Uusia ikäkausiennätyksiä 13-vuotiaista 75-vuotiaisiin

Uusia ikäkausiennätyksiä 13-vuotiaista 75-vuotiaisiin

Pikajuoksijat ja hyppääjät ovat jo siirtyneet viettämään lepokautta ennen seuraavan harjoituskauden alkua. Heittolajeissa ja kestävyyslajeissa kilpailukausi on loppusyksyn lämpimissä keleissä jatkunut yhä pirteänä.

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Kirsti Viitanen urakoi Turussa uudet 75-vuotiaiden naisten Suomen ennätykset kuulantyönnössä, moukarinheitossa, 4-kiloisen painon heitossa ja 15,88-kiloisen olympiapainon heitossa – kaikki samana päivänä!

Samoissa kilpailuissa Turun Senioriurheilijoiden Helge Lönnroth työnsi kuulaa 27 sentin päähän oman ikäluokkansa Suomen ennätyksestä ja heitti painoa 32 sentin päähän Suomen ennätyksestä. Lönnrothin ikäluokka on yli 100-vuotiaat. Hän on syntynyt ennen Suomen itsenäistymistä vuonna 2016.

Helsingin Kisa-Veikkojen Max Lampinen heitti Radiomäen urheilukentällä 13-vuotiaiden poikien 750 gramman kiekkoa uuden ikäkausiennätyksen 55,31. Edellisen ikäkausiennätyksen 54,31 hän oli heittänyt Espoonlahdessa 1. elokuuta.

Max Lampisen tulos on myös Euroopan kautta aikain pisin 12-vuotiaan heittämä kiekkokaari. Max täyttää 13 vuotta ensi viikolla. Omaa ennätystään hän on viime vuodesta parantanut jo 15,26 metriä.

 

Ossi Kekki palasi kilparadoille

Miesten 5000 metrin juoksun viimevuotinen Suomen mestari Lahden Ahkeran Ossi Kekki palasi terveydellisten ongelmien jälkeen kilparadoille. Kekki voitti vuoden kilpailutauon jälkeen Radiomäen urheilukentällä 3000 metriä ajalla 8.40,71. Edellisen kerran hän kilpaili Ruotsi-ottelussa syksyllä 2016.

Lappeenrannan Urheilu-Miehien moukarinheittäjä Ilmari Verho palasi rinkiin 15 vuoden tauon jälkeen heittämällä Tampereella Pirkkahallin heittopuistossa kelpo tuloksen 57,47. Verhon ennätys vuodelta 1999 on yli 70 metrin 70,98.

Helsingin Tarmon heitto-ottelussa rikkoi Viipurin Urheilijoiden Nellinoora Maunula 3000 pisteen rajan tiettävästi ensimmäisenä 14-vuotiaana tyttönä. Heitto-ottelussa on tähän mennessä käytetty poikien ja tyttöjen ikäluokissa useita eripainoisia heittovälineitä.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Kotimaankatsaus 27.9. – 4.10.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

LAHTI 27.9.2017 Radiomäen syyskisat

Miehet,

Kiekko: 1) Joonas Makkonen LA 40,68 (come-back, ed. kilp. 6.9.2014, pituushypyn SM-7 2007), 2) Jaakko Erkinheimo 36 LA 35,86 (come-back, ed. kilp. 6.9.2014, 10-ottelu SM-3 2008 & 2009), 2) Janne Lahtinen 46 LA 32,86 (come-back, ed. kilp. 13.9.2005, 10-ottelu SM-4 1994).

Kiekko (750 g): 1) Max Lampinen 13 HKV 55,31, 2) Mico Lampinen 11 HKV 38,56. – Lampinen (50,74, 52,15, 54,25, 55,31, 54,35, 54,50).

TURKU 28.9.2017 Urhon heitot

Pojat,

Kiekko (600 g): 1) Riku Naula 10 TuUL 32,55.

Tytöt,

Kiekko: 1) Roosa Naula 16 TuUL 42,12.

Kiekko (600 g): 1) Pinja Naula 13 TuUL 41,39.

HELSINKI, Eläintarha 30.9.2017 Tarmon heitto-ottelu

Miehet,

Kuula (3 kg): … 2) Mico Lampinen 11 HKV 11,41, 3) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 11,19.

Kuula (2,5 kg): 1) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 12,32.

Kiekko: 1) Ville Tanskanen HeTa 46,38, 2) Ari Salo 37 ValkeakHa 45,62.

Kiekko (750 g): 1) Max Lampinen 13 HKV 49,53 … 3) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 35,06.

