Espoon Tapioiden Evelyn Ohia juhli syntymäpäivänään tuplamestaruutta 15- ja 14-vuotiaiden SM-kilpailujen ensimmäisenä päivänä lauantaina. Jyväskylän Hipposhallissa pidettävät kilpailut ovat kaikkien aikojen ensimmäiset 15- ja 14-vuotiaiden hallimestaruuskilpailut. Järjestelyistä vastaa Jyväskylän Kenttäurheilijat.
Ohia oli ykkönen 14-vuotiaiden tyttöjen 60 metrillä ennätyksellään 7,83. Myös toiseksi tullut Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Iines Tuhkanen juoksi ennätyksensä 7,99. Sarjassa oli niin paljon osallistujia, että kahden tunnin aikana urakoitiin finaalin lisäksi alkuerät ja välierät.
– Olen tyytyväinen. 60 metrin finaali meni hyvin siihen nähden, että sitä ennen juostiin jo kaksi kertaa eikä juoksujen välissä ollut kovin paljon lepoaikaa. Olen ollut myös kipeänä kaksi viikkoa sitten pidettyjen SM-moniottelujen jälkeen, Ohia kertoi.
Ohia voitti kaksi viikkoa sitten ikäluokkansa viisiottelun Suomen mestaruuden.
Pituushypyssä Ohia leiskautti kuudennella eli viimeisellä kierroksella raikuvien kannustusten saattelemana pitkän siivun. Toimitsijat tutkivat kauan, oliko hyppy yliastuttu vai hyväksytty. Lopulta päädyttiin siihen, että hyppy oli hyväksytty. Tulokseksi mitattiin Ohian uusi ennätys 568 ja sen jälkeen riemu repesi valloilleen. Joensuun Katajan Sara Keränen ponkaisi hopealle niin ikään ennätyksellään 545. Ohia on hypännyt ulkoradoilla 552.
– Hallissa on kivempi hypätä kuin ulkona, Ohia sanoi.
Ohiaa valmentaa kymmenen vuoden takainen naisten Suomen mestari Kristiina Vuorvirta, jonka ennätys pituushypyssä on 622.
Kipeä jalka ei estänyt Aatolan tuplamestaruutta
Kaksoismestariksi urheili ensimmäisenä päivänä myös Vehkalahden Veikkojen Miro Aatola. Hän voitti 15-vuotiaiden poikien pituushypyn ennätyksellään 619 ja myös korkeushypyn ennätyksellään 183. Toiseksi pituushypyssä sijoittui Helsingin Kisa-Veikkojen Lauri Nikkilä ennätyksellään 565 ja toiseksi korkeushypyssä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eero Sinkkonen tuloksella 174.
– Tein kaksi ennätystä, vaikka kipeä lonkka haittasi vauhdinottoa varsinkin pituushypyssä. Onneksi ei ollut ponnistavan jalan lonkka. Korkeushypyssä ponnistus meni ensimmäisissä hypyissä läpi, mutta sitten onnistuin nojaamaan paremmin ponnistavaan jalkaan ja hypyt nousivat paremmin. 183:n ylityksen jälkeen jalat olivat puhki ja lopetin kilpailun siihen. Olen kahden viime viikon aikana harjoitellut korkeushyppyä vain kerran, Aatola kertoi.
Aatola kertoi ensi kesän tavoitteekseen ylittää korkeushypyssä oma pituutensa. Hän on tällä hetkellä 185 senttiä pitkä.
Liisa Keskisalo juoksi kaikkien aikojen kakkoseksi
Joensuun Katajan Liisa Keskisalo voitti 14-vuotiaiden tyttöjen 800 metriä terävän 100 metrin loppukirin päätteeksi. Keskisalon aika 2.16,66 on tämän ikäluokan Suomen kaikkien aikojen hallitilaston toiseksi paras. Ykkönen on Nea Pronin ajalla 2.15,17.
– Jännitti tosi paljon, enkä todellakaan osannut odottaa näin kovaa aikaa, Keskisalo hämmästeli.
Hopealle rutisti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aada Suutari kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi nopeimmalla ajalla 2.17,61 ja kolmanneksi Kiuruveden Urheilijoiden Salla Tompuri seitsemänneksi nopeimmalla ajalla 2.18,07. Tompuri ja Keskisalo tempaisivat ensimmäisen 200 metrin kierroksen peräti 31 sekuntiin.
