Tervo juniori-SE:llä MM-finaaliin: "Ei mikään nappiheitto", seiväsmiehet finaaliin

Tervo juniori-SE:llä MM-finaaliin: "Ei mikään nappiheitto"

Karhulan Katajaisten Krista Tervo voitti naisten moukarinheiton karsintakilpailun 19-vuotiaiden MM-areenalla Bydgoszczissa ikäluokan SE-tuloksella 64,63. Myös edellinen SE 64,17 oli Tervon nimissä. Se syntyi toukokuun lopussa Helsingissä.

Tervon tulos syntyi kolmannella heitolla. Kaksi edellistä kantoivat 56,65 ja 58,86, mikä ei olisi vienyt Tervoa loppukilpailuun. Sinne vaadittiin 58,87.

– Ei siinä mitään hätää ollut. Otin ne kaksi ensimmäistä heittoa liian rauhassa. Tiesin, että kun pistän vähän lisää vauhtia, se tulee sieltä, Tervo totesi.

– Kolmas heitto oli ihan ok. Ei sekään mikään nappiheitto ollut, mutta tuollaisen samanlaisen kuin saisi finaalissa, Tervo suunnitteli.

Myös Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen eteni moukarinheiton lauantaiseen loppukilpailuun. Hän oli karsinnassa kolmanneksi paras kesän parhaallaan 62,67, joka syntyi heti avausheitolla.

– Hyvä, että tuli tuollainen heti ensimmäisellä. Nyt voi lähteä finaaliin ılman paineita, Koskinen sanoi.

Suomalaiskaksikon väliin karsintakilpailun kakkoseksi kiilasi norjalainen Beatrice Llano, joka heitti 63,60. Karsintaraja oli 61,50.

Miesten seiväshypyn karsintakilpailusta Someron Esa Tommi Holttinen ja Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää etenivät loppukilpailuun. Kumpikin ylitti 520. Holttinen oli karsinnassa 10:s ja Kujanpää 12:s.

Holttiselta aloituskorkeus 510 meni toisella yrittämällä, samoin 520. Kujanpään pääsi aloituskorkeutensa 495 kolmannellaan, 510 meni ensimmäisellä ja 520 toisella. Holttinen on tänä kesänä tehnyt ennätyksekseen 527 ja Kujanpää 530.

– Keli oli hyvä, aika kevyet tuulet. Myös hyppypaikka oli hyvä. Hyppyinä omat ylitykset eivät ollut kummoisia. Finaaliin on varaa parantaa. Sieltä haen ennätystä, Holttinen sanoo.

Karsinnan voitti Australian Kurtis Marschall, joka ylitti ainoana 530. Karsintaraja oli 535.

Esbo if:n Jessica Rautelin avasi seitsenottelun juoksemalla 100 metrin aidat ennätysvauhtiaan 14,15. Myötätuulta juoksussa oli +1,7 metriä sekunnissa. Oma ennätys koheni 0,03 sekuntia. Tampereen Pyrinnön Maria Huntington avasi ottelun juoksemalla pika-aidat 14,26.

Rautelin ylitti korkeushypyssä kesän parhaansa 165. Huntington hyppäsi 168.;

Kokonaiskilpailussa Huntington on kahden lajin jälkeen 18:s pistein 1772 ja Rautelin 19:s. Hänellä on koossa 1752 pistettä.

tuloksia

 


suvi_koskinen_1542.jpg