Kangas työnsi huipputuloksen – Murto, Koilahti ja Pulli palasivat mestareiksi – Kosonen voitti kahdeksannen kerran peräkkäin – Ville Toivonen johtaa seitsenottelua

Kuortaneen Kunnon Emilia Kangas pukkasi naisten kuulantyönnön viimeisellä kierroksella upeasti 18,27 yleisurheilun SM-halleissa Espoossa lauantaina. Tulos on halliratojen kaikkien aikojen paras suomalaistulos ja Kankaan uran toiseksi paras. Kankaan viimekesäinen ennätys on 18,42.

Tämän vuoden MM-tilastossa, jossa on kaksi urheilijaa maata kohden, Kangas nousee 13:nneksi.

– Yritin olla miettimättä MM-halleja. Tuossa on tullut pari hutikisaa, kun olen miettinyt vähän liikaa tuloksen yrittämistä, ja pakka hajoaa pikkaisen, Kangas viittasi työnnön tekniikkaan.

Espoossa Kangas työnsi voittotuloksen ohella 17,85 ja 18,09. Ne tulivat kahdella ensimmäisellä kierroksella, kun voittotyöntö tuli viimeisellä.

– Eka oli helppo, varma työntö. Toinenkin oli helppo. Sitten rupesin puskemaan ja yritin täysillä sitä isoa kalaa. Viimeiseen työntöön oli pakko hengittää ja rentouttaa, ja se olikin hyvä sen takia, Kangas tuumi.

Kankaan mukaan kropassa on tunne, että pitkä työntö olisi tuloillaan, vaikka viimeinen harjoitus ennen SM-halleja ei mennyt putkeen.

– Keskiviikkona työnsi päin, sanonko mitä. Sieltä pohjilta haettiin se varmuus tänne. Kävin torstaina psykologilla, jossa sain ajatuksen siihen, että teen täällä oman parhaani ja keskityn tekniseen suorittamiseen, eikä siihen, mihin se kuula lentää.

Murto vei mestaruuden tuloksella 456 – MM-hallipaikka vielä sinettiä vailla

Euroopan mestari Wilma Murto Salon Vilppaasta voitti naisten seiväshypyn hallimestaruuden tuloksella 456. Hänen nimissään on kauden kotimainen kärkitulos 460, jolla hän on MM-hallien listalla 14:s, kun mukaan pääsee 12 parasta.

MM-hallit olivat ajatuksissa myös Espoossa, jossa mestaruus oli silti ykkösasia.

– Omat korotukset oli mietitty aika lailla siten mikä Torunia parhaiten palvelisi. Ajateltiin, että 456:n ylittäminen vankistaa jo vähän paikkaa ja 466 melkein varmistaa paikan, ja 471 olisi sitten se ihan vika niitti, Murto sanoi.

 – Olisi ollut ihan kiva varmistaa se 466 jo tänään, mutta hyväksytään tämä.

Murto ylitti toisella yrityksellään 431 ja 446 sekä heti ensimmäisellään 456, joka oli korkea hyppy, mutta Murto otti hieman rimaan alas tulleessaan. Yritykset korkeudesta 446 eivät onnistuneet.

– Minulla on aika vähän täyden vauhdin kisahyppyjä. Tuo viimeinen hyppy oli nyt kymmenes, ja verryttely on aloitettu jo 4,5 tuntia aikaisemmin. Se on aika pitkä päivä, kun tuollaista kilpailukuntoa ei niin hirveästi ole. Normioloissa tuollaisen kisan kestää aika hyvin, Murto sanoi.

”Nämä kisat ovat aika kehittäviä”

Kisa kertoi kuitenkin Murrolle, että edellytykset on hypätä korkeammalta.

– Nämä kisat ovat aika kehittäviä. Jokainen kisahyppy kehittää eteenpäin, ja tänäänkin se näkyi jo noissa verryttelyhypyissä ja alkukisan hypyissä, että sieltä se homma etenee.

Murron kausi jatkuu ensi viikolla ulkomaisella kilpailulla, ja mahdollisuudet MM-halleihin näyttävät kohtuu hyviltä. Murron tietojen mukaan hänen edellään on tilastossa urheilijoita, jotka eivät MM-halleihin tule. Tarkkaa lukua Murto ei osannut sanoa.

