Uusi nopeampi, keskustavoittoinen HCR-reitti julki

Suomen suurin puolimaraton Specsavers Helsinki City Run juostaan toukokuun 14. päivänä uusitulla reitillä. Uudistus on tehty juoksijoiden toiveiden perusteella.

Kilpailun johtajan Markku Haverisen mukaan reitti on aiempaa keskustavoittoisempi ja nopeampi. Keskustaa halkova Helsinki-Baana ja Töölönlahti ovat väkevästi mukana. Keskuspuistossakin juostaan nyt vähemmän, eli asvalttipohjaa on matkalla enemmän.

- Kun HCR:stä juostiin aiemmin 14 kilometriä hiekkatiellä ja seitsemän kilometriä asfaltilla, ovat luvut nyt toisin päin. Reitin loppuosasta jää pois pari pidempää mäkeä ja viimeiset kilometrit lasketellaan hyvin tasaista ja helppoa baanaa maaliin asti, Haverinen sanoo. 

Reitti uudistettiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Nyt tehty uudistus rakennettiin niiden toiveiden pohjalta, joita juoksijat ovat vuosittaisissa tapahtumakyselyissä ilmaisseet.

- Reittiuudistusta on odotettu kauan, mutta tällaiset kaupungin keskustan liikenteeseen vaikuttavat asiat ja viranomaisneuvottelut vievät aina aikansa. Haverinen tunnustaa.

Ilmoittautuminen käynnissä

Kokonaisuutena juoksijat ovat olleet tyytyväisiä keväiseen HCR-tapahtumaan.

- HCR:n asiakastyytyväisyys ja tapahtuman luotettavuus ovat huippuluokkaa. Uusi reitti kruunaa HCR:n tapahtumauudistuksen ja nostaa sen samalle viivalle muiden eurooppalaisten suurkaupunkien puolimaratonien kanssa, Haverinen linjaa.

Specsavers Helsinki City Runin ilmoittautuminen on auki. Toimi ennen vuodenvaihdetta ja pääset mukaan edullisemmin. 

Katso uusi reittikartta täältä

Lisätietoja ja ilmoittautumiset täältä

14.12.2015 - 08:36