Åstrand ja Eriksson huippuaikoihin - Eero Haapala yllätti
Sandra Erikssonin ja Johanna Lehtisen kaksinkamppailu naisten 3000 metrillä päättyi Erikssonin voittoon uudella kisaennätyksellä 9.06,75. Nuori porilainen Tommi Sundell juoksi yllättäen miesten keskimatkojen kaksoismestariksi.
Nooralotta Neziri ja Elisa Leinonen uhkailivat naisten 60 metrin aitajuoksussa Istanbulin MM-rajaa Nezirin ottaessa revanssin hänet aiemmin kukistaneesta Leinosesta. Neziri on tällä kaudella juossut MM-rajasta 0,01 sekunnin päähän.
Miestenkin aitajuoksu oli hyvätasoinen. Turkulaiset Juha Sonck ja Jaakko Malmivirta juoksivat kaksoisvoiton ajoin 7,86 ja 7,92. Helsingin IFK:n Jussi Kanervo aitoi 7,94, mitä parempaan on juniorina kyennyt vain Arto Bryggare.
Eemeli Salomäki voitti miesten seiväshypyn tuloksella 545 ja junioreiden EM-kakkonen Kristiina Mäkelä naisten kolmiloikan kauden kärkituloksella 13,20. Puolustavat mestarit Jere Bergius ja Elina Torro eivät kyenneet hyppäämään.
Jussi Heikkilä palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen 300 metrin aitajuoksun mestariksi. Hyvätasoisen naisten 200 metriä voitti Minna Laukka ajalla 24,07, mitä paremmin suomalaisnainen viimeksi juoksi hallissa viisi vuotta sitten.
Miesten pituushypyssä koettiin jymy-yllätys, kun nuori Eero Haapala yllätti Tommi Evilän, Otto Kilven, Petteri Laxin ja kumppanit uudella ennätyksellään 773. Nopea ja voimakas Haapala oli jo lauantaina 60 metrin pikamatkan neljäs.
Seurojen välinen pistekilpailu Kultainen juoksija –patsaasta ratkesi viimeisessä lajissa miesten 4x300 metrin viestinjuoksussa järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön hyväksi.
Laji lajilta:
Naiset juoksivat ennätysvauhtia jo alkuerissä
Naisten 200 metrin alkuerien nopeimman ajan 24,36 juoksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Minna Laukka. Toisena juoksijana hänen erästään suoraan illan finaaliin selviytyi Lahden Ahkeran Tiina Leppäkoski.
Toisessa erässä eilinen 60 metrin mestari Hanna-Maari Latvala Jyväskylän Kenttäurheilijoista juoksi uuden halliennätyksensä 24,56. Viimekesäinen tämän matkan Suomen mestari Kuortaneen Kunnon Anna Hämäläinen hävisi 0,04 sekuntia.
Myös 60 metrin kakkonen Maria Räsänen Kuopion Reippaasta juoksi uuden halliennätyksensä 24,77. Viimeisenä aikavertailusta finaaliin selviytyi Maarianhaminan IFK:n Hanna Wiss hänkin uudella halliennätyksellään 25,08.
Roimasti ennätyksiään paransivat myös Iisalmen Visan moniottelija Jenni Kivioja 25,25:een ja 28-vuotias Helsingin Kisa-Veikkojen Laura Kolehmainen 25,75:een. Kolehmaisen aiempi ennätys oli jo kymmenen vuoden takaa.
Visa Hongisto nopeimpana miesten finaaliin
Miesten 200 metrin alkuerät voittivat 60 metrin mestari Valkealan Kajon Visa Hongisto ajalla 21,71, Närpiön Kraftin tilastoykkönen Jonathan Åstrand ajalla 21,73 ja viime vuoden kakkonen Tampereen Pyrinnön Mikko Laiho ajalla 22,25.
Lisäksi finaaliin selviytyivät jokainen uusilla halliennätyksillään Tampereen Pyrinnön Olli Rantanen ajalla 21,87, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petteri Monni ajalla 22,01 ja Lahden Ahkeran 18-vuotias Samuli Lehtinen ajalla 22,29.
Lauantaina kolmanneksi 400 metrillä juossut Helsingin IFK:n 17-vuotias Erik Back juoksi myös uuden ennätyksensä 22,29, mutta hävisi viimeisen paikan finaaliin Lehtistä vastaan sekunnin tuhannesosien vertailussa.
Puolustava mestari Viipurin Urheilijoiden Hannu Ali-Huokuna ei osallistunut alkueriin.
Jussi Heikkilä palasi mestariksi vuosikymmenen jälkeen
Viipurin Urheilijoiden Jussi Heikkilä on ollut Suomen johtavia aitajuoksijoita jo pitkään, mutta aitonut hallissa harvakseltaan. Heikkilä voitti 300 metrin aitajuoksun ajalla 37,02. Edellisen kerran hän voitti tämän lajin vuonna 2002.
Helsingin IFK:n Gustav Klingstedt ja Vihdin Viestin Panu Pasanen venyivät uusilla ennätyksillään melko lähelle Heikkilää. Klingstedt oli toinen ajalla 37,48 ja Pasanen kolmas ajalla 37,80.
Neljänneksi juoksi Helsingin IFK:n 18-vuotias Don-Zheni Ekoebve ja viidenneksi Sauvon Urheilijoiden Juho Launto. Ensi kerran alle 39 sekunnin juoksi myös Tampereen Pyrinnön 172-senttinen Juha Virkkunen.
Tämä laji kilpailtiin suoraan finaalina kahdessa erässä. B-erän neljä parasta juoksivat jokainen uuden ennätyksensä, heidän joukossaan mm. Tampereen Pyrinnön 16-vuotias lahjakkuus Valtteri Toimela.