Keuruun Kisailijoiden Tuuli Järvinen oli kilpailun kolmas neljän metrin ylittäjä saaden tuloksekseen 401. Pronssimitali oli hänen ensimmäinen SM-kilpailuiden mitalinsa joko ulko- tai hallikilpailuissa.

Viidesti aiemmin SM-mitaliin yltänyt Laura Ollikainen Savonlinnan Riennosta oli neljäs tuloksella 391.

Koilahti palasi pituushypyn mestariksi

Turun Weikkojen Taika Koilahti voitti viiden vuoden tauon jälkeen naisten pituushypyn Suomen mestaruuden. Edellisen kerran hän voitti Kalevan kisoissa kesällä 2021 ja edellisen kerran hallimestaruuskilpailuissa jo seitsemän vuotta sitten talvella 2019.

Koilahti ponnisti Espoossa 638, joka jää kaksi senttiä hänen nimissään olevasta talven kotimaisesta kärkituloksesta.

– Olihan se 638 sellainen ihan ok, perustulos. Olisin toivonut vähän enemmän tänään, Koilahti sanoi.

Koilahden kisa alkoi pienten vaikeuksia kanssa, kun toinen hyppy epäonnistui.

– Joku oli siirtänyt minun merkkiäni, enkä minä huomannut sitä. Siksi se toinen hyppy jäi metrin lankusta ja sitten piti kerätä itsensä uudestaan, Koilahti kertaili.

Neljäs hyppy kantoi siten 638 ja toi mestaruuden ennen Oulun Pyrinnön Minja Kurttia, joka ponkaisi 620, Tervolan Terävän Saana Peuraa, joka venytti kauden parhaansa 610, ja Turun Urheiluliiton Alisa Launosta (604).

– Se oli tietysti sama kaikille, mutta kilpailussa oli tosi pitkät hyppyjen välit. Kun hyppäsin ekan ja vikan kerran, niin välissä oli tunti ja 40 minuuttia. Yleensä kisa kestää tunnin, Koilahti sanoi.

Hallikausi jätti Koilahdelle hyvät lähtökohdat kevään harjoituskaudelle.

– Sain hyvin nostettua perustason, Koilahti summasi.

Viisiottelun hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Saga Vanninen Tampereen Pyrinnöstä oli viides tuloksella 602.

Pulli voitti ensimmäisen hallimestaruutensa 11 vuoteen: ”Kunto on hyvä, oikeita asioita on tehty”

Varmaan kuntoon päässyt Oulun Pyrinnön Kristian Pulli voitti miesten pituushypyn kolmannen kierroksen hypyllään, joka kantoi 786. Pullin kaikki neljä mitattua hyppyä olisivat oikeuttaneet mestaruuteen.

– Kunto on hyvä. MM-hallissa on samantyyppinen nopea alusta kuin täällä. Pikkuisen meinasi ponnistus lipsua läpi ja jouduin väkisin hakemaan ponnistusta. Pari onnistunutta potkua painuivat vähän yliastutuiksi, Pulli kertoi

Pulli on tällä hallikaudella kilpaillut neljästi. Belgradissa hän ponnisti kauden kotimaisen kärkituloksen 808, voitti Pirkkahallissa tuloksella 782 ja oli PM-kilpailuissa toinen hypättyään 770.

– Muita kilpailuita ei ole ennen MM-kilpailuja, jos sinne pääsisin. Oikeita asioita on tehty ja päätavoitteena ensi kesän EM-kilpailut. Hallikausi tulee nyt vähän kuin bonuksena, jos tulee, niin antaa tulla vaan.

Pulli on jo kuusinkertainen Kalevan kisojen pituushypyn voittaja, mutta voitti hallimestaruuden nyt vasta toistamiseen. Pullin edellinen ja ainoa hallimestaruus oli jo 11 vuoden takaa.

SM-kilpailussa toiseksi sijoittui Noormarkun Nopsan 18-vuotias lahjakkuus Samuel Jussilla uudella ennätyksellään 759. Hänen toiseksi pisin hyppynsäkin oli vain sentin tätä lyhyempi.

