, Kangas totesi.

Kotimaa

Tampere Junior Indoor Games starttasi perjantai-iltana Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Se on osallistujamääriltään vuoden suurin juniorikilpailu. Tänä vuonna kilpailua kokosi ennätykselliset 1730 ilmoittautunutta urheilijaa.

Avauspäivänä kilpailtiin pääasiassa 17-vuotiaiden sarjoissa, jotka lisättiin nyt 25. kertaa järjestettävään tapahtumaan kaksi vuotta sitten.

Kotimaa

Pohjoismaiden suurimmat hallikilpailut Tampere Junior Indoor Games alkoivat Pirkkahallissa perjantaina. Pietarsaaren Drottin Alexander Björkgren voitti ylivoimaisesti 17-vuotiaiden poikien 60 metrin aitajuoksun mainiolla ajalla 8,01. Perjantain tulokset tällä sivulla.

 

TAMPERE 8.3.2019 Tampere Junior Indoor Games, 1.päivä

(Pitkä 300 m rata.)

17-v. pojat,

60 m: 1) Eino Vuori HämTa 7,07, 2) Alexander Björkgren JakobstDr 7,14, 3) Julius Lehto TU-38 7,21.

300 m: 1) Eino Vuori HämTa 36,97.

Kalevan malja

1
JyväskKU
414
2
TampPy
337
3
TuUL
325
4
LahdA
287
5
HKV
248
6
EspTa
220,5
7
HIFK
218
8
LappUM
171,5
9
JoensKa
140,5
10
SeinäjsU
130

Tulokset/Results

Tulokset tarjoaa: Tilastopaja

4.3.2019
Lappeenranta
3.3.2019
Hanko
3.3.2019
Turku/K
3.3.2019
Tampere
3.3.2019
Kuortane
2.3.2019
Helsinki

Tilastot

Kotimaiset tilastot

Kansainväliset tilastot

SOSIAALINEN MEDIA