Yleisurheilu

Lahti, Teuva ja Lieto ovat jo mukana YAG:n kampanjassa!

Lahti, Teuva ja Lieto ovat jo mukana YAG:n kampanjassa!

Ensi kesän Youth Athletic Gamesit lähestyvät! Tapahtuman hengennostattajan, ”Me olemme mukana YAG:ssa” –kampanjan, ilmoittautuminen on käynnistynyt vauhdikkaasti. Ensimmäisten seurojen joukossa kampanjaan ilmoittautuivat Lahden Ahkera, Liedon Parma ja Teuvan Rivakka, jotka kehottavat muita seuroja seuraamaan esimerkkiään.



- Olimme viime vuonna mukana FJG:ssä, joka oli kaikille mukana olleille todella hieno ja elämyksellinen kokemus. Kun kuulimme YAG:sta, ajattelimme tarjota lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen uuden mahdollisuuden yhtä hienoon reissuun. YAG palvelee seuraa myös vanhempien ja seuratoimijoiden yhteisenä hengenkohotustapahtumana, Lahden Ahkeran nuorisopäällikkö Matti Hannikainen kertoo.

Hannikaisen mukaan Ahkeralaiset valmistautuvat tapahtumaan keräämällä rahaa talkootöillä. Myös Ahkeran Nuori Suomi ry:ltä ja Alkolta saama 3000 euron stipendi ennaltaehkäisevästä päihdetyöstä sijoitetaan matkakassaan.

- Uskon, että YAG tulee olemaan EM-kisojen avauspäivän ja oheistapahtumien myötä monelle nuorelle valtavan iso juttu. On hienoa, että SUL pystyy järjestämään neljän päivän tapahtuman kilpailuineen, pääsylippuineen, ruokineen ja kuljetuksineen varsin edullisesti, noin sadan euron hintaan per osallistuja, Hannikainen kiittelee.

Hän kehottaa muita seuroja ilmoittautumaan nopeasti mukaan.

- Juhannuksen osuminen samalle viikolle saattaa olla joillekin hankala, mutta jos YAG natsaa yhtään kalentereihin, niin ehdottomasti vaan mukaan! Kun tapahtuman allakoi jo tässä vaiheessa, niin siihen valmistautuminen tule kasvattamaan seuran yhteishenkeä.

”Ikimuistoinen reissu”

Liedon Parmassa valtakunnallisiin yleisurheilutapahtumiin lähteminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

- Viime vuonna Ruotsi-otteluun taisi lähteä parikin bussilastia porukkaa. YAG:hen meiltä lähtee arviolta parikymmentä lasta ja nuorta. Tässä vaiheessa vuotta tarkkaa määrää on vielä vaikea arvioida, noin seurassa valmentajana toimiva Tiina Laitala-Leinonen kertoo.

Liedossakin on suunniteltu matkakassan kartuttamista talkoilla, mutta vielä suunnitelmat eivät ole edenneet pidemmälle. Laitala-Leinosen mukaan FJG on ollut perinteisesti pidetty ja mukava kokemus, joka on tarjonnut mahdollisuuden päästä piirikunnallisia isompiin ympyröihin.

- Ennen lajeja olleet kokoontumisen ja urheilijaesittelyt ovat olleet monelle mieleenpainuva kokemus. Toivottavasti sama käytäntö jatkuu myös YAG:ssa. EM-kilpailujen avajaisten kanssa reissusta tulee varmasti ikimuistoinen.

”Yksi hieno kokemus lisää”

- Kun Urheiluliitolta tuli ennakkotietoa YAG:sta, pohdimme asiaa seurassa ja päätimme melkeinpä saman, että ilman muuta lähdemme mukaan. Tapahtumasta tulee nuorille yksi hieno kokemus lisää, Teuvan Rivakan nuorisopäällikkö Ari Pulakka uskoo.

Pulakan mukaan seurasta tulee osallistumaan tapahtumaan 20-30 urheilijan joukko. Matkakassan kerääminenkin on hyvässä vauhdissa.

- Rakettimyynti on yksi tärkeimmistä varainhankintakeinoistamme, samoin kuin juuri painoon menneen vuosikalenterin myynti.

Ensi vuonna 110-vuotisjuhliaan viettävän Teuvan Rivakan puuhamies kehottaa muita seuroja ilmoittautumaan mukaan sekä pitämään yllä iloista mieltä ja reipasta meininkiä.

Hanki seurallesi näkyvyyttä ja ilmoittaudu mukaan kampanjaan!

Seurat voivat hankkia nyt itselleen laajaa kansallista näkyvyyttä ilmoittautumalla ”Me ollaan mukana YAG:ssa!” –kampanjaan. Kampanjailmoittautuminen tapahtuu vastaamalla neljään lyhyeen kysymykseen YAG:n nettisivuilla. Seurojen esittelyt ja vastaukset tulevat näkyviin YAG:n nettisivuilla sekä nostoina yleisurheilun Facebook-faniryhmässä. Samalla seura voi haastaa muita seuroja mukaan!!

HUOM! Kampanjaan mukaan lähtö ei ole vielä seuran virallinen ilmoittautuminen YAG-tapahtumaan. Ilmoittautuminen tulee tehdä omasta linkistään YAG:n nettisivujen kautta.

www.youthathleticsgames.fi

 

  • If Vahinkovakuutus Oy