Jussilan tulos nousee alle 20-vuotiaiden Suomen kaikkien tilastossa kymmenen parhaan joukkoon sekä ulko- että hallitulokset huomioon ottaen. Hallissa on vain kolme suomalaista hypännyt pidemmälle samanikäisenä.

Imatran Urheilijoiden Otto Pulkkinen nousi kolmanneksi viimeisen kierroksen hypyllään 750. Neljäs oli Lappeenrannan Urheilumiesten Kasperi Vehmaa tuloksella 745 ja viides Alavieskan Virin Eetu Jokela hypäten 734.

Kosonen voitti kahdeksannen kerran peräkkäin: ”Kauden pilasi pikku haveri puntilla”

Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen voitti miesten korkeushypyn hallimestaruuden jo kahdeksannen kerran peräkkäin.

Kosonen ylitti korkeudet 204 ja 209 ensimmäisellä yrityksellään, mutta pudotti kolmesti korkeudesta 213.

Tulokseensa ja hallikauteen kokonaisuutena Kosonen ei ollut tyytyväinen, ”vaikka ihan mielelläni voitankin”, hän täsmensi:

– Kauden pilasi pikku haveri puntilla. Siihen nähden oli puoli-ihme, että tällä kaudella meni edes 218.

– Tein yhden jalan maastavetoa ja asento oli virheellinen. Ärsyttävä ja typerä vamma, harmitteli Kosonen tapahtunutta, joka säteili koko hallikauden tulostasoon.

Sjundeå IF:n Johan Grönroos paransi ennätystään sentin ja ylitti Kososen tavoin 209. Hän jäi kuitenkin toiseksi, koska ylitti tämän korkeuden vasta toisella yrityksellään.

Pronssimitalin jakoivat Kososen seuratoveri Teemu Laurikainen ja Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Julius Kuusela tuloksella 204.

Ville Toivonen johtaa seitsenottelua

Ähtärin Urheilijoiden Ville Toivonen tavoittelee uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Toivonen johtaa miesten seitsenottelun SM-kilpailua avauspäivän jälkeen pistein 3070. Hän on aiemmin voittanut jo kuudesti ulko- ja hallikauden SM-kilpailuissa hopeaa tai pronssia.

Toivonen työnsi kuulaa uuden ennätyksensä 13,91 ja voitti korkeushypyn sivuten ennätystään 196.

Vuoden 2024 mestari Aleksi Savolainen Tampereen Pyrinnöstä ottelee toisena pistein 3038. Savolainen voitti kuulantyönnön tuloksella 14,87.

Jäljellä olevat lajit 60 metrin aitajuoksu, seiväshyppy ja 1000 metrin juoksu kilpaillaan sunnuntaina.

Kymmenottelun kolme viimeisintä Suomen mestaruutta voittanut Turun Urheiluliiton Tarmo Savola joutui keskeyttämään seitsenottelun johtoasemassa kolmen lajin jälkeen. Savola oli siihen mennessä koonnut 2366 pistettä voitettuaan 60 metriä ajalla 7,15 ja pituushypyn tuloksella 717.

ESPOO, Leppävaara 28.2.2026 Suomen hallimestaruuskilpailut, 1. päivä

(200 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Riku Illukka VantSa 6,68, 2) Topi Huttunen VieremKo 6,81, 3) William Thor BorgåAk 6,83, 4) Niko Kangasoja OP 6,87, 5) Axel Nisula MalaxIF 6,88, 6) Valtteri Louko LapuanVi 6,88, 7) Erno Mehtonen SavRi 6,91, 8) Rasmus Vuonoranta EsboIF 6,92 (ve. 691).