– Sitten vauhti hidastui ja menin isäni (estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo) neuvojen mukaisesti kärkeen ennen 400 metrin täyttymistä. Salla kävi vielä kärjessä ennen kuin aloitin loppukirini. Vedin viimeiset 100 metriä niin lujaa kuin pääsin, Keskisalo kertoi.
Liisa Keskisalo sijoittui viime vuonna SM-kilpailuja vastaavissa hiihdon Hopeasompa-kisoissa 13-vuotiaiden perinteisen hiihtotavan kilvassa kolmanneksi. Tänään 800 metrillä toiseksi tullut Aada Suutari sijoittui siinäkin kilvassa toiseksi.
Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Siina Haapala kiri 15-vuotiaiden tyttöjen 800 metrin mestariksi ennätyksellään 2.18,85. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hilla Ruokostenpohja tuli toiseksi ajalla 2.19,56.
Mestaruuden voittanut Haapala rikkoi ikäluokkansa Kenttäurheilijat-58:n seuraennätyksen. Edellinen ennätys oli Päivi Kauppisen vuonna 1987 juoksema 2.20,45.
– Hyvä juoksu ja tuntui aika hapottavalta. Lähdin kovaa ja jaksoin loppuun saakka. Tämä oli ensimmäinen SM-kultani, iloitsi Tarja Suomalaisen valmentama Haapala.
Vili-Petteri Lammi hurjasteli poikien 800 metrin mestariksi
Nurmijärven Yleisurheilun Vili-Petteri Lammi säntäsi vastustamattomaan loppukiriin kellon soittaessa viimeiselle kierrokselle. Lammi voitti 14-vuotiaiden poikien 800 metrin kultaa ennätyksellään 2.09,25 ja saattoi tuuletella loppusuoralla mestaruuttaan rauhassa. Toisen ja kolmannen kierroksen vetänyt Lempäälän Kisan Rasmus Luoma tuli toiseksi ajalla 2.12,86.
– Olen todella tyytyväinen aikaani. Minulla ei ollut mitään taktista suunnitelmaa, mutta päätin viimeisen kierroksen alussa, että nyt on pakko lähteä kirimään, jos aikoo voittaa. Rasmus antoi tosi lujan vastuksen. Annoin kaikkeni ja se riitti voittoon, Lammi jutteli.
Rauman Urheilijoiden Hugo Klemola voitti 15-vuotiaiden poikien 800 metriä ajalla 2.07,76.
Tyttöjen kuulantyönnössä huikean jännittävä voittokamppailu
– Vain yksi sentti! Niin hihkui 14-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnön kärkikaksikko Jenna Hautakorpi ja Olivia Karhunen jännittävän kilpailun päätteeksi. Kankaanpään Seudun Leiskun Hautakorpi pukkasi heti ensimmäisellä kierroksella voittotuloksen 12,28. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Karhunen vastasi toisella kierroksella ennätyksellään 12,27, jolla jäi täpärästi hopealle. Tilastoykkönen Kauhavan Wisan Minttu Luoma hävisi mestaruuden vain yhdeksällä sentillä ja sai pronssia. Myös neljänneksi sijoittunut IF Nykarlebynejdenin Meija Renvall työnsi mainiosti 11,88. Sarjassa työnnetään kolmikiloista kuulaa. Hautakorpi työnsi yli 12 metrin neljästi ja Karhunen kolmesti.
– Paras tulos syntyi heti ensimmäisellä kierroksella tasapainoisella ja hyvällä työnnöllä, vaikka tarkoitukseni oli vain varmistaa paikka kolmelle viimeiselle kierrokselle. Sykkeet olivat korkealla ihan koko ajan. Oli paineita, kun olin tilastokakkonen ja oli odotettavissa todella tiukka kilpailu.
– Jännitys aiheutti sen, että en saanut irti ihan parasta, mutta tulos riitti voittoon. Tulokset ovat syntyneet kovalla harjoittelulla, kertoi viime kesänä pakituksesta pyörähdykseen vaihtanut Hautakorpi.
Hautakorpi kilpailee myös moukarinheitossa ja pelaa lentopalloa Karvian Kirin ja Kauhajoen Karhun joukkueissa. Mestaria valmentavat Osmo Aappola ja Ilari Huttula.
Erik Korpela pituushypyn mestariksi 83 sentin erolla
14-vuotiaiden poikien pituushypyssä nähtiin päivän ylivoimaisin mestari. Vantaan Salamien Erik Korpela räväytti heti ensimmäisellä kierroksella tuloksen 618 kohentaen ennätystään 33 senttiä. Korpela päihitti toiseksi sijoittuneen Kauhajoen Karhun Aapeli Lehtolan valtavalla 83 sentin erolla.
