Alisa Vainio juoksi maratonilla SE:n ja Euroopan tilaston kolmanneksi! – ”Halusin olla tänään rohkea.”

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Alisa Vainio voitti Tikkurilassa naisten maratonin Suomen mestaruuden huippuajalla 2.23.06. Vainio paransi Camilla Richardssonin Suomen ennätystä 1.32 minuuttia.

– Tuntui ihan hyvältä, aika vahva olo koko ajan. Askel tuntui hyvältä ja pystyin kiristämään askelta ylämäkeen ja sitten rentouttamaan alamäkeen. Välillä sain peesiapua miehistä, hyvävoimainen Vainio kertoi maaliin saavuttuaan.

Tämän vuoden Euroopan tilastossa Vainio nousi kolmanneksi edellään vain Hollannin viimevuotinen olympiavoittaja Sifan Hassan ja Saksan Fabienne Königstein.

– Halusin juosta kovan ajan. Tokiossa ei helteessä pystynyt juoksemaan kovaa ja se jäi harmittamaan. Tokion jälkeen reenit kulki ihan älyttömän hyvin ja halusin olla tänään rohkea.

Tokion MM-kilpailuissa Vainio nousi loistojuoksulla viidenneksi.

Vainio passaili tuulisissa kohdissa ja rullasi myötäisissä

Vantaalla Vainio lähti heti alusta SE-vauhtiin ja ohitti puolimatkan ajassa 1.11.17. Kilpailu juostiin 10,5 kilometrin lenkkeinä. Niistä Vainio juoksi ensimmäisen ja viimeisen koko lailla yksin.

– Tokan kierroksen aikoihin sain Jullen (Julius Taskisen) ja Kari Heikuran kiinni. Yritin sitten roikkua niiden perässä. Vauhti oli ihan jees. Se ei ollut liian kova.  Ajattelin, että jaksan vetää tätä loppuun asti, ja jaksoin, Vainio kertaili.

Puuskainen ja kolea tuuli ei Vainiota isommin häirinnyt

– Siellä oli tuulisia kohtia. Huomasin, että niissä se vähän vaikutti. Yritin tarkoituksella pudottaa vauhtia niissä, etten lähde väkisin puskemaan. Myötätuulipätkissä huomasin, että sain rullattua hyvin ja otettua niistä hyödyn irti. Jos ei olisi tuullut, olisi ollut tosi optimikeli.

Maalissa Vainio olisi ollut toinen, jos mukaan olisi laskettu myös miesten SM-kilpailun juoksijat. Miesten mestaruuden uusineelle Polvijärven Urheilijoiden Kari Heikuralle Vainio hävisi 33 sekuntia. Heikuran voittoaika oli 2.22.33.

SM-maratonin vauhti ei yllättänyt

Vainiota ja hänen valmentajaansa Jarmo Viskaria SM-maratonin vauhti ei yllättänyt.

– Ei se minua yllättänyt. Olen huomannut, että minulla on ollut hyvä vire ja treenit ovat antaneet luottoa. Tiesin, että jaksan ja pystyn. Se on aina kuitenkin kiinni siitä, miten saa itsestään irti, mutta olen ottanut isoja askelia eteenpäin, Vainio sanoi.

Viskari näki samoin.

– Tiedettiin jo ennen Tokiota, että tällaista tulosta voisi odottaa hyvissä olosuhteissa. Nyt ei tosin ollut parhaat olot ja Alisa joutui juoksemaan pitkiä pätkiä itsekseen. Oli myös vähän tuulista, eli ei nopein keli, Viskari kertaili.

Viskari: ”Viikolla nähtiin, että Alisa on palautunut hyvin”

Maratonin juokseminen kolme viikkoa MM-maratonin jälkeen ei huolettanut valmentajaa eikä juoksijaa.

– Viikolla nähtiin, että Alisa on palautunut hyvin, Viskari sanoi.

Vainio kertoi tienneensä nopeasti MM-kisojen jälkeen, että on valmis uuteen koitokseen.

– Tein noin viikko Tokiosta ekan kovemman treenin. Se meni hyvin ja minulla oli sellainen olo, että olisin voinut tehdä paljon kovemman treenin, Vainio kertoi.

– Vedin seuraavan viikon aika normisettiä ja tämän viikon vähän valmistellen. Nyt oli tosi valmis olo.

Toiveissa kilpailla Valenciassa joulukuussa

Seuraavaksi Vainio palaa harjoittelun pariin ja kilpailee mahdollisesti joulukuun alussa Valencian maratonilla Espanjassa.

– Minulla on mahdollisesti paikka Valenciaan. Se ei ole vielä varmistunut ihan täysin, Vainio sanoo.

