Vetter sivalsi supertuloksen (video), tuuli kiusasi Salmelan heittoja

Johannes Vetterin kevättalven kunto on huikea. Saksalainen voitti keihäänheiton Leiriassa, Portugalissa Euroopan talviheittojen cupissa huipputuloksella 92,70.

Vetter sivalsi huiman kaaren viidennellä kierroksella. Se oli viime kesänä MM-tittelin voittaneelle 24-vuotiaalle heittäjälle uran kolmas kilpailu, jossa hän heitti yli 92 metrin. Sarjan toiseksi pisin kaari kantoi 88,22.

Vetter heitti jo helmikuun lopussa Etelä-Afrikan Potchefstroomissa harjoitusleirin päätteeksi 91,22. Toiseksi Leiriassa heitti Saksan Bernhard Seifert tuloksella 80,62.

Kova takatuuli kiusasi moukarinheittoa Leiriassa. Eurocupin ainoa suomalaisedustaja Johanna Salmela sai naisten B-ryhmän kilpailussa tuloksen vain avausheitollaan, joka kantoi 58,85. Muut heitot menivät rikki.

Kilpailun aikana tuuli puhkui noin 10 metriä sekunnissa, eikä Salmela saanut heittojaan teknisesti jengoilleen.

– Tuuli tahtoi painaa kaikki heittäjät lopussa vähän nokilleen. Siinä oli 4.-5. kierroksen vaiheilla vähän tyvenempi hetki. Valmistautuminen kisaan meni hyvin, Salmelan valmentaja Tero Linja kertaili.

Salmela oli B-ryhmässä kymmenes.

Ståhl ja Pettersson vahvassa vireessä

Kaksipäiväinen kilpailu on vielä kesken sunnuntain osalta, mutta kisojen avauspäivänä Ruotsin kiekkomiehet Daniel Ståhl ja Simon Pettersson antoivat kelpo näytteen kunnostaan ottamalla kaksoisvoiton tuloksin 66,81-65,81. Petterssonin tulos oli heittäjän ennätys. Aiemmin ennätys koheni 93 senttiä.

Moukarinheiton hallitseva maailmanmestari Puolan Pawel Fajdek löysi heittoterän vasta kahdelle viimeiseen heittoonsa. Ne kantoivat 76,13 ja 77,30, ja olivat kilpailun pisimmät. Toiseksi heitti Turkin Özkan Baltaci tuloksella 75,71.

Naisten keihäänheitossa, viime kesän 22-vuotiaiden EM-viitonen Norjan Sigrid Borge vei voiton 62,42 kantaneella heitolla. Saksalaiset Christin Hussong ja Katharina Molitor olivat toinen ja kolmas tuloksin 60,02 ja 59,80.

Leiria, Portugali:

Heittolajien Euroopan talvicup:

Miehet:

Kuula: 1) Sebastiano Bianchetti Italia 19,23

Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 66,81, 2) Simon Pettersson Ruotsi 65,81.

22-v.: 1) Martin Markovic Kroatia 63,24

Moukari: 1) Pawel Fadek Puola 77,30, 2) Özkan Baltaci Turkki 75,71.

22-v.: 1) Bence Halasz Unkari 74,83.

Keihäs: 1) Johannes Vetter 92,70 (kk), 2) Bernhard Seifert Saksa 80,62.

Naiset:

Kuula: 1) Anita Marton Unkari 19,12 (kk), 2) Alina Dubitskaja V-Venäjä 18,47

22-v: 1) Katharina Maisch Saksa 16,46.

Moukari: B-kilpailu: 1) Berta Castells Espanja 63,29,…10) Johanna Salmela Suomi  58,85.

Keihäs: 1) Sigrid Borge Norja 62,42, 2) Christin Hussong Saksa 60,02.

22-v: 1) Eda Tugsuz Turkki 60,92

Kiekko: 1) Nadine Müller Saksa 60,42, 2) Irina Rodrigues Portugali 60,39

Moukari: 1) Hanna Malyshik, Valko-Venäjä 72,60.

LIVETULOKSET

 


d3707efb-84ff-4d8c-80c9-a2913bf5758c.jpg

Raju takatuuli kiusasi Johanna Salmelan ja muiden moukarinheittäjien kisaa sunnuntaina Leiriassa.