Tampereen Pyrinnön Kendrick Karikari porhalsi ylivoimaisesti 14-vuotiaiden poikien 60 metrin mestariksi ajalla 7,51. Toiseksi tullut Vasa Iddrottssällskapin Uyi Ehirhieme pinkoi ennätyksensä 7,76. Karikari ei ollut tyytyväinen aikaansa, jolla jäi ennätyksestään 14 sadasosasekuntia.
– Lähtö oli erittäin huono, Karikari totesi.
Karikari on ennätyksellään 7,37 tämän ikäluokan Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmantena.
Karikari sijoittui 60 metrin juoksun kanssa samaan aikaan käydyssä pituushypyssä kuudenneksi tuloksella 498.
– Osaan juosta, mutta en vielä hypätä, totesi kaksi vuotta yleisurheilua harrastanut ja myös salibandya pelaava Karikari.
Emmi Ahvenlampi 15-vuotiaiden 60 metrin ykkönen
Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Emmi Ahvenlampi kiiti 15-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin mestariksi ennätyksellään 7,87. Myös toiseksi tullut rovaniemeläisen Pohjan Koiton Peppi Heikkilä rikkoi ennätyksensä ajalla 8,04.
– Ensimmäiset askeleet olisivat voineet kulkea paremmin, mutta kun nostin pääni ylös kiihdytysvaiheen jälkeen, tiesin voittavani mestaruuden. Treenit ovat sujuneet tosi hyvin ja olen saanut varmuutta, kertoi Nurmo-hallissa ja Kuortaneen hallissa harjoitteleva Ari Vekolan valmentama Ahvenlampi.
15-vuotiaiden poikien 60 metriä voitti Valkeakosken Hakan Aarni Mäkinen ennätyksellään 7,38. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Niilo Palanne sai hopeaa ajalla 7,42 ja Vasa Iddrottssällskapin William Jakobsson pronssia samalla ajalla, joka oli myös hänen ennätyksensä. Kahdeksasta finalistista viisi juoksi ennätyksensä.
Elena Kero seiväshypyn mestari ja 800 metrin nelonen
Turun Urheiluliiton Elena Kero voitti 14-vuotiaiden tyttöjen seiväshypyn ennätyksellään 340. Kuuluisaan Keron juoksijasukuun kuuluva Elena Kero suoritti erikoisen yhdistelmän juoksemalla 800 metrillä neljänneksi ennätyksellään 2.23,10. Seivästä hypättiin päivällä ja 800 metriä juostin kolme tuntia myöhemmin. Kero ylensi seiväshypyssä ennätystään 15 sentillä ja voitti kilpailun 25 sentin erolla.
– En uskonut, että hyppäisin seivästä näin hyvän tuloksen. Myös mestaruus oli yllätys. 800 metrillä seiväshyppykisa väsytti, mutta juoksin silti ennätykseni, kertoi Tommi Holttisen valmentama mestari.
Elena Kero kertoi harjoittelevansa juoksua enimmäkseen jalkapallossa, jota hän pelaa Åbo IFK:n joukkueessa.
(Jyrki Repola.)
JYVÄSKYLÄ, Hipposhalli 7.2.2026 15-14-v. hallimestaruuskilpailut, 1. päivä
M15,
60 m: 1) Aarni Mäkinen ValkeakHa 7,38, 2) Niilo Palanne JKU 7,42 (ae. 7,41), 3) William Jakobsson VasaIS 7,42, 4) Miko Sohlo EspTa 7,49, 5) Matias Kosonen ImatrU 7,56, 6) Jesse Piispanen KalannVa 7,66, 7) Markku Holmberg LoimLe 7,68, 8) Jonni Pirttinen NoormNo 7,89.
Alkuerät:
1. erä: 1) Niilo Palanne JKU 7,41, 2) Matias Kosonen ImatrU 7,59, 3) Markku Holmberg LoimLe 7,68, 4) Leon Sandell PedersFa 7,96, 5) Aaro Hihnala OP 8,08, 6) Joona Malinen EspTa 8,29, Samu Rongas KarhKa hylättiin.
2. erä: 1) Miko Sohlo EspTa 7,57, 2) Jesse Piispanen KalannVa 7,61, 3) Niko Saaranluoma KauhajKa 7,81, 4) Olli Auranen NurmijYU 7,85, 5) Elia Aurolahti ToholU 7,87, 6) Roope Suoniemi HKV 7,97, 7) Tuomas Tillgren JKU 8,27.