– Siellä pitäisi olla hyvät olosuhteet juosta kovaa, mutta kaiken pitää mennä hyvin siihen asti.

Jatkossa Vainio on harkinnut mahdollisuutta sisällyttää ulkomaan harjoitusleirejä harjoitteluunsa. Vainion mukaan harkinnassa on ollut leiri niin merenpinnan tasolla kuin vuoristossa.

– Se on ehkä sellainen steppi, joka minun pitää jossakin kohtaa ottaa, mutta tykkään paljon rutiineista kotona. Ei se ihan välttämätöntä ole, mutta iso mahdollisuus minun kohdallani, Vainio totesi treenileireistä.

”Ihmiset elävät mukana. Se on mahtavaa”

Vainion loistelias juoksu Tokion MM-maraton on jäänyt penkkiurheilijoiden mieleen. Se näkyi Vantaalla kilpailun loppusuoran ympärille kerääntyneiden ihmisten kannustuksessa ja on näkynyt muuallakin. Ihmiset ovat Vainion mukaan tulleet juttelemaan ja onnittelemaan.

– Sitä on tullut varsinkin kotona Lappeenrannassa. Se on ollut hieno juttu. Se merkkaa paljon ja kertoo siitä ihmiset uskovat ja elävät mukana. Se on mahtavaa.

Heikuralle toinen mestaruus 

Polvijärven Urheilijoiden Kari Heikura uusi viimevuotisen miesten maratonin mestaruutensa ajalla 2.22.33.

– Peesasin härskisti ensimmäiset 27 kilometriä, jotka Julius Taskinen veti. Sitten lisäsin vauhtia ja muut jäivät, kertoi maraton-, maasto- ja polkujuoksuihin keskittyvä Heikura.

SM-maratonin hopeaa voitti matkan kaksinkertainen Suomen mestari HKV:n Aki Nummela ajalla 2.24.26 ja pronssia Himangan Urheilijoiden Sami Pahkala ajalla 2.30.09.

Matti Jonkka Kenttäurheilijat-58:sta juoksi kolmanneksi parhaan ajan 2.28.16, mutta hän kilpaili SM-kilpailun ulkopuolella kansallisessa kilpailussa.

Petra Kilpeläinen Lahden Ahkerasta tuli naisten maratonilla toisena maaliin ajalla 2.46.30, mutta hänet hylättiin osanoton varmistuksen puututtua.

Naisten maratonin hopean vei uransa kolmannen SM-mitalin maratonilta juossut Vaasan Toverien Jaana Strandvall ajalla 2.49.13. Pronssia sai Vaajakosken Kuohun Tiina Alhonen ajalla 2.55.23.

VANTAA, Tikkurila 4.10.2025 Vantaan maraton & Maratonin SM-kilpailut & Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailut

(9° C. Tuuli 5-6 m/s. Puuskissa 9 m/s.)

Miehet,

Maraton: 1) Kari Heikura 37 PolvijU 2.22.33, 2) Aki Nummela 40 KU-58 2.24.26, 3) (SM-kilp. ulkop.) Matti Jonkka KU-58 2.28.16, 4) (SM-pronssia) Sami Pahkala 30 HimangU 2.30.09, 5) Kuisma Björn JoKa 2.31.59, 6) Toni Myllylä 42 VaajakKu 2.32.45, 7) Oliver Mulari HKV 2.34.28, 8) Jonathan Kilpelä 34 JKU 2.34.33, 9) Isto Laapio 34 NokU 2.37.38, 10) Ville Hyvönen 41 HeJu 2.39.04, 11) Lasse Tonder 30 RauhalRR 2.39.32, 12) Niklas Honkanen Espoo 2.40.22, 13) Ville Hellman 47 OP 2.42.03, 14) Tuomas Hyttinen 50 LA 2.42.19, 15) Joonas Karttunen 35 Helsinki 2.42.43, 16) Eetu Lahdenperä 38 TuUL 2.43.48, 17) Jani Ylisaukko-oja 33 PosPy 2.44.12, 18) Juhana Koski 43 KU-58 2.44.38, 19) Olli Lipponen 38 LeppävaarSi 2.44.46, 20) Markus Lommi 38 VehkalVe 2.45.33, 21) Toni Pasanen 33 KU-58 2.45.37, 22) Johannes Roto 32 SomEsa 2.45.59, 23) Jukka Hyttinen 42 KU-58 2.46.17, 24) Jussi Huuskonen 33 JKU 2.47.19, 25) Kalle-Petteri Komi TriSu 2.47.22, 26) Petri Juuti 48 KU-58 2.47.38, 27) Marko Palohuhta 44 UllavKi 2.47.44, 28) Jukka Puolakka 44 Espoo 2.48.19, 29) Henrik Borenius 37 SataMC 2.48.48, 30) Tuomas Naakka 39 KyminKP 2.49.11, 31) Isak Wärnman PedersFa 2.49.28, 32) Otto Ruuskanen LUM 2.49.37, 33) Esa Turunen 44 VasaIS 2.49.44 … 57) Niklas Wikblom 55 IFNykarl 3.01.05 (55-v. mestari), 77) Kimmo Oinas 62 FinMR 3.03.48 (60-v. mestari), 87) Jukka Kauppila 68 PudasjU 3.07.23 (65-v. Mestari), 125) Tapio Talvitie 67 Endurance 3.15.21, 208) Kari Kautio 70 ONMKYU 3.39.18 (70-v. mestari), 345) Antti Räisänen 75 Häjyt 4.16.37 (75-v. mestari), 420) Tenho Isola 80 RauhalRR 5.20.23. – Keskeyttäneitä: Julius Taskinen LUM (johti 26,3 km 1.28.59) & Antti Hyttinen 42 VaajakKu & Kristian Lindroos 37 KU-58 & Joni Hirvikallio TuUL.

