Illukka hätyytteli ennätystään – Tessa Moisio ja Heidi Salminen loistovedossa – Saga Andersson yritti ennätystään – TULOSKATSAUS 17.1.

Vantaan Salamien pikajuoksija Riku Illukka avasi hallikauden väkevästi ja kiihdytti 60 metrin voiton Hipposhallissa Jyväskylässä ajalla 6,71, joka jäi sekunnin sadasosan hänen omasta ennätyksestään.  Hallitseva 100 ja 60 metrin Suomen mestari Eino Vuori oli toinen ajalla 6,73.

– Tosi hyvää aika odotin ja kaksi kertaa jäin sadasosalla ennätyksestä. Olihan siinä varaa parantaa, mutta se oli kauden avausjuoksu. Tästä on hyvä lähteä parantamaan, myös alkuerien voittoon ajalla 6,71 juossut Illukka sanoi.

– Hallikaudella haluan juosta 6,6:n sekunnin alaosiin menevän ajan. Treenit ovat menneet hyvin ja ehjänä olen, joten tästä on hyvä jatkaa.

– Alku oli ihan omaa hyvää tekemistä, mutta huomaa, että on jumissa, Eino Vuori sanoi finaalijuoksustaan. Kuva: Esa Jokinen

Hämeenlinnan Tarmoa edustava Vuori otti viime hallikaudella tuntumaa MM-kilpailuihin ja toiveissa on kilpailla tänä talvenakin maaliskuussa Puolassa Toruńin MM-kilpailuissa.

Vuori kertoi harjoitelleensa nyt aiempaa kovemmin ennen hallikautta, jotta kuntopiikki ajoittuisi vasta SM- ja MM-kilpailuihin. Kova harjoittelu näkyi Vuoren mukaan kauden avauksessa.

– Alku oli ihan omaa hyvää tekemistä, mutta huomaa, että on jumissa. Loppu ei tule silleen kivasti rullaten, vaan se on sellaista hirveää puristamista, Vuori sanoi.

Hallitseva 100 metrin Suomen mestari Vuori avasi hallikautensa sadasosasekunnilleen samalla ajalla, millä hän viime talvena voitti 60 metrin hallimestaruuden.

Riku Illukka voitti alkuerän ajalla 6,71 ja Eino Vuori oli toinen ajalla 6,73. Kaksikko juoksi samat ajat myös finaalissa.

Lakka alkuerissä 6,87

Hipposhallissa kolmanneksi sijoittui 110 metrin aitajuoksun kymmenkertainen Suomen mestari Elmo Lakka järjestävästä seurasta Jyväskylän Kenttäurheilijoista ajalla 6,89. Alkuerissä 32-vuotias Lakka juoksi oman ennätyksensä 6,87.

Kilpailun yllättäjä oli järjestävän seuran 22-vuotias liikuntatieteiden opiskelija Elias Mäkikokko, joka aloitti yleisurheilun vasta viime kesänä. Elämänsä ensimmäisen hallikilpailun juossut Mäkikokko voitti B-finaalin ajalla 6,91.

– 60 metriä on minulle vahva matka. Odotin, että pystyn juoksemaan hyvän ajan, Tessa Moisio sanoi. Kuva: Esa Jokinen.

Tessa Moisio juoksi huippuajan 7,35

Viime vuonna Anniina Kortetmaan valmennukseen siirtynyt Kaipolan Vireen Tessa Moisio voitti Hipposhallissa naisten 60 metrin juoksun hallikauden kotimaisella kärkiajalla 7,35. Oma ennätys koheni roimat 0,20 sekuntia.

Aika ei onnistuneen syksyn treenijakson jälkeen tullut yllätyksenä.

– 60 metriä on minulle vahva matka. Odotin, että pystyn juoksemaan hyvän ajan, Moisio sanoi, vaikkei ollut täysin tyytyväinen juoksuun.

– Pääsin hyvin juoksun päälle, mutta lähdöt eivät olleet kummassakaan juoksussa parhaita.

Moisio oli Hipposhallissa myös alkuerien nopein ajalla 7,45. Seuraavan kerran Moisio on radalla keskiviikkona Tampere Indoor Games -kilpailuissa.

– En oikein tiedä mitä odottaa, mutta tottakai tuosta lähdetään aikaa parantamaan, Moisio sanoi.

Hallikauden aiempi kärkiaika oli Helsingin IFK:n Nora Lindahlin 7,38.

Heidi Salminen loistovauhdissa 300 metrillä

Järjestävän seuran Heidi Salminen voitti naisten 300 metriä erinomaisella ajalla 37,82. Tulos on lyhyiden ratojen Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi paras ja ulkoratatuloksetkin mukaan lukien neljänneksi paras.