3. erä: 1) Aarni Mäkinen ValkeakHa 7,51, 2) William Jakobsson VasaIS 7,51, 3) Jonni Pirttinen NoormNo 7,78, 4) Aapo Simo JKU 7,80, 5) Niilo Hinkula KuivasjAu 7,85, 6) Murat Erdal ImatrU 7,98, 7) Juuso Pyykönen ToholU 8,09.
800 m: 1) Hugo Klemola RaumU 2.07,76, 2) Liam West MalaxIF 2.11,89, 3) Onni Heinonen LiePa 2.12,24, 4) Leo Sabat KuopRe 2.12,93, 5) Noah Engman IFVOM 2.13,79, 6) Elias Heinonen LiePa 2.15,26 (B-erän voittaja), 7) Pietu Stenberg PyhäselU 2.16,70, 8) Onni Tuominen HKV 2.16,80, 9) Jesse Laurinmaa JKU 2.20,50, 10) Kristian Tuominen LA 2.20,54, 11) Konsta Hyytiäinen SomEsa 2.22,56, 12) Joonatan Ylä-Mäihäniemi EspTa 2.24,39, 13) Vili Koivumäki YlivKu 2.26,71, 14) Teemu Nevanlinna JanJa 2.28,17.
3000 m kävely: 1) Jarkko Naumanen RiihimKi 15.33,85, 2) Alfons Rautawaara EspTa 16.54,18, 3) Axel Vorselman NouSu 16.57,76, 4) Juho Ellä KalannVa 19.24,60.
Korkeus: 1) Miro Aatola VehkalVe 183, 2) Eero Sinkkonen JKU 174, 3) Aleksi Koskela VammSV 174, 4) Samuel Mäenpää KaarinUra 165, 5) Benjamin Melarti KokkVe 159, 6) Heino Tahkokorpi KuivasjAu 156, 7) Miio Haavisto HämTa 150, 8) Jimi Nykänen NurmijYU 150.
Pituus: 1) Miro Aatola VehkalVe 619, 2) Lauri Nikkilä HKV 565, 3) Aapo Simo JKU 528, 4) Samuel Mäenpää KaarinUra 521, 5) Touko Korpela ValkeakHa 518, 6) Jonni Pirttinen NoormNo 516, 7) Tuomas Tillgren JKU 505, 8) Topias Toivonen JKU 471, 9) Elias Santaholma KokkVe 468, Timofei Karpov IkaalU ilman tulosta.
M14,
60 m: 1) Kendrick Karikari TP 7,51, 2) Uyi Ehirhieme VasaIS 7,76, 3) Veikka Parkkinen SalVil 7,77, 4) Eetu Kuusi PalosUS 7,90, 5) Federico Annala TP 7,92, 6) Tammi Kilpiö VammSV 7,94, 7) Niilo Pirhonen KuortKu 7,97, 8) Leo Töyrylä HKV 8,09.
Alkuerät:
1. erä: 1) Kendrick Karikari TP 7,59, 2) Uyi Ehirhieme VasaIS 7,79, 3) Eetu Kuusi PalosUS 7,86, 4) Tammi Kilpiö VammSV 8,00, 5) Joel Siiskonen KangasnKa 8,19, 6) Jooa Juntunen SotkJy 8,25, 7) Niklas Ylimutka HKV 8,48, 8) Toivo Ståhlberg VU 8,52.
2. erä: 1) Federico Annala TP 7,89, 2) Niilo Pirhonen KuortKu 8,03, 3) Matias Kauppinen MiKV 8,16, 4) Rasmus Peteri KuivasjAu 8,19, 5) Johannes Hellman GamlakarlIF 8,29, 6) Joel Santaluoto RaisKu 8,54, 7) Riku Säilynoja EspTa 8,55, Elmeri Hakanurmi VammSV hylättiin.
3. erä: 1) Veikka Parkkinen SalVil 7,80, 2) Leo Töyrylä HKV 8,11, 3) Casper Linna VantSa 8,26, 4) Aapeli Lehtola KauhajKa 8,28, 5) Antti Väisänen PohjanKo 8,46, 6) Morten Welling TuUL 8,60, Vilho Partala EspTa hylättiin, Sampo Suominen NoormNo hylättiin.