Noora Toivon ensimmäinen mestaruus
Toijalan Vauhdin Noora Toivo voitti ensimmäisen mestaruutensa naisten 300 metrin aitajuoksussa ajalla 42,17. Botnia-kisoissa toissaviikolla hän juoksi jo kauden kärkiajan 41,65.
Tampereen Pyrinnön 16-vuotias Reetta Hurske kamppaili urhoollisesti, mutta kaatui ennätysvauhdissaan toisena ollessaan viimeiseen aitaan ja keskeytti.
Toiseksi nousi vieläkin nuorempi Helsingin Kisa-Veikkojen Nea Pronin, joka paransi 15-vuotiaiden tyttöjen halliennätystä 1,47 sekuntia aikaan 42,91.
Vuoden 2009 mestari Toijalan Vauhdin Emma Millard kipuaa rasitusvamman jälkeen takaisin kohti kärkeä. Millard palkittiin pronssimitalilla ajalla 43,02. Neljäs oli toista sekuntia ennätystään parantanut Espoon Tapioiden Laura Räsänen.
C-erän voittaja Petra Perttula Kenttäurheilijat-58:sta paransi ennätystään lähes kaksi sekuntia sijoittuen viidenneksi ja kuudes oli B-erän voittanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 15-vuotias Vilma Mainio.
Jarkko Hambergin ensimmäinen mestaruus
Miesten 3000 metriä oli kotimaisittain hyvävauhtinen kilpailu, missä seitsemän miestä juoksi uuden halliennätyksensä, mukaan lukien kärkikaksikko Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg ja Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela.
Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää veti ensimmäisen kilometrin 2.49. Toinen kilometri oli viisi sekuntia hitaampi, mutta viimeisen kilometrin alkaessa Hamberg aloitti pitkän hitaan kiihdytyksen, jolloin miesjoukko harveni.
29-vuotias Hamberg voitti ensimmäisen mestaruutensa ajalla 8.17,35. 26-vuotias Nummela saavutti lauantaina ensimmäisen henkilökohtaisen mitalinsa oltuaan 1500 metrillä kolmas. Nyt tuli palkinnoksi jo hopeamitali ajalla 8.18,23.
Seinäjoen seudun Urheilijoiden estejuoksija Joonas Harjamäki juoksi hänkin alle 8.20:n. Neljänneksi kiri Turun Urheiluliiton estejuoksija Rami Tuokko uudella ennätyksellään ja viidenneksi hänen seuratoverinsa Joonas Lehtinen.
Omia halliennätyksiään paransivat myös Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden maratoonari Miika Takala, alkumatkasta johtanut Jarkko Järvenpää ja Kangasalan Kisan 19-vuotias Martti Siikaluoma.
Puolustava mestari Karhulan Urheilijoiden Miro Laurila ei osallistunut kilpailuun.
Sandra Eriksson juoksi mestaruuskilpailuennätyksen
IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson voitti kovavauhtisen naisten 3000 metrin juoksun uudella hallimestaruuskilpailuiden ennätyksellä 9.06,75. Ulla Tuimalan yhdekäsn vuotta vanha entinen ennätys parani 4,35 sekuntia.
Eriksson piti tasaisen tappavaa vauhtia koko matkan. Ensimmäinen kilometri vei aikaa 3.00,70, toinen 3.04,85 ja kolmas 3.01,20. Erikssonin mainio kunto enteilee hyvää sijoitusta ensi kesänä Helsingin EM-kilpailuiden estejuoksussa.
Joensuun Katajan 32-vuotias Johanna Lehtinen jaksoi ainoana seurata Erikssonia kaksi ensimmäistä kilometriä. Lehtinenkin juoksi parhaan hallituloksensa seitsemään vuoteen 9.13,67, mistä hänet palkittiin hopeamitalilla.
Karhulan Katajaisten Oona Kettunen ilahdutti juoksemalla kolmanneksi uudella ennätyksellään 9.29,46, mikä alittaa roimasti 19-vuotiaiden MM-rajan. Junioreiden maailmanmestaruuksista kilpaillaan ensi kesänä Barcelonassa.
Neljänneksi sijoittui Viipurin Urheilijoiden Nina Chydenius ja viidenneksi uuden ennätyksensä juossut IF Länkenin Katarina Skräddar. Molemmat lahjakkuudet ovat aloittaneet yleisurheilussa kilpailemisen vasta täysi-ikäisinä.
Seinäjoen seudun Urheilijoiden Eeva Sajanti oli kuudes uudella ennnätyksellään 9.48,24, mutta kaksossisko Sara keskeytti. Ennätyksensä juoksivat myös Turun Urheiluliiton Tiia Taipale ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki.
Kristiina Mäkelä loikki omalle metriluvulleen
Naisten kolmiloikkaa dominoi suvereenisti Orimattilan Jymyn 19-vuotias, 184 sentin pituinen Kristiina Mäkelä. Hänen jokainen hyppynsä olisi oikeuttanut kultamitaliin. Mäkelän sarja oli: (12,88, 12,93, 13,20, 13,03, 13,09, 13.19).
Viime kesänä Mäkelä palkittiin hopeamitalilla junioreiden EM-kilpailuissa Tallinnassa ja hän on jo kahdesti voittanut Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa. Pirkkahallissa hän kuitenkin voitti vasta ensimmäisen hallimestaruutensa.
Tiukassa kamppailussa muista mitaleista Viipurin Urheilijoiden Essi Lindgren oli toinen halliennätyksellään 12,83 ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo kolmas tuloksella 12,74, mitä pidemmälle hän on viimeksi loikkinut kesällä 2007.
Nokian Urheilijoiden Liisa Naskali hävisi halliennätyksellään pronssimitalin vain neljän sentin erolla. Halliennätyksensä hyppäsivät myös Tampereen Pyrinnön 16-vuotias Miia Sillman ja Helsingin Kisa-Veikkojen Hanna-Maria Penttinen.
