Yksitoista parayleisurheilijaa SUL:n valmennusryhmiin

Tähti Vuoden yleisurheilijaksi: MM-Lontoossa kolme matkaa

Rion paralympiakisojen mitalistit ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja Henry Manni sekä heittolajeissa kilpaileva Marjaana Heikkinen ovat niiden parayleisurheilijoiden joukossa, jotka valittiin Suomen Urheiluliiton (SUL) Team Finland valmennusryhmään.

SUL:n kärkivalmennusryhmään nousivat myös Toni Piispanen ja Amanda Kotaja. Team Finlandiin urheilijat valittiin kahdeksi vuodeksi.

EM-ryhmään nimettiin näkövammaisten sarjassa kilpailevat pikajuoksija-pituushyppääjät Ronja Oja ja Elisa Montonen sekä ratakelaajat Esa-Pekka Mattila ja Tuomas Manni.

Parayleisurheilijoita valittiin ensimmäisen kerran myös nuorten maajoukkueryhmään. Sinne nousivat pyörätuolikelaajat Niko Ristirinta ja Sini Paukkeri.

– SUL:n valmennusjärjestelmä uudistui tälle vuodelle. Samalla uudistettiin valmennusryhmien valintaperusteet, mikä koski myös parayleisurheilua. Uusien valintakriteerien pohjalta kolmeen valmennusryhmään nousi yhteensä 11 parayleisurheilijaa, sanoo SUL:n parayleisurheilun päävalmentaja Maarit Kurki.

– Yhteinen teema ryhmien valinnoissa on rakentaa menestystä kohti Tokion 2020 paralympialaisia.

Parayleisurheilijat Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusryhmissä 2017:

Team Finland: Leo-Pekka Tähti, Marjaana Heikkinen, Henry Manni, Toni Piispanen, Amanda Kotaja.

EM-ryhmä: Ronja Oja, Esa-Pekka Mattila, Elisa Montonen, Tuomas Manni.

Nuorten maajoukkueryhmä: Niko Ristirinta, Sini Paukkeri

Valmennusryhmien valintaperusteet