Yli 150 haki maajoukkuetiimeihin, tiimit julki huhtikuussa

SUL nimesi maajoukkuetiimit

Suomen Urheiluliitto käynnisti maaliskuussa avoimen haun maajoukkuetiimeihin. Innokkuus osallistua suomalaisen huippuyleisurheilun tukemiseen oli suuri. Reilut 150 henkilöä ilmoitti halukkuudestaan eri tehtäviin ja tiimeihin.

Nyt päättyneellä haulla haettiin osaajia eri tehtäviin kuten huoltajia, lihashuoltajia, valmentajia, urheilupsykologeja ja ravintoasiantuntijoita. 

Jatkossa arvokilpailujen ja maaottelujen joukkueen johdot kootaan tiimeistä, jotka toimivat saman joukkueen/ikäluokan tukena koko kuluvan olympiadin ajan. Tiimit julkistetaan huhtikuun aikana. Samalla nimetään joukkueiden johdot vuodelle 2017. 

Aikaisemmin joukkueen johdot on nimetty alkukevään aikana vain vuodeksi kerrallaan. Nyt tiimien kipparistolle saadaan tiimin runko kasaan useaksi vuodeksi eteenpäin. Tämä antaa paremmat mahdollisuudet kehittää maajoukkueiden kilpailutoimintaa.

Liiton valmennusväki tiimien vetäjinä

Tiimien vetäjät ovat jo selvillä. Aikuisten arvokilpailutiimistä vastaa valmennusjohtaja Jorma Kemppainen, ikäluokkatiimit ottavat vastuulleen valmennuskeskuspäällikkö Antti Leskinen (22-v tiimi vuosina 2017-2018), valmennuskeskuspäällikkö Hannu Hämäläinen ja aluepäällikkö Tapio Rajamäki (19-vuotiaiden tiimi) sekä aluepäällikkö Jaakko Erkinheimo ja valmennuskeskuspäällikkö Tommi Evilä (17-vuotiaiden tiimi).

 Kestävyysjuoksun, kävelyn ja moniotteluiden sekä parayleisurheilun omissa arvokisoissa tiimien vetäjinä toimivat Nuorten olympiavalmentajat Jukka Keskisalo (kestotiimi) ja Jani Lehtinen (kilpakävelytiimi) sekä päävalmentaja Maarit Kurki (parayleisurheilutiimi). Moniottelutiimin ottaa vastuulleen Janne Lahtinen.

Lisätietoja: 

Lassi Korhonen 

Maajoukkuemanageri

040 7096037 

lassi.korhonen@sul.fi