Utriainen hioo heittoaan Matti Närhen valmennuksessa

Utriainen hioo heittoaan Matti Närhen valmennuksessa

Nyt on hyvä olo. Voin keskittyä vain tekemään, sanoo keihäänheittäjä Sanni Utriainen, joka siirtyi syksyllä entisen huippuheittäjän Matti Närhen valmennukseen.

– Matti tekee ohjelmat ja minä käyn kaksi kertaa viikossa hänen ryhmänsä kanssa harjoittelemassa, Utriainen kertoo.

Utriainen päätyi etsimään valmentajaa, kun EM -ja olympiakesä ei mennyt kuten hän toivoi.

– Olen miettinyt paljon sitä miksi viime kesä meni pieleen. Ajatuksissa on toistunut sama asia. Olen ollut aika paljon yksin, Utriainen sanoo ja viittaa harjoitteluunsa.

Lahjakkaan heittäjän valmennuksesta ovat vastanneet Qatarissa työskentelevä isä Esa Utriainen sekä Tampereella vaikuttava ex-huippuheittäjä Tero Järvenpää.

– Tero on auttanut minua niin paljon kuin on voinut ja ehtinyt. Hänellä on kuitenkin perhe ja uusi työ, jotka vievät aikaa. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia sitoutua valmennukseen enempää, Utriainen sanoo.

Vaihtoehdoksi löytyi Närhi, jonka ryhmässä treenaa viisi eri-ikäistä heittäjää. Yhteistyön ensiaskeleet ovat Utriaisen mukaan sujuneet hyvin.

– Matti painottaa heittämisessä pitkäjänteistä työtä. Voisi sanoa ahertamista päivästä toiseen, jotta päästäisiin siihen, ettei tarvitse heittäessä arpoa mitä tekee, Utriainen sanoo.

Fysiikkatreeneissä Utriaisella on apuna kokenut painonnostoguru Jaakko Kailajärvi kuten ennenkin.

– Se puoli on reilassa. Ei fysiikassa ole ihmeempiä ongelmia. Ne ovat tekniikassa. Kun paljon heittänyt yksin, pienistä virheistä tulee helposti isoja, kun niitä toistaa harjoituksista toiseen.

Matti Närhi on samaa mieltä.

– Sannilla on kaikki heiton palaset koossa. On ominaisuuksia ja tekniikka on kohtalainen. Nyt tarvitaan vaan, että joku katsoo heittämistä vierestä ja vie hommaa oikeaan suuntaan, joka lujittaa itseluottamusta. Tero on tätä tehnytkin, mutta ei nyt kiireiltään ehdi, Närhi sanoo.