Puolustava mestari Lappeenrannan Urheilu-Miehien Elina Torro vetäytyi kilpailusta askelmerkkijuoksun jälkeen, koska arveli pienen jalkavamman voivan pahentua täysvauhtisissa hypyissä.
Söderlund voitti kaksinkamppailussa Pakisjärven
Vuonna 1989 syntyneet IF Raseborgin Tomas Söderlund ja Kuivasjärven Auran Henri Pakisjärvi kävivät kuularingissä miehekkään kaksinkamppailun, joka päättyi Söderlundin voittoon kolmen sentin erolla.
Pakisjärvi avasi vahvasti tuloksella 17,86, mikä kesti johtotuloksena kolmannelle kierrokselle, jolloin Söderlund meni yhdeksän senttiä ohi. Neljännellä kierroksella Söderlund yhä paransi tulostaan kahdeksalla sentillä.
Johtaja vaihtui jälleen, kun Pakisjärven viides työntö kantoi hänen uuteen halliennätykseensä 18,26. Kilpailu huipentui Söderlundin viimeiseen yritykseen, joka oli kuin olikin vielä kolme senttiä Pakisjärven tulosta parempi.
Kolmas oli Turun Urheiluliiton 35-vuotias Mika Lönnblad neljännen kierroksen työnnöllään 17,17. Veteraani Lönnblad on aiemmin saavuttanut hallissa pronssimitalit kuulantyönnössä vuonna 2010 ja seitsenottelussa jo vuonna 2003.
Kahdeksan miestä työnsi yli 16 metrin, heidän joukossaan uuden halliennätyksensä pukannut 20-vuotias Tuomas Martin Tampereen Urheilijat-38:sta. Kaksi viikkoa sitten 17,70 työntänyt Karhulan Urheilijoiden Niko Hauhia jäi ilman tulosta.
Kaisa Tynin ensimmäinen mestaruus
Haminan Pontevan Kaisa Tyni kiri naisten 800 metrin loppusuoralla kolmannelta tilalta mestariksi niukalla 0,05 sekunnin erolla kuusinkertaiseen tämän matkan hallimestariin Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selveniukseen.
Voittoaika 2.09,42 on Tynin uusi halliennätys. Kimmoisalla askelella juokseva 163-senttinen Tyni oli vuosi sitten jo toinen ja lauantaina 1500 metrillä myös toinen, muttei ollut tällä hallikaudella vielä aiemmin juossut 800 metriä.
Pronssimitalilla palkittiin toissavuoden hallimestari Raision Kuulan Heidi Pappila. Sisarukset Venla ja Aino Paunonen Turun Urheiluliitosta olivat neljäs ja viides. Pikkusisko Aino hävisi isosiskolleen, vaikka juoksikin ennätyksensä.
Kuudes oli Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto, joka on tällä kaudella parantanut ennätystään jo viidettä sekuntia. Pidemmillä matkoilla aiemmin kilpaillut Koivisto on muun muassa kaksinkertainen estejuoksun juniorimestari.
Tommi Sundell kiri tuplamestariksi
Porin Yleisurheilun Tommi Sundell voitti lauantaina 1500 metriä rohkealla soolojuoksulla. Sunnuntaina hän voitti 800 metriä maltillisella taktiikalla kirien loppusuoralla niukasti ohi Espoon Tapioiden Tuomo Salosen.
Salonen johti juoksua lähes koko matkan ohittaen puolimatkan ajassa 56,01. Maaliviivalle ehti kuitenkin ensimmäisenä Sundell niukalla 0,09 sekunnin erolla voittoajan ollessa 1.53,47.
Puolustava mestari Pyhäjärven Pohdin Rami Oravakangas oli kolmas ajalla 1.53,86. Hän saavutti jo viidennen mitalinsa kuuden viime vuoden hallimestaruuskilpailuissa.
Mestaruudesta juostiin suoraan finaalina ilman alkueriä. Vuoden 2009 hallimestari Esbo IF:n Robert Rotkirch joutui juoksemaan B-erässä, jonka hän voitti ajalla 1.54,15 sijoittuen kokonaiskilpailussa neljänneksi.
Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela urakoi. Hän oli lauantaina 1500 metrillä kolmas, sunnuntaina 3000 metrillä toinen ja runsas tunti tämän jälkeen vielä 800 metrin B-erässä toinen sijoittuen tälläkin matkalla viidenneksi.
Varsin hyvävauhtisessa B-erässä paransivat omia halliennätyksiäään Kristiinan Urheilijoiden Mikko Pellinen, Helsingin Kisa-Veikkojen Saku Lehikoinen ja Karhulan Katajaisten Mikki Lehtonen.
Lauantaina 400 metriä voittanut Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen ei ollut vielä palautunut, vaan jäi 800 metrin A-erässä viidenneksi ja tämän matkan kokonaiskilpailussa 10:nneksi.
Eero Haapala yllätti ennakkosuosikit
Miesten pituushypyn yllätysvoittaja oli Ikaalisten Urheilijoiden 21-vuotias, 193-senttinen ja 87-kiloinen atleetti Eero Haapala, jonka viidennen kierroksen hyppy kantoi hänen uuteen komeaan ennätykseensä 773.
Nopea ja voimakas Haapala sijoittui lauantaina jo 60 metrin juoksussa neljänneksi. Pituushypyn mestaruuden hän olisi voittanut myös toiseksi pisimmällä hypyllään, sillä hänen viimeinenkin yrityksensä kantoi 765.
Puolustava mestari ja kauden kärkituloksen haltija Nokian Urheilijoiden Otto Kilpi avasi johtotuloksella 757, jonka ulkoratojen Suomen ennätyksen haltija Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä kolmannella kierroksella paransi 761:een.
Evilä ei kyennyt kolmannen kierroksen tulostaan enää parantamaan, mutta Kilpi nousi viimeisellä kierroksella hänen kanssaan tasatulokseen. Toiseksi pisimmän hypyn vertailussa Evilä silti piti Kilven takanaan kahden sentin erolla.
