Turkka taisteli mestariksi – SM Karjaa sunnuntai

Turkka taisteli mestariksi - SM Karjaa sunnuntai

Tampereen Pyrinnön Joel Turkka taisteli Karjaalla 15-vuotiaiden poikien 300 metrin Suomen mestariksi ajalla 36,20.

Tampereen Urheilijat-38:n Julius Lehto ja Espoon Tapioiden Evangelos Spartiotis ahdistivat Turkkaa tiukasti loppusuoralla, mutta kaikkensa antanut Turkka ylitti maaliviivan ensimmäisenä ja tuuletti kultaa railakkaasti.

Lehto rutisti hopealle ajalla 36,58 ja Evangelos pronssille ajalla 37,07.

Kesäkuun puolivälissä Turkalla diagnosoitiin repeämä nivusen ja reiden lähentäjälihaksen seudulla. Sen jälkeen ennen näitä SM-kilpailuja Turkka oli juossut vain viesteissä kaksi kertaa sekä 100 että 800 metriä. Lisäksi Turkan valmistautumista SM-kisoihin haittasi flunssa.

Tänään 300 metrin finaalin jälkeen Turkka makasi pitkään kokoontumisteltassa pyörtymisen rajamailla.

-Evangelos lähti tosi kovaa ja minun piti tietysti päästä samaan vauhtiin. Juoksin takasuoran ehkä liian lujaa. Loppusuoralla yritin vain selviytyä maaliin, kun jalat meinasivat pettää, kertoi väsynyt mutta onnellinen Turkka.

Kaija Appelqvist-Schmidlechnerin valmentama Turkka kuntoutti kesällä jalkaansa pitkillä ylämäkikävelyillä, lihaskuntoharjoituksilla sekä uimalla järvessä.

Turkka juoksi viime kesänä 300 metrin nykyisen ennätyksensä 35,93, joka on myös 14-vuotiaiden Suomen ennätys. Eilen Turkka pinkoi 100 metrin SM-hopeaa. Turkka joutui urakoimaan neljä lähtöä, koska sekä 100:lla että 300 metrillä juostiin myös alkuerät. Harjoitteluun ja valmistautumiseen nähden Turkan suoritukset olivat huikeita.

Mestari Kylmänen iloitsi seurakaverinsa mitalista

Raision Kuulan Johanna Kylmänen juoksi kaksoismestariksi, kun hän tänään voitti 15-vuotisten tyttöjen 300 metriä ennätyksellään 39,55. Eilen hän oli ykkönen 100 metrillä. Pohjan Koiton Emmi Mäkikallio johti juoksua loppusuoran alussa, mutta joutui lopussa päästämään Kylmäsen ohitseen. Mäkikallio palkittiin hopeamitalilla ja ennätyksellä 39,83.

Kylmäsen seurakaveri Linnea Loukola itki ilosta, kun hänet julistettiin pronssimitalistiksi maalikameran kuvan tutkimisen jälkeen. Hänen aikansa oli 41,75. Espoon Tapioiden Vilma Hakala hävisi pronssin yhdellä sadasosalla. Kaikki kahdeksan finalistia juoksivat ennätyksensä!

Kylmänen ei pitänyt juoksuaan erikoisena, vaikka juoksi ennätyksensä vielä kisojen viidennessä lähdössään.

-Jalat olivat ihan tönköt. Ajattelin, että pistän kaiken peliin kisojen viimeisessä juoksussa, Kylmänen kertoi.

Oman juoksunsa lisäksi Kylmänen iloitsi seurakaverinsa Loukolan mitalista.

-Ihanaa, että Linnea juoksi pronssille. Olemme harjoitelleet paljon yhdessä, Kylmänen sanoi.

 Vanninen ja Putkiranta hyvähenkisessä kamppailussa 

Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen ja Espoon Tapioiden Lotta Putkiranta kävivät jännittävän kamppailun 14-vuotiaiden tyttöjen korkeushypyn voitosta. Vanninen hyppäsi kultaa ennätyksellään 171 ja Putkiranta hopeaa niin ikään ennätyksellään 169.

-Tulos oli ihan hyvä ja 171:n ylitys paras hyppyni tässä kisassa, Vanninen hymyili vaatimattomasti.

Vanninen ylitti 152:sta 171:een kaikki kymmenen korkeutta ensimmäisellä yrityksellään. Vasta 173:sta hän hyppäsi useammin kuin kerran. Se korkeus oli Vanniselle liikaa. Vanninen voitti ensimmäisenä päivänä pituushypyn, joten hänestä tuli kaksoismestari. Vanninen pitää päälajeinaan aitajuoksuja, mutta ei pakaravaivan takia tällä kertaa pystynyt osallistumaan niihin.  

Putkiranta riemuitsi hopeamitalistaan. Hän ja Vanninen kannustivat toinen toisiaan.

-Ehdottomasti olen tyytyväinen hopeaan. Saga hyppäsi niin mahtavasti, että ansaitsi kultamitalin. Olemme tunteneet Sagan kanssa toisemme neljä vuotta ja meillä on aina hyviä kisoja, Putkiranta kertoi.

Putkiranta on sairastanut tänä vuonna pitkään mykoplasmaa. Hän joutuu jättämään väliin kahden viikon päästä pidettävät moniotteluiden SM-kilpailut.

-Mykoplasman takia juokseminen sattuu liikaa keuhkoihin. Tällä hetkellä parhaat lajini ovat korkeus ja kuula, Putkiranta sanoi.

Putkiranta sijoittui kuulassa neljänneksi. Hän on saavuttanut SM-kilpailujen tulosrajan myös pituudessa, kiekossa, 80 metrin aitajuoksussa ja keihäässä. 15- ja 14-vuotiaiden SM-kilpailuissa urheilija saa osallistua vain kahteen lajiin.

-Olisin osallistunut kuulan tilalla kiekkoon, mutta kiekko heitettiin samaan aikaan, kun hyppäsimme korkeutta, kertoi Paula Norosen valmentama Putkiranta.

Järjestäjä seura IF Raseborg sai ainoan mitalinsa, kun Saimi Lupala pomppasi 14-vuotisten tyttöjen korkeudessa ennätyksellään 161 pronssille.

