IAAF 100 vuotta

Ruotsi valaisi tietä

Kansainvälisen yleisurheiluliiton perustava kokous järjestettiin Tukholmassa kolme päivää vuoden 1912 olympiakisojen yleisurheilukilpailuiden jälkeen ja sen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi 35 vuoden ajan ruotsalainen Sigfrid Edström.

Vuoden 1912 kongressiin osallistui 17 jäsenmaata, jotka olivat Euroopan maista Belgia, Britannia, Itävalta, Kreikka, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Unkari ja Venäjä, Pohjois-Amerikasta Kanada ja Yhdysvallat, Etelä-Amerikasta Chile, Afrikan maista Egypti sekä lisäksi Australasia, joka tuolloin kattoi sekä Australian että Uuden-Seelannin.

Tukholman kongressissa englannin- ja ranskankieliset maat vielä vastustivat liiton perustamista, mutta 9 jäsenmaan tätä puoltaessa perustettiin toimeenpaneva elin ja päätettiin seuraavasta kongressista Berliinissä vuonna 1913.

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Pierre de Coubertin vastusti hänkin ajatusta kansainvälisistä eri urheilumuotojen lajiliitoista, sillä hän halusi koota kaikki kansainväliset urheilujärjestöt osaksi olympialiikettä. Tukholmassa ruotsalaisten aloitteesta päätettiin toisin.

IAAF:llä on ollut tähän mennessä viisi puheenjohtajaa. Edströmiä ovat seuranneet englantilainen Lordi Burghley 1946-1976, hollantilainen Adriaan Paulen 1976-1981, italialainen Primo Nebiolo 1981-1999 ja senegalilainen Lamine Diack.


Sata vuotta amatööriurheilua

Ensimmäisen vuoden 1912 Tukholman kongressin kolmeksi päätavoitteeksi asetettiin kansainvälisten kilpailusääntöjen yhdenmukaistaminen, ennätysten vahvistaminen sekä amatöörikäsitteen määrittely.

Brittiläisessä luokkayhteiskunnassa jo 1860-luvulla kehitetty amatööriysvaatimus edellytti kaikista rahapalkkioista pidättäytymistä. Tämän tradition pohjalle liiton nimeksikin päätettiin International Amateur Athletics Federation.

Amatöörikysymys ratkaistiin IAAF:n toisessa kongressissa vuonna 1913 Berliinissä. Huomattavaa on, että hallituksen ranskalainen jäsen Franz Reichel esitti myös ammattilaisurheilun sisällyttämistä IAAF:n toimintaan – mutta hän oli tulkitsijasta riippuen joko ajastaan jäljessä tai aikaansa edellä.

Amatööriaikakausi kesti noin sata vuotta. Rahapalkkiot virallisesti hyväksyttiin vihdoin vuonna 1982. Vuonna 2001 liiton nimeksikin muutettiin International Association of Athletics Federations. Lyhenne IAAF säilyi yhä ennallaan.


Naistenkin sallittiin urheilla

Naisten tiedetään harjoittaneen kilpaurheilua jo antiikin Kreikassa, mutta 1800-lukujen taitteen brittiläisen amatööriurheilun ilmapiiri oli yhteiskunnallisesti hyvin rajoittava yhteiskunnan eri kerroksia ja eri sukupuolia kohtaan.

IAAF:n piirissä yleisurheilu rajattiinkin yksinomaan miehille soveliaaksi urheilumuodoksi. Tästä syystä naiset perustivat vuonna 1921 oman kansainvälisen yleisurheiluliittonsa Fédération Sportive Féminine International.

Naisten liiton onnistuneesti järjestettyä kahdet maailmanmestaruuskilpailut Pariisissa ja Göteborgissa päätti Kansainvälinen olympiakomitea ottaa viisi naisten yleisurheilulajia Amsterdamin olympiakisojen lajiohjelmaan vuonna 1928.

IAAF hyväksyi naisten yleisurheilun osaksi toimintaansa vasta vuonna 1936. Tuolloinkin naisten yleisurheilulajien määrä oli hyvin pieni. Naisten lajien määrä kasvoi miesten lajeja vastaavaksi 2000-luvulle tultaessa asteittain.

