Tero Pitkämäki Seinäjoella: Kilpailu-ura jatkuu, päätös viikon vanha

Tero Pitkämäki Seinäjoella: Kilpailu-ura jatkuu

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ura jatkuu. Seitsenkertainen arvokisamitalisti kertoi päätöksestään jatkaa kilpailemista tiedotustilaisuudessa Seinäjoella.

– Viikko sitten tein päätöksen, niin kauan jouduin asiaa märehtimään. Vielä koetetaan heittää. Ihan satavarmaa se ei ole, mutta sen verran valoisa viimeinen kuukausi on ollut, että kisavietti on herännyt jälleen kerran, eli homma jatkuu, Pitkämäki sanoi

Pitkämäen, 35, kilpailukausi tyrehtyi viime kesänä kesäkuussa Paavo Nurmen kisoihin, kun tukijalan polvesta katkesi eturistiside. Pitkämäki kokeili kuntoutuksen jälkeen heittämistä polvituen kanssa. Se ei toiminut, ja ortopedi Harri Panula operoi polven.

Leikkauksen jälleen Pitkämäellä alkoi kuntoutus ja samalla harkinta uran jatkosta. Kumpikaan ei ollut helppoja.

– Aluksi oli harvoja hetkiä jolloin nousi pintaan niitä ajatuksia, että voisin vielä heittää. Kelkka alkoi kääntyä lokakuun alussa, kun pääsi juoksulenkille ja tekemään asioita kunnolla. Silloin kaikki alkoi pikkuhiljaa mennä siihen suuntaan, että haluan kokeilla. En halunnut poistua kentältä ontuen ja luovuttaa, Pitkämäki viittasi Paavo Nurmen kisojen tapahtumiin.

– Ei ollut yksittäistä hetkeä, jolloin päätös syntyi. Siirsin ja siirsin sitä. Haluaisin nähdä miten polvi kuntoutuu.

Päätöksen Pitkämäki teki yksin.

– Harkinta oli oma päätös. Sain olla kaikessa rauhassa, Pitkämäki sanoi.

Mitä nyt pystyy tekemään?

– Olen juossut lenkkejä lokakuun alusta. Periaatteessa normaalia peruskuntokauden tekemistä ollut käsillä jo jonkun aikaa. Heittänyt olen jonkun verran, mutta paikaltaan, Pitkämäki sanoo.

–  Olen tehnyt myös kovempia juoksuvetoja ja hyppyjä. Punttitreeniä olen päässyt tekemään myös jaloille. Tällä hetkellä teen voimanhankintaa vasemmalle jalalle. Se on heikompi kuin oikea. Parin kolmen kuukauden jälkeen pääsee jo harjoittelemaan normaalisti.

Panula: Kuntoutus kaksi kuukautta

Pitkämäen eturistisiteen korjannut ortopedi Harri Panula on ollut tyytyväinen Pitkämäen kuntoutuksen edistymiseen. Myös leikkaus onnistui odotusten mukaan.

–  Leikkauksessa reiden sisäsivulta otetaan kaksi jännettä, käännetään ympäri ja ommellaan yhteen. Siitä tulee vahva punos, Panula kertaili kuinka eturistisiteeseen tehty siirre syntyi. 

–  Käytän erilaista tekniikkaa kuin muut, ruuvi-proppu -systeemiä, jossa ruuvi laitetaan jänneryppään sisälle. Ruuvi sitten puristaa siirteen 360 astetta kanavan sisälle. Olen käyttänyt tätä  tekniikkaa 15 vuotta.

Panula ottii siirteen toisesta jalasta. 

– Se nopeuttaa kuntoutusta. Tero on nyt normaalia aikataulua kaksi kuukautta edellä. Hän on nyt tehnyt treenejä, joita tehdään normaalisti neljän kuukauden jälkeen. Parin kuukauden päästä hänen pitäisi päästä normaaliharjoitteluun.

Ensi kesänä yleisurheilukausi huipentuu Qatarin Dohassa pidettäviin MM-kisoihin 27.9-6.10. Omia kesän tavoitteitaan Pitkämäki ei ole löynyt lukkoon.

– En vielä osaa odottaa kesältä mitään. Tavoitteena on päästä keväällä kilpailemaan.