Kinnunen loikki lähes 14 metriä – Weckström yllätti

Saarijärven Pullistuksen Joonatan Kinnunen voitti 15-vuotisten poikien kolmiloikan tuloksella 13,82. Toiset hävisivät hänelle vähintään 95 senttiä. Kinnunen on 15-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa ennätyksellään 14,07 kolmantena.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Emma Weckström nousi 15-vuotisten tyttöjen kolmiloikassa viimeisellä kierrokselta kolmannelta sijalta mestariksi. Weckström loikki kuudennella kierroksella kultatuloksen ja ennätyksensä 11,87.

-Mestaruus tuli yllätyksenä. Viimeisellä kierroksella pistin kaiken peliin. Mestaruus tuntuu tosi hyvältä. En uskonut, että voittaisin, Weckström sanoi.

Laura Kankaan valmentama Weckström osallistui myös pituushyppyyn, mutta jäi ilman tulosta karsinnassa astuttuaan yli kolmesti. Weckström pitää kolmiloikassa parhaana puolenaan tasapainoisia loikkia.

Tampereen Pyrinnön Nea Lento johti kisaa viisi kierrosta, mutta jäi lopulta hopealle tuloksella 11,76. Lento voitti eilen pituushypyn.

Vesma otti revanssin Nevalasta

Turun Urheiluliitto vei kaksoisvoiton 15-vuotiaiden poikien 2000 metrillä. Mikko Vesma voitti ennätyksellään 5.59,33 ja Tuure Haapanen tuli toiseksi ajalla 5.59,61. Limingan Niittomiesten Johannes Helander rutisti pronssille ennätyksellään 6.00,11.

Eilen 800 metriä voittanut Kenttäurheilijat-58:n Atte Nevala ampaisi kärkeen 250 metriä ennen maalia. Nevala johti loppusuoran alkuun saakka, mutta hyytyi sitten neljänneksi. Nevala juoksi kuitenkin ennätyksensä 6.00,82. Kaikkiaan 21 kilpailijasta peräti 15 juoksi ennätyksensä.

Kärkiryhmä juoksi hurjasti kiihtyneellä vauhdilla: ensimmäinen kilometri tunnustellen 3.11 ja toinen 2.48. Puolessa matkassa kaikki osanottajat tulivat samassa jonossa, mutta sitten Vesma, Haapanen, Helander ja Nevala lähtivät juoksemaan kunnon vauhtia.

Vesman taktiikka onnistui täydellisesti. Hän lensi viimeisen kierroksen 60 sekuntiin eli nopeammin kuin eilen juostessaan 800 metrin hopeaa. Vesma otti 2000 metrillä revanssin Nevalasta.

-Tarkoitus oli jättää muut loppusuoralla ja se onnistui. Jo sata metriä ennen maalia tiesin voittavani. Nevala lähti takasuoralla sairaan kovaa, enkä päässyt helpolla, Vesma tunnusti.

-En katsonut taakse enkä sivuille. Maaliviivalla olin niin väsynyt, että en jaksanut tuulettaa. Ennätys tuli, mutta tärkein on mestaruus. Vesma jatkoi.

Mikko Vesman kaksoisveli Matias Vesma sijoittui seitsemänneksi.

-Treenaamme paljon veljen kanssa. Seuraava tavoitteeni on rikkoa Tuure Haapasen (tänään hopeaa) nimissä oleva 15-vuotiaiden 1500 metrin seuraennätys, 4.14,22. Syyskuun lopussa aion voittaa Lidingön maastojuoksussa sarjani kolmantena vuonna peräkkäin, kertoi myös hiihdossa kilpaileva Vesma.

Mestaria valmentaa oma isä Jussi Vesma.

Saari juoksi  kovan ajan – Korkeaalakso kaksoismestariksi

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Venla Saari voitti 14-vuotisten tyttöjen 2000 metriä kovalla ajalla 6.28,38. Saari paransi ennätystään yhdeksällä sekunnilla. Hän kohosi 14-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi.

Moona Korkealaakso, Alisa Virtanen ja Pinja Kotinurmi taistelivat 15-vuotiaiden tyttöjen 2000 metrin voitosta, kunnes Korkealaakso karkasi viimeisellä kierroksella. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Korkealaaksosta tuli kaksoismestari, sillä hän voitti eilen 800 metriä.

Korkealaakson voittoaika 2000 metrillä oli 6.34,48. Kotinurmi ohitti loppusuoralla Korkealaakson perään lähteneen Virtasen. Lahden Ahkeran Kotinurmen hopea-aika oli 6.36,34 ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Virtasen pronssiaika 6.37,91.

-Minun oli tarkoitus lähteä vetämään kovaa heti alusta alkaen, mutta vaihdoinkin suunnitelmaa. Juoksimme alun liian hiljaa, ja loppuajasta tuli ihan surkea. Päätin viimein lähteä vetämään, kun kukaan muu ei lähtenyt, Korkealaakso sanoi.

Kaikki 23 kilpailijaa juoksivat samassa erässä.

-Isossa porukassa on helpompi juosta lujaa kuin hiljaa. Ei tarvitse katsoa koko ajan missä kohtaa juoksee, Korkealaakso totesi.

Jarmo Viskarin valmentama Korkealaakso on juossut tänä kesänä 5000 metriä aikaan 17.04,85, joka on Suomen kaikkien aikojen paras 15-vuotiaissa tytöissä. Korkealaakson ennätys 2000 metrillä on 6.32,05.

-Kyllä 6.20:n pintaan pitäisi mennä, jos vain on kisoja tällä kaudella, Korkealaakso tuumaili.

Lahtonen ja Kellgren kaksoimestareiksi

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti eilen 14-vuotiaiden kuulantyönnön ja tänään kiekonheiton. Lahtosen sinkautti kiekon mestariksi ennätyksellään 52,97.

Porin Yleisurheilun Ahti Vehmanen nakkasi hopeaa ennätyksellään 50,53 ja moukarimestari Savonlinnan Riennon Arttu Härkönen pronssia (47,79). Sarjassa lennätetään kilon painoista naisten kiekkoa.