800 m: 1) Vili-Petteri Lammi NurmijYU 2.09,25, 2) Rasmus Luoma LempKi 2.12,86, 3) Lac Torkkeli EspTa 2.16,88, 4) Juuso Hämäläinen HaukivKi 2.18,28, 5) Aapo Hievanen LiePa 2.22,09, 6) Verneri Vähä-Piikkiö LiePa 2.22,26, 7) Federico Annala TP 2.22,26 (B-erän voittaja), 8) Touko Kankainen JKU 2.22,58 (C-erän voittaja), 9) Aarni Tuomisalo SeinäjSU 2.23,85, 10) Konsta Jakobsson HKV 2.24,71, 11) Sampo Suominen NoormNo 2.25,61, 12) Eemu Nieminen KarhU 2.25,88, 13) Riku Säilynoja EspTa 2.26,63, 14) Niilo Aalto EspTa 2.28,69, 15) Veikko Broman LUM 2.29,31, 16) Lauri Hyytiäinen SomEsa 2.31,16, 17) Juho Heikkinen TP 2.32,42, 18) Riku Lahtinen KU-58 2.32,49, 19) Rasmus Peteri KuivasjAu 2.34,12, 20) Tatu Koskimäki SeinäjSU 2.34,63, 21) Melwin Kock PedersFa 2.36,38.
3000 m kävely: 1) Johannes Hellman GamlakarlIF 19.26,08, 2) Edgar Winberg EsboIF 21.36,22.
Korkeus: 1) Felix Rutanen KuivasjAu 165, 2) Eemil Aulas TuUL 159, 3) Toivo Ståhlberg VU 156, 4) Tobias Löfgren HyvinkSU 153, 4) Vilho Virjonen TuUL 153, 6) Touko Kankainen JKU 153, 7) Lauri Sarparanta VU 150, 8) Ilari Ruuhijärvi LA 147, 9) Daniel Parkkonen JKU 144, 10) Eelis Hynönen AlavuU 140, 11) Aatu Junell VU 135.
Pituus: 1) Erik Korpela VantSa 618, 2) Aapeli Lehtola KauhajKa 535, 3) Maxim Huikku IlmajKi 519, 4) Oliver Korpela LohtVe 511, 5) Felix Rutanen KuivasjAu 507, 6) Kendrick Karikari TP 498, 7) Viljami Vuorinen IlmajKi 497, 8) Eino Turunen JoKa 477, 9) Eemil Aulas TuUL 471, 10) Toivo Ståhlberg VU 468, 11) Elmeri Hakanurmi VammSV 466, 12) Daniel Parkkonen JKU 452, 13) Aaron Lehtoruusu UKK 397.
N15,
60 m: 1) Emmi Ahvenlampi SeinäjSU 7,87, 2) Peppi Heikkilä PohjanKo 8,04, 3) Aamu Aarnio KuivasjAu 8,05 (ae. 8,03), 4) Hanna Herranen JKU 8,17, 5) Aini Koskenniemi TuUL 8,22, 6) Maja Huldén TuUL 8,24, 7) Fanny Pettersson SomVo 8,28, 8) Anna Kurki SalVil 8,33.
Välierät:
1. erä: 1) Aamu Aarnio KuivasjAu 8,04, 2) Peppi Heikkilä PohjanKo 8,08, 3) Anna Kurki SalVil 8,20, 4) Aini Koskenniemi TuUL 8,22, 5) Fanny Pettersson SomVo 8,25, 6) Saara Järvinen JKU 8,27, 7) Mila Sohlo EspTa 8,28, 8) Enia Gürler HKV 8,49.
2. erä: 1) Emmi Ahvenlampi SeinäjSU 7,92, 2) Hanna Herranen JKU 8,15, 3) Maja Huldén TuUL 8,15, 4) Adela Puurunen KUYU 8,26, 5) Alina Mäntyneva HämTa 8,27, 5) Mila Koskiniemi JKU 8,27, 7) Ronja Nenonen KuivasjAu 8,37, 8) Iida Kervinen PyhäselU 8,54.
Alkuerät:
1. erä: 1) Maja Huldén TuUL 8,19, 2) Alina Mäntyneva HämTa 8,28, 3) Anna Kurki SalVil 8,28, 4) Mila Sohlo EspTa 8,42, 5) Vilja Reho KankaanpSL 8,52, 6) Helmi-Tuuli Heiskanen KU-58 8,53.
