Sami Itani johtaa seitsenottelun SM-kilpailua
Itani voitti lauantaina kolme lajia neljästä juosten 60 metriä 7,21, työntäen kuulaa 14,72 ja hypäten korkeutta 195. Pituushypyssä hänen tuloksensa oli 677.
Toisena on neljä hallimestaruutta vuosina 2004-2008 voittanut Tampereen Pyrinnön Lassi Raunio pistein 2907 ja kolmantena vuoden 2009 kymmenottelun Suomen mestari Lohtajan Veikkojen Tero Ojala pistein 2902.
Esbo IF:n Joli Koivu kokosi 22-vuotiaiden ikäluokassa miesten välinein 2905 pistettä, millä hän kamppailisi miestenkin sarjan mitaleista. Koivu ponkaisi pituutta päivän parhaan tuloksen 706 senttiä.
19-vuotiaiden seitsenottelua johtaa ylivoimaisella yli 300 pisteen erolla seuraavaan Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi. 17-vuotiaiden seitsenottelun kärjessä sunnuntaiksi jatkaa Lappajärven Veikkojen Elmo Savola.
Vasta 14-vuotias Artur Hämäläinen on 17-vuotiaiden ikäluokassa toisella tilalla. Hänen isänsä Eduard on otellut kolme MM-kilpailuiden hopeamitalia ja äitinsä Olga saavuttanut EM-kilpailuiden pronssimitalin 4x100 metrin viestinjuoksussa.
(Mikko Nieminen.)
MUSTASAARI 4-5.2.2012 Moniotteluiden hallimestaruuskilpailut, 1. päivä
Miehet,
7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Sami Itani JKU 3099 (60 m 7,21, pituus 677, kuula 14,72, korkeus 195), 2) Lassi Raunio TP 2907 (7,26, 649, 13,79, 189), 3) Tero Ojala LohtVe 2902 (7,31, 680, 13,65, 183), 4) Petri Lemmetyinen KU-58 2842 (7,29, 653, 13,58, 183), 5) Aki Salminen KuopRe 2623 (7,66, 646, 13,06, 177), 6) Tatu Pussila OP 1902 (776, 611, 12,89, ilman tulosta).
M22 7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Joli Koivu EsboIF 2905 (7,51, 706, 12,49, 192), 2) Tuure Hollo LUU 2638, 3) Niklas Eriksson TuUL 2609, 4) Victor Högholm Korsh5 2543, 5) Lauri Hassi OrivPo 2295.
M19 7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Juuso Hassi OrivPo 2914 (7,33, 662, 6 kg kuula 14,07, 187), 2) Konsta Rauhala LapuanVi 2600, 3) Ville Laitila SeinäjSU 2561, 4) Teemu Hyytiä LaitJy 2515, 5) Ville-Veikko Hanninen JanJa 2484, 6) Sami Jaatinen LieksU 2358, 7) Tommi Silvennoinen EsboIF 2242, 8) Aleksi Tuononen ÄhtärU 2165, 9) Joni Laiho LaitJy 1966.
M17 7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Elmo Savola LappajVe 2755 (7,39, 645, 5 kg kuula 12,88, 184), 2) Artur Hämäläinen (14-v.) KuortKu 2663 (7,53, 628, 12,74, 184), 3) Andreas Lindström KU-58 2497, 4) Tuomo Marttila KälvTa 2490, 5) Joonas Mäkinen LaitJy 2455, 6) Riku Rundelin VarkKV 2423, 7) Sebastian Aaltonen KU-58 2350, 8) Waltteri Salonen TuWe 2271, 9) Aki Sihvonen LempKi 2260, 10) Juho Hiivola KalannVa 2259, 11) Jere Posti OP 2059, 12) Aleksi Lehto SeinäjSU 2048.
17-22-v. lajitulokset:
M22 7-ottelu 60 m: 1) Lauri Hassi OrivPo 7,38, 2) Tuure Hollo LUU 7,40, 3) Joli Koivu EsboIF 7,51, 4) Victor Högholm Korsh5 7,63, 5) Niklas Eriksson TuUL 7,69.
M22 7-ottelu Korkeus: 1) Joli Koivu EsboIF 192, 2) Tuure Hollo LUU 189, 3) Niklas Eriksson TuUL 186, 4) Victor Högholm Korsh5 186, 5) Lauri Hassi OrivPo 153.
M22 7-ottelu Pituus: 1) Joli Koivu EsboIF 7,06, 2) Niklas Eriksson TuUL 6,28, 3) Victor Högholm Korsh5 6,17, 4) Lauri Hassi OrivPo 6,17, 5) Tuure Hollo LUU 6,05)
M22 7-ottelu Kuula: 1) Joli Koivu EsboIF 12,49, 2) Niklas Eriksson TuUL 12,37, 3) Tuure Hollo LUU 11,75, 4) Victor Högholm Korsh5 11,38, 5) Lauri Hassi OrivPo 10,37)
M19 7-ottelu 60 m: 1) Ville Laitila SeinäjSU 7,21, 2) Aleksi Tuononen ÄhtärU 7,23, 3) Juuso Hassi OrivPo 7,33, 4) Tommi Silvennoinen EsboIF 7,41, 5) Ville-Veikko Hanninen JanJa 7,43, 6) Konsta Rauhala LapuanVi 7,50, 7) Teemu Hyytiä LaitJy 7,51, 8) Sami Jaatinen LieksU 7,72, 9) Joni Laiho LaitJy 7,78) Erä 1: 1) Ville Laitila SeinäjSU 7,21, 2) Aleksi Tuononen ÄhtärU 7,23, 3) Tommi Silvennoinen EsboIF 7,41, 4) Teemu Hyytiä LaitJy 7,51, 5) Sami Jaatinen LieksU 7,72, Erä 2: 1) Juuso Hassi OrivPo 7,33, 2) Ville-Veikko Hanninen JanJa 7,43, 3) Konsta Rauhala LapuanVi 7,50, 4) Joni Laiho LaitJy 7,78.