Lahtonen voitti seurakaverinsa Taneli Karvosen kanssa kuulan ja kiekon parikilpailut. Lahtonen nappasi neljä kultaa ja Karvonen kaksi kultaa sekä kuulan henkilökohtaisen hopean.

-Hienolta tuntuu, että meni näinkin hyvin. Saan parhaan kisafiiliksen päälle juuri isoissa kilpailuissa. Tekniikka on vahvuuteni. Sitä on tahkottu jo kuusi vuotta, kertoi isänsä Timo Lahtosen valmentama Miika Lahtonen.

Tyttöjen 14-vuotiaiden kiekonheittoa johti viiden kierroksen jälkeen Helsingin IFK:n Patricia Kellgren tuloksella 42,90. Viimeisellä kierroksella Viipurin Urheilijoiden Nellinoora Maunula siirtyi kärkeen ennätyksellään 43,43.

Kellgren pääsi vielä vastaamaan ja intoutui sinkauttamaan mahtikaareen, 46,07. Kellgrenistä tuli kaksoismestari, sillä hän oli eilen paras kuulassa.

(Jyrki Repola.)

Raaseporin SM-kisojen tuloksen

RAASEPORI, Karjaa 27.8.2017 15- ja 14-v. SM-kilpailut 

Pojat, 14-v.

300 m: 1) Antti Juvonen OulPy 38,32, 2) Rasmus Lehikoinen JoensKa 38,92, 3) Jaakko Linnus TampPy 39,39.

2000 m: 1) Heikki Kumara LaihLu 6.02,05, 2) Ramses Backman PorvU 6.02,78, 3) Leonard Markén IFVom 6.11,97.

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 380, 2) Eeli Heikkilä TuUL 355, 3) Niklas Tallqvist BorgåAk 350.

Kolmiloikka: 1) Eelis Snåre LahdA 12,71, 2) Manu Mäenpää LempKiYU 12,05, 3) Aaro Syväniemi IlmajKi 11,82.

Kiekko: 1) Miika Lahtonen MynämI 52,97, 2) Ahti Vehmanen PorinYU 50,53, 3) Arttu Härkönen SavonlRie 47,79.

15-v.

300 m: 1) Joel Turkka TampPy 36,20, 2) Julius Lehto TampU 36,58, 3) Evangelos Spartiotis EspTa 37,07.

2000 m: 1) Mikko Vesma TuUL 5.59,33, 2) Tuure Haapanen TuUL 5.59,61, 3) Johannes Helander LimNM 6.00,11.

Seiväs: 1) Joonatan Kemppainen PihtipTui 395, 2) Albin Lundberg VasaIS 370, 3) Aleksi Savolainen TampPy 360.

Kolmiloikka: 1) Jonatan Kinnunen SaarijPu 13,82, 2) Patrik Jakonen PorinYU 12,87, 3) Alexander Björkgren IFDrott 12,80.

Kiekko: 1) Kaius Kaleva EspTa 47,70, 2) Touko Puro LappVei 47,18, 3) Juho Kuvaja SeinäjSU 46,07.

Tytöt, 14-v.

300 m: 1) Vilma Itälinna TampPy 40,83, 2) Ida Henricson BorgåAk 41,90, 3) Elise Lähdemäki SeinäjSU 41,91.

2000 m: 1) Venla Saari JyväskKU 6.28,38, 2) Emma Hietaranta LappUM 6.34,80, 3) Vilma Pere EurRai 6.39,70.

Korkeus: 1) Saga Vanninen TampPy 171, 2) Lotta Putkiranta EspTa 169, 3) Saimi Lupala IFRaseb 161.

Kolmiloikka: 1) Meeri Elomaa SeinäjSU 11,20, 2) Saana Takala SeinäjSU 11,10, 3) Riikka Savolainen JyväskKU 11,01.

Kiekko: 1) Patricia Kellgren HIFK 46,07, 2) Nellinoora Maunula ViipU 43,43, 3) Vilma Räsänen ViitVie 42,38.

15-v. 

300 m:1) Johanna Kylmänen RaisKu 39,55, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 39,83, 3) Linnea Loukola RaisKu 41,75.

2000 m: 1) Moona Korkealaakso LappUM 6.34,48, 2) Pinja Kotinurmi LahdA 6.36,34, 3) Alisa Virtanen JyväskKU 6.37,91.

Korkeus: 1) Erica Nyström KuusKi 165, 2) Roosa Latva-Laturi AlajA 165, 3) Venla Pulkkanen LahdA 163.

Kolmiloikka: 1) Emma Weckström LappUM 11,87, 2) Nea Lento TampPy 11,76, 3) Wilhelmiina Harju JyväskKU 11,49.

Kiekko: 1) Venla Väliharju TampPy 44,21, 2) Silja Kosonen SomE 43,21, 3) Anni Vähäkoski YlöjU 41,81.

Täydelliset tulokset:

Pojat 14-v.
300 m Loppukilpailu -Final: 1) Antti Juvonen OulPy 38,32, 2) Rasmus Lehikoinen JoensKa 38,92, 3) Jaakko Linnus TampPy 39,39, 4) Eetu Kalske EspTa 39,77, 5) Jonatan Sperryn EspTa 40,02, 6) Miki Laakso HKV 40,12, 7) Jere Raunio HKV 40,14, Luukas Kosunen LapinlVe DQ.
 