2. erä: 1) Peppi Heikkilä PohjanKo 8,13, 2) Aini Koskenniemi TuUL 8,21, 3) Ronja Nenonen KuivasjAu 8,32, 4) Enia Gürler HKV 8,46, 5) Minttu Tunturi HämTa 8,52, 6) Inari Oikarinen KUYU 8,61, 7) Hilda Manninen JKU 8,72.
3. erä: 1) Emmi Ahvenlampi SeinäjSU 7,93, 2) Saara Järvinen JKU 8,27, 3) Fanny Pettersson SomVo 8,28, 4) Mila Koskiniemi JKU 8,34, 5) Krista Kauranen LUM 8,55, 6) Iiris Lampinen VU 8,65, 7) Olivia Rantapihla EsboIF 8,71.
4. erä: 1) Aamu Aarnio KuivasjAu 8,03, 2) Hanna Herranen JKU 8,16, 3) Adela Puurunen KUYU 8,18, 4) Iida Kervinen PyhäselU 8,50, 5) Amalia Hämäläinen TP 8,53, 6) Viola Mäkinen HämTa 8,53, 7) Susannah Sivonen JKU 8,59.
800 m: 1) Siina Haapala KU-58 2.18,85, 2) Hilla Ruokostenpohja JKU 2.19,56, 3) Ellen Vierimaa PohjanKo 2.21,07, 4) Jenni Mikkonen EspTa 2.21,24, 5) Saimi-Inkeri Leppänen ValkealKa 2.21,67, 6) Miina Hänninen JKU 2.23,61, 7) Erin Rajala TP 2.26,05 (B-erän voittaja), 8) Ines Sved NärpKr 2.26,39, 9) Veera Saarikoski KannUra 2.26,62, 10) Taika-Maria Piira ValkealKa 2.27,90, 11) Jasmin Redman LA 2.28,06, 12) Hertta-Liina Tuominen LA 2.28,29, 13) Lotta Savukoski SuomussRa 2.30,16, 14) Petra Lehtonen KangKi 2.34,17, 15) Ida Sjelvgren HIFK 2.35,38, 16) Kielo Salo KarkkPo 2.36,84, 17) Inkamari Kalari TP 2.40,29, 18) Famke Kuster HKV 2.44,20.
3000 m kävely: 1) Julia Ellä KalannVa 16.16,28, 2) Anni Pasanen SuomussRa 17.40,71, 3) Sofia Piirainen AlavuU 17.48,41, 4) Kiira Kivioja EspTa 18.48,51, 5) Stella-Emillia Hjerppe KankaanpSL 19.07,21, 6) Jade Hagqvist KarhKa 19.12,38, 7) Nea Saunamäki KauhWi 19.40,45, 8) Sofia Parkkisenniemi HämTa 21.25,51.
Seiväs: 1) Venla Parkkonen ValkealKa 330, 2) Peppi Raunio TP 325, 3) Eevi Saksman SavRi 325, 4) Jessi Saloniemi TP 315, 5) Anna Ollikainen NurmijYU 300, 6) Roosa Suutarinen ÄhtärU 290, 7) Neela Nousiainen KarhU 290, 8) Senni Palokangas EspTa 280, 9) Senni Krapi VammSV 270, 10) Alisa Palosaari RaisKu 270, 11) Aini Koskenniemi TuUL 260, 12) Elsa Tarkki TuUL 260, 13) Siiri Siikanen LA 250, 14) Alexandria Suomi NurmijYU 250, 15) Olivia Ukonmaanaho OP 240.
Pituus: 1) Eevi Kölhi HämTa 543, 2) Taika Huttunen KU-58 524, 3) Aamu Aarnio KuivasjAu 519, 4) Saaga Lampi EspTa 517, 5) Jenni Mikkonen EspTa 514, 6) Elsa Kemppainen LA 496, 7) Edla Valkeapää LUM 492, 8) Aada Vähätalo RiihimKi 489, 9) Alina Mäntyneva HämTa 474, 10) Olivia Mattila FoSa 473, 11) Emilia Kumpula KuivasjAu 473, 12) Anna Kurki SalVil 468, 13) Edith Tuominen LiePa 454, 14) Pinja Luontila TP 428.