Nykyisin naisurheilijoiden asema yleisurheilussa on useisiin muihin suuriin urheilumuotoihin nähden esimerkillinen. Yleisurheilussa miesten ja naisten kilpaileminen samassa tapahtumassa tarjoaa naisille tasa-arvoisen näkyvyyden.


Lajien kehitys

Vuoden 1913 kongressissa hyväksyttiin lajiohjelma tuleviin arvokilpailuihin, erityisesti vuodeksi 1916 aiottuihin Berliinin olympiakisoihin. Kaikki nykyisetkin miesten rata- ja kenttälajit vahvistettiin jo tuolloin.

Maratonin pituudeksi Berliinissä vielä määritettiin 40,2 kilometriä, joka vastasi brittiläistä 25 mailia. Kävely määritettiin tuolloin ratakilpailuksi ja sen standardimatkoiksi nykyisiä lyhyemmät 3000 ja 10000 metriä.

Lisäksi Berliinissä vahvistettiin yleisurheilun – yleisten rata- ja kenttäurheilujen – lajiohjelmaksi myös 3000 metrin joukkuejuoksu, 10 kilometrin maastojuoksu, 25,4 kilon painonheitto sekä viisiottelu.

IAAF järjesti ensimmäiset maastojuoksun MM-kilpailut vuonna 1973, jolloin miesten sarjan voitti Pekka Päivärinta. Ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin Helsingissä vuonna 1983, jolloin naisten keihäänheiton voitti Tiina Lillak.

Viime vuosikymmeninä lajiohjelman muutokset ovat koskeneet naisten lajien ohella erityisesti halliurheilua. Lisäksi IAAF:n suojeluksessa järjestetään nykyisin muun muassa ultrajuoksun ja vuorijuoksun arvokilpailuita.

Junioriurheilijoille IAAF järjesti ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1986. Vammaisurheilulajeja on ollut säännöllisesti näytöslajeina kaikissa IAAF:n järjestämissä MM-kilpailuissa jo neljännesvuosisadan vuodesta 1987 alkaen.


Puhelintaedeltävästä ajasta televisionjälkeiseen aikaan

Kansainvälisen yleisurheiluliiton jäseninä on nykyisin kuusi alueellista liittoa, jotka edustavat Aasiaa, Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa, Eurooppaa, Oseaniaa sekä kuudes Pohjois- ja Väli-Amerikkaa. Näihin kuuluu yhteensä 212 jäsenmaata.

Jäsenmaiden määrä on kasvanut sadassa vuodessa yli kymmenkertaiseksi. IAAF:n pääkonttori sijaitsee nykyisin Monacon ruhtinaskunnassa. Vuonna 1987 järjestödemokratiassa siirryttiin yhden maan ja yhden äänen periaatteeseen.

Television yleistyminen 1960-luvulla merkitsi useissa urheilumuodoissa yleisömäärien moninkertaistumista. Uusien viestintävälineiden kehitys osaltaan johti yleisurheilunkin takaisin kohti 1860-lukua edeltänyttä ammattilaisuutta.

Arvokilpailuiden televisiointisopimukset ovat merkinneet IAAF:lle tulojen ennennäkemätöntä kasvua. Tämän seurauksena vuonna 1997 IAAF ensi kerran myönsi myös yleisurheilijoille rahapalkintoja omissa maailmanmestaruuskilpailuissaan.

Merkittäväksi ongelmaksi nykyisessä urheilussa, yleisurheilu mukaan lukien, on kehittynyt kiellettyjen lääkeaineiden käyttö ’doping’. Antidopingtyön käännevuosia ovat olleet anabolisten steroidien kielto 1975, harjoituskauden testauksen käyttöönotto 1989 ja Maailman antidopingneuvoston perustaminen 1999.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton tarina on ollut menestys. Nykymuotoisen yleisurheilun synty ajoittuu aikaan ennen puhelimen keksimistä vuonna 1876. IAAF:n johdolla se yhä seisoo maailman suurimman urheilujuhlan olympiakisojen keskeisimpänä urheilumuotona nykyisellä internetinkin aikakaudella.

2000-luvulle saavuttaessa yleisurheilun asema huippu-urheiluna on täydentynyt ja osin ylittynytkin kuntourheilumuotona. Vuosittainen maantiejuoksuihin osallistuvien aikuisurheilijoiden määrä arvioidaan jopa 10-20 miljoonaksi.


(Mikko Nieminen. SYUA.)