300 m Karsinta – försök: 1) Antti Juvonen OulPy 39,20, 2) Luukas Kosunen LapinlVe 39,44, 3) Rasmus Lehikoinen JoensKa 39,48, 4) Jere Raunio HKV 39,67, 5) Jaakko Linnus TampPy 39,76, 6) Miki Laakso HKV 39,77, 7) Eetu Kalske EspTa 39,81, 8) Jonatan Sperryn EspTa 39,87, 9) Rasmus Haavisto MaskKa 40,14, 10) Mika Salonen ToholU 40,27, 11) Sebastian Nordberg IFKraft 40,31, 12) Tuukka Ingers IitPy 40,31, 13) Niko Patana VetU 40,72, 14) Roope Kivelä TuUL 41,63, 15) Otto Vilpponen KuopRei 41,73. Erä 1: 1) Antti Juvonen OulPy 39,20, 2) Jaakko Linnus TampPy 39,76, 3) Eetu Kalske EspTa 39,81, 4) Jonatan Sperryn EspTa 39,87, 5) Sebastian Nordberg IFKraft 40,31, 6) Tuukka Ingers IitPy 40,31, 7) Roope Kivelä TuUL 41,63, 8) Otto Vilpponen KuopRei 41,73, Erä 2: 1) Luukas Kosunen LapinlVe 39,44, 2) Rasmus Lehikoinen JoensKa 39,48, 3) Jere Raunio HKV 39,67, 4) Miki Laakso HKV 39,77, 5) Rasmus Haavisto MaskKa 40,14, 6) Mika Salonen ToholU 40,27, 7) Niko Patana VetU 40,72.
 
2000 m: 1) Heikki Kumara LaihLu 6.02,05, 2) Ramses Backman PorvU 6.02,78, 3) Leonard Markén IFVom 6.11,97, 4) Mikael Lehtimäki IFSibboV 6.16,29, 5) Juho Seppälä SeinäjSU 6.17,71, 6) Benjamin Lee HKV 6.18,15, 7) Wäinö Hautala LahdA 6.18,37, 8) Akseli Stark VihdVie 6.19,57, 9) Turkka Nieminen VammsVoi 6.26,95, 10) Paulus Lehtimäki IFSibboV 6.27,40, 11) Aaro Laaksonen NaantLöy 6.33,48, 12) Justus Luonela LahdA 6.35,11, 13) Elmeri Hämäläinen SulkU 6.56,45, 14) Miko Kaartinen OulPy 7.08,29, Aleksi Rajaniemi LahdA DNS.
 
Seiväs: : 1) Juho Alasaari LaihLu 380, 2) Eeli Heikkilä TuUL 355, 3) Niklas Tallqvist BorgåAk 350, 4) Otto Junnila IFSibboV 320, 5) Janne Juhola KalajJu 320, 6) Oskari Henttinen KokemKV 310, 7) Justus Talvitie HyvsU 300, 8) Miska Käyhkö SavonlRie 280, 9) Elias Kosonen ValkHa 280, 10) Juuso Tornberg RaahVe 280, 11) Oliver Helenius TuUL 265, 12) Juho Kantoniemi HyvsU 250,
 
Kolmiloikka: 1) Eelis Snåre LahdA 12,71, 2) Manu Mäenpää LempKiYU 12,05, 3) Aaro Syväniemi IlmajKi 11,82, 4) Väinö Ripatti SavonlRie 11,54, 5) Aukusti Jaskari SeinäjSU 11,48, 6) Otto Peltokangas ToholU 11,29, 7) Atte Kortehisto SeinäjSU 11,16, 8) Samu Käyhkö NurmijYU 11,10, 9) Tuomas Jokela KristU 11,07, 10) Aarni Lemetti HKV 11,07, 11) Miro Tanninen JoensKa 11,07, 12) Veikka Lindqvist RistU 11,00, 13) Sameli Pukkinen VaasTo 10,94, 14) Manu Metsäkangas LahdA 10,89, 15) Matias Ahtinen JoensKa 10,77, 16) Niklas Tallqvist BorgåAk 10,57, 17) Adrian Björkgren IFDrott 10,31, 18) Paavo Niinikoski HKV 10,31, 19) Saku Koivusaari OulPy 10,28, 20) Elias Österman RaisKu 10,22, 21) Sakari Vallius JoensKa 10,06, 22) Patrick Lindberg KarkkPo 10,04, 23) Aaro Parviainen RistU 9,98, 24) Sauli Mokkila NurmijYU 9,20, 25) Aleksi Nurmi RaisKu 9,01.
 
Kiekko: 1) Miika Lahtonen MynämI 52,97, 2) Ahti Vehmanen PorinYU 50,53, 3) Arttu Härkönen SavonlRie 47,79, 4) Aku Parviainen TuupovU 47,08, 5) Juho-Joel Mäenpää LappVei 43,06, 6) Mico Ekman PiikkKe 42,49, 7) Joona Turpeinen PihtipTui 41,97, 8) Lauri Wuorenrinne IFRaseb 40,81, 9) Taneli Karvonen MynämI 40,45, 10) Lauri Honkanen ImU 36,56, 11) Jonathan Lindroos EspTa 36,16, 12) Benjamin Tasa VehkVei 36,11, 13) Juho Leveelahti VirtU 35,98, 14) Pietari Ruuskanen VarkKV 33,29, 15) Ahti Pokkinen IFSibboV 32,59, 16) Lauri Hirvelä JämsI 31,90, 17) Niilo Waher TuUL 30,57, 18) Tomi Simonen AlavVi 30,23, 19) Eetu Jokela AlavVi 29,68, 20) Samuel Kotilehto NaantLöy 29,15, 21) Markus Huhtala PiikkKe 29,10, 22) Jooseppi Sallinen SavonlRie 27,81, 23) Taneli Hietala AlavVi 27,53, 24) Artjom Kiviharju EspTa 22,37, 25) Otto Junnila IFSibboV 19,61, Lari Nikkanen NaantLöy NM, Juho Koponen VarkKV NM.
 