Kuula (3 kg): 1) Pinja Luontila TP 13,65, 2) Aada Vähätalo RiihimKi 12,52, 3) Olivia Kaarto JoKa 12,48, 4) Ada Puhakka KarhKa 12,33, 5) Matilda Haatainen EspTa 12,04, 6) Oona Vanhanen EspTa 11,06, 7) Siiri Ikäläinen YlivKu 10,90, 8) Meeri Saha KU-58 10,82, 9) Sophie Lopes OP 10,45, 10) Mira Montonen EspTa 10,33, 11) Meri Kankaanpää SaarijPu 10,29, 12) Minea Onnela HKV 10,26, 13) Saga Suonpää EspTa 10,26, 14) Nella Kankkunen LeppävirrVi 10,17, 15) Edith Tuominen LiePa 10,02, 16) Olivia Mattila FoSa 10,01, 17) Miina Nyyssönen TP 9,95, 18) Siiri Välimäki NoormNo 9,85, 19) Helvi Laitakari OP 9,63, 20) Anette Alastalo PyhäselU 9,37, 21) Vilma Lehtonen NakkVire 9,36, 22) Sini Korpi-Kyyny JKU 9,23, 23) Lotta Peltomäki PoYU 9,20, 24) Viola Mäkinen HämTa 9,08.
N14,
60 m: 1) Evelyn Ohia EspTa 7,83, 2) Iines Tuhkanen SeinäjSU 7,99, 3) Sara Keränen JoKa 8,07 (ae. 8,05), 4) Olivia Koski SibVa 8,16, 5) Inari Vartiainen VU 8,22 (ae. 8,14), 6) Pipsa Kanerva OrimJy 8,22, 7) Vieno Mäkinen KauhajKa 8,25, 8) Lila Tanskanen JoKa 8,38.
Välierät:
1. erä: 1) Evelyn Ohia EspTa 7,86, 2) Iines Tuhkanen SeinäjSU 8,08, 3) Pipsa Kanerva OrimJy 8,21, 4) Lila Tanskanen JoKa 8,37, 5) Emma Kelhälä KuivasjAu 8,38, 6) Erika Lindberg HämTa 8,38, 7) Erisa Rexhepi RaahVe 8,55, 8) Elsi Ranta-aho TuUL 8,56.
2. erä: 1) Sara Keränen JoKa 8,06, 2) Inari Vartiainen VU 8,17, 3) Vieno Mäkinen KauhajKa 8,22, 4) Olivia Koski SibVa 8,22, 5) Milja Rentola JKU 8,44, 6) Emma Savolainen MiKV 8,44, 7) Matilda Puolimatka TP 8,45, 8) Lilian Mikkola HKV 8,59.
Alkuerät:
1. erä: 1) Inari Vartiainen VU 8,14, 2) Pipsa Kanerva OrimJy 8,23, 3) Elsi Ranta-aho TuUL 8,50, 4) Erisa Rexhepi RaahVe 8,54, 5) Laura Aitta KalajJu 8,59, 6) Aava Asikainen TP 8,61, 7) Kerttu Rantanen LempKi 8,71, Milla Hassinen KUYU hylättiin.
2. erä: 1) Iines Tuhkanen SeinäjSU 8,23, 2) Emma Savolainen MiKV 8,41, 3) Olivia Koski SibVa 8,47, 4) Sointu Tulasalo TP 8,66, 5) Enni Nolvi LiePa 8,70, 6) Assi Harlamov SiilinjPo 8,79, 6) Elsa Kyösti HimangU 8,79, Ella Kahugu EspTa hylättiin.
3. erä: 1) Evelyn Ohia EspTa 7,83, 2) Lila Tanskanen JoKa 8,35, 3) Erika Lindberg HämTa 8,37, 4) Emma Kelhälä KuivasjAu 8,37, 5) Milja Rentola JKU 8,52, 6) Salli-Sofia Savolainen TuUL 8,60, 7) Saara Dillström LUU 8,72, 8) Aava Kärkkäinen JoroistU 8,77, 9) Laura Meskanen TP 8,93.
4. erä: 1) Sara Keränen JoKa 8,05, 2) Vieno Mäkinen KauhajKa 8,27, 3) Matilda Puolimatka TP 8,46, 4) Lilian Mikkola HKV 8,54, 5) Aamu Perälä TP 8,58, 6) Silja Hokkanen JKU 8,76, 7) Iisa Livola HKV 8,77, 8) Jenni Haapanen EspTa 8,82.
