Sinettiseurakriteerit uudistuivat
SUL:n nuorisopäällikkö Ritva Immosen mukaan Sinettiseuratoiminnan kaksitoista laadullista kriteeriä toimivat seuran kehittämisen apuna ja laadun arvioinnin työkaluna.
- Kriteereitä voidaan tarkastella sekä yksilön, ryhmän että seuran perspektiiveistä neljällä laadukkaan toiminnan osa-alueella. Uusia kriteerejä voi käydä tutkimassa Nuoren Suomen nettisivuilta. Tarkemmin ne ovat kuvattu uudessa laatukäsikirjassa, Immonen ohjeistaa.
Hyvin aikaa valmisteluun
Sinettiseuran-auditoinnin suurimmat muutokset liittyvät auditoinnin valmisteluun ja itse auditointitapahtumaan. Valmistautumiseen on hyvin aikaa, sillä seuralle toimitetaan lajin kriteerit ja arviointijanat ennakkoon tehtävää itsearviointia varten vähintään kaksi kuukautta ennen tilaisuutta.
Viimeistään kaksi viikkoa ennen auditointia seuran tulee toimittaa liittoon kriteereissä vaaditut dokumentit, kuten mm. toimintakertomus sekä toiminta- ja taloussuunnitelma.
- Itse auditointitilaisuuteen seura kutsuu paikalle vähintään viisi osallistujaa neljästä erilaisesta seuratoimijan roolista. Paikalla voivat olla esimerkiksi johtokunnan jäsen, nuorisotoimikunnan jäsen, ohjaaja, valmentaja, vanhempi tai nuori. Tärkeintä on, että keskusteluun saadaan erilaisia näkemyksiä eri roolissa olevilta ihmisiltä, Ritva Immonen painottaa.
Kolmen tunnin auditointi
Auditointitilaisuuteen varataan aikaa kolme tuntia. Auditoijat huolehtivat, että kaikki neljä seuratoiminnan osa-aluetta käydään läpi arviointijanojen kautta. Jokaisen osa-alueen arviointi päättyy yhteiskeskusteluun, jonka tarkoituksena on kuulla kriteerien herättämiä ajatuksia ja nostaa esiin kehittämistoimenpiteitä.
- Auditoijat tekevät ja esittävät jo auditointitilaisuudessa oman arvionsa kriteerien täyttymisestä. Mikäli seura ei täytä kriteereitä, puutteet tulee tehdä seuralle selväksi ja sopia yhteisesti toimenpiteet ja se, miten niiden kanssa edetään.
Tilaisuuden jälkeen auditoijat tekevät raportin ja toimittavat sen seuraan ja Nuoreen Suomeen. Hyväksytysti auditoinnin läpäisseet seurat saavat tunnustuksesi laadukkaasta toiminnastaan Nuoren Suomen Sinetin.
- SUL:n tavoitteena on kasvattaa Nuoren Suomen Sinettiseurojen joukkoa viidellä uudella yleisurheiluseuralla joka vuosi, Ritva Immonen päättää ja kehottaa seuroja aktivoitumaan Sinettikriteerien täyttämisessä.
Lisätietoja uusista Sinettiseurakriteereistä: www.nuorisuomi.fi/sinettikriteerit sekä www.nuorisuomi.fi/files/ns2/Urheiluseurat_PDF/110523_Sinettiseuran_laatukasikirja.pdf
Tiedote, Suomen Urheiluliitto, 8.10.2011





