15-v.
300 m Loppukilpailu -Final: 1) Joel Turkka TampPy 36,20, 2) Julius Lehto TampU 36,58, 3) Evangelos Spartiotis EspTa 37,07, 4) Jonathan Roos IFRaseb 37,88, 5) Sakke Petäjäsaari KarhU 38,16, 6) Vilho Happonen JyväskKU 38,18, 7) Nuutti Kokko RaisKu 38,87, 8) Juho Haapala MaskKa 40,32.
300 m Karsinta – försök: 1) Joel Turkka TampPy 37,38, 2) Julius Lehto TampU 38,12, 3) Nuutti Kokko RaisKu 38,31, 4) Sakke Petäjäsaari KarhU 38,52, 5) Jonathan Roos IFRaseb 38,57, 6) Juho Haapala MaskKa 38,61, 7) Evangelos Spartiotis EspTa 38,83, 8) Taavi Leppänen IkaalU 38,85, 9) Vilho Happonen JyväskKU 38,92, 10) Aarne Laaksonen KoskKai 39,27, 11) Roope Turunen IkaalU 39,42, 12) Robert Silenko LauttLu 39,58, 13) Tobias Honkanen PertPo 39,87, 14) Matias Kronlund HIFK 40,16, 15) Johannes Åhman IFDrott 40,21, 16) Milan Shilov EspTa 40,21, 17) Eeli Vuola HyvsU 40,47, 18) Bienvenu Boukono RekRai 40,90, 19) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 41,37. Erä 1: 1) Evangelos Spartiotis EspTa 38,83, 2) Vilho Happonen JyväskKU 38,92, 3) Aarne Laaksonen KoskKai 39,27, 4) Roope Turunen IkaalU 39,42, 5) Johannes Åhman IFDrott 40,21, 6) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 41,37, Erä 2: 1) Julius Lehto TampU 38,12, 2) Sakke Petäjäsaari KarhU 38,52, 3) Jonathan Roos IFRaseb 38,57, 4) Juho Haapala MaskKa 38,61, 5) Robert Silenko LauttLu 39,58, 6) Tobias Honkanen PertPo 39,87, Erä 3: 1) Joel Turkka TampPy 37,38, 2) Nuutti Kokko RaisKu 38,31, 3) Taavi Leppänen IkaalU 38,85, 4) Matias Kronlund HIFK 40,16, 5) Milan Shilov EspTa 40,21, 6) Eeli Vuola HyvsU 40,47, 7) Bienvenu Boukono RekRai 40,90.
2000 m: 1) Mikko Vesma TuUL 5.59,33, 2) Tuure Haapanen TuUL 5.59,61, 3) Johannes Helander LimNM 6.00,11, 4) Atte Nevala KU-58 6.00,82, 5) Carl Björkendahl PorvU 6.04,23, 6) Jussi Hyytiäinen MikkKV 6.05,92, 7) Matias Vesma TuUL 6.13,11, 8) Jussi Alastalo RiihimKi 6.17,60, 9) Lauri Paajanen EsboIF 6.18,26, 10) Atte Ylipahkala KuivAu 6.19,25, 11) Matias Lautamäki JanJa 6.20,37, 12) Aaro Ojala KuusKi 6.22,31, 13) Ahti Saarela LimNM 6.22,98, 14) Aapo Pasanen SeinäjSU 6.26,72, 15) Okko Vuorikoski LahdA 6.28,97, 16) Vili Olkkonen KangU 6.35,53, 17) Rasmus Krogell KU-58 6.37,09, 18) Juho Veikkolainen ViialVa 6.37,31, 19) Elias Risku KeskiUYU 6.38,68, 20) Benjamin Saarela ForssSa 6.44,68, 21) Onni Koskela IkaalU 6.55,71.
Seiväs: : 1) Joonatan Kemppainen PihtipTui 395, 2) Albin Lundberg VasaIS 370, 3) Aleksi Savolainen TampPy 360, 4) Anton Purola OulPy 350, 5) Andrei Kiviharju EspTa 330, 6) Leevi Lipponen LempKiYU 320, 7) Severi Rautio RaisKu 280, Tuomas Turpeinen SalVil NH,
Kolmiloikka: 1) Jonatan Kinnunen SaarijPu 13,82, 2) Patrik Jakonen PorinYU 12,87, 3) Alexander Björkgren IFDrott 12,80, 4) Oskari Käpyaho LapVi 12,61, 5) Aaron Utulahti VihdVie 12,14, 6) Rasmus Lahti IFDrott 11,95, 7) Aleksi Savolainen TampPy 11,90, 8) Arttu Peltola JyväskKU 11,71, 9) Jeremi Siimes TuUL 11,53, 10) Luukas Saari JyväskKU 11,45, 11) Jonatan Enfors IFÅsar 11,45, 12) Kristofer Aaltonen HKV 11,41, 13) Tomi Salmela VihdVie 11,36, 14) Nuutti Kokko RaisKu 11,33, 15) Markus Takkinen LiedPa 11,32, 16) Mikko Mäkipää YlöjU 11,22, 17) Okko Savola TampPy 11,20, 18) Okko Tiilikainen ViipU 11,19, 19) Simon Stjärnfelt IFÅland 11,10, 20) Kasperi Valonen TampPy 11,07, 21) Ari Mahmoudian TampPy 10,84, 22) Toni Appelqvist EsboIF 10,75, 23) Mathias Gustafsson TuUL 10,67, 24) Topi Rantanen YlöjU 10,64, 25) Severi Rautio RaisKu 10,21, Antti Pihlavisto HKV NM.
Kiekko: 1) Kaius Kaleva EspTa 47,70, 2) Touko Puro LappVei 47,18, 3) Juho Kuvaja SeinäjSU 46,07, 4) Martin Jahnsson TuUL 45,20, 5) Janne Läspä KaustPV 44,44, 6) Aaro Viitala EspTa 43,70, 7) Johannes Kiviranta KanksLei 43,57, 8) Jonas Suomalainen TuUL 42,46, 9) Toni Haapapuro PihtipTui 40,58, 10) Ilmari Pehkonen RekRai 40,23, 11) Aleksis Hanhisalo HIFK 40,14, 12) Cristian Råmark VeikkVei 40,08, 13) Kalle Mäkinen VantSa 39,87, 14) Markus Mäkilaine TurWei 38,07, 15) Joonas Pulkkinen RistU 36,81, 16) Niko Lehtonen TurWei 36,23, 17) Joona Tuusjärvi HIFK 35,43, 18) Kalle Palola HIFK 34,34, 19) Karel Sylla JuankKuo 33,59, Kaius Kemppainen TuUL NM.