Kiekko (600 g): 1) Mico Lampinen 11 HKV 40,20, 3) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 37,87.

Moukari (3 kg): 1) Max Lampinen 13 HKV 56,44, 2) Mico Lampinen 11 HKV 39,28, 3) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 38,31.

Heitto-ottelu (6 kg moukari, 6 kg kuula, 1,75 kg kiekko, keihäs, 15,88 kg paino): 1) Jere Liskojärvi 18 HeTa 2217 (27,47, 12,12, 39,99, 52,71, ilman tulosta).

Heitto-ottelu (6 kg moukari, 6 kg kuula, 1,5 kg kiekko, 700 g keihäs, 11,34 kg paino): 1) Petri Puhakainen 52 EspTa 3152 (45,96, 9,97, 31,61, 32,82, 16,36)

Heitto-ottelu (5 kg moukari, 5 kg kuula, 1 kg kiekko, 600 g keihäs, 9,08 kg paino): 1) Keijo Aaltonen 64 KiimingU 3508 (39,34, 11,15, 39,20, 34,47, 15,75).

Heitto-ottelu (4 kg moukari, 4 kg kuula, 1 kg kiekko, 500 g keihäs, 7,26 kg paino): 1) Kyösti Poutiainen 76 HKV 3234 (30,37, 9,31, 26,33, 27,01, 11,20).

Naiset,

Keihäs (500 g): 1) Venla Peltola 16 LUM 42,92.

Heitto-ottelu (moukari, kuula, kiekko, keihäs, 9,08 kg paino): 1) Satu Lehtonen 47 LS35+ 2501 (paino 9,64).

Heitto-ottelu (3 kg moukari, 3 kg kuula, kiekko, 500 g keihäs, 7,26 kg paino): 1) Janette Hanski 17 KarhU 2868 (26,50, 14,98, 30,77, 36,39, 10,36), 2) Eva-Lotta Vendla 17 HeTa 2443 (paino 14,16), 3) Erja Rinne 57 HKV 2053. – N55 pistetaulukon mukaan: Rinne 3060 (29,78, 7,82, 23,46, 21,29, 10,49).

Heitto-ottelu (3 kg moukari, 3 kg kuula, kiekko, 500 g keihäs, 5,44 kg paino): 1) Anna-Maija Kukka 71 HKV 2974 (21,00, 6,46, 13,72, 12,20, 9,96).

Heitto-ottelu (3 kg moukari, 3 kg kuula, 750 g kiekko, 400 g keihäs, 7,26 kg paino): 1) Nellinoora Maunula 14 VU 3005 (39,78, 10,29, 43,54, 30,05, 10,94).

Heitto-ottelu (2 kg moukari, 2 kg kuula, 600 g kiekko, 400 g keihäs, 4 kg paino): 1) Natalie Saarinen 10 EspTa 1547 (19,72, 7,59, 19,05, 17,03, 8,56).

HELSINKI, Eläintarha 30.9.2017 Pomppu-Ukkojen kilpailut

Miehet,

Korkeus: … 2) Reijo Sundell 69 VihdUV 144. – Ikätasoitus: 211.

Naiset,

Korkeus: 1) Tuija Varsala 58 LUU 135. – Ikätasoitus: 179.

LAHTI 30.9.2017 Radiomäen syyskisat

Miehet,

3000 m: 1) Ossi Kekki LA 8.40,71 (come-back, ed. kilp. 4.9.2016), 2) Riku Marttinen 30 LA 9.56,39 (come-back, ed. kilp. 27.8.2016, 3000 m iSM-2 2016).

Naiset,

3000 m: … 3) Kaisa Lettojärvi 55 LA 12.15,71 (maratonin Suomen mestari 2002).

LEPPÄVIRTA 30.9.2017 Huurreheitot

Miehet,

Kiekko (1 kg): … 3) Kaarle Tuovinen 81 KuopRe 29,85. – Ikätasoitus: 50,90.

Kiekko (600 g): 1) Topi Räsänen 11 ViitasVi 37,03.

ROVANIEMI, Saarenkylä 30.9.2017 Syyskuun heittokoitokset

Tytöt,

Kiekko (750 g): 1) Enni Aula 14 PohjanKo 42,66.

RUSKO 30.9.2017 Vahdon Tuiskun heittokilpailut

Pojat,

Kiekko (1,75 kg): 1) Aaro Leinonen 17 RymättSo 48,22.

Kiekko (1,5 kg): 1) Aaro Leinonen 17 RymättSo 54,03.

Kiekko (750 g): 1) Otto Hiivola 13 KalannVa 50,78.

