Jokinen ennätysvauhdilla SM-hallimestariksi – Kivimäen jalkavaivat hellittivät – mestariksi Espoossa

Turun Urheiluliiton Jerry Jokinen käveli 5000 metrin mestariksi ennätyksellään 19.03,19 Espoossa yleisurheilun SM-halleissa. Jokinen oli kilpailussa täysin ylivoimainen. Mestaruus tuli soolokävelyllä, jossa hän taittoi kilometrit noin 3.50 kilometrivauhtia.

– Piti lähteä vähän rauhallisemmin, 3.55 minuutin kilometrivauhtia, mutta ei se haitannut, Jokinen kertaili räväkkää alkuvauhtiaan, joka kesti loppuun asti.

– Tiesin, että hyvä aika sieltä tulee. Treenit ovat menneet niin hyvin viime aikoina.

Ennätys vei Jokisen Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi. Jokisen kausi jatkuu kansainvälisissä kisoissa Dudincessa 7. maaliskuuta ja Tshekin Podebradyssä toukokuun alussa. Matkana on elokuussa Birminghamin EM-kilpailuissa kilpailtava puolimaraton.

– Uusi matka, joten siinä on vähän uutta, mutta Birminghamin rajaa yritellään, Jokinen viittasi tulosrajaan 1.26,15.

Myös toiseksi ja kolmanneksi tulleet Espoon Tapioiden Joni Hava ja Esbo IF:n Jonathan Ekberg tekivät Espoossa 5000 metrin lyhyen radan ennätyksensä ajoin 20.06,79 ja 20.12,38.

Neljänneksi kilpailussa käveli Porin Tarmon Joel Peltonen, joka rikkoi 19-vuotiaiden lyhyiden ratojen Suomen ennätyksen ajalla. 20.16,07.  Aiempi oli Veli-Matti Partasen 20.25,96.

Kivimäen jalkavaivat hellittivät – treenimäärät kasvuun

Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki voitti naisten 5000 metrin kävelyn ajalla 23.47,30. Kivimäen harjoittelua on jo useamman vuoden kiusannut jalkavaiva. Siihen on nyt löydetty keinot taltuttaa se, joka mahdollistaa paluun kovempiin treenimääriin.

– On se isoa asia, kun pääsee nyt treenaamaan sillä näkymällä, että pystyy kehittämään harjoittelua. Jalan takia se on ollut useamman vuoden sellaista, että on vain tietty määrä harjoittelua mitä pystyy tekemään, eikä yhtään enempää kärsi tehdä, Kivimäki sanoo.

– Nyt vähitellen pystyy tekemään enemmän. Fysioterapiassa on löytynyt hyviä juttuja. Siihen on auttanut lähinnä lonkan ja lantion alueen tukilihasten vahvistaminen.

Kivimäen kertoo, että kun jalka on ollut paremmassa kunnossa syksystä lähtien, harjoittelun määrää on voitu lisätä, joka on se tärkein, kun se on ollut isoin ongelma.

– Kesän arvokisat on ajatuksissa, mutta pitää katsoa. Jos kaikki menee kuten haluan, ilman muuta EM-kisojen kävelyn puolimaraton on tavoitteena, Kivimäki sanoo.

Espoon Tapioiden Aliisa Kiiski oli toinen ennätyksellään 23.52,60. Ennätyksensä teki myös Turun Weikot Yleisurheilun Venla-Nora Nirkkonen ajalla 23.54,00 ja neljänneksi tullut Kuivasjärven Auran Anna Kokko ajalla 24.13,62.