Viime kausi jäi väliin, Mannio täydellä höyryllä kohti EM-kesää

Viime kausi jäi väliin

Keihäänheittäjä Ari Mannion kärsivällisyyttä koeteltiin syyskesällä, kun mieli paloi kilpailemaan, mutta vuosi sitten operoitu olkapää ei ollut siihen valmis. Kilpailut jäivät viime kesältä väliin, mutta nyt EM-kisoihin tähtäävä harjoittelu on raiteillaan.

– Oli se kova paikka, kun ei päässyt kesällä heittämään yhtään kisaa. Syyskuun loppuun asti yritin, Mannio kertoo.

– Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Olkapää kuvattiin syksyllä uudelleen, eikä siellä ollut mitään vikaa. Pääsin aloittamaan harjoittelun ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Viime syksyn olkapääoperaatiossa kiinnitettiin ulkokiertäjän jänne. Se kuntoutui hyvin, vaikkei kerennyt kesään mennessä kilpailukuntoon, kuten heittäjä toivoi.

– Tein hyviä heittotreenejä, mutta niistä palautuminen kesti niin kauan, että päätin olla riskeeraamatta, enkä mennyt kisoihin, mutta syyskuun loppuun asti yritin, Mannio kertoo.

Syyskesän heittotreeneissä syntyi Mannion mukaan kohtalaisen pitkiä heittoja.

– En ihan niille mitoille yltänyt kuin normaalisti, mutta 2-3 metrin päähän. Kovemman heittotreenin jälkeen kesti kauan ennen kuin käsi oli täysin kunnossa, koska jänne vaatii totuttelua siihen, että se kestää kovempaa harjoittelua, Mannio sanoo

Edelleen olkapään ehdoilla

Olkapään kuntoutus oli pitkä projekti. Käsi oli kantositeessä kaksi kuukautta ja sen jälkeen sitä alettiin pikku hiljaa kuntouttaa. Apuna työssä oli Seinäjoella vaikuttava fysioterapeutti Jarmo Juvonen, jonka pakeilla Mannio vieraili viikoittain.

– Kivun sallimissa rajoissa mentiin, Mannio muistelee kuntoutuksen etenemistä.

Nyt Mannio, 30, valmistautuu EM-kisakesään koko lailla normaaliin tapaan isänsä Tapio Mannion valmennuksessa.

– Olkapään ehdoilla mennään edelleen. Paljon tehdään huoltavaa ja olkapäätä vahvistavaa harjoittelua, että se kestäisi sitten kesällä kovemmat suoritukset, Mannio sanoo.

Juoksutekniikkaa hiottiin

EM-kisat ovat Lehtimäen Jyskeen ensi kesän päätavoite, mutta ensimmäinen tavoite on päästä kilpailuihin ja tekemään tulosta.

– Talvella pitää saada heittomäärä isoksi, että olkapää tottuu siihen, Mannio sanoo.

Edellisen harjoituskauden aikana, kun Mannio pääsi heittämään vain rajoitetusti, hän käytti aikaa juoksutekniikan hiomiseen ja hyvällä menestyksellä.

– Fysioterapeutti Mikko Latvala oli siinä työssä mukana. Juoksua saatiinkin paljon helpommaksi. Nyt se pitää saada ulosmitattua heitossa.