Tytöt 14-v.
300 m Loppukilpailu -Final: 1) Vilma Itälinna TampPy 40,83, 2) Ida Henricson BorgåAk 41,90, 3) Elise Lähdemäki SeinäjSU 41,91, 4) Emma Tainio PaimU 42,07, 5) Nea Immonen JoensKa 42,95, 6) Nella Varjas EspTa 43,06, 7) Anna Pursiainen EspTa 43,10, 8) Heidi Salminen JyväskKU 43,81.
300 m Karsinta – försök: 1) Vilma Itälinna TampPy 41,81, 2) Ida Henricson BorgåAk 42,35, 3) Elise Lähdemäki SeinäjSU 42,59, 4) Emma Tainio PaimU 42,70, 5) Nella Varjas EspTa 43,05, 6) Nea Immonen JoensKa 43,24, 7) Anna Pursiainen EspTa 43,29, 8) Heidi Salminen JyväskKU 43,56, 9) Fiia Kajula RaisKu 44,34, 10) Lova Forsman IFDrott 44,75, 11) Mimosa Virranheimo KaarUra 45,12, 12) Aada Puosi EurajVei 45,28, 13) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 45,80, 14) Milla Maaninen RaahVe 46,58, Essi Tuukkanen LahdA DNS. Erä 1: 1) Ida Henricson BorgåAk 42,35, 2) Emma Tainio PaimU 42,70, 3) Anna Pursiainen EspTa 43,29, 4) Heidi Salminen JyväskKU 43,56, 5) Fiia Kajula RaisKu 44,34, 6) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 45,80, 7) Milla Maaninen RaahVe 46,58, Essi Tuukkanen LahdA DNS, Erä 2: 1) Vilma Itälinna TampPy 41,81, 2) Elise Lähdemäki SeinäjSU 42,59, 3) Nella Varjas EspTa 43,05, 4) Nea Immonen JoensKa 43,24, 5) Lova Forsman IFDrott 44,75, 6) Mimosa Virranheimo KaarUra 45,12, 7) Aada Puosi EurajVei 45,28.
2000 m: 1) Venla Saari JyväskKU 6.28,38, 2) Emma Hietaranta LappUM 6.34,80, 3) Vilma Pere EurRai 6.39,70, 4) Aliisa Keskinen ToijVau 6.56,09, 5) Anni Föhr NilsNu 6.58,12, 6) Iiris Helander JyväskKU 6.58,67, 7) Iris Engeness HIFK 6.59,41, 8) Pihla Salonen PorinYU 7.03,72, 9) Inka Metsämäki SeinäjSU 7.09,51, 10) Emilia Tala ViipU 7.10,33, 11) Rita Simola LempKiYU 7.10,96, 12) Frida Häggkvist IFKraft 7.11,03, 13) Kerttu Niiranen KarhKa 7.11,13, 14) Ronja Haavisto NokU 7.11,83, 15) Iida Haukilahti VetU 7.12,71, 16) Ellen Seisto EspTa 7.13,49, 17) Sini Rahkonen PolvijU 7.13,93, 18) Pinja Kourula JanJa 7.15,01, 19) Pinja Kämi TammRy 7.17,81, 20) Vilma Patrikainen NokU 7.20,07, 21) Hanna Kyösti HimU 7.27,26, 22) Siiri Heikkilä KarhKa 7.27,68, 23) Juulia Tala ViipU 7.28,14, 24) Katharina Marekwia EspTa 7.29,21, 25) Minja Nietula ViipU 7.30,85, 26) Emma Ranta LempKiYU 7.34,66, 27) Liisa Jalava TuUL 7.37,36, 28) Siiri Ojanen TuUL 7.40,21, 29) Heta Veikkola LapVi 7.48,69, Jenna-Julia Kettunen KuopRei DNS. Erä 1: 1) Rita Simola LempKiYU 7.10,96, 2) Frida Häggkvist IFKraft 7.11,03, 3) Kerttu Niiranen KarhKa 7.11,13, 4) Ellen Seisto EspTa 7.13,49, 5) Vilma Patrikainen NokU 7.20,07, 6) Hanna Kyösti HimU 7.27,26, 7) Siiri Heikkilä KarhKa 7.27,68, 8) Juulia Tala ViipU 7.28,14, 9) Katharina Marekwia EspTa 7.29,21, 10) Minja Nietula ViipU 7.30,85, 11) Emma Ranta LempKiYU 7.34,66, 12) Liisa Jalava TuUL 7.37,36, 13) Siiri Ojanen TuUL 7.40,21, 14) Heta Veikkola LapVi 7.48,69, Erä 2: 1) Venla Saari JyväskKU 6.28,38, 2) Emma Hietaranta LappUM 6.34,80, 3) Vilma Pere EurRai 6.39,70, 4) Aliisa Keskinen ToijVau 6.56,09, 5) Anni Föhr NilsNu 6.58,12, 6) Iiris Helander JyväskKU 6.58,67, 7) Iris Engeness HIFK 6.59,41, 8) Pihla Salonen PorinYU 7.03,72, 9) Inka Metsämäki SeinäjSU 7.09,51, 10) Emilia Tala ViipU 7.10,33, 11) Ronja Haavisto NokU 7.11,83, 12) Iida Haukilahti VetU 7.12,71, 13) Sini Rahkonen PolvijU 7.13,93, 14) Pinja Kourula JanJa 7.15,01, 15) Pinja Kämi TammRy 7.17,81, Jenna-Julia Kettunen KuopRei DNS.
Korkeus: : 1) Saga Vanninen TampPy 171, 2) Lotta Putkiranta EspTa 169, 3) Saimi Lupala IFRaseb 161, 4) Nita Rasi PihtipTui 152, 5) Linnea Wiik IFSibboV 149, 6) Vilma Luoma-Nirva TeuvRi 149, 6) Silja Arohonka SeinäjSU 149, 8) Heljä Halonen MikkKV 149, 9) Ellinoora Riikinsaari EspTa 145, 9) Nea Luokkanen HimU 145, 11) Amanda Kulju IisVi 145, 12) Saara Mattila KoskKai 145, 13) Julia Vuolli KoskKai 145, 14) Emilia Rantala ValkHa 145, 15) Sade Railevirta TampPy 140, 16) Juulia Inkinen LahdA 140, 16) Victoria Lindberg IFSibboV 140, 18) Viivi Korpela KaustPV 135, 19) Veera Karjalainen ValkHa 135, 20) Veera Koskinen LahdA 130, 20) Ronja Mihailov MikkKV 130,