Neljäs oli Honkajoen seudun Urheilijoiden 20-vuotias Arttu Halmela uudella halliennätyksellään 747. Halmelakin juoksi tuoreen mestarin Eero Haapalan tavoin lauantaina 60 metrin finaalissa sijoittuen tuolloin kuudenneksi.
Vuonna 2009 junioreiden EM-kilpailuissa seiväshypyn pronssimitalilla palkittu Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen oli viides ja kolme hallimestaruutta voittanut Lauttakylän Lujan Petteri Lax kuudes. Lax keskeytti neljän kierroksen jälkeen.
Uusi mestari Eero Haapala on Jalasjärven Jalaksen kasvatti, joka siirtyi täksi kaudeksi Ikaalisten Urheilijoihin. Viime talven hallimestaruuskilpailuissa hän oli pituushypyssä kolmas ja juoksi viime kesänä Ruotsi-ottelussa 100 metriä.
Minna Laukan ensimmäinen mestaruus
Naisten varsin reipasvauhtisen 200 metrin juoksun voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 182-senttinen Minna Laukka uudella ennätyksellään 24,07. Tätä nopeammin on hallissa viimeksi juostu suomalaisvoimin viisi vuotta sitten.
Laukan seuratoveri Hanna-Maari Latvala voitti lauantaina 60 metriä ja juoksi 200 metrilläkin toiseksi uudella ennätyksellään 24,19. Kuortaneen Kunnon Anna Hämäläinen oli kolmas juosten hänkin uuden halliennätyksensä 24,32.
Kärkikolmikko pääsi juoksemaan kolmella uloimmalla radalla. Neljäs oli Lahden Ahkeran Tiina Leppäkoski. Kahdella sisimmällä radalla keskipakoisvoima jarrutti liiaksi Kuopion NMKY:n Maria Räsäsen ja Maarianhaminan IFK:n Hanna Wissin menoa.
Kärkikaksikko Minna Laukka ja Hanna-Maari Latvala ovat molemmat syntyneet vuonna 1987. Kumpikin on mainio esimerkki siitä, millä tavoin huippu-urheilija yhä aikuisiässä kykenee runsaastikin kehittymään ja parantamaan omia ennätyksiään.
Närpiön Kraftin Jonathan Åstrand juoksi miesten 200 metrillä huippuajan 20,97. Ranskalaisen Euroopan mestari Christophe Lémaîtren Euroopan tämän hallikauden kärkitulos on vain hitusen tätä parempi 20,92.
Åstrandia toki auttoi Tampereen Pirkkahallin tavanomaista pidempi juoksurata ja loivemmat kaarteet eikä hänen Suomen ennätyksen alittava tuloksensa tästä syystä ole ennätyskelpoinen.
Aivan ihanneoloissa ei silti Åstrandkaan päässyt juoksemaan, sillä Valkealan Kajon Visa Hongisto oli alkuerissä häntä nopeampi ja pääsi tämän ansiosta juoksemaan loivakaarteisinta kuudetta rataa. Åstrand juoksi viidennellä radalla.
Finaalissa Hongistokin paransi tulostaan kelpo aikaan 21,38. Kolmanneksi juoksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petteri Monni kaikkein jyrkkäkaarteisinta sisärataa. Hän hävisi mestarille toista sekuntia ajalla 22,20.
Neljäs oli viime vuoden kakkonen Tampereen Pyrinnön Mikko Laiho ja viides Lahden Ahkeran 18-vuotias Samuli Lehtinen. Alkuerien kolmanneksi parhaan ajan 21,87 juossut Tampereen Pyrinnön Olli Rantanen ei kyennyt osallistumaan finaaliin.
Neziri otti revanssin Leinosesta
Junioreiden hallitseva Euroopan mestari Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri otti revanssin viime kesän Kalevan kisoissa kärsimästään tappiosta Kajaanin Kipinän Elisa Leinoselle.
Nezirin voittoaika naisten 60 metrin aitajuoksun kotimaisittain erittäin hyvätasoisessa kilpailussa oli 8,29. Leinonen hävisi hänelle vain kolme sekunnin sadasosaa. Alkuerässään Neziri juoksi vielä hivenen paremminkin 8,27.
Naisten aitajuoksun suosio on juuri nyt erittäin suuri ja harjoitushalut huipussaan. Kilpailun korkeata tasoa kuvaa, ettei puolustava mestari Aavasaksan Urheilijoiden Ida Aidanpää selviytynyt edes finaaliin ajallaan 8,66.
Pronssimitalilla palkittiin Helsingin IFK:n Matilda Bogdanoff sekunnin tuhannesosien vertailussa Viipurin Urheilijoiden Annimari Kortetta vastaan molempien ajan ollessa 8,40. Alkuerissä Bogdanoff juoksi ennätyksensä 8,36.
Hangö Idrottsklubbin 18-vuotias Jonna Berghem oli viides hänkin uudella komealla ennätyksellään 8,44. Kuudes oli Tampereen Pyrinnön Lotta Harala ja seitsemäs hänen seuratoverinsa Reetta Hurske, joka hänkin juoksi alkuerissä ennätyksensä.
Nooralotta Neziri ja Elisa Leinonen ovat tällä hallikaudella lähimmäksi Istanbulin MM-kilpailuiden tulosrajaa päässeet suomalaiset. MM-raja on 8,18, Nezirin kauden kotimainen kärkitulos 8,19 ja Leinosen paras tulos 8,25.
Juha Sonck aitoi kauden kärkiajan
Miestenkin aitajuoksu oli hyvätasoinen. Juha Sonck ja Jaakko Malmivirta aitoivat Turun Urheiluliitolle kaksoisvoiton ajoin 7,86 ja 7,92. Helsingin IFK:n Jussi Kanervo aitoi 7,94, mitä parempaan on juniorina kyennyt vain Arto Bryggare.
