Yleisurheilu

Osku Torro ja Jonathan Åstrand SE-kunnossa

Osku Torro ja Jonathan Åstrand SE-kunnossa

Suomalaisurheilijat tekivät huipputuloksia hallimaaottelussa Norjaa ja Ruotsia vastaan Tampereella. Osku Torro ja Jonathan Åstrand voittivat omat lajinsa uusilla Suomen ennätyksillä. Ruotsi voitti kuitenkin sekä miesten että naisten maaottelut.



Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torro ylitti ensimmäisellä yrityksellään loistotuloksen 233 senttiä. Uusi ennätystulos sijoittuu korkeushypyn tämän kauden maailmantilastossakin toiseksi.

- Tänään oli hieno hypätä kun kaikki oli kohdallaan. Jotkut ovat epäilleet viime vuoden tulostani Saksasta, on puhuttu pomppulavoista sun muista, mutta tässä oli mun vastaus, Torro lausui.

- Oli mahtavaa näyttää kotiyleisölle, mitä osaan silloin kun pääsen kisaan terveenä ja hyvässä kunnossa. Vauhti toimi erittäin hyvin ja se oli tänään kaiken a ja o.

Viita ylitti EM-rajan

Suomen kaksoisvoiton varmisti toiseksi sijoittunut järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Jussi Viita. Hän ylitti oman ennätyksensä ja Pariisin EM-kilpailuiden tulosrajan 224.

- Huonon viime kauden jälkeen olen tehnyt rajusti töitä tätä kautta varten. Hypyssäni ei juuri nyt ole isompia heikkouksia ja hyvänä päivänä senttejä voi vielä tulla lisää. EM-kisarajan rikkominen ja debytointi aikuisten arvokisoissa on iso askel eteenpäin minun urallani, Viita kertoi.

Osku Torro ponnisti kilpailussa 11 hyppyä, joilla hän kerran sivusi ja kolmesti paransi kauden kotimaista kärkitulosta. Lisäksi hän Suomen ennätyshyppynsä jälkeen ennakkoluulottomasti yritti vielä kolmesti korkeutta 235.

Åstrand kukisti Wissmanin

Närpiön Kraftin Jonathan Åstrand saavutti 200 metrillä arvokkaan voiton lyömällä Ruotsin Johan Wissmanin roimalla 0,32 sekunnin erolla. Åstrandin aika 20,87 on ensimmäinen suomalaisurheilijan hallissa juoksema alle 21 sekunnin tulos.

Tällä kaudella vain kuusi miestä maailmassa on juossut Åstrandia nopeammin eikä yksikään heistä ole eurooppalainen. Tampereella toki juostiin hieman normaalia hallirataa pidemmällä radalla, mikä hieman kohensi pikajuoksujen tulostasoa.

Johan Wissman ei ole koskaan aiemmin hävinnyt kenellekään suomalaiselle. Parhaimmillaan hän on 200 metrin juoksussa saavuttanut sisäratojen MM-kilpailuissa hopeamitalin.

- Tiesin että olen kunnossa ja lähdin rohkeasti tekemään huippuaikaa. Juoksu oli herkkää ja homma pysyi kasassa loppuun saakka, Åstrand kertoi.

Ästrand paransi Tommi Hartosen kuusi vuotta vanhaa pitkien ratojen ennätystä 0,16 sekuntia. Visa Hongisto juoksi myös kelpo ajan 21,50 ja kansallisessa kilpailussa maaottelun ulkopuolella kymmenen suomalaista paransi ennätystään.

Sandells rikkoi EM-rajan

IK Falkenin Niclas Sandells kiri lennokkasti 3000 metrin maaotteluvoittoon uudella ennätyksellään 8.00,51, mikä alittaa myös Pariisin EM-rajan.

Sandellsin vauhdinjako kertoo hänen pystyvän vielä parempaankin. Juoksun toinen puolikas oli kymmenisen sekuntia ensimmäistä nopeampi ja viimeisen kilometrin Sandells kiri aivan maailman huippuvauhtia 2.33,63.

- Juoksu kulki suunnitelmien mukaan kiihtyvävauhtisesti ja jänis veti puolimatkaan hyvin. Kiri lähti lopussa yllättävänkin hyvin. Olin suunnitellut että juoksen hallissa vain täällä ja Vaasassa, mutta nyt kun EM-raja meni rikki niin täytyy miettiä asiaa tarkasti uudestaan, pohti Sandells.

Stine Tomb juoksi vahvistamattoman ME:n

Norjalaisen Stine Tombin saavuttama naisten 300 metrin aitajuoksun voittoaika 40,09 on maailman kaikkien aikojen paras hallitulos. 300 metrin aitajuoksussa ei vahvisteta maailmanennätyksiä, koska lajissa kilpaillaan hallissa vain harvoin.