Salmista nopeammin ovat suomalaisista aiemmin juosseet vain Euroopan mestari Riitta Salin, Ella Räsänen ja Mette Baas.

– En osannut hirveästi odottaa, koska en ole yhtään vielä herkistellyt hallikaudelle. Yllätyksenä tuli, Salminen kertoi.

– Parantamisen varaa varmasti jäi. En ole tänä talvena vielä tehnyt yhtään lähtöharjoitusta kaarrelähdöllä, mutta oli kiva juosta täällä 300 metriä.

Salmisen päälaji on 400 metrin aitajuoksu, missä hän on voittanut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Hyvän ajan 39,00 juoksi myös Hipposhallissa toiseksi sijoittunut Emmi Savenius. Vehmaisten Urheilijoista täksi kaudeksi Espoon Tapioihin siirtyneen Saveniuksen aika on 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras.

Miesten 300 metriä voitti Eero Hirvinen kauden kotimaisella kärkiajalla 34.47, ja toiseksi tuli elämänsä ensimmäisen yli 200 metrin kilpailun juossut Elias Mäkikokko ajalla 34,95. Molemmat edustavat nykyisin Jyväskylän Kenttäurheilijoita.

Saga Andersson ylitti kauden kärkituloksen ja yritti ennätystään

Naisten seiväshypyn hallitseva Suomen mestari Saga Andersson ylitti Pajulahden hallissa kauden kotimaisen kärkituloksen 440. Lisäksi hän teki kolme yritystä korkeudesta 456, joka olisi ollut hänen uusi ennätyksensä.

Esbo IF:ää edustavan Anderssonin ennätys on 455, jonka hän ylitti viime kesänä Oulun GP-kilpailuissa.

 

TULOSKATSAUS 17.1.

HELSINKI, Myllypuro 17.1.2026 Avoimet Nyland-Åbolandin junnumestaruuskilpailut

(Lyhyt 200 m rata.)

Pojat,

800 m: 1) Vili-Petteri Lammi 14 NurmijYU 2.10,23.
Kuula (4 kg): 1) Leevi Kaipiainen 15 KUYU 14,69.

Tytöt,

Pituus: 1) Evelyn Ohia 14 EspTa 552.

HELSINKI, Myllypuro 17.1.2026 Kisa-Veikkojen 200 metrin juoksun hallikilpailut

(Lyhyt 200 m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Eljas Aalto SibVa 21,45 (kkk), 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 22,38 (B-erän voittaja), 3) Oliver Enqvist SibVa 22,39, 4) Arttu Tauriainen PernU 22,47, 5) Tomas Jatsko TapanilErä 22,66, (D-erän voittaja), 6) Henrik Lounela HKV 22,73, 7) Romary Pavlikov 17 VU 22,75, 8) Karim Echahid LA 22,91 (C-erän voittaja), 9) Viljami Heinonen HKV 23,05, 10) Veikko Valovirta 18 EspTa 23,10 (F-erän voittaja), 11) Elias Lundell EsboIF 23,10, 12) Sami Bärlund TapanilErä 23,14 (G-erän voittaja), 13) Markus Hurri LiePa 23,16 (E-erän voittaja), 14) Okko Viljanen 17 EsboIF 23,18, 15) Samu Laakso TapanilErä 23,29, 16) Konsta Kock VU 23,32, 17) Nuutti Leppänen 18 KUYU 23,35 … 25) Petri Tauriainen 54 VSM 25,27.

Naiset,

200 m: 1) Aino Pulkkinen JKU 23,81 (kkk), 2) Emma Tainio PaimU 23,81 (lyhyiden ratojen ka-10 & sivuaa kkk:ta), 3) Milja Thureson 32 LA 24,25 (B-erän voittaja), 4) Mila Heikkonen HIFK 24,53, 5) Reetta Ryynänen JoKa 25,06, 6) Roosa Toivonen HKV 25,39 (C-erän voittaja), 7) Elisabet Salmela VeitsilKV 25,46, 8) Eeva Samberg HKV 25,55 (D-erän voittaja), 9) Minttu Rinne SaarijPu 25,56, 10) Jessica Rautelin EsboIF 25,68, 11-12) Iina Holopainen HIFK & Olivia Kirjonen 16 EspTa 25,92, 13) Iida Verainen TuUL 26,08 (E-erän voittaja), 14) Martta Rautala 30 VU 26,13, 15) Iris Nygård 18 HIFK 26,18, 16) Tiia Säde JoKa 26,38 (F-erän voittaja), 17) Mathilda Silfver IFRaseb 26,47 … 38) Johanna Haikonen 53 HKV 29,29, 43) Katrin Mertanen 60 VSM 30,19*, 52) Aamu Hulmi 19 HKV 31,75 (luokan 38 kkk). – * (Mertasen aika on parempi kuin 60-v. SE, mutta hän täyttää 60 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

