Vuoden 2018 Kalevan kisat Jyväskylässä

Vuoden 2018 Kalevan kisat Jyväskylässä

Vuoden 2018 Kalevan kisat kilpaillaan Jyväskylässä. Suomen Urheiluliiton (SUL) liittovaltuusto päätti kisoista Helsingissä. Jyväskylä kilpaili Kalevan kisojen järjestelyoikeuksista Lappeenrannan kanssa ja voitti kilpailun äänin 21-20. 

Myös Tampere oli alkujaan kilpailussa mukana, mutta vetäytyi siitä. Vuoden 2018 kisojen järjestelyistä vastaa Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Kalevan kisat järjestetään Jyväskylässä Harjun kentällä ensi kertaa sitten vuoden 2006. 

Harmaakorpi: Tarvitaan uusia toimintamalleja

Liiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi totesi katsauksessaan valtuustolle, että digitaalisuus on nopeasti muuttanut bisnesympäristöä, jossa urheilujärjestöt toimivat. Se vaatii hänen mielestään perinteisten toimintamallien muuttamista.

– Emme voi luottaa siihen, että vanhat toimintamallit toimivat jatkossa, Harmaakorpi totesi viitaten erityisesti varainhankintaan.

Harmaankorpi uskoo, että hyvinvointiin liittyvät palvelut tulee jatkossa yhä voimakkaammin kuvaan mukaan yleisurheilun tulonlähteenä.

– Myös nuorisourheilu tuntuu vetävän hyvin. Yritykset haluavat tukea sitä vastuullisen nimissä.

Harmaankorpi harmitteli, että yleisurheilussa ollaan joukkuelajeja jäljessä fanikulttuurin vaalimisessa, vaikkakin tilanne on hänen mukaansa muuttumassa.

– Toimia tilanteen parantamiseksi on alettu tehdä, Harmaakorpi kertoi.

Harmaakorpi sanoi, että hänellä on täydellinen luottamus yleisurheilun uuden nousukauden syntyyn.

– Meidän on oltava kriittisiä, mutta toimittava yhdessä, puheenjohtaja kannusti.

Haapaniemi-Koskisesta kunniajäsen

Jarmo Hakanen valittiin jatkamaan valtuuston puheenjohtajana. Hakanen sai jatkopestin kaudelle 2015-2016 yksimielisesti. Liittovaltuuston varapuheenjohtajiksi valittiin Ari Pietarinen ja Ella Salmela.

Tellervo Haapaniemi-Koskisen valtuusto valitsi liiton uudeksi kunniajäseneksi. Haapaniemi-Koskinen on tehnyt pitkän, monipolvisen ja ansiokkaan uran yleisurheilun parissa aktiiviurheilijana, valmentajana ja kansainvälisenä yleisurheilutuomarina (ITO), jossa tehtävässä hän toimi muuan muassa Atlantan olympiakisoissa 1996. 

Haapaniemi-Koskinen on työskennellyt myös teknisenä delegaattiina sekä eri tehtävissä liiton hallinnossa.

Liittovaltuuston hyväksymä Suomen Urheiluliiton tilinpäätös vuodelta 2014 oli 122 000 euroa ylijäämäinen. Tulos jäi kuitenkin budjetoidusta tuloksesta pääasiassa tappiollisen Ruotsi-Suomi  -maaottelun vuoksi.


Hannu Hämäläinen, Hanna-Maari Latvala ja Juha-Pekka Kärkkäinen liittovaltuussa 2015

Liittovaltuuston urheilijaedustajat Hannu Hämäläinen ja Hanna-Maari Latvala sparrailivat SUL:n myyntijohtajan Juha-Pekka Kärkkäisen kanssa erilaisista yhteistyökumppanuusmalleista.


Liittovaltuuston kevätkokous Helsingissä 2015

Liittovaltuuston kevätkokous 2015 Helsingissä