Väliaikoja: 5,3 km: Taskinen 17.49, Heikura 17.50. – 15,75 km: Taskinen 53.24, Heikura 53.25, Nummela 53.42, Jonkka 54.47.
Puolimaraton: Taskinen 1.11.17, Heikura 1.11.19, Nummela 1.11.25, Jonkka 1.13.19, Björn 1.14.08, Pahkala 1.14.09, Lindroos 1.14.11, Myllylä 1.14.43, J.Hyttinen 1.14.44, Mulari 1.16.27, Ruuskanen 1.16.29, A.Hyttinen 1.16.59.
26,3 km: Taskinen & Nummela 1.28.59, Heikura 1.29.00, Jonkka 1.31.42, Björn 1.32.37, Pahkala 1.32.38, Lindroos 1.33.00, Myllylä 1.33.35, J.Hyttinen 1.34.16, Mulari 1.35.32, Kilpelä 1.35.33.
31,65 km: Heikura 1.46.49, Nummela 1.47.04, Jonkka 1.50.32, Pahkala 1.51.37, Taskinen 1.52.30, Myllylä 1.53.27, Mulari 1.55.02, Kilpelä 1.55.19, J.Hyttinen 1.55.35.
36,85 km: Heikura 2.04.25, Nummela 2.05.10, Jonkka 2.09.12, Pahkala 2.10.29, Björn 2.11.08, Myllylä 2.12.42, Mulari 2.14.28, Kilpelä 2.14.35, Laapio 2.17.46, Hyvönen 2.18.36, J.Hyttinen 2.19.05, Honkanen 2.19.11, Tonder 2.19.34.

Naiset,

Maraton: 1) Alisa Vainio LUM 2.23.06 (SE, ent. 2.24.38 Camilla Richardsson 2023), 2) Jaana Strandvall 39 VaasTo 2.49.13, 3) Tiina Alhonen 45 VaajakKu 2.55.23, 4) Minna Pasanen 30 KU-58 2.56.05, 5) Jenni Judin 37 UllavKi 2.56.50, 6) Vera Tattari HRC 2.57.01, 7) Minna Huovinen 34 PudasjU 2.59.39, 8) (SM-kilp. ulkop.) Niina Monola 40 SavitaipU 2.59.59, 9) Jonna Railio 38 HeJy 3.01.55, 10) Katja Järvelä 53 JKU 3.02.12, 11) Veronica Kengo 31 IFNykarl 3.02.46, 12) Lumi Laitinen OP 3.03.14, 13) Paula Havu 44 EspTB 3.08.18, 14) Soili Kosonen 44 EspTa 3.09.00, 15) Jenni Muttonen 36 Kitee 3.09.26, 16) Kaisa Taina 32 HimottPu 3.12.11, 17) Henni Timisjärvi 32 HeJu 3.12.29, 18) Kirsi Roine 47 TriVa 3.12.54, 19) Vilja Välimäki Turku 3.14.07, 20) Kirsti Hietaoja 38 HippMK 3.15.05, 21) Niina Sivonen 37 JoUlSi 3.16.56, 22) Hanna Kuusela 50 LapinVe 3.19.00, 23) Satu Uuttu 38 KU-58 3.19.59, 24) Lotta Kiuttu 33 PudasjU 3.20.45, 25) Virpi Taipale 51 KU-58 3.21.07, 26) Eva-Lena Wikström 52 JakobstDr 3.21.14, 27) Mari Örndahl 57 HeJu 3.21.31 (55-v. Mestari), 28) Katja Päivärinta 52 PorvU 3.21.35, 29) Kaisa Kankaanpää 33 HeJu 3.21.36, 30) Emmi Tiikkainen Kannus 3.21.52, 31) Satu Hyytiäinen 56 RauhalRR 3.22.14, 32-33) Heljä Mäkinen HeJu & Satu Huovinen 44 KajU 3.22.49, 34) Pauliina Nord-Karlström 39 Korsh5 3.23.40 … 39) Pirjo Boman 58 Häjyt 3.27.26, 43) Anu Ossberg 51 RaholST 3.30.10, 53) Aila Arell 62 RaJu 3.40.07 (60-v. mestari), 56) Tuula Perkiö 62 KU-58 3.41.46, 62) Sirpa Ropponen 65 HippMK 3.46.30 (65-v. Mestari), 86) Elina Lyytikäinen 71 PyhäselU 4.00.08 (70-v. mestari), 178) Ritva Salo 75 Lahti 5.33.32. – (Petra Kilpeläinen LA tuli toisena maaliin ajalla 2.46.30, mutta hänet hylättiin osanoton varmistuksen puututtua.) – Keskeyttäneitä: Maria Murtorinne-Taskinen 35 HKV.