JYVÄSKYLÄ 17.1.2026 Kenttäurheilijoiden Hipposhallikilpailut

(Lyhyt 200 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Riku Illukka VantSa 6,71 (kkk), 2) Eino Vuori HämTa 6,73, 3) Elmo Lakka 33 JKU 6,89 (ae. 6,87), 4) Valtteri Louko LapuanVi 6,91 (ae. 6,86), 5) Eero Hirvinen JKU 6,94 (ae. 6,92), Aku Kulju JKU ei osallistunut finaaliin (ae. 6,92).

B-finaali: 7) Elias Mäkikokko JKU 6,91 (debyytti 22-vuotiaana), 8) Joonas Liukkonen PolvijU 6,94, 9) Niko Kangasoja OP 6,96, 10) Kasperi Vehmaa LUM 7,05, 11) Joel Turkka TP 7,05 (ae. 7,00), 12) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 7,11.

Alkuerät ja muut erät: 13) Juuso Toivonen ÄhtärU 7,21, 14-15) Aleksi Lehto 30 SeinäjSU & Ronni Mäntyranta KuivasjAu 7,22, 16-17) Ville Kyrönlahti KangasnKa & Aleksi Hilska LUM 7,25, 18) Patrik Kinnunen 19 JKU 7,28 (19-v. erän voittaja) … 21) Niilo Palanne 15 JKU 7,37 (15-v. erän voittaja), 35) Jari Haverinen 54 KajKi 7,90.

300 m: 1) Eero Hirvinen JKU 34,47 (kkk), 2) Elias Mäkikokko JKU 34,95 (B-erän voittaja, debyytti), 3) Joel Turkka TP 35,65, 4) Taavi Manner 18 TP 36,09 (C-erän voittaja), 5) Miska Anttonen 18 ImatrU 36,66 (D-erän voittaja), 6) Ville Kyrönlahti KangasnKa 36,85, 7) Olli Kortteinen 17 JKU 36,93, 8) Vesa Kittilä PyhäjWi 36,95.

300 m, luokka 20: 1) Aleksi Tolvanen JKU 51,17 (luokan 20 kkk), 2) Olli Räikkönen JKU 53,95, 3) Otso Suominen TuSKU 56,33.
300 m, luokka 37: 1) Juho Berg JKU 57,41 (luokan 37 kkk).

1500 m: 1) Antti Ihamäki AlajAn 4.05,64 (kkk), 2) Matias Mononen LA 4.07,83, 3) Petrus Hurtig 31 VaajakKu 4.09,07, 4) Onni Ikonen JKU 4.09,11, 5) Anssi Mustonen KoivistKip 4.13,15, 6) Heikki Hakkarainen 40 KuopRe 4.15,17, 7) Oskari Heinonen 17 JKU 4.17,35 (debyytti) … 17) Jukka Eskelinen 56 VaajakKu 4.44,78, 19) Jukka Kaukola 62 HKV 4.48,23.

Korkeus: 1) Lauri Sinkkonen 18 JKU 195 (sivuaa kkk:ta), 2) Mika Polku 51 VirtainU 180, 3) Eero Sinkkonen 15 JKU 175.

Seiväs: 1) Juuso Toivonen ÄhtärU 470, 2) Iiro Suutarinen ÄhtärU 450, 3) Sakari Mäkelä 18 VammSV 410, 4) Antti Kois 58 HimangU 390.

Pituus: 1) Otto Pulkkinen ImatrU 747 (kkk), 2) Eetu Jokela AlavVi 710, 3) Kristian Peltola TU-38 680, 4) Jussi Nerg JKU 667, 5) Juuso Toivonen ÄhtärU 657 … 11) Jari Jaatinen 62 JKU 477, 17) Aleksi Tolvanen JKU 383 (luokka 20), 20) Eros Hänninen JKU 357 (luokka 20).

3-loikka: 1) Juho Nieminen JKU 14,42 (kkk), 2) Otto Kajuutti SaarijPu 13,13, 3) Aarne Kalela 19 LempKi 12,58 (17-v. SM-2 -24).

Kuula: 1) Markus Ruha 34 JKU 13,56, 2) Aleksi Hilska LUM 12,71 (debyytti miesten kuulalla).

Kuula, luokka 20: 1) Jani Tissari 45 HankasHa 8,88 (luokan 20 kkk), 2) Eros Hänninen JKU 6,67, 3) Aleksi Tolvanen JKU 6,15 (luokka 20).