Kolmiloikka: 1) Meeri Elomaa SeinäjSU 11,20, 2) Saana Takala SeinäjSU 11,10, 3) Riikka Savolainen JyväskKU 11,01, 4) Aada Aho RaisKu 10,93, 5) Sofia Ylinen SeinäjSU 10,88, 6) Aino Koskela RiihimKi 10,77, 7) Oona Majoinen JoensKa 10,69, 8) Ilona Ruohola TuUL 10,56, 9) Aada Kokko JoensKa 10,37, 9) Aada Mikkilä SeinäjSU 10,37, 11) Saana Peura TervTe 10,35, 12) Ilana Onnela NaantLöy 10,30, 13) Sandra Johansson BorgåAk 10,30, 14) Emilia Kilpinen LempKiYU 10,20, 15) Emma Tainio PaimU 10,15, 16) Emilia Voutilainen HKV 10,11, 17) Emmi Nieminen TammRy 9,92, 18) Heljä Halonen MikkKV 9,91, 19) Aino Koskimäki KerU 9,87, 20) Vera Karttunen PorinYU 9,85, 21) Iida Vuorjoki KuivAu 9,85, 22) Vilma Luoma-Nirva TeuvRi 9,81, 23) Maryana Ishanova HämeenlTa 9,73, 24) Eevi Immonen MikkKV 9,59, 25) Salla Pekkala OulPy 9,57, 26) Aleksandra Viljanen HKV 9,57, 27) Nina Seppälä PorinYU 9,54, 28) Alina Loikas TuUL 9,40, 29) Ines Pajuniemi TuUL 9,34, 30) Sanni Suhonen EspTa 9,13, 31) Sanni Tohmola OulPy 9,04, 32) Lotta Karinen EspTa 8,98, 33) Julia Tienhaara HämeenlTa 8,94, 34) Ellen Brusila TuUL 8,07.
Kiekko: 1) Patricia Kellgren HIFK 46,07, 2) Nellinoora Maunula ViipU 43,43, 3) Vilma Räsänen ViitVie 42,38, 4) Annukka Vainonen IitPy 40,36, 5) Enni Aula PohjKoi 39,97, 6) Jaana Leppinen KarijTa 38,07, 7) Tara Saikkonen ParikkU 37,86, 8) Nea Luukkonen PuumVi 37,35, 9) Sanni Hirttiö PohjKoi 33,98, 10) Aino-Kaisa Sihvonen VirtU 33,58, 11) Siiri Elomaa TampPy 33,27, 12) Petra Pikkarainen RiihimKi 32,00, 13) Ella-Maria Multala KeskiUYU 31,38, 14) Marika Virtanen SomE 31,25, 15) Mette Karppanen UrjU 30,80, 16) Pihla Sipilä TuUL 29,88, 17) Ella Ala-Lahti LempKiYU 28,40, 18) Anniina Pirkkala ViipU 27,52, 19) Maria Juhala KanksLei 27,07, 20) Mia Kaaro VehkVei 26,76, 21) Michelle Karlsson VasaIS 26,58, 22) Heta Neuvonen EspTa 26,45, 23) Petra Ojanen TuUL 26,29, 24) Carolina Granö IKFalken 25,97, 25) Viivi Lundberg TampPy 25,80, 26) Emma Backlund BorgåAk 25,54, 27) Michelle Nyback IFNykn 25,53, 28) Nea Hirvonen RiihimKi 24,98, 29) Emilia Vörlin KokkVei 24,97, 30) Sofia Hagman IKFalken 24,93, 31) Minea Hölsö LahdA 24,05, 32) Amanda Parkkinen TuUL 23,92, 33) Elviira Niemelä TuUL 23,30, 34) Nea Savola LahdA 22,98, 35) Heini Mäenpää TampPy 22,77, 36) Liisa Tuusjärvi HIFK 22,14, 37) Nathalie Nyback IFNykn 20,52, 38) Emmi Tuominen KeskiUYU 18,68, 39) Mila Siro ParkU 12,66.
15-v.
300 m Loppukilpailu -Final: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 39,55, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 39,83, 3) Linnea Loukola RaisKu 41,75, 4) Vilma Hakala EspTa 41,76, 5) Nelli Mustola KalajJu 42,34, 6) Siiri Lithovius LimNM 43,02, 7) Enni Katajalaakso KannU 43,40, 8) Julia Raunio HKV 43,42.
300 m Karsinta – försök: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 40,54, 2) Nelli Mustola KalajJu 42,12, 3) Siiri Lithovius LimNM 42,66, 4) Linnea Loukola RaisKu 42,83, 5) Vilma Hakala EspTa 42,85, 6) Emma Mäkikallio PohjKoi 43,10, 7) Enni Katajalaakso KannU 43,30, 8) Julia Raunio HKV 43,62, 9) Kerttu Niinimäki ViialVa 43,98, 10) Rosa Salonen KU-58 44,00, 11) Emmi Pennanen JyväskKU 44,12, 12) Johanna Kulmala PylkönmY 44,12, 13) Siiri Salo JyväskKU 44,34, 14) Tia Palmunen HyvsU 44,70, 15) Sonja Kuusinen TuUL 45,37, 16) Saara Suonpää SomE 45,97, Sandra Piippo-Pinho HIFK DNS. Erä 1: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 40,54, 2) Nelli Mustola KalajJu 42,12, 3) Siiri Lithovius LimNM 42,66, 4) Rosa Salonen KU-58 44,00, 5) Tia Palmunen HyvsU 44,70, Erä 2: 1) Linnea Loukola RaisKu 42,83, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 43,10, 3) Johanna Kulmala PylkönmY 44,12, 4) Siiri Salo JyväskKU 44,34, 5) Sonja Kuusinen TuUL 45,37, 6) Saara Suonpää SomE 45,97, Erä 3: 1) Vilma Hakala EspTa 42,85, 2) Enni Katajalaakso KannU 43,30, 3) Julia Raunio HKV 43,62, 4) Kerttu Niinimäki ViialVa 43,98, 5) Emmi Pennanen JyväskKU 44,12, Sandra Piippo-Pinho HIFK DNS.
