TJIG:lle on kysyntää, Kellgren ja Vehmaa päätöspäivän onnistujia

TJIG:lle on kysyntää

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa viikonloppuna kilpailtu 10-17-vuotiaiden Tampere Junior Indoor Games rikkoi tänä vuonna kirkkaasti osallistujaennätyksen. Ilmoittautuneiden urheilijoiden lopullinen määrä oli peräti 1721.

Nyt 24. kertaa järjestetty vuosittainen tapahtuma on kasvanut noin 1000-1200 urheilijan määristä varsin nopeaa tahtia viime vuosina.

– Viime vuonna lisätty 17-vuotiaiden sarja vauhditti kasvua, mutta yleensäkin on ollut kasvava trendi kaikissa ikäluokissa. Selkeälle hallikauden ykköstapahtumalle on kysyntää ja vakiintunut ajankohta viikon 10 viikonloppuna on lukkiutunut ihmisten kalentereihin, TJIG:n pääsihteeri Elisa Hakanen toteaa.

Hakasen mukaan TJIG:n vahvuus on myös Messu- ja Urheilukeskuksen puitteet. Missään muualla Suomessa ei vastaavaa kilpailua talviaikaan pystyttäisi järjestämään.

– Meidän puolitoista hallia mahdollistaa näinkin laajat lajikirjot ja sarjoja on myös jokaiselle ikäluokalle. Samana päivänä pystyy tekemään hyvin eri lajeja. Verrattuna kesän YAG:hen on se enemmän pirstaloituneempi kuin TJIG, Hakanen pohtii.

Onko 2000 realismia?

Näillä osallistujamäärillä herää kysymys, onko nykyisellä aikataululla ja lajikirjolla mahdollista järjestää yli 2000 urheilijan kisat. Hakanen pitää sitä täysin mahdollisena.

– Meillä on vitsailtu 2000 urheilijasta. Perjantai-iltaan pystytään saamaan enemmänkin lajeja. Toki sitten on nämä 130 hyppääjän pituudet, mitkä tosin menevät hyvin jouhevasti, kun pystytään jakamaan neljään ryhmään. Toivotaan että ei ainakaan osanottoa tarvitse lähteä rajoittamaan. Kun viikonlopuksi tullaan kisailemaan, pitää antaa tehdä paljon lajeja, Hakanen korostaa.

Kisajärjestelyistä vastaava Tampereen Pyrintö on saanut sitoutettua oman väkensä hyvin talkootyöhön. Kahden päivän aikana toimitsijatehtävissä on reilut 200 henkeä.

– Meillä on lisäksi hyvä reilun kymmenen hengen ydinporukka tekemässä rekrytointia. Hienosti lasten vanhemmatkin ymmärtävät tapahtuman merkityksen lapsille sekä koko seuralle. Taloudellisestikin TJIG on merkittävä, Hakanen muistuttaa.


tjig_katsomo_1.jpg

,

TJIG kerää paikalle Suomen parhaat

TJIG:n arvostus on erittäin korkealla urheilijoiden keskuudessa. Hakanen muistelee, että aivan alkuaikoina saattoi joinakin vuosina vanhemmissa sarjoissa olla SM-arvokin, mutta nykyisin sitä ei ole.

– Vaikka ei virallista SM-arvoa ole, kokoontuvat Suomen huiput tänne. Onhan TJIG hyvä tasonmittaus siitä missä mennään. Menestystä TJIG:ssä pidetään kovana juttuna.

Muun muassa kaksinkertaiselle kultamitalistille HIFK:n Patricia Kellgrenille TJIG oli selkeä hallikauden päätapahtuma.

– Tämä on kuin SM-kisa. TJIG, YAG ja SM-kisat ovat kauden kohokohdat. Seuraavaksi tähdätään sitten YAG:hen, Kellgren viittasi kesäkuun puolivälissä Espoossa käytävään suurtapahtumaan.

Hakanen iloitsee 17-vuotiaiden sarjan hyvästä vastaanotosta. Sekä N17 60 metrillä että pituudessa oli yli 50 osallistujaa.

– Siinä ei ainakaan drop-out-ilmiö näy, kun katsoo 17-vuotiaiden määriä. Vaikka kaksi viikkoa aikaisemmin oli 17-vuotiailla omat SM-hallit, niin siitä huolimatta on kysyntää. Kisaajia riittää vielä tännekin.

Pyrintö onnistui järjestelyissä loistavasti

Vuoden 2018 TJIG sujui huikeasta urheilijamäärästä huolimatta ilman mitään ongelmia Pyrinnön osoittaessa jälleen rautaista ammattitaitoa suurten kisojen järjestäjänä.

– Jos ei puhelin juurikaan viikonlopun aikana soi, niin se on merkki, että on mennyt hyvin. En muista, että olisi aikoihin ollut näin rauhallista viikonloppua. Sanaton olen meidän talkooporukan panoksesta, Hakanen kehuu.

Myös urheilijat ja yleisö hoitavat oman ruutunsa asianmukaisesti.

