Yleisurheilu

Johanna Lehtinen juoksi PM-hopeaa

Johanna Lehtinen juoksi PM-hopeaa

Suomalaisnaiset menestyivät mainiosti maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Uddevallassa. Joensuun Katajan Johanna Lehtinen palkittiin hopeamitalilla ja Nummen Kipinän Viivi Rantanen junioreiden kultamitalilla.



Estejuoksun Suomen ennätyksen haltija Lehtinen osallistui nyt 32 vuoden iässä ensi kerran maastojuoksun PM-kilpailuihin ja onnistui heti ensi yrittämällä. Hän hävisi mestaruuden vain kuuden sekunnin erolla Norjan Tone Hjalmarsenille.

26-vuotias Hjalmarsen on hyvin kevytrakenteinen juoksija, joka on viime vuodet opiskellut ja harjoitellut Yhdysvalloissa. Syyskuussa hän voitti Oslon kansainvälisen puolimaratonin varsin hyvällä ajalla 1.12.54.

Hjalmarsen veti suuren osan 7,5 kilometrin matkasta. Hänen voittoaikansa oli 25.46. Johanna Lehtinen juoksi lähes koko matkan kärkijoukossa ja kiri lopussa selvästi toiseksi 8 sekunnin erolla Norjan 41-vuotiaaseen Kirsten Melkevikiin.

Nousujohteisesti juossut Oulun Pyrinnön Elina Lindgren kohosi kahdella viimeisellä kierroksella seitsemänneltä tilalta neljänneksi. Pronssimitalin hän hävisi 12 sekunnin erolla. Sanni Klemelä oli 13:s ja Katarina Skräddar 17:s.

Naisten joukkuekilpailun voitti Tone Hjalmarsenin johdolla Norja. Suomen joukkue oli kolmas häviten hopeamitalin Ruotsille vain yhden sijalukupisteen erolla.

 

Norjalaismestari Etiopiasta

Miesten 9 kilometrin kilpailussa Norjan Urige Bute oli alusta asti omaa luokkaansa. Hänen voittoaikansa oli 26.51. Ruotsin 22-vuotias Mikael Ekvall hävisi 18 sekuntia. Kolmas oli Norjan 23-vuotias Audun Nordtveit.

32-vuotias Buta on syntynyt Etiopiassa ja sai vasta 31. toukokuuta Norjan kansalaisuuden. Ensimmäiset Norjan mestaruutensa hän kuitenkin voitti jo kuusi vuotta sitten. Viime vuonna hän oli Hampurin maratonilla toinen ajalla 2.09.27.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden estejuoksija Joonas Harjamäki aloitti rohkeasti, mutta uupui loppumatkasta 14:nneksi häviten Butalle 51 sekuntia. Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää oli toiseksi parhaana suomalaisena 18:s.

Kuumetaudin jäljiltä vielä puoliksi toipilas Lahden Ahkeran Jussi Utriainen oli 21:s sekä nuortensarjalaiset Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö 23:s ja Juuan Jänteen Oskari Pennanen 25:s.

 

Viivi Rantanen juoksi Pohjolan mestariksi

Nummen Kipinän Viivi Rantanen voitti naisjunioreiden henkilökohtaisen mestaruuden ja Suomi naisjunioreiden joukkuemestaruuden.

Viivi Rantasen pitkä ja kimmoisa askel ratkaisi voiton hänen edukseen viiden sekunnin erolla. Hänen aikansa 4,5 kilometrin kilpailussa oli 15.51. Toiseksi juoksi Ruotsia edustava ruotsinsuomalainen Sara Lahti.

19-vuotiaiden juniori-ikäluokkaan vielä kaksi vuotta ali-ikäinen Oona Kettunen Karhulan Katajaisista palkittiin pronssimitalilla, Lapin Lukon Anette Haukilahti oli seitsemäs ja Uudenkaupungin Kenttä-Karhujen Ilona Välimäki 13:s.

Neljä ensimmäistä maaliin saapunutta olivat suomalaisia, mutta vain kaksi heistä edusti Suomea. Neljänneksi sijoittui Sara Lahden tavoin Ruotsia edustava ruotsinsuomalainen Lisa Alainentalo.

Suomalaiset voittivat kolmihenkisen joukkuekilpailun sijalukupistein 11. Mestaruuden voittaneen Viivi Rantasen kaksoissisko Meri Rantanen ei akillesjännevaivan vuoksi tällä kerralla kilpaillut Suomen joukkueessa.

 

Neljä junnua kahden sekunnin sisällä

Miesjunioreiden kilpailu päättyi tiukkaan loppukiriin, jonka voitti Tanskan Jeppe Harbøe yhden sekunnin erolla Norjan Kristian Blummenfeltiin ja Tanskan Mads Tærsbøliin. Harbøen voittoaika 6 kilometrin matkalla oli 18.36.