Välierät:
1. erä: 1) Valtteri Louko LapuanVi 6,89, 2) William Thor BorgåAk 6,90, 3) Rasmus Vuonoranta EsboIF 6,91, 4) Roope Saarinen VU 6,92, 5) Joonas Liukkonen PolvijU 6,93, 6) Noa Korhonen OP 6,99, 7) Zaid Lafine EspTa 7,09 (ae. 7,03). – Verneri Marttila LA hylättiin (ae. 7,08).
2. erä: 1) Axel Nisula MalaxIF 6,88, 2) Niko Kangasoja OP 6,88, 3) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 6,97, 4) Juho Venäläinen LUM 699 (ae. 6,97), 5) Jonathan Brace BorgåAk 7,03. – Tobias Moreno LA (ae. 7,00) keskeytti. – Joonas Jyrkkä OP (ae. 6,94) hylättiin, Eljas Aalto SibVa (ae. 7,01) hylättiin.
3. erä: 1) Riku Illukka VantSa 6,70, 2) Topi Huttunen VieremKo 6,83, 3) Erno Mehtonen SavRi 6,92, 4) Jonatan Heikkilä TuUL 6,97, 5) Alexander Mitchell EspTa 6,98 (ae. 6,97), 6) Joel Turkka TP 6,99, 7) Tomi Simonen AlavVi 7,06 (ae. 7,02), 8) Henrik Lounela HKV 7,15 (ae. 7,08).

Alkuerät:
1. erä: 1) Riku Illukka VantSa 6,91, 2) Roope Saarinen VU 6,96, 3) Tomi Simonen AlavVi 7,02, 4) Vilho Haaksluoto RiihimKi 7,09, 5) Jussi Wesanko EspTa 7,20, 6) Ronni Mäntyranta KuivasjAu 7,27, 7) Aleksi Lehto SeinäjSU 7,37.
2. erä: 1) Valtteri Louko LapuanVi 6,92, 2) Juho Venäläinen LUM 6,97, 3) Eljas Aalto SibVa 7,01, 4) Zaid Lafine EspTa 7,03, 5) Adrian Björkgren JakobstDr 7,09, 6) Teemu Holttinen TuUL 7,11, Santeri Örn PolvijU & Touko Tarvonen LA hylättiin.
3. erä: 1) William Thor BorgåAk 6,92, 2) Joonas Jyrkkä OP 6,94, 3) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 6,98, 4) Tobias Moreno LA 7,00, 5) Alexander Björkgren JakobstDr 7,12, 6) Petros Pieskä KuivasjAu 7,13, 7) Robert Heikkilä TP 7,19.
4. erä: 1) Niko Kangasoja OP 6,91, 2) Topi Huttunen VieremKo 6,92, 3) Joonas Liukkonen PolvijU 7,00, 4) Jonathan Brace BorgåAk 7,06, 5) Riku Naula TuUL 7,13, 6) Juho Räsänen EspTa 7,17, Leevi-Kalle Heikkilä TU-38 hylättiin.
5. erä: 1) Erno Mehtonen SavRi 6,95, 2) Jonatan Heikkilä TuUL 6,97, 3) Noa Korhonen OP 6,99, 4) Joel Turkka TP 7,00, 5) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 7,16, 6) Elias Kerälä HämTa 7,19, 7) David Bamm VasaIS 7,29.
6. erä: 1) Axel Nisula MalaxIF 6,95, 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 6,96, 3) Alexander Mitchell EspTa 697, 4) Verneri Marttila LA 7,08, 5) Henrik Lounela HKV 7,08, 6) Toivo Takanen JoKa 7,11, 7) Juho Fyrstén OP 7,24.