– Vanhemmat ovat kiltisti katsomossa ja keskikenttä on vain urheilijoille. Aikataulukin kun vielä toimii tällä tavoin, täytyy kiittää kilpailunjohtajaa, Hakanen antaa kunnia siitä toimesta vastaavalle Jukka Hosiolle.

,


kellgren_patricia.jpg

Patricia Kellgren pitää TJIG:tä kuin SM-kilpailuna.

,

Kellgren tuplamestari huipputuloksin

Helsingfors IFK:n Patricia Kellgren voitti lauantaina jo 15-vuotiaiden kiekon historian kovimmalla hallituloksella ja jatkoi sunnuntaina kuulan TJIG-mestaruudella.

Tulos 14,87 sijoittuu kaikkien aikojen hallilistalla kakkoseksi. Ainoastaan Mari Wahlman vuonna 1994 silloisissa 16-vuotiaiden SM-hallikisoissa Tampereella on työntänyt yli 15 metrin lukemin 15,34.

– Kuula on päälajini, mutta kiekkokin lentää, kun loppu on siinä niin hyvä. Muuten ei kiekon tekniikka ole niin hyvä, kolmesti viikossa kuulaa ja kahdesti kiekkoa harjoitteleva Kellgren kertoi.

Kellgren löysi heitot vähän kuin vahingossa.

– Vihasin pienempänä kuulaa ja lähestulkoon itkin kun piti mennä rinkiin. Mutta huomasinkin, että laji sopii minulle ja tykästyin siihen, Porvoosta käsin päivittäin Espooseen harjoittelemaan matkaava Kellgren naurahti.

Leveelahti kukisti Vannisen pika-aidoissa

15-vuotiaiden kuulan kakkoseksi työnsi monipuolinen Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen, joka tyrkkäsi loistavasti 13,92.

60 metrin aidoissa Vanninen nappasi viikonlopun neljännen henkilökohtaisen mitalinsa, mutta sai tunnustaa Helsingin Kisa-Veikkojen Linda Leveelahden paremmakseen.

Sekä Leveelahdelle että Vanniselle merkittiin loistavat ajat 8,89 Leveelahden viedessä kultaa tuhannesosilla.

Myös 14-vuotiaissa tytöissä mentiin lujaa Espoon Tapioiden Carla Liukkosen voittaessa tuloksella 9,07.

Saman ikäisten poikien voittoon juoksi Lappeenrannan Urheilu-Miesten Konsta Rutonen ajalla 8,68.

Rutonen voitti myös 300 metriä kellojen pysähtyessä aikaan 38,76.

,


vehmaa_kasperi_.jpg

Kasperi Vehmaa voitti päätöspäivänä kaksi kultaa. Palkintokorokkeella seurana oli myös Lappeenrannan Urheilu-Miesten ”maskotti” Arto-nalle, joka on saanut nimensä aiturilegenda Arto Bryggaren mukaan.

,

Kasperi Vehmaa haluaa pitää sisaruksensa takanaan

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa voitti sunnuntaina sekä 13-vuotiaiden 60 metrin aidat että pituuden erinomaisin tuloksin.

60 metrin aidoissa Vehmaa sivusi ennätystään 9,03 ja pituudessa kohensi entistään 26 senttiä lukemiin 5,58.

Vehmaa-nimi esiintyy pikamatkoilla ja pituussuuntaisissa hypyissä tiheään, sillä myös kaksosveli Rasmus ja kolme vuotta vanhempi sisko Essi kilpailevat.

– Kyllä meillä kotona on välillä vähän kisailua. Rasmus ei ole minua parempi missään, mutta heitoissa on lähempänä. Sisko pärjää vielä aidoissa, mutta ei enää sileällä eikä pituudessa, myös kolmiloikkaa mielellään hyppäävä Kasperi teki selväksi näkemyksensä sisaruskolmikon marssijärjestyksestä.

Tonneilla pidettiin vauhtia

1000 metrin kisoissa saatiin myös muutamia erinomaisia voittoaikoja. Kestävyysjuoksunuoret Suomen Konsta Manninen vei nimiinsä 12-vuotiaiden poikien kisan ajalla 3.04,39 ja Porin Yleisurheilun Sofia Sivunen tyttöjen numeroin 3.13,68. Vielä kolmannenkin aika tytöissä oli 3.16,41.

12-vuotiaiden poikien kuulan voitti Porvoon Urheilijoiden Aatu Kangasniemi yli kolmen metrin erolla kakkoseen. 13,70 työntänyt Kangasniemi kohoaa kakkoseksi kaikkien aikojen hallitilastossa.

Imatran Urheilijoiden Sisu Mikkilä venytti 14-vuotiaiden poikien pituusvoittoon hyvällä tuloksella 6,01. Mikkilä kohensi ennätystään 33 senttiä.

12-vuotiaiden tyttöjen ykköseksi ponnisti Vehmaisten Urheilijoiden Emmi Mäkinen, jonka paras kantoi 4,96.

tuloksia

,


tjig_2018_tunnelmaa_1.jpg