Yleisurheilu

Sanna Aaltonen juoksi kauden kärkiajan - KOTIMAANKATSAUS 5.2.

Sanna Aaltonen juoksi kauden kärkiajan - KOTIMAANKATSAUS 5.2.

Helsingin IFK:n 30-vuotias Sanna Aaltonen juoksi Tampereella kauden kärkiajan naisten 400 metrillä. – 69-vuotias Asko Pesonen hyppäsi Iisalmessa jälleen Suomen ennätyksen.



Sanna Aaltonen juoksi avoimissa Pirkanmaan hallimestaruuskilpailuissa parhaan hallituloksensa neljään vuoteen. Aaltonen voitti juoksunsa lähes neljän sekunnin erolla seuraavaan ajalla 56,59.

Aaltonen on kokopäivätyötä tekevä urheilija, joka on koko tämän vuosituhannen kolmetoista vuotta peräkkäin 2000-2012 juossut Kalevan kisoihin oikeuttavan A-luokan tuloksen.

Aaltosen vuonna 1998 syntynyt seuratoveri Lotta Kemppinen juoksi 300 metriä erinomaisesti 40,88. Samassa 14-vuotiaiden ikäluokassa ovat hivenen tätä paremmin juosseet vain Johanna Manninen vuonna 1994 ja Ella Räsänen vuonna 2008.

 

15-vuotias tyttö hyppäsi korkeutta 174

Perttelin Peikkojen 15-vuotias Elina Kakko hyppäsi korkeutta 174 senttiä avoimissa Varsinais-Suomen hallimestaruuskilpailuissa Kupittaalla. Tämän ikäluokan halliennätys on 176, minkä ovat hypännneet Katja Kilpi vuonna 1989, Jaana Kumpumäki vuonna 1992 ja Hanna Mikkonen (nyk. Grobler) vuonna 1996.

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Jarmo Lipasti ylitti seiväshypyssä Suomen uuden 60-vuotiaiden halliennätyksen 370 senttiä. Hän yritti kolmesti myös uutta Euroopan ennätystä 381. Ikäkausiurheilua voi jatkaa koko elämänkaaren.

 

Nakki Pesonen hyppäsi veteraaniennätyksen

Iisalmen Visan Asko Pesonen hyppäsi Iisalmessa korkeutta uuden 65-vuotiaiden halliennätyksen 156 senttiä. Ensi vuonna hän siirtyy jo 70-vuotiaiden ikäluokkaan.

Korkeushyppääjäksi pikkuinen 178-senttinen ”Nakki” Pesonen voitti 1970-luvulla kierähdystyylillä kymmenen miesten Suomen mestaruutta joko ulkona tai hallissa. Lisäksi hän sijoittui viidenneksi Helsingin EM-kilpailuissa vuonna 1971.

(Mikko Nieminen.)

 

PARASTA A-RYHMÄÄ:

IISALMI 4.2.2012 Askon pytty

Miehet,

Korkeus: 1) Asko Pesonen (69-v.) IisVi 156 (65-v. halliennätys, ent. 154 Harri Suominen 2011). – Ikätasoitus: 228.

---

JOENSUU 5.2.2012 Mehtimäki-hallikisat

(Pitkä 325 m rata.)

1000 m: 1) Jiri Karjalainen (14-v.) JoKa 2.44,65, 2) Vili Holopainen (14-v.) LeppävirrVi 2.48,52.

60 m aj (99,1 cm): 1) Niko Tahvanainen (17-v.) PyhäselU 8,56.

3-loikka: 1) Mika Purmonen LUM 14,17.

Naiset,

60 m: 1) Noora Hämäläinen JoKa 7,71.

200 m: 1) Noora Hämäläinen JoKa 25,96.

Korkeus: 1) Marianne Pykäläinen JoKa 172, 2) Hanna Riihelä (16-v.) LeppävirrVi 165.

---

HELSINKI, Myllypuro 5.2.2012 Avoimet Helsingin piirin hallimestaruuskilpailut

Miehet,

400 m: 1) Antti Kokkonen VeitsilKV 50,41, 2) Christoffer Wärn PedersFa 50,64, 3) Tobias Öhman EsboIF 50,83, 4) Ilari Porkka VU 51,04 ... Ville Lampinen KU-58 hylättiin ratarikon takia. - C-erä: 1) Julius Kasule VU (UGA) 50,89.

3000 m: 1) Tommi Hytönen KU-58 8.48,42. - M17 3000 m: 1) Robin Ryynänen (14-v.) KUYU 9.45,81 ... 4) Lauri Marekwia (12-v.) EspTa 10.40,05.