Rohkeasti aloittanut Toijalan Vauhdin Noora Toivo oli vielä 15 metrin päässä maalista toisena. Vaikka hän lopussa uupui neljänneksi, sijoittuu hänen aikansa 41,62 Suomen kaikkien aikojen tilastossakin kuudenneksi.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Oskari Mörö sijoittui miesten 300 metrin aitajuoksussa maaotteludebyytissään kolmanneksi. Mörön tulos 36,91 on Suomen kaikkien aikojen paras tulos 18-vuotiaiden ikäluokassa.

Aiempaa tämän ikäluokan ennätystä piti hallussaan Janne Mäkelä, joka vuonna 1997 juoksi 37,09. Mäkelän ajan tuntumaan pystyi myös Suomen toinen samanikäinen maaotteluedustaja Helsingin IFK:n Jussi Kanervo, joka juoksi ennätyksensä 37,47.

Kristiina Mäkelä loikki kahdesti SE:n

Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä hyppäsi naisten kolmiloikassa kahdesti kauden kotimaisen kärkituloksen ja 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen tuloksin 13,29 ja 13,39. Teija Hannilan aiempi ennätys parani 12 senttiä. Elina Torro oli kolmas tuloksella 13,20.

Naisten korkeus-, seiväs- ja pituushypyssä suomalaiset kohensivat kauden kotimaisia kärkituloksia, mutta ruotsalaiset veivät lajivoitot Ebba Jungmarkin hypätessä 191, Malin Dahlströmin 440 ja Erica Jarderin 627. Laura Rautanen hyppäsi korkeutta 182, Minna Nikkanen seivästä 425 ja Noora Pesola pituutta 601.

Tampereen Urheilijat-38:n Aleksi Tammentie voitti miesten kolmiloikan tuloksella 15,91. Kauden kärkituloksen haltija Lohtajan Veikkojen Mikko Kivinen loukkasi itsensä jo verryttelyssä eikä Suomella ollut tässä lajissa kuin yksi edustaja. Tällä tavoin menetetty yksi piste ratkaisi loppujen lopuksi maaotteluvoiton ...

Maailman kärkitulos aitajuoksussa

Norjalainen Christina Vukicevic voitti tasoltaan erinomaisen naisten 60 metrin aitajuoksun tuloksella 7,92, mikä on uusi Norjan ennätys ja maailman tämän kauden kärkiaika. Vukicevic on toissakesäinen 22-vuotiaiden Euroopan mestari.

Ruotsalainen seitsenottelun olympiavoittaja Carolina Klüft sijoittui toiseksi ajalla 8,26 ja Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri kolmanneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 8,32. Neziri kukisti norjalaisen hallitsevan 19-vuotiaiden maailmanmestarin Isabelle Pedersenin.

Miesten 60 metrin aitajuoksun voitti Helsingin IFK:n 21-vuotias Joona-Ville Heinä uudella ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 7,87. Heinän tulos jää vain 0,05 sekuntia Pariisin EM-kilpailuiden tulosrajasta.

- Voittaminen on aina mukavaa, mutta Suomi-paidassa se on erityisen hienoa! Kausi on mennyt hyvin ja tänäänkin aika oli hyvä, vaikka juoksu oli hieman pehmeän tuntuista ja kolhinkin aitoja jonkin verran. Kauden aikatavoitteet on jo täytetty, mutta toki nälkä kasvaa syödessä, kertoili Heinä.

Räsänen ja Hämäläinen juoksivat kaksoisvoiton

Vuonna 1994 syntyneet lahjakkuudet Ella Räsänen Tampereen Pyrinnöstä ja Anna Hämäläinen Kuortaneen Kunnosta juoksivat kaksoisvoiton naisten 200 metrillä kukistaen viime kesän Ruotsi-ottelun voittajan Elin Backmanin.

Räsänen juoksi halliennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkiajan 24,17. Hämäläisen halliennätys parani 24,52:een. Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski voitti kansallisen erän ajalla 25,10 parantaen ennätystään 0,79 sekuntia.

Kovavauhtisen naisten 60 metriä voitti norjalainen viime EM-kilpailuiden kakkonen Ezinne Okparaebo ajalla 7,31. Toinen oli Carolina Klüft ja kolmas EM-kilpailuiden viitonen Lena Berntsson. Suomalaisista Jenna Jokela juoksi 7,60.

Jaysuma Saidy Ndure voitti Norjalle miesten 60 metriä ajalla 6,69. Ruotsin Stefan Tärnhuvud löi hänkin 6,83 juosseen Jarkko Ruostekiven ja lähdössä myöhästyneen Joni Rautasen.

