Vattenfall Seuracup yllätti: Samuli käveli kilpaa, Oona hyppäsi korkeutta

Vattenfall Seuracup yllätti: Samuli käveli kilpaa

Vattenfall Seuracup on poikkeus yleisurheilukisojen joukossa. Se on urheilijalle kokemus, joka painuu syvälle muistin lokeroihin. Kysykääpä vaikka tämän vuoden kummiurheilijoilta Samuli Samuelssonilta ja Oona Kettuselta.

– Vattenfall Seuracup jäi heti mieleen. Kun yleensä matkustin kilpailupaikoille vanhempien kanssa, cupiin mentiin koko seura yhdessä bussilla. Sitä kautta tuli heti hyvä ryhmähenki, Samuelsson muistelee.

Samanlaisia muistoja on Kettusella.

– Niissä kilpailussa piti aina olla valmiina tekemään kaikkea mahdollista ja kaikkensa seuran eteen, Kettunen muistelee.

Ikaalisten Urheilijoita edustava Samuelsson on suomalaisen huippupikajuoksun kärkihahmoja. Vattenfall Seuracupeista hän saalisti seitsemän mitalia ja nautti joka hetkestä.

– Se on niin erilainen kuin kaikki muut kilpailut. Koko ajan taistellaan kaikki yhdessä oman seuran puolesta, Samuelsson sanoo.

Samuelsson: Kaverista tehtiin moukarinheittäjä

Vattenfall Seuracupissa urheilija voi löytää itsensä myös vähän oudomman lajin parista, jos seuran etu sitä vaatii.

– Olen ollut mukana pitkän matkan juoksuviestissä ja kerran kävelyviesteissäkin, vaikka yleensä kilpailin pikajuoksumatkoilla. Sekin jäi mieleen, kun yksi kaveri tuli päivän koulutuksella meidän mukaan moukarinheittäjäksi, kun meiltä puuttui sellainen, Samuelsson kertoo.

Karhulan Katajaisia edustava Kettunen on noussut yhdeksi kotimaisen naiskestävyysjuoksun kärkinimistä. Vattenfall Seuracupissa kilpailut eivät jääneet kestävyysjuoksuihin.

– Olen juossut siellä aitoja, hypännyt korkeutta ja pituutta, heittänyt keihästä ja tietysti juossut varsinkin pidempiä matkoja. Mielelläänhän sitä tekee mitä pyydetään, kun taistellaan seuran pisteistä, Kettunen kertoo.

EM-kisat kummiurheilijoiden kesän tavoite

Samuelssonin, 20, tavoite on onnistua heinäkuussa Amsterdamissa EM-kilpailuissa. Samoin ajatuksin tulevaan kesään valmistautuu myös talvella kiusanneesta jalkavaivasta toipuva Kettunen.

Samuelsson oli vuosi sitten 22-vuotiaiden EM-kisoissa 200 metrillä kuudes ja juoksi 100 ja 200 metrin ennätyksikseen 10,40 ja 20,89. Kettunen, 22, on junioreiden 3000 metrin esteiden Euroopan mestari ja lähestyy ensi kesää kovin tavoittein.

– Tavoitteena on ollut mukana Amsterdamin EM-kisoissa ja Rio de Janeiron olympialaisissa, Kettunen linjaa.

Kettunen opiskelee ja toimii kotiseuransa nuorisopäällikkönä. Samuelsson keskittyy nyt ensi kertaa elämässään vain harjoitteluun.

– Nyt palautuminen toimii hyvin. Olen nukkunut hyvin, kun ei ollut kelloa herättämässä aamulla, Samuelsson hymyilee.

Kymmentuhatta lasta ja nuorta

Vattenfall Seuracup etenee tänä vuonna tutulla kaavalla. Kahden piirikisavaiheen jälkeen parhaat seurat iskevät yhteen neljässä finaalissa Kangasalla, Ikaalisissa, Valkeakoskella ja Nokialla.

– Viime vuonna mukana oli 199 seuraa ja kisoissa tehtiin kaikkiaan 11 000 lajisuoritusta. Nyt mukaan odotetaan kymmentuhatta lasta ja nuorta, sanoo Vattenfall Seuracupista vastaava Mika Tyrkkö Suomen Urheiluliitosta.

– Vattenfall Seuracup on ollut monelle seuralle kilpailu, joka on saanut toiminnan viriämään uudelleen tai kasvamaan edelleen.  Tässä kilpailussa myös pienillä seuroilla on hyvät mahdollisuudet menestyä.