Sonck kohensi kauden kotimaista kärkiaikaa. Malmivirta ja Kanervo paransivat omia ennätyksiään. Kanervo ohitti junioreiden kaikkien aikojen tilastossa jopa Antti Haapakosken, joka vuonna 1990 voitti junioreiden maailmanmestaruuden.
Kanervo juoksi huipputuloksensa kahdesti, sillä hän pystyi sadasosasekunnin tarkkuudella samaan tulokseen sekä alkuerissä että finaalissa. Tämän vuoden tavoite hänellä on junioreiden MM-kilpailuissa Barcelonassa.
30-vuotias Juha Sonck voitti jo viidennen hallimestaruutensa. Hopeamitalilla palkittu Jaakko Malmivirta on 10 vuotta seuratoveriaan nuorempi ja kaikki muutkin finaaliin selviytyneet vasta 17-21-vuotiaita nuoria haastajia.
Jopa kuusi kahdeksasta finaalijuoksijasta aitoi ennätyksensä, edellämainittujen lisäksi Rauman Urheilijoiden Pasi Roslund, Lauttakylän Lujan Juha-Matti Iso-Jaakkola, Oulun Pyrinnön Jere Lehto ja Helsingin Kisa-Veikkojen Niko Pronin.
Eleriin Haas voitti naisten korkeushypyn
Virosta Suomeen muuttanut Eleriin Haas voitti naisten korkeushypyn mestaruuden tuloksella 183. Hän ylitti kaikki siihenastiset korkeudet ilman yhtään pudotusta ja yritti lopuksi vieläpä uutta hallimestaruuskilpailuiden ennätystä 190.
Puolustava mestari Laura Rautanen Vilppulan Veikoista sijoittui toiseksi uransa toiseksi parhaalla tuloksella 181. Pronssimitalilla palkittiin 179 senttiä ylittänyt Lapuan Virkiän 185-senttinen Elina Smolander.
Senni Ronkainen Karhulan Urheilijoista oli neljäs ja Tilda Hämäläinen Viipurin Urheilijoista viides molempien ylittäessä 177. Kuudenneksi sijoittunut Turun Urheiluliiton Viivi Voutilainen sivusi ennätystään 174.
Eleriin Haas sai täksi kaudeksi Suomen mestaruuskilpailuiden osallistumisoikeuden Kristiinankaupungin Urheilijoiden edustajana. Viime kesänä hän selviytyi junioreiden EM-finaaliin Viron maajoukkuetta edustaen.
HIFK ja Tampereen Pyrintö veivät viestiä nopeimmin
Kilpailut päättyivät 4x300 metrin viestinjuoksuihin. Helsingin IFK voitti miesten mestaruuden ylivoimaisesti ajalla 2.20,58 ja Tampereen Pyrintö naisten mestaruuden kovassa kamppailussa Helsingin Kisa-Veikkoja vastaan ajalla 2.40,51.
Voittoajat olivat varsin hyviä. HIFK:n miesten joukkueen tulosta paremmin on hallimestaruuskilpailuissa viimeksi juostu 17 vuotta sitten ja Tampereen Pyrinnön naisten joukkueen tulosta paremmin viimeksi 20 vuotta sitten.
HIFK:n mestarijoukkueessa juoksivat Jussi Kanervo, Gustav Klingstedt, Don-Zheni Ekoebve ja Erik Back, jotka kaikki sijoittuivat Pirkkahallissa henkilökohtaisissa juoksulajeissaankin vähintään neljän parhaan joukkoon.
Miesten kilpailu juostiin suoraan finaalina kahdessa erässä ja hopeamitalilla palkittiin B-erän voittanut Esbo Idrottsförening. Tampereen Pyrintö oli kolmas 0,08 sekunnin erolla Kuopion Reippaaseen.
Pyrinnön aloitusosuuden juoksi Lotta Harala ja viestiä jatkoivat siskokset Elisa ja Ella Räsänen. Reetta Hurske urakoi kolmessa tunnissa 300 metrin aitajuoksun, 60 metrin aitajuoksun alkuerän ja finaalin sekä lopuksi viestin ankkuriosuuden!
Helsingin Kisa-Veikkojen aloittaja oli 15-vuotias Nea Pronin, jonka jälkeen viestiä jatkoivat 31-vuotias Suvi Selvenius, 28-vuotias Laura Kolehmainen ja 22-vuotias Anniina Laitinen. Myös he juoksivat erinomaisen ajan 2.41,55.
Naisten viestin pronssimitalein palkittiin IF Nykarlebynejden 0,15 sekunnin erolla Toijalan Vauhtiin. Mestari Tampereen Pyrinnön reservijoukkuekin oli viides. Miesten viestissä puolestaan HIFK:n reservijoukkue oli kuudes.
Tampereen Pyrintö voitti Kultaisen juoksijan
Parhaan urheiluseuran palkinnolla Kultainen juoksija –patsaalla palkittiin järjestävä seura Tampereen Pyrintö. Voitto ratkesi vasta viimeisessä lajissa miesten 4x300 metrin viestinjuoksussa, missä Pyrinnön nuori joukkue oli kolmas.
Vuosi sitten Itä-Helsingin Liikuntamyllyssäkin Tampereen Pyrintö oli paras lyöden tuolloin Helsingin Kisa-Veikot yhden pisteen erolla koottuaan 33 pistettä. Tänä vuonna voittoon tarvittiin 44 pistettä.
Toiseksi paras seura Turun Urheiluliitto kokosi varsinkin hyvien aitajuoksijoidensa ansiosta 40 pistettä. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pistemäärä oli 38 ja Helsingin Kisa-Veikkojen 35½.
Pisteitä oman lajinsa kuuden parhaan joukkoon kokosi yhteensä 75 seuraa ympäri maan. Pääkaupunkiseudun seuroista neljä selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon.