Ruotsin Nil de Oliveira ja Josefin Magnusson voittivat 400 metrin juoksut kelpo tuloksin 47,30 ja 53,71. Ville Wendelin ja Anniina Laitinen kohensivat ennätyksiään ja juoksivat kauden kotimaisiksi kärkituloksiksi 48,84 ja 55,54.

Jonas Hamm voitti miesten 1500 metriä

Sekä miesten että naisten 1500 metriä olivat hyvävauhtisia ja päättyivät suomalaisvoittoihin kauden kotimaisin kärkituloksin. Lahden Ahkeran Jonas Hammin voittoaika oli 3.45,54 ja IF Nykarlebynejdenin Heidi Erikssonin 4.20,76.

Hamm teki töitä kaksi viime kierrosta kaartuen ensimmäisenä loppusuoralle, jolloin ruotsalainen hallitseva 17-vuotiaiden maailmanmestari Johan Rogestedt ohitti hänet. Hamm kuitenkin kamppaili sisäkautta uudelleen ohi.

Johan Walldén ohitti hänkin liian aikaisin kirinsä aloittaneen Rogestedtin. Riku Marttinen oli neljäs uudella ennätyksellään 3.46,61. Hamm saavutti jo viidennen maaotteluvoittonsa Ruotsia vastaan 1500 metrillä.

Miesten 800 metriä voitti Norjan Thomas Roth ajalla 1.49,54. Tommy Granlund juoksi neljänneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 1.50,27. Tuomo Salonen paransi halliennätystään neljättä sekuntia tulokseen 1.50,80.

Heidi Eriksson voitti naisten 1500 metriä

Naisten 800 metrillä Karin Storbacka ja Suvi Selvenius juoksivat Ruotsin Charlotte Schönbeckin jälkeen toiseksi ja kolmanneksi hyvin tuloksin 2.05,91 ja 2.06,62. Kauden kotimainen kärkiaika parani yli 10 sekuntia.

Heidi Eriksson ja Kaisa Tyni paransivat 1500 metrillä ennätyksiään viitisen sekuntia. Eriksson juoksi uljaalla askelella maaotteluvoiton ja Tyni oli kolmas. Erikssonin voittoaika 4.20,76 on Suomen kaikkien aikojen kahdeksanneksi paras.

Ruotsin Ulrika Johansson voitti naisten 3000 metriä ylivoimaisesti ajalla 9.19,03. Janica Mäkelä kamppaili kolmanneksi uudella halliennätyksellään 9.48,69.

Ruotsi käänsi maaottelun viimeisissä lajeissa

Conny Karlssonin valmennettavat voittivat sekä miesten että naisten kuulantyönnön. 19-vuotias Katja Kantanen paransi ennätystään 55 sentillä tasan 15 metriin. Moniottelija Niina Kelo varmisti naisten kilpailun kaksoisvoiton.

Vuonna 1989 syntyneet nuorukaiset Tomas Söderlund ja Henri Pakisjärvi yllättivät saavuttamalla miesten kuulantyönnössä kaksoisvoiton Söderlundin voittotuloksen ollessa 17,96. Miesten maaottelu näytti tällöin jo kääntyneen Suomen eduksi.

Kahdessa viimeisessä kenttälajissa seiväshypyssä ja pituushypyssä ruotsalaiset kuitenkin venyivät pieniin ihmeisiin ja voittivat miesten maaottelun yhden pisteen erolla.

Lax ylitti EM-rajan, mutta se ei riittänyt

Vasta 17-vuotias Melker Svärd-Jacobsson voitti seiväshypyn ennätyksellään 545, Michel Tornéus pituushypyn tuloksella 794 ja kolmiloikan Ruotsin mestari Andreas Otterling yllätti sijoittumalla toiseksi uudella ennätyksellään 789.

Petteri Laxin viimeinen hyppy kantoi 782, millä hän ylitti Pariisin EM-kilpailuiden tulosrajan, mutta hävisi ruotsalaisille. Tommi Evilä ponnisti 768. Otto Kilpi ja Roni Ollikainen hyppäsivät maaottelun ulkopuolella 766 ja 762.

Illan päätteeksi Ruotsi voitti molemmat 4x300 metrin viestinjuoksut. Suomen miesten viestijoukkue venyi toiseksi ennen Norjaa nuorella joukkueella, jonka vanhinkin juoksija on vasta 20-vuotias.

Miesten maaottelussa Ruotsi kokosi 115 pistettä, Suomi pisteen vähemmän ja Norja 68 pistettä. Naisten yhteispisteet olivat Ruotsi 119, Suomi 96 ja Norja 83.

(Mikko Nieminen. Haastattelut Mika Noronen.)

LIVE-Tulospalvelu

  • If Vahinkovakuutus Oy