Kuula, luokka 33 (3 kg): 1) Petri Tarvainen 57 JKU 6,38 (luokan 33 kkk).
Kuula, luokka 35 (4 kg): 1) Hennadii Klimov 36 JKU (UKR) 13,16 (luokan 34 kkk).

Naiset,

60 m: 1) Tessa Moisio KaipVi 7,35 (kkk), 2) Jandeh Jallow HKV 7,52, 3) Annika Haverinen MiKV 7,58, 4) Heidi Salminen JKU 7,60 (ae. 7,57), 5) Sandra-Sofia Nieminen OP 7,72, 6) Milla Kangas OP 7,76 (ae. 7,71).

B-finaali: 7) Nelli Anttonen JKU 7,66, 8) Anna Pyykkö LUM 7,70, 9) Sofia Ylinen JKU 7,78, 10) Kerttu Rantakangas KaipVi 7,80, 11) Carita Kivimäki IkaalU 7,89 (ae. 7,88), 12) Minja Kurtti OP 7,90 (ae. 7,89).

Alkuerät ja muut erät: 13) Iida Kastarinen 19 TP 7,76 (19-v. erän voittaja), 14) Nuuna Piipponen 18 JoKa 7,86, 15) Elina Ruusuvuori 19 JoKa 7,89, 16) Anna Njie 17 JKU 7,91, 17-19) Nelli Flyktman 18 KaipVi & Tilda Korhonen SiilinjPo & Sara (o.s. Francis) Boyd OP 7,94 (come-back, ed. kilp. 2.7.2023), 20-21) Maria Jääskä UllavKi 7,96 & Iina Manner 18 ÄänekU 7,96, 22) Sara Keränen 14 JoKa 7,97 (15-v. erän voittaja), 23) Amanda Kulju JKU 7,99, 24) & Mimmi Marttinen 19 JoKa 8,00.

300 m: 1) Heidi Salminen JKU 37,82 (kkk & ka-4 & lyhyiden ratojen ka-3), 2) Emmi Savenius EspTa 39,00, 3) Nea Savolainen MaaningMa 40,95 (F-erän voittaja), 4) Iina Saranpää 16 NokU 41,75 (B-erän voittaja), 5) Carita Kivimäki IkaalU 41,94, 6-7) Emmi Pennanen JKU (C-erän voittaja) & Sara Keränen 14 JoKa (15-v. erän voittaja) 41,96, 8) Jenny Grönholm 18 JKU 42,28 (D-erän voittaja), 9) Inka Metsämäki SeinäjSU 42,36, 10) Maria Jääskä UllavKi 42,61, 11) Venla Puhakka 19 ImatrU 42,71 (E-erän voittaja), 12) Essi Kinnanen 17 VammSV 42,85.

1500 m: 1) Heidi Mustonen 36 VarkKV 4.46,08 (kkk), 2) Iida Haataja 32 OP 4.48,63, 3) Lumi Laitinen OP 4.49,24, 4) Helmi Karjainen LempKi 4.56,14.

2000 m: 1) Aada Suutari 14 JKU 6.44,11, 2) Salla Tompuri 14 KiuruvU 6.49,38, 3) Minea Haapsalo 14 PorvU 6.54,19, 4) Miina Hänninen 15 JKU 7.00,22.

Seiväs: 1) Laura Ollikainen VarkKV 390, 2) Fiinu Puustinen JKU 350, 3) Miisa Koskiaho KarijTa 350.

Pituus: 1) Minja Kurtti OP 594, 2) Anna Pyykkö LUM 576, 3) Ilona Saarikunnas LA 571, 4) Sonja Jääskeläinen KarstKi 564, 5) Helmi Siitonen 16 MiKV 563, 6) Piia Kalliomäki LUM 558, 7) Iina Manner 18 ÄänekU 542, 8) Sofia Ylinen JKU 541.

Kuula (3 kg): 1) Tuire Mäki 50 JKU 11,62.
Kuula (2 kg): 1) Maire Ahonen 75 JKU 8,47.

Kuula, luokka 55 (3 kg): 1) Jenni Hatzitoliou 33 JKU 5,24 (luokan 55 kkk).
Kuula, luokka 57 (3 kg): 1) Elina Miettinen 51 JKU 5,72 (luokan 57 kkk).

KAJAANI 17.1.2026 Kipinän hallikilpailut

Miehet,

60 m: 1) Elias Zetterman TammRy 7,21.

LAHTI, Pajulahti 17.1.2026 Seiväshyppääjien talvikarnevaali, 2. päivä

Naiset,

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 440 (kkk), 2) Edith Rikala VasaIS 360, 3) Ellen Andtfolk 17 VasaIS 350.