400 m: 1) Konsta Alatupa JKU 47,49, 2) Armas Uusitalo OP 48,22, 3) Lesley Mahlakoane LA 48,33, 4) Elias Mäkikokko JKU 48,79 (B-erän voittaja), 5) Simeon Vorselman HKV 48,91, 6) Justus Korvenpää KU-58 49,14 (C-erän voittaja), 7) Tuomas Lehtonen LiePa 49,20, 8) Mikael Granqvist SibVa 49,33, 9) Christian Vänttinen TuUL 49,67 (H-erän voittaja), 10) Luka Veselinovic EspTa 49,84 (I-erän voittaja), 11) Peetu Toivonen TuUL 49,86, 12) Oliver Enqvist SibVa 50,12, 13) Riku Uusitalo TuUL 50,19 (E-erän voittaja), 14) Jaakko Linnus TP 50,20, 15) Topi Timonen OP 50,21 (D-erän voittaja), 16) Anton Tallbacka HIFK 50,29, 17) Teemu Tuomela AlajAn 50,34, 18) Kalle Kompuinen LiePa 50,34, 19) Joona Heiskanen KU-58 50,36, 20) Taavi Manner TP 50,42 (G-erän voittaja), 21) Petros Pieskä KuivasjAu 50,49 (F-erän voittaja), 22) Oliver Asikainen HKV 50,50, 23) Nuutti Leppänen KUYU 50,66, 24) Aapo Mäkiniemi LimingNM 50,81, 25) Tomas Jatsko TapanilErä 50,86, 26) Aleksi Viitamäki LiePa 51,23, 27) Rasmus Laapas LA 51,25, 28) Elias Jrad HKV 51,58, 29) Lassi Kuva LA 51,77, 30) Joni Haapalainen TP 51,94, 31) Markus Hurri LiePa 52,02, 32) Konsta Uuttera TP 52,62.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.46,73, 2) Mikko Kauppinen VieremKo 3.50,92, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 3.50,95, 4) Leonard Markén IFVOM 3.51,33, 5) Samu Mikkonen TP 3.53,31, 6) Joni Virkkala LA 3.54,89, 7) Sisu Saarinen TuUL 3.55,81 (lyhyiden ratojen 17-v. SE, ent. 3.56,82 Mika Maaskola 1983), 8) Eemeli Hirvonen JoKa 3.56,07, 9) Sisu Moilanen TuUL 3.56,64, 10) Aleksi Kivelä LempKi 3.59,07 (B-erän voittaja), 11) Panu Jantunen HKV 3.59,47, 12) Henri Säisä IisVi 4.00,34, 13) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 4.00,36, 14) Antton Launto SauvU 4.00,89, 15) Onni Ikonen JKU 4.02,92, 16) Veeti Savolainen LA 4.03,62, 17) Matias Mononen LA 4.05,48, 18) Jimi Alastalo JoKa 4.08,00, 19) Muhammad Ali EspTa 4.09,06.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen TuUL 19.03,19 (kkk), 2) Joni Hava EspTa 20.06,79, 3) Jonathan Ekberg EsboIF 20.12,38, 4) Joel Peltonen PoTa 20.16,07 (lyhyiden ratojen 19-v. SE, ent. 20.25,96 Aku Partanen 2010), 5) Lauri Joukas YlänKi 20.37,94, 6) Sajan Irincheev EsboIF 22.01,15. – Rasmus Lerstrand VasaIS keskeytti. – Jaakko Määttänen EspTa hylättiin.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 209, 2) Johan Grönroos SjuIF 209, 3) Julius Kuusela LUU 204, 4) Teemu Laurikainen TP 204, 5-6) Lauri Sinkkonen JKU & Teemu Koskela OP 197, 7-8) Alec Isaacs MalaxIF & Tymofii Kravchuk VU 189, 9-10) Anton Grönroos SjuIF & Juuso Mäkelä OP 189, 11) Pekka Koskela KangKi 181.

7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (60 m, pituus, kuula, korkeus): 1) Ville Toivonen ÄhtärU 3070 (7,23, 685, 13,91, 196), 2) Aleksi Savolainen TP 3038 (7,26, 673, 14,87, 190), 3) Eelis Kuusjärvi LempKi 2946 (7,21, 703, 12,38, 187), 4) Aleksi Hakanen LauttakLu 2937 (7,29, 690, 13,18, 187), 5) Juuso Toivonen ÄhtärU 2815 (7,21, 651, 11,34, 193), 6) Leo Rautiainen KU-58 2795 (7,34, 666, 13,72, 175), 7) Olavi Halonen HyvinkSU 2751 (7,37, 670, 12,60, 178), 8) Jere Liskojärvi HeTa 2599 (7,44, 650, 11,24, 178), 9) Antti Miihkinen VihdHM 1799 (8,59, 500, 11,85, 154). – Tarmo Savola TuUL keskeytti (2366 / 7,15, 717, 13,25).