Väliaikoja: 5,3 km: Vainio 17.57. – 15,75 km: Vainio 53.25, Strandvall & Kilpeläinen 61.52, Judin 63.12, Tattari 63.40, Alhonen 64.45, Pasanen 65.27, Kengo 65.33, Railio 65.38, Murtorinne-Taskinen & Havu 66.32, Huovinen 66.33, Laitinen 66.43, Järvelä 66.59.
Puolimaraton: Vainio 1.11.17, Strandvall 1.22.40, Kilpeläinen 1.22.42, Judin 1.24.47, Tattari 1.26.26, Alhonen 1.26.40, Pasanen & Kengo 1.27.33, Railio 1.28.31, Huovinen 1.29.01, Laitinen 1.29,06, Murtorinne-Taskinen 1.29.11, Järvelä 1.29.41, Havu 1.29.44.
26,3 km: Vainio 1.28.59, Strandvall 1.43.17, Kilpeläinen 1.43.18, Judin 1.46.26, Alhonen 1.48.17, Tattari 1.48.18, Pasanen 1.49.22, Kengo 1.50.24, Railio 1.51.03, Huovinen 1.51.19, Laitinen 1.51.20, Järvelä 1.52.06, Murtorinne-Taskinen 1.52.17, Havu 1.53.15.
31,65 km: Vainio 1.47.04, Kilpeläinen 2.04.17, Strandvall 2.04.27, Judin 2.09.32, Alhonen 2.10.26, Tattari 2.10.54, Pasanen 2.11.30, Kengo 2.13.45, Huovinen 2.14.02, Laitinen 2.14.06, Railio 2.14.09, Järvelä 2.15.13, Murtorinne-Taskinen 2.17.11, Havu 2.18.06.
36,85 km: Vainio 2.04.47, Kilpeläinen 2.25.06, Strandvall 2.26.00, Alhonen 2.32.29, Judin 2.32.30, Pasanen 2.33.24, Tattari 2.33.31, Huovinen 2.36.27, Railio 2.37.08, Kengo 2.37.38, Laitinen 2.37.40, Järvelä 2.38.16, Havu 2.42.56, Kosonen 2.44.46, Muttonen 2.45.07.

Kansalliset kilpailut:

Miehet,

10 km: 1) Walte Hautala LA 31.33, 2) Jarkko Järvenpää 39 TP 31.56, 3) Gavin Hooper 43 EspTa (GBR) 32.26, 4) Sölvi Steinn Þórhallsson Islanti (ISL) 33.31, 5) Ando Õitspuu 37 Viro (EST) 33.40, 6) Jakub Hurych 34 Tšekki 34.37, 7) Hugo Latiff de Oliveira 31 Brasilia 34.44, 8) Jakob Lindholm 32 HeJu 34.50, 9) Marc Whittaker 40 Helsinki (GBR) 34.57 … 15) Ville Lampinen 31 KU-58 37.29, 16) Onni Tuominen 14 HKV 37.31.

Väliaikoja: 4,7 km: Hautala & Järvenpää 14.35, Hooper 14.54 … Tuominen 15.56.

Naiset,

10 km: 1) Ilona Mononen LA 34.14, 2) Aada Rummukainen Espoo 37.59, 3) Veera Vainio 33 HeJu 38.00, 4) Päivi Kauppinen 52 KU-58 38.35, 5) Tiina Föhr 40 JKU 38.55, 6) Essi Haapaniemi Espoo 39.26, 7) Sanna Kauppila 34 SalVil 39.53, 8) Minna Syvälä 46 EspTa 40.05.

Väliaikoja: 4,7 km: Mononen 16.12.

LIVE-Tulospalvelu: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2025_vantaa/sulmyl/tilanne/1/5