• Kotimaa

    Espoon Tapiot on yksi Suomen johtavista yleisurheiluseuroista, jossa on 1580 jäsentä. 2010-luvun voimakas kehitys siivitti Tapiot Kalevan maljan voittoon 2016, mikä oli myös vuoden espoolainen urheiluteko. Seura on pääkaupunkiseudulla aktiivinen ja merkittävä toimija. Espoon Tapiot liikuttaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin harrastajista huippuihin.

    Haemme nyt seuraamme päätoimista valmennuspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

  • Kotimaa

    Yleisurheilun kansainvälinen kattojärjestö IAAF on valmistellut sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan vuodenvaihteessa 2019-2020. Osa säännöistä päätettiin kuitenkin ottaa voimaan heti IAAF:n hallituksen päätöksen jälkeen, eli ne ovat voimassa välittömästi. Joitain muutoksia vielä valmistellaan ja niihin IAAF:n hallitus palaa kesäkuun kokouksessaan.

    Tähän on koottu kommentein välittömästi voimaan tulevat muutokset.

    Tärkeimmät sääntömuutokset maaliskuusta 2019 eteenpäin:

  • Kotimaa

    Nuoret naiskeihäänheittäjät olivat hyvässä vireessä SM-hallimestaruuskilpailuissa Tampereella. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi 19-vuotiaden Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen, joka heitti mestariksi ikäluokan kotimaan kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla hallituloksella 50,59. Samalla hän myös rikkoi ensi kesän 19-vuotiaiden EM-rajan 50,50.

  • Kotimaa

    Moukarinheittäjät kisasivat lauantaina talvi-SM-kilpailuissa karnevaalipaikkakunnallaan Kaustisella. Naisten mestaruuden vei Karhulan Katajaisten Krista Tervo, miesten Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen. Kilpailuiden parhaasta tuloksesta vastasi Silja Kosonen SE:llä 17-vuotiaissa.

    Naisten sarjan odotettu voittaja oli Krista Tervo tuloksella 64,25, joka on kauden kotimainen kärkitulos. Kakkosena oli Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo, joka hävisi Tervolle 63 senttiä. SM-pronssia heitti Kurikan Ryhdin Maija Valli.

Ajankohtaista

Ulkomaat

Tuomas Seppäsen moukari kaarsi Slovakian Samorinissa heittolajien Euroopan cupissa talven kotimaisiin kärkilukemiin 72,65. Henri Liipola heitti 72,20. 

Seppänen heitti nyt reilut puoli metriä pidemmälle kuin viime kesän parhaallaan ja oli B-ryhmässä toinen. Liipola heitti A-ryhmässä 10:nneksi.

Päivän pisimmän heiton kylmässä ja kosteassa säässä teki A-ryhmän voittanut Quentin Bigot. Lontoon MM-kisoissa neljänneksi heittänyt ranskalainen siirsi talven kärkituloksen lukemiin 78,14.  B-ryhmän voitti Espanjan Alberto González ennätyksellään 73,73. 

Ulkomaat

Kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti kimmahteli ennätyksensä 16,35 ja sijoittui seitsemänneksi Yhdysvaltain yliopistojen hallimestaruuskilpailuissa Birminghamissa Alabamassa.

Kaukolahti onnistui kilpailussa toisella hypyllään. Se kantoi 16,35 ja rikkoo kahdella sentillä hänen viime vuonna vastaavassa kilpailussa College Stationissa Texasissa syntyneen oman halliennätyksen.

Tulos on myös yksitoista senttiä parempi kuin kolme vuotta sitten loikittu oma ulkoratojen ennätys. 

Kotimaa

Toisen kilpailupäivän lauantain tulokset Pirkkahallista. Aino Vuorjoki Kuivasjärven Aurasta voitti 14-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin juoksun paremmalla ajalla, kuin 15- ja 17-vuotiaiden ikäluokan kilpailijat.

 

TAMPERE 9.3.2019 Tampere Junior Indoor Games, 2. päivä

(Pitkä 300 m rata.)

Pojat,

M17 60 m: 1) Alexander Björkgren JakobstDr 7,08, 2) Eino Vuori HämTa 7,10, 3) Julius Lehto TU-38 7,23.

M17 300 m aj (83,8 cm): 1) Julius Lehto TU-38 39,63, 2) Kasperi Valonen TP 40,64.

M17 Korkeus: 1) Juho Kahelin TP 180.

Kotimaa

Tampere Junior Indoor Games on monelle talven yleisurheilukauden, Vaikka TJIG:ssä kilpaillaan myös sijoituksista, se on monelle kisojen suurin anti kuitenkin toisaalla. 

– Täällä tavataan kavereita ja pidetään hauskaa, Larsmo IF:n 12-vuotiaiden poikakolmikkoLinus LiljekvistMåns Finholmja Paul Hjulfors kertoivat omien kisojen välissä olevalla tauolla.

Myös Messu- ja Urheilukeskuksen B-halli vilisee viikonloppuna yhtä lailla TJIG-urheilijoita. 

Kalevan malja

1
JyväskKU
414
2
TampPy
337
3
TuUL
325
4
LahdA
287
5
HKV
248
6
EspTa
220,5
7
HIFK
218
8
LappUM
171,5
9
JoensKa
140,5
10
SeinäjsU
130

Tulokset/Results

Tulokset tarjoaa: Tilastopaja

9.3.2019
Mikkeli
9.3.2019
Helsinki
9.3.2019
Kajaani
8.3.2019
Helsinki
8.3.2019
Tampere
4.3.2019
Mikkeli

Tilastot

Kotimaiset tilastot

Kansainväliset tilastot

SOSIAALINEN MEDIA