Naiset,

60 m: 1) Lotta Kemppinen HIFK 7,20, 2) Saara Keskitalo EspTa 7,36, 3) Tessa Moisio KaipVi 7,41, 4) Emma Tainio PaimU 7,43, 5) Jandeh Jallow HKV 7,49, 6) Iiris Törrönen OP 7,51, 7) Essi Vehmaa LUM 7,58 (ae. 7,54), 8) Emma Juntunen KuivasjAu 7,59 (ve. 7,55).

Välierät:
1. erä: 1) Saara Keskitalo EspTa 7,40, 2) Jandeh Jallow HKV 7,51, 3) Essi Vehmaa LUM 7,58, 3) Sonja Stång KuivasjAu 7,58, 5) Jonna Aalto JoKa 7,64, 6) Taru Väisänen KuivasjAu 7,69 (ae. 7,66), 7) Eveliina Lehtola OP 7,76 (ae. 7,65), 8) Erika Välkkynen HämTa 7,84 (ae. 7,73).
2. erä: 1) Emma Tainio PaimU 7,52, 2) Emma Juntunen KuivasjAu 7,55, 3) Silja Kempas JoKa 7,63 (ae. 7,54), 4) Tuuli Kämäräinen LapinlVe 7,63, 5) Veera Paasovaara KuivasjAu 7,66 (ae. 7,59), 6) Inka Räsänen KarhKa 7,68 (ae. 7,66), 7) Aada-Olivia Oksanen NoormNo 7,68, 8) Milla Kangas OP 7,78 (ae. 7,72).
3. erä: 1) Lotta Kemppinen HIFK 7,35, 2) Tessa Moisio KaipVi 7,42, 3) Iiris Törrönen OP 7,56, 4) Priscilla Boateng JakobstDr 7,65 (ae. 7,59), 5) Milla Lindroos SibVa 7,65 (ae. 7,60), 6) Jessi Landström TP 7,68 (ae. 7,65), 7) Maria Räsänen KuopRe 7,72 (ae. 7,71), 8) Eeva Samberg HKV 7,79 (ae. 7,71).

Alkuerät:
1. erä: 1) Essi Vehmaa LUM 7,54, 2) Sonja Stång KuivasjAu 7,64, 3) Aada-Olivia Oksanen NoormNo 7,70, 4) Aada Aarnio TP 7,78, 5) Jenni Väänänen LA 7,80, 6) Emma Suhonen EspTa 7,87, 7) Elina Ruusuvuori JoKa 7,89, 8) Aava Raudaskoski KokkTU 7,96.
2. erä: 1) Emma Tainio PaimU 7,52, 2) Emma Juntunen KuivasjAu 7,60, 3) Maria Räsänen KuopRe 7,71, 4) Erika Välkkynen HämTa 7,73, 5) Pinja Lehtinen LempKi 7,79, 6) Sandra-Sofia Nieminen OP 7,82, 7) Juulia Kokko ImatrU 7,88, 8) Nuuna Piipponen JoKa 7,94.
3. erä: 1) Tessa Moisio KaipVi 7,55, 2) Veera Paasovaara KuivasjAu 7,59, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 7,59, 4) Milla Lindroos SibVa 7,60, 5) Eveliina Lehtola OP 7,65, 6) Anna Pyykkö LUM 7,73, 7) Olivia Kirjonen EspTa 7,93.
4. erä: 1) Lotta Kemppinen HIFK 7,46, 2) Jessi Landström TP 7,65, 3) Taru Väisänen KuivasjAu 7,66, 4) Eeva Samberg HKV 7,71, 5) Milla Kangas OP 7,72, 6) Krista Lehti LempKi 7,81, 7) Emma Koponen LA 7,98.
5. erä: 1) Saara Keskitalo EspTa 7,50, 2) Iiris Törrönen OP 7,52, 3) Jonna Aalto JoKa 7,66, 4) Tilda Korhonen SiilinjPo 7,74, 5) Nelli Anttonen JKU 7,79, 6) Pinja Purhonen LUU 7,80, 7) Nea Rekola TuTo 7,88.
6. erä: 1) Silja Kempas JoKa 7,54, 2) Jandeh Jallow HKV 7,56, 3) Tuuli Kämäräinen LapinlVe 7,65, 4) Inka Räsänen KarhKa 7,66, 5) Annika Haverinen MiKV 7,83, 6) Matilda Tuovinen VU 7,91, 7) Aino Rasmus TP 7,98, 8) Nelli Flyktman KaipVi 7,98.