M19 60 m aj (99,1 cm): 1) Niko Pronin HKV 8,26. - M17 60 m aj (91,4 cm): 1) Ilari Mäkinen HIFK 8,52.

Kuula: 1) Kimmo Lahti MiehVi 15,11 ... 4) Ville-Pekka Backlund KuopRe 10,80 (kymmenottelun nuorten Suomen mestarin come-back, ed. kilp. 6.2.10).

Naiset,

400 m: 1) Annika Harri HKV 59,78, 2) Eveliina Määttänen KUYU 59,91, 3) Sara Kuivisto PorvU 60,04.

60 m aj: 1) Giia Lindström EsboIF 8,61. - N19 60 m aj: 1) Petra Perttula KU-58 8,94.

Seiväs: 1) Kaisa Ylinen VirtU 325. - N17 Seiväs: 1) Jutta Ylitalo HämTa 325.

---

MUSTASAARI 5.2.2012 Poikien ja tyttöjen Österbottenin hallimestaruuskilpailut

Pojat,

Kuula (4 kg): 1) Veikko Laitinen (14-v.) KeurKi 16,54.

Korkeus: 1) Rami Kankaanpää (10-v.) IlmajKi 144.

Tytöt,

Korkeus: 1) Noora Hellberg (10-v.) SeinäjSU 141.

---

SAVONLINNA 5.2.2012 Avoimet Etelä-Karjalan hallimestaruuskilpailut

Pojat,

Korkeus: 1) Väinö Tuomisto (14-v.) ParikkU 177.

---

TAMPERE 5.2.2012 Avoimet Pirkanmaan hallimestaruuskilpailut

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Heikki Nieminen (17-v.) JanJa 7,16, 2) Aleksi Tammentie TU-38 7,23. - 2. alkuerä: 1) Nieminen 7,12.

3-loikka: 1) Kristian Pulli (17-v.) KaipVi 14,85.

Kuula: 1) Martti Rasimus TainionkTä 15,46, Ásgeir Bjarnason TU-38 (ISL) 15,34.

M17 60 m: 1) Ville Aarnivala (15-v.) TP 7,31.

M17 60 m aj (91,4 cm): 1) Ville Aarnivala TP 8,35.

M17 Kuula (5 kg): 1) Juuso Nuikka UrjalU 16,46.

Kuula (4 kg), yhdessä naisten kanssa: 1) Aleksi Jaakkola (14-v.) TU-38 16,99.

Naiset,

60 m: 1) Merika Sumanen (17-v.) TP 7,96.

400 m: 1) Sanna Aaltonen HIFK 56,59 (kkk), 2) Roosa Lahtinen (17-v.) TP 60,28.

N17 300 m: 1) Lotta Kemppinen (13-v.) HIFK 40,88.

N17 1500 m: 1) Ellinoora Myötyri (14-v.) NokU 4.59,59.

N17 60 m aj (76,2 cm): 1) Netta Myllynen (15-v.) SavRi 8,87, 2) Aino Heikkilä (15-v.) LUM 9,00.

---

TURKU 5.2.2012 Avoimet Varsinais-Suomen hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

Miehet,

200 m: ... 2) Joel Lapinlampi (16-v.) TuUL 23,63.

60 m aj: 1) Juha-Matti Iso-Jaakkola LauttakLu 8,41.

Seiväs: 1) Jussi Kaavi HKV 474 ... 5) Jarmo Lipasti (63-v.) VSVU 370 (60-v. halliennätys, ent. 366 Lipasti 13.1. Nastola), Perttu Korhonen SotkJy ilman tulosta (507-xxx). – Lipastin sarja (370-o, 381-xxx). Ikätasoitus: 554.

Pituus: 1) Matti Mäkitalo PaimU 695.

Naiset,

3000 m: 1) Janica Mäkelä FoSa 10.11,52, 2) Tiia Taipale TuUL 10.11,85, 3) Ilona Välimäki UKK 10.12,74.

Korkeus: 1) Viivi Voutilainen TuUL 173, 2) Tiina Haapanen PaimU 173. - N15 Korkeus: 1) Elina Kakko PerttPe 174 (parempi kuin naisten mestari).

3-loikka: 1) Marjo Starck TuWe 11,93.

Kuula: 1) Hennariikka Järvinen TuUL 13,85, 2) Tara Tuominen (18-v.) UKK 12,81, 3) Elina Mattila TuUL 12,18.

---

  • If Vahinkovakuutus Oy