Kultainen juoksija: 1) TP 44, 2) TuUL 40, 3) JKU 38, 4) HKV 35½, 5) HIFK 25, 6) LUM 22, 7) VU 22, 8) EspTa 22, 9) ToijVau 19, 10-11) PoYU & SomEsa 14, 12) TuWe 14, 13) KUYU 14. (Tasapisteissä ratkaisi lajivoittojen määrä. Yhteensä 75 seuraa selviytyi pistesijoille.)
(Mikko Nieminen.)
TÄYDELLISET TULOKSET:
TAMPERE 19.2.2012 51:nnet Suomen hallimestaruuskilpailut, 2. päivä
(Pitkä 300 m rata.)
Miehet,
200 m: 1) Jonathan Åstrand NärpKr 20,97 (kkk), 2) Visa Hongisto ValkealKa 21,38, 3) Petteri Monni JKU 22,20, 4) Mikko Laiho TP 22,27 (ae. 22,25), 5) Samuli Lehtinen LA 22,38 (ae. 22,29), Olli Rantanen TP ei osallistunut finaaliin (ae. 21,87).
1. alkuerä: 1) Åstrand 21,73, 2) Rantanen TP 21,87, 3) Lehtinen LA 22,29, 4) Mika Ketola TuUL 22,51, 5) Tobias Öhman EsboIF 22,55. - 2. alkuerä: 1) Hongisto 21,71, 2) Monni 22,01, 3) Kristian Salo NakkVire 22,38, Johan Versluis HIFK hylättiin. - 3. alkuerä: 1) Laiho 22,25, 2) Erik Back HIFK 22,29, 3) Mats Boman IFÅland (FinstrIFK) 22,59, Jari Suikka LUM ei osallistunut.
800 m: 1) Tommi Sundell PoYU 1.53,47, 2) Tuomo Salonen EspTa 1.53,56, 3) Rami Oravakangas PyhäjPo 1.53,86, 4) Robert Rotkirch EsboIF 1.54,15, 5) Aki Nummela HKV 1.54,39, 6) Mikko Pellinen KristiinU 1.54,70, 7) Saku Lehikoinen HKV 1.55,22, 8) Jussi Raittinen KurikRy 1.55,67, 9) Mikki Lehtonen KarhKa 1.55,91, 10) Ville Lampinen KU-58 1.56,54, 11) Ville Borgmästars PedersFa 1.56,78, 12) Frank Lindqvist KristinestLä 1.56,89, 13) Markus Jokinen KristiinU 1.57,42, 14) Jouko Juntunen KuopRe 1.58,19, Mikko Raittinen KurikRy keskeytti.
Suoraan finaalina, eräkohtaiset tulokset:
A-erä: 1) Sundell 1.53,47, 2) Salonen 1.53,56, 3) Oravakangas 1.53,86, 4) J.Raittinen 1.55,67, 5) Lampinen 1.56,54, 6) Borgmästars 1.56,78, 7) Jokinen 1.57,42, M.Raittinen KurikRy keskeytti. - B-erä: 1) Rotkirch 1.54,15, 2) Nummela 1.54,39, 3) Pellinen 1.54,70, 4) Lehikoinen 1.55,22, 5) Lehtonen 1.55,91, 6) Lindqvist 1.56,89, 7) Juntunen 1.58,19.
3000 m: 1) Jarkko Hamberg SjuIF 8.17,35, 2) Aki Nummela HKV 8.18,23, 3) Joonas Harjamäki SeinäjSU 8.19,78, 4) Rami Tuokko TuUL 8.21,58, 5) Joonas Lehtinen TuUL 8.26,38, 6) Ilari Piipponen KarhKa 8.27,84, 7) Miika Takala JKU 8.32,45, 8) Oskari Pennanen JuuanJä 8.38,70, 9) Matti Taini SeinäjSU 8.39,02, 10) Jarkko Järvenpää TP 8.39,82, 11) Martti Siikaluoma KangKi 8.40,22, 12) Jaakko Kero TuUL 8.40,89, 13) Tapani Kärjä KalajJu 8.45,10, 14) Olli Pulkkanen KuopRe 8.51,53, 15) Juho Pirkola KälvTa 8.51,75, 16) Antti-Pekka Niinistö TuWe 8.55,41.
60 m aj: 1) Juha Sonck TuUL 7,86 (kkk), 2) Jaakko Malmivirta TuUL 7,92, 3) Jussi Kanervo HIFK 7,94 (19-v. ka-2), 4) Pasi Roslund RaumU 8,06, 5) Juha-Matti Iso-Jaakkola LauttakLu 8,13, 6) Elmo Lakka KouvU 8,20, 7) Jere Lehto OP 8,30, 8) Niko Pronin HKV 8,33.
1. alkuerä: 1) Sonck 7,96, 2) Roslund 8,06, 3) Lakka 8,21, 4) Ville Rajala AlajAn 8,41, 5) Otto Ylöstalo SibVa 8,47, 6) Otto Seppälä LamminpKo 8,55, 7) Iiro Hölttä MiKV 8,60. - 2. alkuerä: 1) Kanervo 7,94, 2) Malmivirta 8,07, 3) Io-Jaakkola 8,20, 4) Lehto 8,28, 5) Pronin 8,39, 6) Juuso Hassi OrivPo 8,51, 7) Jesse Jokinen SysmSi 8,54, 8) Tuure Hollo LUU 8,63.
300 m aj: 1) Jussi Heikkilä VU 37,02, 2) Gustav Klingstedt HIFK 37,48, 3) Panu Pasanen VihdVi 37,80, 4) Don-Zheni Ekoebve HIFK 38,38, 5) Juho Launto SauvU 38,50, 6) Juha Virkkunen TP 38,98, 7) Ossi Linkoaho HKV 39,02, 8) Lauri Hassi OrivPo 39,31, 9) Valtteri Toimela TP 40,08, 10) Mika Lahtinen HIFK 40,53, Juuso Varjonen LiePa keskeytti.