400 m: 1) Mette Baas JoKa 52,20, 2) Milja Thureson LA 53,52, 3) Veera Mattila VammSV 54,18 (B-erän voittaja), 4) Ella Räsänen EsboIF 54,64, 5) Emmi Savenius EspTa 55,20, 6) Reetta Ryynänen JoKa 56,15 (C-erän voittaja), 7) Sointu Oinas PohjanKo 56,71, 8) Aino Venäläinen JoKa 57,42 (E-erän voittaja), 9) Minttu Rinne SaarijPu 57,43, 10) Irene Helminen EspTa 58,81, 11) Nea Savolainen MaaningMa 58,97 (D-erän voittaja), 12) Iina Alatupa JKU 59,24. – Iida Verainen TuUL & Suvi Reunanen LA hylättiin.

1500 m: 1) Veera Mensonen MaaningMa 4.25,97, 2) Heini Ikonen JKU 4.26,37, 3) Alisa Virtanen JKU 4.27,51, 4) Noora Hukka JoKa 4.36,26, 5) Iiris Koski KuopRe 4.37,03, 6) Astrid Snäll TuUL 4.41,23, 7) Heidi Mustonen VarkKV 4.41,70, 8) Oona Immonen SavRi 4.44,69, 9) Emma Haka-Risku NokU 4.46,09, 10) Linnea Kero TuUL 4.47,36, 11) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.59,34.

5000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapuanVi 23.47,30, 2) Aliisa Kiiski EspTa 23.52,60, 3) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 23.54,00, 4) Anna Kokko KuivasjAu 24.13,62, 5) Maria Antola LaitJy 25.23,06, 6) Peppi Haaparanta EspTa 26.38,12, 7) Elina Vakkilainen VantSa 28.05,28. – Ella Ikäheimonen LUM keskeytti.

Seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 456, 2) Saga Andersson EsboIF 441, 3) Tuuli Järvinen KeurKi 401, 4) Laura Ollikainen VarkKV 391, 5) Edith Rikala VasaIS 381, 6) Tuuli Kujala SeinäjSU 381, 7) Elli Rantala EspTa 381, 8-9) Nuppu Willman NoormNo &Frida Blomfelt EsboIF 366, 10) Venla Salminen JKU 366, 11) Fiinu Puustinen JKU 336.

Pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 638, 2) Minja Kurtti OP 620, 3) Saana Peura TervolTe 610, 4) Alisa Launonen TuUL 604, 5) Saga Vanninen TP 602, 6) Sofia Ylinen JKU 589, 7) Ella Wallin VasaIS 579, 8) Olivia Kärki NoormNo 570, 9) Saima Kossa SauvU 569, 10) Anna Pyykkö LUM 568, 11) Venla Väliharju TP 565, 12) Anne-Mari Lehtiö KU-58 565, 13) Sonja Jääskeläinen KarstKi 559, 14) Silvia Dvorak VU 550, 15) Lumi Koskelainen SibVa 550, 16) Paula Vihtalahti NoormNo 547, 17) Ilona Saarikunnas LA 546, 18) Iida Kastarinen TP 544.

Kuula: 1) Emilia Kangas KuortKu 18,27, 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 17,05, 3) Minttu Laurila TuUL 15,61, 4) Kaisu Eskelinen MaaningMa 15,36, 5) Annukka Vainonen IitPy 14,70, 6) Saga Vanninen TP 14,67, 7) Tuuli Kammonen MiKV 14,60, 8) Vilma Kerälä TuUL 14,42, 9) Gita Reinholm KarhKa 13,51, 10) Oona Viljanen OrivPo 13,50, 11) Linn Sund VasaIS 13,32, Iitu Riekkinen JKU & Minna-Marjatta Liimatainen HimangU ilman tulosta.