2000 m: 1) Moona Korkealaakso LappUM 6.34,48, 2) Pinja Kotinurmi LahdA 6.36,34, 3) Alisa Virtanen JyväskKU 6.37,91, 4) Heljä-Viivi Unkila FinnMR 6.50,79, 5) Lotta Tarvainen KuopRei 6.52,84, 6) Lotta-Maria Maine LauttLu 6.52,87, 7) Veera Kontkanen JoensKa 6.55,24, 8) Helmi Karjainen LempKiYU 6.55,50, 9) Janette Vänttinen PorvU 6.57,24, 10) Julia Junkkala VammsVoi 6.57,24, 11) Nelli Hiippavuori MaarMa 7.04,13, 12) Pinja Koivisto KauhWi 7.11,19, 13) Iines Aho TuUL 7.17,34, 14) Katri Saavalainen SysmSi 7.17,70, 15) Ada Koskelainen KarhU 7.19,72, 16) Nella Mutka SavonlRie 7.22,40, 17) Sofia Piispa SalVil 7.23,72, 18) Kaisla Keiski KälvTa 7.23,86, 19) Aino Vuorinen ValkHa 7.24,32, 20) Henna Korpi AavasU 7.24,53, 21) Anni Jauhola AlatPi 7.25,10, Pinja Ohtonen HKV DNF, Siina Sahlberg VähänkVie DNF.
Korkeus: : 1) Erica Nyström KuusKi 165, 2) Roosa Latva-Laturi AlajA 165, 3) Venla Pulkkanen LahdA 163, 4) Milka Riiali ImU 161, 5) Siiri Tuominen KokemKV 149, 6) Janette Lohilahti NurmijYU 149, 6) Eerika Markkula KihnU 149, 8) Wolferiina Mörönen TuUL 149, 9) Nea Kylmänen NurmijYU 149, 10) Fina Backholm VasaIS 145, 10) Essi Kärhä NurmijYU 145, 12) Julianna Heikkinen LänsiUU 145, 13) Aino Takala NaantLöy 145, 14) Melina Riikonen NaantLöy 140, 14) Jenni Kallioniemi NurmijYU 140, 16) Pihla Poikolainen HyvsU 140, 17) Saara Rantanen HyvsU 130, 18) Vilja Westerberg LänsiUU 130,
Kolmiloikka: 1) Emma Weckström LappUM 11,87, 2) Nea Lento TampPy 11,76, 3) Wilhelmiina Harju JyväskKU 11,49, 4) Milla Pirkkalainen SavonlRie 11,36, 5) Rosa Muurasniemi TampPy 11,25, 6) Nelli-Rosa Korpua PorinYU 11,15, 7) Janika Jokinen TampU 11,02, 8) Laura Koivukoski EurajVei 10,80, 9) Isabel Nieminen BorgåAk 10,76, 10) Noora Tiainen LappUM 10,62, 11) Lilli Kärkkäinen JyväskKU 10,57, 12) Emilia Heino TampPy 10,54, 13) Stiina Kokkonen TampU 10,51, 14) Emmi Kiviharju IisVi 10,50, 15) Helena Saarinen LiedPa 10,48, 16) Beda Salmi JyväskKU 10,47, 17) Lotta Joenpolvi ViipU 10,47, 18) Elina Männikkö KuivAu 10,47, 19) Aino Ahtola HKV 10,45, 20) Ronja Kallionpää JanJa 10,23, 21) Siiri Metsälä EspTa 10,22, 22) Essi Eriksson HKV 10,21, 23) Sofia Tivinen MikkKV 10,19, 24) Jemina Saari NurmijYU 10,05, 25) Iitu Heikkinen KuivAu 10,04, 26) Emma Kuikka JanJa 9,85, 27) Lotta Vainionpää TuUL 9,72, 28) Jenni Kallioniemi NurmijYU 9,65, 29) Adeliina Siikala EspTa 9,64, 30) Sara Kinnunen LahdA 9,42, 31) Janette Lonkainen TuUL 9,41, 32) Vilja Ketolainen ViipU 9,38, 33) Aada-Amanda Martineero TuUL 9,30, 34) Laura Kankkunen KeskiUYU 9,18, Kia Vesala LahdA DNS.
Kiekko: 1) Venla Väliharju TampPy 44,21, 2) Silja Kosonen SomE 43,21, 3) Anni Vähäkoski YlöjU 41,81, 4) Veera Laamanen HeinI 41,64, 5) Annukka Saalismaa OulPy 41,43, 6) Saskia Nahi EspTa 36,76, 7) Riia Toivanen JuankKuo 35,15, 8) Iida Uosukainen EspTa 33,17, 9) Emmy Ollas BorgåAk 32,49, 10) Daniela Sandås TuUL 32,35, 11) Rafaela Liski TuUL 32,35, 12) Meri Elomaa TampPy 32,01, 13) Elin Källberg IFFemman 31,81, 14) Olivia Lähdesmäki JyväskKU 31,43, 15) Olivia Sabel IFFemman 30,38, 16) Ronja Kallionpää JanJa 30,08, 17) Ilona Vuori MarttMu 29,66, 18) Anni Liikanen KuusEV 29,55, 19) Minttu Törnblom TampPy 28,82, 20) Riikka Kataja UrjU 28,47, 21) Lina Olenius BorgåAk 28,42, 22) Sini Siro ParkU 28,09, 23) Olivia Palmu JanJa 28,06, 24) Lotta Martikainen LieksU 27,21, 25) Fini Becker TampPy 25,56, 26) Lara Långström SomE 25,01, 27) Laura Sanden UrjU 23,37, Camilla Forsberg JyväskKU NM, Liinu Salo ValkHa NM, Milla Martikainen LieksU NM.

 

,


lahtonen_ja_karvonen.jpg

mona_korkealaakso.jpg

putkiranta_ja_vanninen.jpg

,

,

,


emma_weckstrom.jpg

,

,


mikko_vesma_ii.jpg