Vattenfall Seuracupin toinen piirikierros käynnistyy tänään

Vattenfall Seuracupin toinen piirikierros käynnistyy tänään

Seuraavat kaksi viikkoa ovat Vattenfall Seuracupin kuuminta aikaa. Edessä on 23 eri puolilla Suomea kilpailtavaa piirikisaa, joissa käydään kiivasta taistelua finaalipaikoista.

SUL:n Vattenfall Seuracupista vastaava aluepäällikkö Mika Tyrkkö on seurannut hyvillä mielin tämän vuotista Vattenfall Seuracupia.

– Tulostaso on ollut yleisesti ottaen korkeampi kuin viime vuosina. Myös tavoitteena on ollut 200 osanottajaseuran tavoite täyttynee toisen piirikisan jälkeen. Ensimmäiseen piirikisaan osallistui 189 seuraa, joka on kymmenkunta enemmän kuin viime vuonna. Myös yksittäisiä lajisuorituksia tehtiin kokonaisuudessaan selvästi enemmän kuin viime vuonna, Tyrkkö kertoo.

Hän on iloinen myös siitä, että eri sarjojen kärkikahinoihin on noussut uusia nimiä.

– Esimerkiksi Tera-sarjassa Porvoon Akilleksen tämän hetkinen kakkossija on upea yllätys. Sarjaa johtava Tampereen Pyrintö teki puolestaan ensimmäisellä kierroksella omat ennätyspisteensä. Myös Oulun Pyrintö on pitkästä aikaa kiinni Tera-sarjan finaalipaikassa. Edellisestä kerrasta on vuosia.

– Pienten paikkakuntien Kilo-sarja kärkiseurat ovat ennallaan, mutta Yläneen Kiri on noussut kymmenen parhaan joukkoon. Vaikka joitakin tuttuja nimiä jää vuosittain pois, niiden tilalle nousee aina uusia tulokkaita.

Tyrkkö uskoo, että finaalipaikoista tullaan käymään erittäin tasaväkisiä kamppailuja.

– Olen kuullut monen seuraihmisen suusta, että nyt kun finaali taas kilpaillaan Ruotsi-ottelun yhteydessä, sinne pääsemisestä taistellaan tosissaan. Ruotsi-ottelu ja sen yhteydessä juostava Vattenfall-porukan kunniakierros stadionilla ovat ainutlaatuisen hieno kokemus. On hienoa, että se arvostetaan korkealle myös seurojen keskuudessa.

Vattenfall Seuracupin toinen piirikisakierros kilpaillaan 25.7.-10.8. Katso piirikisojen paikkakunnat ja päivämäärät tästä.