Toissakesänä 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden 800 metrillä voittanut Ruotsin Johan Rogestedt oli 800 metriä ennen maalia noin kymmenennellä tilalla, tavoitti lopussa muita hurjasti, mutta jäi neljänneksi kahden sekunnin päähän voitosta.

Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma nousi Rogestedtin imussa hänkin viimeisellä kilometrillä useita sijoja häviten voittajalle vain 10 sekuntia. Tasaisessa kilpailussa Siikaluoman sijoitus oli seitsemäs.

Kaksi vuotta ali-ikäinen Juho Jumisko Lapin Lukosta sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena 15:nneksi häviten voittajalle 31 sekuntia. Joukkuekilpailussa suomalaisjuniorit jätettiin neljänneksi Tanskan viedessä voiton.

 

Norja voitti miesten ja naisten kaikki mestaruudet

Reitti oli melkoisen vaativa ja lähtöpaikka erikoislaatuinen. Maastoltaan vaihtelevan nurmi- ja hiekkapintaisen radan ensimmäinen noin sadan metrin osuus kiivettiin ylämäkeen.

- 1,5 kilometrin lenkillä oli hyvin jyrkkä nousu, joka 9 kilometrin kilpailussa kivuttiin kuuteen kertaan. Mutta rata oli hyvässä kunnossa ja sai juoksijoilta positiivisia luonnehdintoja, arvioi Suomen joukkueenjohtaja Tommy Ekblom.

Maiden välisen mitalitilaston voitti Norja yhdeksällä mitalilla. Näistä kuusi mitalia norjalaiset voittivat yleisessä sarjassa, mukaan lukien kaikki neljä jaettua yleisen sarjan kultamitalia.

Ruotsi ylsi kuuteen mitaliin, Suomi viiteen mitaliin ja Tanska neljään. Suomen joukkueen kaikki viisi mitalia juoksivat naiset ja tytöt.

- Naiset olivat hyviä tänään. Miehet saavat katsoa peiliin. Lenkillä pitää käydä enemmän, lausui Suomen joukkueenjohtaja Tommy Ekblom.

(Mikko Nieminen.)

 

UDDEVALLA (SWE) 12.11.2011 XV Maastojuoksun PM-kilpailut

(Lämpötila +3ºC.)

Miehet,

9 km: 1) Urige Buta Norja 26.51, 2) Mikael Ekvall Ruotsi 27.09, 3) Audun Nordtveit Norja 27.11, 4) Jerker Lysell Ruotsi 27.12, 5) Øystein Sylta Norja 27.16, 6) Andreas Åhwall Ruotsi 27.19, 7) Ørjan Grønnevig Norja 27.21, 8) Michael Nielsen Tanska 27.26, 9) Jesper Faurschou Tanska 27.27, 10) Asbjørn Ellefsen Persen Norja 27.29. 11) Johan Damkjær Tanska 27.31, 12) Hans Kristian Fløystad Norja 27.34, 13) Eric Senorski Ruotsi 27.36, 14) (PM-kilp. ulkop.) Olle Kalered Ruotsi 27.39, 15) Joonas Harjamäki Suomi 27.42, 16) Abdi Hakin Ulas Tanska 27.44, 17) Eirik Gramstad Norja 27.45, 18) Anton Danielsson Ruotsi 27.46, 19) Jarkko Järvenpää Suomi 27.47, 20) Ole Hesselbjerg Tanska 27.54, 21) Johan Larsson Ruotsi 27.56, 22) Jussi Utriainen Suomi 28.07, 23) Brian Lindbjerg Tanska 28.15, 24) Antti-Pekka Niinistö Suomi 28.19, 25) (PM-kilp. ulkop.) Robin Lindgren Ruotsi 28.25, 26) (PM-kilp. ulkop.) Lars Södergård Ruotsi 28.30, 27) (PM-kilp. ulkop.) Patrik Andersson Ruotsi 28.42, 28) David Nilsson Ruotsi 28.51, 29) Oskari Pennanen Suomi 29.00.

Joukkuekilpailu: 1) Norja 19 (Buta, Nordtveit, Sylta, Ellefsen Persen), 2) Ruotsi 25 (Ekvall, Lysell, Åhwall, Senorski), 3) Tanska 43 (Nielsen, Faurschou, Damkjær, Ulas), 4) Suomi 76 (Harjamäki, Järvenpää, Utriainen, Niinistö), 5) Ruotsi II 78.

M19 6 km: 1) Jeppe Harbøe Tanska 18.36, 2) Kristian Blummenfelt Norja 18.37, 3) Mads Tærsbøl Tanska 18.37, 4) Johan Rogestedt Ruotsi 18.38, 5) Ferdinand Kvan Edman Norja 18.41, 6) Peter Glans Tanska 18.44, 7) Martti Siikaluoma Suomi 18.46, 8) Filip Johansson Ruotsi 18.52, 9) Erik Udø Pedersen Norja 18.53, 10) Jacob Østergaard Markussen Tanska 18.54, 11) Jörgen Frost Bø Norja 18.55, 12) Harald Kårbø Norja 18.56, 13) Alexander Palm Ruotsi 19.01, 14) Elmar Engholm Ruotsi 19.06, 15) Juho Jumisko Suomi 19.07, 16) John Kingstedt Ruotsi 19.12, 17) Marius Vedvik Norja 19.18, 18) Carl Senorski Ruotsi 19.39, 19) Jaakko Piesanen Suomi 19.42, 20) Sindre Løchting Norja 19.45, 21) Ville Heikkilä Suomi 19.51. Albin Olausson Ruotsi & Zacharias Grassme Tanska keskeyttivät.