Tytöt,

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 10,13, 2) Venla Kärhä 10 LoimJa 9,99.

Kiekko (600 g): 1) Pinja Naula 13 TuUL 41,44 … 4) Pinja Kärhä 10 LoimJa 29,33.

TAMPERE 30.9.-1.10.2017 Avoimet Tampereen Urheilijat -38:n mestaruuskilpailut

1. päivä Härmälä 30.9.

Miehet,

Kiekko: 1) Juuso Sillanpää 38 JKU 46,98.

Moukari: 1) Ilmari Verho 42 LUM 57,47. – (come-back, ed. kilp. 25.7.2002). – Ikätasoitus: 67,30.

Naiset,

Moukari (3 kg): 1) Silja Kosonen 15 SomEsa 59,64.

Moukari (2,5 kg): 1) Ilona Verho 12 KangKi 39,60 … 3) Pinja Kärhä 10 LoimJa 35,80, 4) Venla Kärhä 10 LoimJa 33,01.

2. päivä Hervanta 1.10.

Miehet,

Kuula (6 kg): 1) Olli Niemi 19 KangKi 15,52.

Kuula (2,5 kg): 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 12,10.

Kiekko: 1) Olli Niemi 19 KangKi 46,24.

Keihäs (400 g): 1) Henrik Lehtinen 13 LauttakLu 50,30, 2) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 44,63.

LAIHIA 2.10.2017 Lujan keihäskilpailut

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Tomek Niemi 11 VähänkVi 40,25.

TÄYDENNYKSIÄ:

ALAVIESKA 23.9.2017 Alavieskan heitto-ottelu

Miehet,

Heitto-ottelu (moukari, kuula, kiekko, keihäs, paino): 1) Petri Rautio 35 AlavVi 2879* (56,72, 9,90, 28,90, 38,67, 15,17). – (* 35-v. pistetaulukolla 2960.)

Heitto-ottelu (6 kg moukari, 6 kg kuula, 1,5 kg kiekko, 700 g keihäs, 11,34 kg paino): 1) Juha Hietala 59 YppärU 2970 (36,05, 11,92, 43,09, ilman tulosta, 13,02).

Heitto-ottelu (5 kg moukari, 5 kg kuula, 1 kg kiekko, 600 g keihäs, 9,08 kg paino): 1) Heimo Pudas 68 AlavVi 3669 (41,57, 10,55, 36,48, 31,60, 13,96).

TURKU 23.9.2017 Senioriurheilijoiden heittokilpailut

Miehet,

Kuula (5 kg): 1) Rauno Möttönen 65 KuntoPi 12,98. – Ikätasoitus: 17,66.

Kuula (3 kg): 1) Helge Lönnroth 101 TuSU 3,96.

Kiekko (1,5 kg): 1) Pekka Jaakkola 55 NoormNo 48,21. – Ikätasoitus: 53,53.

Kiekko (1 kg): 1) Rauno Möttönen 65 KuntoPi 43,12. – Ikätasoitus: 50,18.

Paino (5,44 kg): 1) Helge Lönnroth 101 TuSU 4,44.

Moukari (4 kg): 1) Antti Örn 71 FoAl 52,15. – Ikätasoitus: 76,75.

Naiset,

Kuula (3 kg): 1) Siv Karlström 61 HIFK 9,57. – Ikätasoitus: 14,67.

Kuula (2 kg): 1) Kirsti Viitanen 75 VSVU 9,94 (75-v. SE, ent. 9,72 Viitanen 9.9. Turku). – Ikätasoitus: 18,21.

Kiekko (750 g): 1) Kirsti Viitanen 75 VSVU 20,50*. – (Paras tulos nykyisellä mallilla, mutta Kaija Jortikka on heittänyt painavampaa kiekkoa 22,30 v. 1999.)

Olympiapaino (15,88 kg): 1) Hannele Aalto 63 TuSU 5,14, 2) Kirsti Viitanen 75 VSVU 4,49 (75-v. SE).

Paino (5,44 kg): 1) Siv Karlström 61 HIFK 13,16. – Ikätasoitus: 16,24.

Paino (4 kg): 1) Kirsti Viitanen 75 VSVU 13,71 (75-v. SE, ent. 12,75 Viitanen 9.9. Turku). – Ikätasoitus: 19,13.

Moukari (2 kg): 1) Kirsti Viitanen 75 VSVU 31,86 (75-v. SE, ent. 31,00 Irma Niemi-Pynttäri 2014 & 2015). – Ikätasoitus: 60,27.

 

Edellinen kotimaankatsaus 20.-26.9.