800 m: 1) Liisa Keskisalo JoKa 2.16,66, 2) Aada Suutari JKU 2.17,61, 3) Salla Tompuri KiuruvU 2.18,07, 4) Elena Kero TuUL 2.23,10, 5) Aava Asikainen TP 2.23,89, 6) Lilja Öhman TuUL 2.24,47, 7) Linnea Tähtinen HIFK 2.27,70, 8) Saana Haikio TuUL 2.29,05, 9) Vilma Juntunen TP 2.29,13, 10) Stella Rytkönen TP 2.31,49 (B-erän voittaja), 11) Inka Somerjoki EspTa 2.32,10, 12) Linda Teerikorpi JoKa 2.32,24, 13) Lotta Lehtikangas KalajJu 2.36,23, 14) Sini Jaatinen EspTa 2.36,59, 15) Pinja Paajala VihdVi 2.37,42, 16) Lotta Hytti PoYU 2.38,46, 17) Matilda Palomäki VähänkVi 2.42,40, 18) Peppi Markkanen KarhU 2.44,83, Heta Heikkinen JoKa hylättiin.
3000 m kävely: 1) Erin Helenius LempKi 16.10,79, 2) Veera Vaajapuro SalVil 17.22,99, 3) Elina Kankaanpää SavRi 17.42,39, 4) Iida Westerberg HKV 18.36,60, 5) Erika Pollari JKU 20.58,95, Lilian Mikkola HKV keskeytti.
Seiväs: 1) Elena Kero TuUL 340, 2) Mette Hujo KuopRe 315, 3) Saana Daavittila PohjanKo 300, 4) Pinja Vienola JKU 290, 5) Linda Teerikorpi JoKa 290, 6) Saana Muittari VihdVi 270, 6) Mette-Maria Lapikisto KurikRy 270, 8) Sointu Tulasalo TP 270, 9) Selma Purmonen PolvijU 270, 10) Susa Laiho KU-58 260, 11) Vilja Hyvämäki SomEsa 260, 12) Neea Varsamäki KauhajKa 250, 13) Aada Okkonen KuopRe 250, 14) Pinja Paajala VihdVi 240, 14) Rebekka Hokkanen JKU 240, 16) Noora Hämäläinen TP 210, Celine Åkerman IFNykarl ilman tulosta.
Pituus: 1) Evelyn Ohia EspTa 568, 2) Sara Keränen JoKa 545, 3) Erisa Rexhepi RaahVe 512, 4) Mette Fincke JoKa 507, 5) Sofie Vallinoja TP 504, 6) Meribel Väli EspTa 483, 7) Emmi Ahonen TuUL 479, 8) Elsa Hakkarainen JKU 477, 9) Helmi Ylisalmi TP 469, 10) Minea Lehto RaisKu 467, 11) Kaisla Tuomas KuivasjAu 466, 12) Siiri Mustalahti SeinäjSU 465, 13) Kerttu Vatanen PolvijU 463, 14) Netta Kananen RaahVe 463, 15) Ninni Peltola AlavuU 440, 16) Assi Harlamov SiilinjPo 426, 17) Aamu Perälä TP 420, 18) Stella Laakkonen PyhäselU 330.
Kuula (3 kg): 1) Jenna Hautakorpi KankaanpSL 12,28, 2) Olivia Karhunen LUM 12,27, 3) Minttu Luoma KauhWi 12,19, 4) Meija Renvall IFNykarl 11,88, 5) Helmi Rintala OripVe 11,01, 6) Lotta Hytti PoYU 10,84, 7) Enni Nolvi LiePa 10,62, 8) Lilli Nortunen ÄhtärU 10,18, 9) Aada Hänninen KarhKa 10,13, 10) Veera Leskinen MaaningMa 10,11, 11) Anette Nelimarkka NoormNo 10,01, 12) Pinja Vienola JKU 9,78, 13) Lumi Terviö LA 9,72, 14) Vivia Leppälä NurmijYU 9,63, 15) Iita Björkberg JKU 9,55, 16) Hawa Bah HKV 9,23, 17) Viivi Kuoppala KarhU 9,13, 18) Anni Oikarinen KarhU 9,09, 19) Maisa Vähäkuopus RekolRa 9,04, 20) Alissa Kivelä PolvijU 8,91, 21) Nanna Niittyaro LempKi 8,85, 22) Erika Pollari JKU 8,75, 23) Tara Ruohola TuUL 8,44.


Liisa Keskisalo juoksi kaikkien aikojen kakkoseksi
Vili-Petteri Lammi hurjasteli poikien 800 metrin mestariksi
Tyttöjen kuulantyönnössä huikean jännittävä voittokamppailu
Emmi Ahvenlampi 15-vuotiaiden 60 metrin ykkönen
Elena Kero seiväshypyn mestari ja 800 metrin nelonen