Virtaselle naisten esteiden mestaruus ja mitalien värisuora – Helander pitkästä aikaa vesihaudalla

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Alisa Virtanen starttasi 3000 metrin estejuoksun finaaliin suosikkina, kun lajin ykkösnainen Ilona Mononen keskittyy näissä kisoissa sileille matkoille.

Voitto tuli ylivoimaisesti ajalla 10.17,05. Oliko suosikin paineita?

– No hieman, joo, mutta pikemminkin nautin tilanteesta, kun yleisöäkin oli mukavasti paikalla, Virtanen totesi.

Uusi mestari teki eron muihin jo ensimmäisellä kilometrillä.

– Hieman hyydyin loppua kohti, mutta päätin mennä kärkeen, kun siitä on helpompi lukea esteitä. Hieman säästelin kuitenkin lopussa, kun lähden vielä huomenna 5000 metrille.

Viikko sitten Virtanen oli mukana Universiadeissa ja juoksi siellä kaksi starttia, joista finaalissa tuli ennätys 9.57,29.

– Ihme olisi ollut, jos ne juoksut eivät olisi vielä tuntuneet. Hyvältä voitto nyt tuntuu. Minulla on nyt värisuora, kun aikaisemmin on tullut hopeaa ja pronssia.

Pian 23 vuotta täyttävä Virtanen uskoo hyvään tuloskehitykseen. Kahden viime vuoden aikana ennätys on parantunut puoli minuuttia, viime kesästä toistaiseksi kuusi sekuntia.

– Puoli minuuttia uskon ainakin parantavani lähivuosina, jonnekin 9.30:n tuntumaan ja arvokisoihin, Virtanen lupasi.

Hopealle juoksi Viipurin Urheilijoiden Miina Kilpeläinen ennätyksellään 10.32,40 ja pronssille Iisalmen Visan Katariina Kärkkäinen kesän parhaallaan 10.32,72.

Turun Urheiluliiton Hanna Uski oli neljäs ennätyksellään 10.43,22. Hänellä on juoksutaustaa, mutta muutama vuosi vierähti fitnessurheilun parissa.

Helander: Oli mukava palata estejuoksuun

Eemil Helander palasi Kalevan kisoissa vanhaan lempilajiinsa 3000 metrin estejuoksuun ja otti mestaruuden ajalla 8.57,12

Viimeksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden juoksija kilpaili esteissä viime kesänä, mutta jalkaongelmien takia startteja kertyi vain kaksi ajoin 8.51 ja 8.56. Hänen ennätyksensä 8.39,75 on kolmen vuoden takaa, ja yhtä kaukana takana on edellinen Kalevan kisojenkin estekisakin, jossa Helander otti mestaruuden Topi Raitasen epäonnisen ratarikon ja hylkäyksen jälkeen.

– Oli mukava palata estejuoksuun, Helander totesi.

Kilpailun hän otti vielä silminnähden varovasti. Huomenna odottaa myös 5000 metrin kisa.

– Ilon kautta mennään, kyllä se tästä paranee. Teknisesti esteet sujuivat alkumatkasta jo hyvin, mutta loppuun kaipaan kovuutta. Ainesta parempiin tuloksiin on.

– Vesiestekin on nyt voitettu, eikä se vaivaa pään sisällä, Helander kertoi ja viittasi rasitusvammojen tuomaan varovaisuuteen.

Hopealle juoksi Turun Urheiluliiton Eero Heinonen kauden parhaallaan 9.00,74. Hän olisi voinut haastaa lopussa jopa mestaria, mutta viimeisellä kierroksella takasuoran ensimmäisellä esteellä tuli kompurointia ja kaatuminen.

Borgå Akilleksen Oscar Nyholm teki uransa toistaiseksi parhaan suorituksen aikuisten sarjoissa ja otti pronssia ennätyksellään 9.06,99. Hänen valmentajanaan on entinen esteiden taituri Tommy Ekblom.

Veera Perälä (2) johtaa naisten 800 metrin alkuerää vierellään Hannah Anderson (11).

Suosikit jatkoon 800 metrin alkuerissä, Määttänen ja Rinne suosikkeja huomenna finaaleissa

Naisten 800 metrin alkuerien nopeimman ajan juoksi Vammalan seudun Voiman Veera Mattila, 2.08,66. Suoran jatkopaikan eristään ottivat myös JKU:n Heini Ikonen, HIFK:n Hannah Anderson, Lahden Ahkeran Veera Perälä, huomisen finaalin ennakkosuosikki Espoon Tapioiden Eveliina Määttänen ja Maaningan Mahdin Veera Mensonen.

Aikavertailun kautta finaaliin pääsivät Kaisa Honkaharju, Kälviän Tarmo (2.10,34) ja Siiri Rainio JKU (2.09,85).

Miesten 800 metrin alkuerissä kovinta vauhtia piti HKV:n Niko Viljola ajalla 1.51,71.

Suoraan jatkoon eriensä kahdelta kärkipaikalta pääsivät myös KU-58:n Ville Lampinen, Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne, Orimattilan Jymyn Joonas Kumpulainen, HKV:n Oliver Asikainen ja IF VOM:n Leonard Markén.

Aikavertailusta finaaliin juoksivat KU-58:n Atte Nevala ajalla 1.52,15 ja Turun Urheiluliiton Markus Teijula, 1.52,48.

Joonas Rinne metsästää huomisessa finaalissa jo 15:ttä kesimatkojen mestaruuttaan ja kuudetta 800 ja 1500 metrin tuplamestaruutta. Eilen hän otti ylivoimaisen voiton 1500 metrillä, ja melkoinen ihme olisi, jos Rinne putoaisi huomenna korkeimmalta pallilta.

– Eilen oli ajatuksena, että tarvitsen ranking-pisteitä, Rinne totesi ja viittasi hyvään aikaansa 3.41,24, joka tuli yksin koko matkan vetäen.

Ranking-pisteet kertyvät tuloksista ja myös SM-kisojen tapaisten arvokisojen sijoituksista.

– Huomenna kasilla taistellaan ensisijaisesti mestaruudesta. Toki hyvä aikakin olisi mukava bonus. Mutta katsotaan, mikä on fiilis huomenna. Eilinen juoksu tuntui vielä hiukan, mutta mukava herkkyys oli jaloissa, Rinne kertoi.

Eilisen 1500 metrin kakkoseksi ennätyksellään 3.43,16 juossut Joonas Kumpulainen on vahva suosikki myös 800 metrin mitalitaistoon.

Minulla ei ole mitään suunnitelmaa vauhdinpitoon. Meillä on nyt hyvä taso, kun alle 1.50:n on useampikin juoksija. Ja minulla on nyt hyvä kulku päällä, kun heti ensi viikolla odottavat nuorten EM-kisat Tampereella. Minulle olisi parempi, ettei tulisi pelkästään kirikamppailua, vaan vauhtia olisi jo alusta lähtien, Kumpulainen aprikoi huomista kasin finaalia.