Villanovan yliopiston treeniryhmä vakuutti Lampisen

Villanovan yliopiston treeniryhmä vakuutti Lampisen

Hallitseva 400 ja 800 metrin Suomen mestari Ville Lampinen teki perusteellisen tutkimuksen ennen kuin päätti, että syksystä lähtien juoksu-ura jatkuu Villanovan yliopistossa. Opinahjo sijaitsee Philadelphian kupeessa Yhdysvalloissa. 

– Ei se ollut hetken mielijohde. Idea tuli jo monta vuotta sitten. Kävin läpi useita eri vaihtoehtoja ja keskustelin valmentajien kanssa, Lampinen kertoo Portugalin harjoitusleirillä Monte Gordossa.

Moni urheilija on käynyt läpi samat pohdinnat kuin Lampinen. Tarjolla on stipendi Yhdysvaltoihin. Se takaa opiskelupaikan ja hyvät treeniolot, mutta edellyttää, että urheilija sitoutuu hakemaan menestystä touko-kesäkuulle yltävällä yliopistojen kilpailukaudella.

Puolimailerit juoksevat yliopistojoukkueessa myös viestejä, joten kilpailuja kertyy rutkasti. Kilpailuvireen haku yliopiston kilpailukauden jälkeen eurooppalaiselle kilpailukaudelle on haastavaa.

– Tämä oli yksi asia, josta valmentajien kanssa keskustelin. Oli siinä varmaan mukana myyntipuhetta, mutta he painottavat kilpailuttavansa urheilijoita vain järkevän määrän. Aina voidaan heidän mukaansa keskustella, onko kisaa fiksua juosta.

– Mitä Euroopan kauteen tulee, suomalaisille on ehkä vaikea ajatella, että vaikkapa EM-kisat ovat toissijainen tavoite. Toisaalta yliopisto maksaa tämän lystin, joten itse olen valmis hyppäämään siihen kelkkaan, että kun ollaan siellä, tavoitellaan menestystä siellä. 

Lisää ryhmäharjoittelua Suomeen

Lampisen valinnassa painoi paljon se, että yliopistostipendi tarjoaa taloudelliset puitteet opiskella ammatti neljässä vuodessa. Villanovan luentosaleissa Lampinen pänttää viestintää.

Villanovassa vantaalaista houkutti myös tasokas harjoitusryhmä ja osaava valmennus. Yleisurheilun päävalmentajana yliopistossa on entinen huippujuoksija Marcus O´Sullivan.

– Siellä on erikseen 400 ja 800 metrin juoksijoiden yhteinen ryhmä. Koulun pikajuoksu- ja kestävyysjuoksuvalmentaja vetävät sitä yhdessä, Lampinen sanoo.

– Varsinkin 800 metrin juoksijaryhmä on hyvä. En ole sen paras, enkä ihan huonoin, joten ei tarvitse vetää treenejä yksin tai olla ihan hännänhuippu.

Lampinen näkee, että Suomessa olisi nykyistä enemmän tarvetta saada 800 metrin kärkimiehet treenaamaan yhdessä. Näin siitä huolimatta, että sen järjestäminen ei ole aivan helppoa.

– Suomessa on menty parempaan suuntaan. Ollaan esimerkiksi Salosen Tuomon kanssa vedetty paljon treenejä yhdessä leireillä, mutta ryhmäharjoittelussa olisi parantamisen varaa. Sitä vaan on niin vaikea järjestää. Kärkijuoksijoita ei ole paljon ja he asuvat eri puolilla Suomea.

Tallinnassa ja Tsheboksarissa tärkeimmät kisat

Monte Gordon leirillä Lampinen viimeistelee kuntoaan alkavan kesän kisoihin. Hänelle suven tärkeimmät mittelöt ovat maajoukkueiden EM-kilpailu Venäjän Tsheboksarissa, 22-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa, Porin Kalevan kisat.

– Tallinnan 22-vuotiaiden EM-kilpailut on päätavoite ja ekana tietysti sinne pääseminen. 800 metrin taso on siellä kova, joten yritetään saada siellä mahdollisimman monta juoksua, Lampinen sanoo.

Kesän toinen tavoite on juosta 800 metriä maajoukkueiden EM-kilpailujen Superliigassa Tsheboksarissa.

 – Se on kilpailuna niin kova, että sitä voi verrata EM-finaalin. Siellä olisi hienoa juosta.

Vuosi sitten Lampinen voitti Kalevan kisoissa 400 ja 800 metriä. Porin kisoissa aikataulu pakottanee keskittymään yhteen lajin, joka on näillä näkymin 800 metriä.

– Kesää ajatellen harjoittelussa ollaan hyvässä vauhdissa, eli aika samoissa mennään kuin viime vuonna tähän aikaan. Tosin, kun pääsin maaliskuussa armeijasta ja olin kevättalvella viikon sairaana, tällä leirillä on vielä hieman enemmän harjoituksissa määrää kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Valmentaja Pekka Nurmen johdolla Lampisen harjoittelussa on pysytty viime vuosina hyväksi havaituilla linjoilla.

– Eikä tässä kevään mittaankaan ole ihmeitä tapahtumassa. Ihan normaalihommaa, lyhennetään palautuksia ja viilata vetojen ajoista vähän pois.


lampinen_ville-57971.jpg

Ville Lampinen Portugalin harjoitusleirillä.