Juoksun ystäville on keväästä alkaen tarjolla uudenlainen haaste. Kuusi suomalaista juoksutapahtumaa on rakentanut Suomen Urheiluliiton johdolla Finnish Halfs -nimeä kantavan puolimaratonien sarjan.
– Ideana on juosta kaikki kuusi sarjaan kuuluvaa puolimaratonia 36 kuukauden aikana. Jokainen sarjan läpijuokseva saa Finnish Halfs -mitalin, kertoo Tuuli Taskinen sarjaa koordinoivasta Suomen Yleisurheilun juoksutapahtumatiimistä.
Finnish Halfs -sarjaan kuuluvat Helsinki City Half, Forssan Suvi-illan puolimaraton, Turun Paavo Nurmi Marathonin puolimaraton, Jyväskylän Finlandia Marathonin puolimaraton, Espoon Rantapuolikas ja Tampere Juoksee -tapahtuman puolimaraton.
– Sarja on suunnattu harrastejuoksijoille. Haluamme kannustaa heitä kokemaan kuusi erilaista ja erikokoista juoksutapahtumaa eri puolella Suomea. Puolimaratonit voi juosta missä järjestyksessä tahansa ja omassa tahdissa 36 kuukauden aikana, Taskinen sanoo.
Merenrantaa, maalaismaisemaa, kaupunkinäkymiä
Ensimmäinen mahdollisuus aloittaa sarja on Helsinki City Halfilla, joka juostaan Helsingissä 16. toukokuuta. Forssassa juostaan kesäkuussa, Turussa elokuussa, Jyväskylässä ja Espoossa syyskuussa ja Tampereella lokakuussa.
– Tarjolla on merenrantaa Helsingissä, kaunista maalaismaisemaa Forssassa, kaupunkimaisemia Turun ytimessä, Rantaraitti, eli järven ympärysreitti Jyväskylässä, Rantaraitti Espoossa ja Tampere kauniit maisemat, Taskinen kertoo.
Kuuden juoksutapahtuman yhteinen tavoite on tukea viime vuodet kasvussa olleita juoksun harrastajamääriä.
– Tässä halutaan tehdä hyvää suomalaiselle juoksu-urheilulle, ja tarjota juoksun harrastajille vähän uudenlaista haastetta kotimaan rajojen sisäpuolella, ettei sitä tarvitse heti lähteä hakemaan ulkomailta, Taskinen sanoo.
Sarjaan liittyminen ei maksa mitään. Maksat vain kunkin tapahtuman normaalin ilmoittautumismaksun.
Miten pääsen mukaan?
Ilmoittautuessasi Helsinkiin, Forssaan, Turkuun, Espooseen tai Tampereelle sinun tarvitsee vain laittaa rasti ruutuun: ”Osallistun Finnish Halfs -puolimaratonsarjaan. Saat sähköpostiisi Finnish Halfs ID -tunnuksen, jota käytät seuraaviin sarjan tapahtumiin ilmoittautuessasi.
Mikäli ensimmäinen Finnish Halfs -tapahtuma, johon ilmoittaudut, on Jyväskylä, luo ensin Finnish Halfs ID -tunnus osoitteessa finnishalfs.fi, ja lisää saamasi tunnus Finlandia Marathonin ilmoittautumisjärjestelmän Finnish Halfs ID -kenttään.
Mikäli olet jo ilmoittautunut johonkin sarjan tapahtumaan, ja otat tavoitteeksesi Finnish Halfs -sarjan: Luo Finnish Halfs ID -tunnus osoitteessa finnishhalfs.fi. Sen jälkeen kirjaudu ko. tapahtuman osallistujaprofiilisi, ja lisää tunnus ilmoittautumiseesi.
Finnish Halfs -puolimaratonien sarjan tapahtumat 2026:
16.5. Helsinki, Helsinki City Half
13.6. Forssa, Suvi-illan puolimaraton
15.8. Turku, Paavo Nurmi Marathonin, puolimaraton
12.9. Jyväskylä, Finlandia Marathon, puolimaraton
19.9. Espoo, Rantapuolikas
3.10. Tampere, Tampere Juoksee, puolimaraton
Lue lisää www.finnishhalfs.fi