Suoraan finaalina, eräkohtaiset tulokset:
A-erä: 1) Heikkilä 37,02, 2) Klingstedt 37,48, 3) Pasanen 37,80, 4) Ekoebve 38,38, 5) Launto 38,50, 6) Virkkunen 38,98. - B-erä: 1) Linkoaho 39,02, 2) Hassi 39,31, 3) Toimela 40,08, 4) Lahtinen 40,53, Juuso Varjonen LiePa keskeytti.
Seiväs: 1) Eemeli Salomäki SomEsa 545, 2) Matti Mononen LUM 535, 3) Olli Rannikko NokU 525, 4) Jussi Vähätiitto OP 515, 5) Jarno Kivioja HKV 500, 5) Samuli Järvelä SoinSi 500, 7) Perttu Korhonen SotkJy 500, 8-9) Joonas Jokivartio OP & Juuso Erkkilä KyrönVo 480, 10) Jussi Kaavi HKV 480, 11) Aleksi Saarelainen EspTa 460. Mikael Westö Korsh5 ilman tulosta (515), Vesa Rantanen VirtU ilman tulosta (480), Viktor Östman VasaIS ilman tulosta (460). – Salomäki (515-o, 535-o, 545-o, 561-xxx). Mononen (525-o, 535-o, 545-x, 555-xx).
Pituus: 1) Eero Haapala IkaalU 773, 2) Tommi Evilä TP 761, 3) Otto Kilpi NokU 761, 4) Arttu Halmela HonkajSU 747, 5) Henri Väyrynen KajKi 723, 6) Petteri Lax LauttakLu 721, 7) Eetu Ehrola TP 713, 8) Aleksi Haapakoski OP 698, 9) Mikael Vilén VU 697, 10) Joli Koivu EsboIF 684, 11) Janne Etelämäki KuortKu 673, Samuli Pitkänen ÄänekU ei osallistunut. – Haapala (749, 745, 727, 747, 773, 765). Evilä (743, 757, 761, 756, 759, 754). Kilpi (757, 755, x, 754, x, 761).
Kuula: 1) Tomas Söderlund IFRaseb 18,29, 2) Henri Pakisjärvi KuivasjAu 18,26, 3) Mika Lönnblad TuUL 17,17, 4) Jani Santala HimangU 16,58, 5) Hannu Jalonen ParkU 16,52, 6) Tuomas Martin TU-38 16,20, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 16,10, 8) Joni Mattila HimangU 16,09, 9) Jussi Tukeva ÄhtärU 15,60, 10) Ásgeir Bjarnason TU-38 (ISL) 15,19, 10) Tomi Nissinen MuuramYr 15,19, 12) Peter Hildén TuUL 14,88, Niko Hauhia KarhU ilman tulosta. – Söderlund (17,46, x, 17,95, 18,03, 17,96, 18,29).
4x300 m: 1) HIFK 2.20,58 (kkk), (Jussi Kanervo, Gustav Klingstedt, Don-Zheni Ekoebve, Erik Back), 2) EsboIF 2.24,16 (Oki Vuonoranta, Eetu Kansanaho, Robert Rotkirch, Tobias Öhman), 3) TP 2.24,86 (Juha Virkkunen, Valtteri Toimela, Kalle Ikonen, Mikko Laiho), 4) KuopRe 2.24,94 (Ville Kiviniemi, Matti Röppänen, Tuomas Rouvali, Jouko Juntunen), 5) HKV 2.25,19 (Matias Linkoaho, Ossi Linkoaho, Niko Pronin, Jerri Råman), 6) HIFK II 2.26,14 (Sampo Rauta, Artem Lopatenko, Jevgeni Aleksandrov, Jonas Seemer), 7) TuUL 2.26,71 (Jukka Moisio, Lari Haapakangas, Rami Tuokko, Aki Henttonen).
Suoraan finaalina, eräkohtaiset tulokset:
1. erä: 1) EsboIF 2.24,16, 2) KuopRe 2.24,94, 3) HIFK II 2.26,14.
2. erä: 1) HIFK 2.20,58, 2) TP 2.24,86, 3) HKV 2.25,19, 4) TuUL 2.26,71.
Naiset,
200 m: 1) Minna Laukka JKU 24,07 (kkk), 2) Hanna-Maari Latvala JKU 24,19, 3) Anna Hämäläinen KuortKu 24,32, 4) Tiina Leppäkoski LA 24,78 (ae. 24,76), 5) Maria Räsänen KuopRe 25,07 (ae. 24,77), 6) Hanna Wiss IFÅland (MIFK) 25,19 (ae. 25,08).
1. alkuerä: 1) Laukka 24,36, 2) Leppäkoski 24,76, 3) Wiss 25,08, 4) Jasmin Showlah HIFK 25,33, 5) Anniina Laitinen HKV 25,47, 6) Anniina Kortetmaa KannUra 25,87. - 2. alkuerä: 1) Latvala 24,56, 2) Hämäläinen 24,60, 3) Räsänen 24,77, 4) Sanna Aaltonen HIFK 25,20, 5) Jenni Kivioja IisVi 25,25, 6) Laura Kolehmainen HKV 25,75.
800 m: 1) Kaisa Tyni HaminPo 2.09,42, 2) Suvi Selvenius HKV 2.09,47, 3) Heidi Pappila RaisKu 2.10,28, 4) Venla Paunonen TuUL 2.11,21, 5) Aino Paunonen TuUL 2.12,73, 6) Sara Kuivisto PorvU 2.12,74, 7) Heidi Marttinen HeinolIs 2.13,31, 8) Katja Erävistö HKV 2.15,06, 9) Eveliina Määttänen KUYU 2.19,99.
