Early bird -ilmoittautuminen päättyy 21.8. – SUL Nuorisovalmennusseminaari osaksi TF-nuorten ja TF-junioreiden henkilökohtaisten valmentajien kouluttautumista

Nuorisovalmennusseminaari on tulevalla kaudella osa TF-nuorten ja TF-junioreiden henkilökohtaisten valmentajien osaamisen kehittämistä. Team Finland -nuoriin ja -junioreihin valittavien urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat saavat urheilijan valintakirjeen yhteydessä etukoodit Nuorisovalmennusseminaariin.

Etukoodeilla on mahdollista ilmoittautua seminaariin early bird -hinnoin viimeiseen ilmoittautumispäivään asti, myös ilman Nuorisovalmentajalisenssiä tai huippuvaiheen valmentajalisenssiä. Valintakirjeet tullaan lähettämään TF-nuoriin ja TF-junioreihin valituille urheilijoille syyskuun aikana.

Nuorisovalmennusseminaari järjestetään 18.–19.10. Pajulahdessa. Seminaarissa kouluttajina ja luennoitsijoina kuullaan valmentajia ja oman alansa muita huippuasiantuntijoita. Tänä vuonna seminaarissa luennoi mm. Silja Kososta valmentava Jani Pihkanen (kuvassa), joka kertoo omasta polustaan valmentajana ja avaa valmennusfilosofiaansa.

Asiantuntijoista kuullaan seminaarissa mm. liikuntalääketieteen erikoislääkäri Krista Tapaninahoa. Tapaninaho toimii yleisurheilun lisäksi esim. joukkuelääkärinä Suomen lentopallomaajoukkueissa ja naisten telinevoimistelumaajoukkueessa. Nuorisovalmennusseminaarin tarkempi ohjelma julkaistaan lähiviikkojen aikana.

Seminaariin on kaikkien mahdollista ilmoittautua early bird -hinnoin vielä torstaihin 21.8. asti. SUL Huippuvaiheen tai SUL Nuorisovalmentajalisenssin omaaville valmentajille sekä TF-nuorten ja TF-junioreiden valmennusryhmäpaikan vastaanottaneiden henkilökohtaisille valmentajille early bird -hinnat ovat voimassa viimeiseen ilmoittautumispäivään (1.10.) saakka sähköpostista löytyvillä etukoodeilla.

Hinnat

    • 120 €: seminaari la-su ilman majoitusta, sis. seminaariohjelma ja ruokailut. Seminaarihinta 21.8. jälkeen: 150 €
    • 145 €: seminaari la-su hotellitason majoituksella, sis. seminaariohjelma, ruokailut, aamupalan ja majoituksen 2-3 hh (1hh huonelisä +32 €, 1hh huonelisä maksetaan vastaanottoon). Seminaarihinta 21.8. jälkeen: 175 €’
    • 225 €: seminaaripaketti pe-su hotellitason majoituksella 2 hengen huoneessa, sis. pe päivällinen, la aamupala, seminaariohjelman ja seminaarin ruokailut. 1hh huonelisä 32 €/yö (1 hh huonelisä maksetaan vastaanottoon). Seminaarihinta 21.8. jälkeen: 255 €.
    • 80 € / päivä: seminaarin päiväosallistuja, sis. seminaariohjelma la tai su ja ruokailut kyseisenä päivänä. SUL Huippuvaiheen ja Nuorisovalmentajalisenssillä yhden päivän seminaariosallistuminen (la tai su) 65 €

Lisätietoja ja ilmoittautuminen täältä:

https://www.suomisport.fi/events/a36c048d-425b-4aeb-a532-b381d834bca5

Osallistuminen maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja ilmoittautuminen on sitova. Mikäli seura maksaa osallistumisesi, ilmoittaudu alennuskoodilla SEURA. Tällöin seminaarimaksu laskutetaan seuralta. Laskutukset tehdään kootusti ilmoittautumisajan päätyttyä.

Tarjous seuroille

Ilmoita 4 osallistujaa (koko seminaariin la-su), niin saat viidennen osallistumisen (koko seminaarin la-su) kaupan päälle.


Tanja Niemi

Valmennusosaamisen kehittäjä

040 525 9518

tanja.niemi@sul.fi