Yleisurheilijat virkeällä jalalla ja mielellä Penedossa

Yleisurheilijat virkeällä jalalla ja mielellä Penedossa

Brasilian Penedossa olympiakuntoaan virittelevä yleisurheilijajoukko on viihtynyt nukkekotimaisen kauniissa lomakylässa, joka lepää vehreässä sademetsämaisemassa.

– Tämä on kuin kesämökillä olisi. Olen pitänyt jopa takassa tulta, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä kiittelee mökkinsä tunnelmaa.

Treenit hän kuten muutkin suomalaiset on tehnyt läheisellä AMANin sotilasurheilukeskuksen kentällä. Mäkelä on treenannut varhain aamulla. Verryttely on alkanut samaan kellon aikaan, mitä Rion olympiakisojen kolmiloikan karsinta starttaa. Se hypätään 13. elokuuta kello 9.40 aamulla, Mäkelä sanoo.

Hyppääjän harjoitukset ovat sujuneet vähintäänkin lupaavasti.

– Hyppääminen on alkukesän jälkeen mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Siellä on paljon senttejä varastossa, kun saan kaikki loikat pysymään kasassa, Mäkelä sanoo.

Mäkelä on kevään jälkeen tehnyt hyppyynsä pieniä muutoksia muiden muassa vauhdinjuoksun rakenteeseen. Uudistukset ovat loksahdelleen lupaavasti jengoilleen.

– Minä olen nopea oppimaan, Mäkelä hymyilee.

Murto nauttii rauhasta, Nikkanen löysi hyppyjyvän

Mainiosti ovat Penedossa viihtyneet myös seiväshyppääjät Wilma Murto ja Minna Nikkanen. He totuttelevat leirillä aikaeroon, karistavat 17 tunnin matkustuksen tuoman jäykkyyden kropasta ja tekevät muutaman terävän treenin mukaan lukien yhden hyppyharjoituksen. Siitä kumpikin haluaa tankata itseluottamusta olympialaisiin.

– Tämä on tosi hyvä paikka harjoitusleirille. Saa valmistautua kaikessa rauhassa ja keskittyä siihen mitä tulemaan pitää. Täällä normaali arki, kuten ruokailut ja harjoitukset sujuvat helposti. Ei ole ruuhkaa tai jonoja ruokailuissa tai harjoituspaikoilla.

Nikkasen äänestä kuultaa itseluottamus. Hän sai hypyn kulkemaan hyvin jo kotimaassa.

– Omalta kohdalta oli hyvä päätös olla kilpailematta Kalevan kisojen jälkeen. Sain tehtyä Suomessa kaksi hyvää hyppytreeniä. Niissä sain hypyn hyvin jatkumaan. Nyt tavoite on tehdä täällä yksi hyvä hyppytreeni, Nikkanen sanoo.

Kinnunen jatkaa kovaa treeniä, Partanen sai astmavaivat kuriin

Kävelijät Jarkko Kinnunen, Aku Partanen ja Aleksi Kinnunen ovat taittaneet kilometrejä Penedon ympäristössä virkeällä jalalla. Kaikilla on kesän mittaan ollut vastoinkäymisiä, mutta ne on selätetty ja olympiakuntoa viritellään ongelmitta.

– Kävelijän peruspäivä täällä on sellainen 20-25 kilometriä, Ojalan valmentaja ja entinen huippukävelijä Reima Salonen kuvaa kävelijöiden leirin treeniarkea.

Kinnunen sairasteli heinäkuussa. Hän on siksi jatkanut napakkaa harjoittelua normaalia lähemmäksi arvokisoja ottaakseen kiinni menetettyjä treenitunteja.

– Eteenpäin on menty pienin askelin. Ekat päivät täällä olivat aika lailla tuota perustreeniä, eli 20-25 kilometriä per päivä, sitten haettiin kisavauhteja 7 x 3 kilometrin harjoituksella. Tässä on jäljellä vielä vauhtitreeni ja kisavauhtinen 25 kilometriä, Kinnunen kiteyttää leiriä.

Partasen harjoitukset ja hengitys on kulkenut sen jälkeen, kun hän selvisi alkukesää kiusanneista allergiaoireista ja sai sopivalla lääkityksellä astmaoireet kuriin. Sen ansiosta olympiamatkaa edeltänyt vuoristoleiri Espanjan Sierra Nevadassa onnistui hyvin.

– Koko ajan on tuntunut paremmalta. Kävelyyn on löytynyt oikea rytmi. Myös leirin harjoitusvaikutus on tullut esiin, Partanen sanoo.

Mörö lataa henkistä akkua

EM-kisoissa neljänneksi juossut aituri Oskari Mörö ehti olla lentojen myöhästelyiden takia hetken kisakylässä ennen kuin tuli Penedonin rauhaan.

– Minulle koko leirin juttu on, että pääsen rentoutumaan ja tekemään rauhassa muutaman treenin ennen kuin menee kisakylän vilinään. Sekin on kyllä ihan hyvä sitten lähempänä kisoja. Se luo tunnelmaa, Mörö sanoo.

– Leirillä on yksi nopeus-kestävyystreeni ja aitarytmitreeni. Sen jälkeen kyse on enemmän hyvän fiiliksen ylläpitämistä. On erittäin tärkeää, että henkiset voimavarat ovat tapissa, kun kisat alkavat.


makela_kristiina_penedon_1_of_1.jpg

Kristiina Mäkelä viimeinen loikkatreeni Penedossa onnistui hyvin. – Siellä on vielä senttejä reservissä, Mäkelä totesi viitaten kesän parhaaseensa, joka on myötätuulessa loikittu 14,05.


moro_oskari_penedon_1_of_1.jpg

Oskari Mörö on nauttinut harjoitusrauhasta AMANin sotilasurheilukeskuksen kentällä