Vatsatauti söi tehoja Pitkämäen treenileiriltä

Vatsatauti söi tehoja Pitkämäen treenileiriltä

Sitkeä vatsatauti on puraissut tehoja keihäänheittäjä Tero Pitkämäen talven harjoitusleiristä Etelä-Afrikan Potchefstroomissa. Pitkämäen piti alkujaan kilpailla leirin aikana, mutta raju vatsatauti perui kilpailun ja muutti leirisuunnitelmia

– Kesää ajatellen tässä ei ole mitään hätää, mutta harjoituskauden toinen ulkomaan leiri ei mennyt plussan puolelle. Se harmittaa rajusti, Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas kuvasi omia ja suojattinsa tuntoja.

Pitkämäki aloitti harjoitusleirin helmikuun alussa. Silloin takana oli Kankaan mukaan yksi uran parhaista syksyn ja sydäntalven harjoitusjaksoista. Leirin alkukin sujui hyvin.

– Toisen leiriviikon alussa tuli kova vatsatauti. Kuumetta oli kolme päivää. Sen jälkeen harjoittelu on ollut vuoristorataa. Väliin on mahtunut hyviäkin harjoituksia, erityisesti kaksi heittotreeniä, Etelä-Afrikasta sunnuntaina palannut Kangas sanoo.

Pitkämäen ja Kankaan tunnelmia on laskenut eniten se, että vatsataudin syytä ei toistaiseksi ole saatu selville, eivätkä vaivat ole täysin poistuneet. Pitkämäki menee Etelä-Afrikassa tutkimuksiin vielä maanantaina.

– Teron suoritustaso ei ollut normaali sen taudin jälkeen, Kangas sanoo.

Pitkämäki palaa Suomeen ensi viikolla. Alkavalla viikolla on jäljellä vielä yksi heittoharjoitus.

 

,