Vain mestaruus kelpaa Järvenpäälle SM-maantieltä Espoossa

Vain mestaruus kelpaa Järvenpäälle SM-maantieltä Espoossa

Vuoden 2004 jälkeen Lahden Ahkeran Jussi Utriainen on hävinnyt maantiejuoksun SM-kilpailussa vain Obed Kipkuruille ja Lewis Korirille. Lauantaina Espoossa Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää aikoo liittyä tuohon joukkoon, kukistaa Utriaisen ja kisan muut kärkinimet.

– SM-maantie on ollut mielessä koko talven. Mestaruus on minulle isoimpia tavoitteita koko vuodelle, Järvenpää sanoo.

Kilpailu juostaan Espoossa Tapiolan Urheilupuistossa ja sen lähiympäristössä. Miesten ja naisten matka on puolimaraton, joka koostuu kuudesti kierrettävästä 3,3 kilometrin peruslenkistä ja reilun kilometrin lisälenkistä. Reitti on nopea, mikä sopii myös ratajuoksijana viihtyvälle Järvenpäälle.

– Olen saanut talvella tehtyä ne treenit, jotka on pitänyt. Olen myös osannut tehdä ne niin, että jalat ovat pysyneet kunnossa, Järvenpää sanoo.

Vuosi sitten Jyväskylässä Järvenpää lähti SM-maantiekisan vauhdinpitäjäksi ja karkasi muilta Utriaisen kanssa. Noin 12 kilometrin jälkeen Utriainen alkoi tehdä eroa ja Järvenpää tuli maaliin toisena. Keulapaikka heti alkumatkasta ei silti ole poissuljettu vaihtoehto lauantaina.

– Se on joskus hyvä taktiikka, kuten viime vuonna, kun voitin SM-maastoissa. On minulla toiminut kyttäystaktiikkakin, Järvenpää miettii.

– Nyt on jaloissa ennätyskunto, ja joskus kun on hyvä kunto, ei viitsi heittää sitä hukkaan kyttäämällä. Toisaalta SM-maastot ovat nyt vain parin viikon päässä, eli vähän turhan lähellä, juoksija puntaroi eri vaihtoehtoja.

Leskinen: Järvenpää suosikki, Utriainen haastaja

Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Antti Leskinen nostaa Järvenpään Espoon juoksun suosikiksi. Yhdentoista SM-maantiemestaruuden Utriainen on Leskisen silmissä haastaja.

– Kärkitaistoon ovat tarjolla myös maratonin hallitseva Suomen mestari HKV:n Aki Nummela sekä loukkaantumisen jälkeen kisoihin palaava Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen, Leskinen sanoo.

– Jussi (Utriainen) on aina kova. Hän on puolimaratonin SE-mies, ja osaa juosta hyvin vähän huonompikuntoisenakin. Toivotaan, että se voittaa kellä on paras kunto, Järvenpää tuumii.

Talven mittaan Järvenpää taittunut kilometrejä mielestään sopivasti puolimaratonille.

– Enemmänkin olisi saanut olla, mutta mikään mitä olen harjoituksissa tehnyt, ei ole ollut turhaa. Olen mielestäni harjoittelut järkevästi ja riittävästi tälle matkalle. Jos maraton tulisi syksyyn, sinne määrät eivät riittäisi. Pitäisi juosta kesällä lisää. Toisaalta haluan, että 5000 metriä kulkee kesällä, Järvenpää sanoo.

SM-maantien ohella Järvenpään kesän päätavoitteet ovat mestaruuden uusiminen 7. toukokuuta SM-maastoissa Vierumäellä ja menestys Kalevan kisojen pitkillä ratamatkoilla

– Ennätyksiä pitäisi kesän mittaan syntyä vähän matkalla kuin matkalla ja tulla Suomen mestaruuksia. Niiden kautta tulisi ehkä sponsoreita. Sillä puolella ei juuri nyt ole mitään.

Hyryläinen naisten kilpailun suosikki

Naisten puolimaratonin SM-taiston suosikki on Lontoon MM-maratonille jo valittu Anne-Mari Hyryläinen, joka juoksi talvella Arabiemiraateissa matkan ennätykseen 1.12.27.

Hyryläisen ohellaan kisan kärkinimiin kuuluvat New Yorkissa 200 metrin radalla hiljattain hallimaratonin 2.42.30 juossut KU-58:n Laura Manninen, pitkää uraansa päättelevä Forssan Salaman huippujuoksija Annemari Kiekara sekä mestaruutta puolustava Espoon Tapioiden Hanna Jantunen.

– Jos kisaan haetaan mustaa hevosta, nostaisin sellaiseksi Viipurin Urheilijoiden Nina Chydeniuksen, joka tekee paluuta äitiysloman jälkeen, sanoo SUL:n valmennuspäällikkö Antti Leskinen.

Espoossa juostaan myös 19- ja 17-vuotiaiden 10 kilometrin kilpailut.

Kilpailun aikataulu (22.4. Tapiolan Urheilupuisto, Espoo):

klo 11.00 M19/M17 10 km 

klo 11.02 N19/N17 10 km

klo 12.30 M/N puolimaraton

Lisätietoja: reittikartta, osallistujat, ym