3000 m: 1) Sandra Eriksson IFNykarl 9.06,75 (kisaennätys, ent. 9.11,10 Ulla Tuimala 2003), 2) Johanna Lehtinen JoKa 9.13,67 (30-v. pitkien ratojen paras tulos), 3) Oona Kettunen KarhKa 9.29,46 (19-v. MM-raja), 4) Nina Chydenius VU 9.45,36, 5) Katarina Skräddar KristinestLä 9.45,53, 6) Eeva Sajanti SeinäjSU 9.48,24, 7) Mira Tuominen ValkeakHa 9.52,58, 8) Janica Mäkelä FoSa 10.00,75, 9) Tiia Taipale TuUL 10.08,16, 10) Ilona Välimäki UKK 10.09,61, 11) Sanni Klemelä FoSa 10.11,06, 12) Merja Rantanen KaipVi 10.26,24, Sara Sajanti SeinäjSU keskeytti, Meri Rantanen NummKip ei osallistunut.
60 m aj: 1) Nooralotta Neziri TuUL 8,29 (ae. 8,27), 2) Elisa Leinonen KajKi 8,32, 3) Matilda Bogdanoff HIFK 8,40 (ae. 8,36), 4) Annimari Korte VU 8,40, 5) Jonna Berghem HangIK 8,44, 6) Lotta Harala TP 8,57 (ae. 8,47), 7) Reetta Hurske TP 8,75 (ae. 8,64), 8) Jatta-Juulia Hanski KarhU 8,83 (ae. 8,61).
1. alkuerä: 1) Neziri 8,27, 2) Hanski 8,61, 3) Hurske 8,64, 4) Viivi Avikainen MiKV 8,76, 5) Petra Perttula KU-58 9,01. - 2. alkuerä: 1) Leinonen 8,38, 2) Berghem 8,53, 3) Kati Perälä LapuanVi 8,80, 4) Maiju Björkholm LUM 8,96, 5) Miia Kurppa SalVil 8,98, Emmi Mäkinen JKU ei osallistunut. - 3. alkuerä: 1) Bogdanoff 8,36, 2) Harala 8,47, 3) Korte 8,49, 4) Ida Aidanpää AavasU 8,66, 5) Niina Kelo KUYU 8,86, 6) Anna Järvinen Korsh5 8,88.
300 m aj: 1) Noora Toivo ToijVau 42,17, 2) Nea Pronin HKV 42,91 (15-v. paras tulos, ent. 44,38 Pronin 31.1. Tampere), 3) Emma Millard ToijVau 43,02, 4) Laura Räsänen EspTa 43,55, 5) Petra Perttula KU-58 44,49, 6) Vilma Mainio JKU 44,55, 7) Jenni Vänttinen HIFK 45,15, 8) Emma Niemi TuUL 45,28, 9) Hanna Ylöstalo SibVa 45,47, 10) Siiri Heiskanen NurmijYU 45,54, 11) Céline Fogde EsboIF 45,69, 12) Elli Holma LUU 45,85, 13) Emma Koistinen JKU 46,13, 14) Paula Kuronen MiKV 46,21, 15) Hanna Liukka KUYU 47,04, Reetta Hurske TP kaatui ja keskeytti ollessaan toisena.
Suoraan finaalina, eräkohtaiset tulokset:
A-erä: 1) Toivo 42,17, 2) Pronin 42,91, 3) Millard 43,02, 4) Räsänen 43,55, 5) Fogde 45,69, Reetta Hurske kaatui ja keskeytti. - B-erä: 1) Mainio 44,55, 2) Vänttinen 45,15, 3) Niemi 45,28, 4) Ylöstalo 45,47, 5) Kuronen 46,21, 6) Liukka 47,04. - C-erä: 1) Perttula 44,49, 2) Heiskanen 45,54, 3) Holma 45,85, 4) Koistinen 46,13.
Korkeus: 1) Eleriin Haas KristiinU (EST) 183, 2) Laura Rautanen VilpVe 181, 3) Elina Smolander LapuanVi 179, 4) Senni Ronkainen KarhU 177, 5) Tilda Hämäläinen VU 177, 6) Viivi Voutilainen TuUL 174, 7) Tiina Haapanen PaimU 171, 8) Vilma Koskinen LempKi 168, 9-10) Valeria Borovskaya HKV & Marianne Pykäläinen JoKa 164, Miia Sillman TP ilman tulosta (155-xx). – Haas (168-o, 171-o, 174-o, 177-o, 179-o, 181-o, 183-o, 186-xx, 190-x).
3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,20 (kkk), 2) Essi Lindgren VU 12,83, 3) Niina Kelo KUYU 12,74, 4) Liisa Naskali NokU 12,70, 5) Miia Sillman TP 12,22, 6) Ria Ahonen ÄänekU 12,16, 7) Hanna-Maria Penttinen HKV 12,03, 8) Salla Rantanen MaarMa 11,78, 9) Marjo Starck TuWe 11,68, 10) Pauliina Rumbin JanJa 11,30, Jenny Uusitalo VihdVi ilman tulosta, Elina Torro LUM ei osallistunut. – Mäkelä (12,88, 12,93, 13,20, 13,03, 13,09, 13.19).
4x300 m: 1) TP 2.40,51 (kkk), (Lotta Harala, Eliisa Räsänen, Ella Räsänen, Reetta Hurske), 2) HKV 2.41,55 (Nea Pronin, Suvi Selvenius, Laura Kolehmainen, Anniina Laitinen), 3) IFNykarl 2.44,92 (Anna Julin, Simone Wiklund, Jonna Julin, Jonna Skrifvars), 4) ToijVau 2.45,07 (Noora Toivo, Aino Honkamäki, Nelli Toivo, Emma Millard), 5) TP II 2.45,98 (Sara-Leena Kamppuri, Maria Huntington, Jessi Landström, Roosa Lahtinen), JKU ei osallistunut. (Heta Jonsson, Vilma Mainio, Emma Koistinen, Minna Laukka).






