M19 7-ottelu Korkeus: 1) Juuso Hassi OrivPo 187, 2) Tommi Silvennoinen EsboIF 184, 3) Konsta Rauhala LapuanVi 181, 4) Aleksi Tuononen ÄhtärU 181, 5) Teemu Hyytiä LaitJy 178, 6) Ville-Veikko Hanninen JanJa 175, 7) Ville Laitila SeinäjSU 169, 8) Sami Jaatinen LieksU 166, 9) Joni Laiho LaitJy 157.
M19 7-ottelu Pituus: 1) Aleksi Tuononen ÄhtärU 6,63, 2) Juuso Hassi OrivPo 6,62, 3) Konsta Rauhala LapuanVi 6,20, 4) Teemu Hyytiä LaitJy 6,18, 5) Sami Jaatinen LieksU 6,10, 6) Ville Laitila SeinäjSU 5,99, 7) Ville-Veikko Hanninen JanJa 5,97, 8) Joni Laiho LaitJy 5,20, 9) Tommi Silvennoinen EsboIF 3,61)
M19 7-ottelu Kuula: 1) Juuso Hassi OrivPo 14,07, 2) Tommi Silvennoinen EsboIF 13,42, 3) Ville Laitila SeinäjSU 12,42, 4) Konsta Rauhala LapuanVi 12,24, 5) Sami Jaatinen LieksU 11,82, 6) Teemu Hyytiä LaitJy 11,39, 7) Ville-Veikko Hanninen JanJa 11,28, 8) Joni Laiho LaitJy 9,89, Aleksi Tuononen ÄhtärU NM)
M17 7-ottelu 60 m: 1) Elmo Savola LappajVe 7,39, 2) Andreas Lindström KU-58 7,41, 3) Artur Hämäläinen KuortKu 7,53, 4) Sebastian Aaltonen KU-58 7,54, 5) Riku Rundelin VarkKV 7,57, 6) Tuomo Marttila KälvTa 7,60, 7) Waltteri Salonen TuWe 7,63, 8) Jere Posti OP 7,65, 9) Aki Sihvonen LempKi 7,71, 10) Joonas Mäkinen LaitJy 7,72, 11) Aleksi Lehto SeinäjSU 7,82, 12) Juho Hiivola KalannVa 7,93) Erä 1: 1) Elmo Savola LappajVe 7,39, 2) Andreas Lindström KU-58 7,41, 3) Artur Hämäläinen KuortKu 7,53, 4) Tuomo Marttila KälvTa 7,60, 5) Juho Hiivola KalannVa 7,93, Erä 2: 1) Sebastian Aaltonen KU-58 7,54, 2) Riku Rundelin VarkKV 7,57, 3) Waltteri Salonen TuWe 7,63, 4) Aki Sihvonen LempKi 7,71, Erä 3: 1) Jere Posti OP 7,65, 2) Joonas Mäkinen LaitJy 7,72, 3) Aleksi Lehto SeinäjSU 7,82.
M17 7-ottelu Korkeus: 1) Joonas Mäkinen LaitJy 187, 2) Elmo Savola LappajVe 184, 3) Artur Hämäläinen KuortKu 184, 4) Sebastian Aaltonen KU-58 169, 5) Tuomo Marttila KälvTa 166, 6) Juho Hiivola KalannVa 166, 6) Riku Rundelin VarkKV 166, 8) Andreas Lindström KU-58 163, 9) Aki Sihvonen LempKi 163, 10) Waltteri Salonen TuWe 154, 10) Jere Posti OP 154, 12) Aleksi Lehto SeinäjSU 151.
M17 7-ottelu Pituus: 1) Elmo Savola LappajVe 6,45, 2) Artur Hämäläinen KuortKu 6,28, 3) Joonas Mäkinen LaitJy 6,01, 4) Tuomo Marttila KälvTa 5,98, 5) Riku Rundelin VarkKV 5,95, 6) Andreas Lindström KU-58 5,80, 7) Waltteri Salonen TuWe 5,71, 8) Sebastian Aaltonen KU-58 5,65, 9) Aki Sihvonen LempKi 5,59, 10) Jere Posti OP 5,46, 11) Juho Hiivola KalannVa 5,44, 12) Aleksi Lehto SeinäjSU 5,22)
M17 7-ottelu Kuula: 1) Andreas Lindström KU-58 13,92, 2) Tuomo Marttila KälvTa 13,78, 3) Juho Hiivola KalannVa 13,50, 4) Elmo Savola LappajVe 12,88, 5) Waltteri Salonen TuWe 12,81, 6) Artur Hämäläinen KuortKu 12,74, 7) Riku Rundelin VarkKV 12,64, 8) Aki Sihvonen LempKi 12,32, 9) Aleksi Lehto SeinäjSU 12,13, 10) Sebastian Aaltonen KU-58 11,92, 11) Joonas Mäkinen LaitJy 10,84, 12) Jere Posti OP 10,27).
MUSTASAARI 4.-5.2.2012 Moniotteluiden hallimestaruuskilpailut





















