Yleisurheilun MM-joukkue täydentyi kolmella urheilijalla

Yleisurheilun MM-joukkue täydentyi kolmella urheilijalla

Suomen Urheiluliitto (SUL) on täydentänyt elokuussa Lontoossa MM-kisoissa kilpailevaa joukkuetta kolmella urheilijalla.

SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen nimesi joukkueeseen keihäänheittäjä Tero Pitkämäen, kestävyysjuoksija Camilla Richardssonin ja kilpakävelijä Aleksi Ojalan.

Kemppaisen mukaan varhainen valinta oli näiden urheilijoiden kohdalla perusteltu, koska he ovat täyttäneet valintakriteerit.

Pitkämäki, 34, on rikkonut MM-kisojen 83 metrin tulosrajan kauden kaikissa kilpailuissaan. Vaasassa juhannuksena käydyn EM-joukkuekilpailun voittotuloksella 88,27 Pitkämäki nousi maailmantilastossa neljänneksi.

Richardsson, 23, juoksi kesäkuun alussa Prahassa 3000 metrin esteet omaan ennätysaikaan 9.41,73, joka alitti MM-tulosrajan.

Ojalalla, 24, on 50 kilometrin kävelyn MM-tulosraja tehtynä viime vuodelta. Kesäkuussa kävelyn SM-kisoissa Laitilassa hän voitti 30 kilometriä ajalla 2.13.23, joka alitti SUL:n asettaman tulosvaateen 2.17.00.

– Meillä on nyt koossa 10 urheilijan ryhmä MM-kilpailuun. Lopullisen joukkueen koko on näillä näkymin 15-18 urheilijaa, Kemppainen arvioi.

– Joukkueen koko ratkeaa lähiviikkoina ja hyvin pitkälle Joensuun ja Lapinlahden Eliittikilpailuissa, 22- ja 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa sekä Seinäjoen Kalevan kisoissa. Joukkue lyödään lukkoon 23. heinäkuuta.

MM-joukkueeseen on jo aiemmin valittu kolmiloikkaaja Simo Lipsanen, kilpakävelijät Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen, maratoonari Anne-Mari Hyryläinen, seiväshyppääjät Wilma Murto ja Minna Nikkanen sekä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä.

Suomen MM-joukkueen uudet urheilijat

Helsinki:

Suomen Urheiluliitto on valinnut kolme uutta urheilijaa Lontoossa 4.-13. elokuuta käytäviin yleisurheilun MM-kisoihin:

Miehet:

Keihäs: Tero Pitkämäki Seinäjoen Seudun Urheilijat kauden paras/ennätys 88,27/91,53 -05.

50 km:n kävely: Aleksi Ojala Turun Weikot -/3.46.25 -16

Naiset:

3000 m:n ej: Camilla Richardsson Vasa IS 9.41,73