Yleisurheilu

10000 metrin Pohjolan mestaruuksista juostaan Keravalla

Kotimaan yleisurheilukausi alkaa kansainvälisesti. 10000 metrin Pohjoismaiden mestaruuskilpailut juostaan Keravalla sunnuntaina 23.5. Mukana on koko joukko Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan parhaimmistoa.



Keniassa harjoitellut Helsingin Kisa-Veikkojen Simo Wannas on miesten ennätysvertailun ykkönen tuloksella 29.04,64. Sen hän tosin juossut jo neljä vuotta sitten. Suomen joukkueessa debytoi myös Keniassa syntynyt Lahden Ahkeran Joseph Tanui.

Odotettavissa on tasainen ja jännittävä kilpailu, missä on useita ennakkosuosikkeja. Yksi heistä on vasta 19-vuotias norjalainen Sondre Nordstad Moen, joka nuoresta iästään huolimatta on ennätysvertailussa jo toiseksi paras.

Naisten 10000 metrin ennakkosuosikkeja ovat ruotsalaiset. Karin Sennvall puolustaa viime vuonna Oslossa voittamaansa mestaruutta ja mukana on myös Suomi-Ruotsi-maaottelun viime vuoden yllätysvoittaja Malin Liljestedt.

Valkeakosken Hakan Mira Tuominen ja Espoon Tapioiden Hanna Jantunen ovat parhaimmillaan taittaneet kympin lähes yhtä hyvin kuin mestaruuden puolustaja Sennvall, jonka ennätys on 34.34,82. Riittääkö maratoonarien Tuomisen ja Jantusen kirikyky?

Pohjoismaiden mestaruuksista juostaan Keski-Uudenmaan Yleisurheilun järjestämien Finskin kisojen yhteydessä. Niissä juoksee useilla muillakin matkoilla kotimaista parhaimmistoa, mm. Visa Hongisto 200 metrillä ja Emma Millard 800 metrillä.

Naisten 10000 metriä alkaa Kalevan urheilupuistossa sunnuntaina 23.5. kello 14.15 ja miesten 10000 metriä kello 15.00.

KERAVA 23.5.2010 10000 metrin juoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut

Suomen maajoukkue:

Miehet,

10000 m:
Juho Pirkola Kälviän Tarmo 30.06,03 (-03),
Joseph Tanui Lahden Ahkera 29.38,09 (-06),
Simo Wannas Helsingin Kisa-Veikot 29.04,64 (-06).

Naiset,

10000 m:
Hanna Jantunen Espoon Tapiot 36.11,59 (-06), 34.47R (-10).
Janica Mäkelä Forssan Salama 36.26,52 (-09),
Mira Tuominen Valkeakosken Haka 34.38,68 (-08).

Johto:

Joukkueen johtaja Tommy Ekblom, 0400 - 772 625.
Valmentaja Rami Virlander, 044 - 538 3057.

---

Osallistujaluettelo:

Miehet,

Simo Wannas Suomi (FIN) 29.04,64 (-06).
Sondre Nordstad Moen Norja (NOR) 29.17,99 (-09).
Fredrik Uhrbom Ruotsi (SWE) 29.30,28 (-08).
Joseph Tanui Suomi (FIN) 29.38,09 (-06).
Jesper Faurschou Tanska (DEN) 29.47,56 (-09).
Juho Pirkola Suomi (FIN) 30.06,03 (-03).
Asbjørn Ellefsen Persen Norja (NOR) 30.11R (-10).
Peter Gross Ruotsi (SWE) 30.18,28 (-09).
Jeppe Farsøht Tanska (DEN) 30.23,87 (-09).
Sindre Buraas Norja (NOR) 30.33R (-09).
Ulrik Heitmann Tanska (DEN) 30.33,29 (-09).
PM-kilpailun ulkopuolella kv. kilpailussa:
Henry Gross Ruotsi (SWE) 29.59,8 (-07).
Miika Takala Suomi (FIN) 30.11,83 (-08).
Jarkko Hamberg Suomi (FIN) 30.21,51 (-09).
Michael Nielsen Tanska (DEN) 30.52R (-10).
Oskari Pennanen Suomi (FIN) - (5000 m 14.56,32 -09).
Andreas Rehnborg Ruotsi (SWE) - (1500 m 3.53,33 -08).

Naiset,

Christina Bus Holth Norja (NOR) 34.38,11 (-09), 34.28 (-10).
Karin Sennvall Ruotsi (SWE) 34.34,82 (-09).
Mira Tuominen Suomi (FIN) 34.38,68 (-08).
Hanna Jantunen Suomi (FIN) 36.11,59 (-06), 34.47R (-10).
Malin Liljestedt Ruotsi (SWE) 35.19,02 (-09).
Signe Gasbjerg Tanska (DEN) 36.25R (-10).
Janica Mäkelä Suomi (FIN) 36.26,52 (-09).
Aisha Rafique Tanska (DEN) 36.28R (-10).
Susanne Grimfors Ruotsi (SWE) - (3000 m 9.43,47 -10).
PM-kilpailun ulkopuolella kv. kilpailussa:
Tove Berg Ruotsi (SWE) 36.00,62 (-07).

Käytetyt lyhenteet:
R = Road = Maantiellä juostu tulos.