Joukkuekilpailu: 1) Tanska 10 (Harbøe, Tærsbøl, Glans), 2) Norja 16 (Blummenfelt, Kvan Edman, Udø Pedersen), 3) Ruotsi 25 (Rogestedt, Johansson, Palm), 4) (PM-kilp. ulkop.) Norja II 40, 5) Suomi 41 (Siikaluoma, Jumisko, Piesanen), 6) (PM-kilp. ulkop.) Ruotsi II 48.

Naiset,

7,5 km: 1) Tone Hjalmarsen Norja 25.46, 2) Johanna Lehtinen Suomi 25.52, 3) Kirsten Marathon Melkevik Norja 26.00, 4) Elina Lindgren Suomi 26.12, 5) Louise Wiker Ruotsi 26.18, 6) Meraf Bahta Ruotsi 26.21, 7) Charlotta Fougberg Ruotsi 26.22, 8) Christina Bus Holt Norja 26.24, 9) (PM-kilp. ulkop.) Lena Eliasson Ruotsi 26.28, 10) Hanna Bartholomew Ruotsi 26.34, 11) Veronika Blom Norja 26.42, 12) Cecilia Kleist Ruotsi 26.47, 13) Hilde Aasheim Norja 26.56, 14) Sanni Klemelä Suomi 26.58, 15) Maja Alm Tanska 27.03, 16) Signe Søes Tanska 27.12, 17) Simone Glad Tanska 27.17, 18) Katarina Skräddar Suomi 27.21, 19) Maria Borglund Ruotsi 27.40, 20) Louise Nilsson Ruotsi 28.03, 21) (PM-kilp. ulkop.) Elin Borglund Ruotsi 28.40.

Joukkuekilpailu: 1) Norja 12 (Hjalmarsen, Melkevik, Bus Holt), 2) Ruotsi 18 (Wiker, Bahta, Fougberg), 3) Suomi 19 (Lehtinen, Lindgren, Klemelä), 4) (PM-kilp. ulkop.) Ruotsi 31, 5) Tanska 45 (Alm, Søes, Glad), 6) (PM-kilp. ulkop.) Ruotsi III 60.

N19 4,5 km: 1) Viivi Rantanen Suomi 15.51, 2) Sara Lahti Ruotsi 15.56, 3) Oona Kettunen Suomi 16.05, 4) Lisa Alainentalo Ruotsi 16.15, 5) Karoline Skattebøe Norja 16.16, 6) Ida Østerås Norja 16.16, 7) Anette Haukilahti Suomi 16.17, 8) Sigrid Jervell Våg Norja 16.20, 9) Josefine Rytter Tanska 16.21, 10) Anna Mikkelsen Tanska 16.29, 11) Heidi Mårtensson Norja 16.36, 12) Kristine Helle Norja 16.38, 13) Ilona Välimäki Suomi 16.39, 14) Frida Kristiansson Ruotsi 16.40, 15) Caroline Tauson Tanska 16.45, 16) Amanda Lönnqvist Ruotsi 16.51, 17) Ida Meli Narbovoll Norja 16.54, 18) Line Kalstrup Schulz Tanska 16.55, 19) Maria Larsson Ruotsi 16.58, 20) Amelie Andersson Ruotsi 17.00, 21) (PM-kilp. ulkop.) Rebecka Andersson Ruotsi 17.07, 22) Laura Lambaek Knudsen Tanska 17.18, 23) (PM-kilp. ulkop.) Malin Strand Ruotsi 17.26, 24) Rebekka Fuglö Tanska 17.42.

Joukkuekilpailu: 1) Suomi 11 (Rantanen, Kettunen, Haukilahti), 2) Norja 19 (Skattebøe, Østerås, Jervell Våg), 3) Ruotsi 20 (Lahti, Alainentalo, Kristiansson), 4) Tanska 34 (Rytter, Mikkelsen, Tauson), 5) (PM-kilp. ulkop.) Norja II 40, 6) (PM-kilp. ulkop.) Ruotsi II 55, 7) (PM-kilp. ulkop.) Tanska II 64.

 

Mitalitilasto:

1) Norja 9 (4+3+2)

2) Ruotsi 6 (0+4+2)

3) Suomi 5 (2+1+2)

4) Tanska 4 (2+0+2)

LIVE-Tulospalvelu

  • If Vahinkovakuutus Oy