Tampereen keskus kehittyy, oma tila kuntouttavaan ja palauttavaan harjoitteluun

Tämä on ensiaskel tai Step one kuten Tommi Evilä sen ilmaisee. Evilä puhuu Pirkkahalliin yläkertaan syntyneestä palauttavan ja kuntouttavan harjoittelun tilasta. Sen yhteydessä on lepotila, joka sopii esimerkiksi läksyjen tekoon.

- Tällä eliminoidaan sitä aikaa ja rasitusta, joka menee, kun siirrytään koulusta, kotiin ja harjoituspaikalle. Tänne voi tulla koulusta suoraan, tehdä läksyt, syödä eväät ja tehdä harjoituksen, Suomen Urheiluliiton kaupunkivalmennuskeskusta Tampereella vetävä Evilä sanoo.

- Tämä on myös tila, jossa ollaan oikeasti yhdessä. Jos sinulla on vamma, voit tehdä kuntouttavaa treeniä ja muu porukkaa tulee tänne palauttelemaan, valmistautu- maan treeniin, lepäilemään tai tekemään läksyjä. Tämä on sitä yhteisöllisyyttä, Evilä sanoo.

Tilassa on kuntopyöriä, rekki, selkäkippi, painonnostotanko, venyttelypaikat, kyykkytelineet, käsipainoja, puolapuut ja kaikenlaista muuta huoltavaan ja palauttavaan harjoitteluun tarvittavaa.

- Tila on tarkoitettu täkäläisille akatemiatasoisille yli 17-vuotiaille urheilijoille. Nuorisopäällikön valvonnassa tänne pääsevät myös nuoremmat, ja kun Pirkkahallissa on erittäin yhteistyöhaluiset vahtimestarit, etukäteen sopimalla tänne pääsee myös messujen aikana, Evilä sanoo.

Moukarisentterillä asiantuntijaverkosto apuna

Evilän johdolla Tampereen kaupunkivalmennuskeskus on käynnistynyt vauhdikkaasti. SUL:n moukarinheittovalmentajan Kalle Lehmusvuoren ympärille Tampereelle on rakennettu moukarisentteriä, joka järjestää maajoukkuelei- ritystä viidesti vuodessa.

- Siihen ympärille on luotu asiantunti- javerkosto, jossa on asiantuntijat fysioterapiaan ja sensomotoriikkaan, ravintoasioille ja lääkäri. Vielä mietitään, kuinka maksimoidaan mentaalivalmennuspuolen asiat, Evilä sanoo.

Evilä muistuttaa, että kun urheilijat tulevat leirille, asiantuntijoiden rinki on heidän ympärillään, eikä heidän apunsa jää vain leiritoimintaan.

- Leirin jälkeen porukka vetää asiat yhteen. Urheilijat käydään läpi yksi kerrallaan. Sen jälkeen kommunikoidaan ja sparrataan urheilijan omien asiantunti- joiden kanssa. Verkostolla myös varmistetaan, että leirillä, missä harjoituskuorma helposti kasvaa, ei pääse syntymään vammoja.

Aitaklinikat käyntiin, maajoukkuesuunnitelma jalkautuu

Keskuksen muista lajeista pika-aitojen toiminta lähti liikkeelle elokuun alussa, kun Jussi Ihamäki tuli SUL:n pika-aitojen valmentajaksi, eli NOV-valmentajaksi.

- Ihamäki on ollut Valmentajien am- mattitutkinnolla (VEAT) meidän muiden valmentajien kanssa rakentamassa ja suunnittelemassa järjestelmää ja pääsi nyt aloittamaan työt. Hän pitää kerran viikossa aitaklinikan 14-18-vuotiaille. Hänellä on myös omia valmennettavia, joihin liittyi juuri kaksi tamperelaisjuoksijaa. Jussi tekee myös yhteistyötä 400 metrin aitureiden kanssa ja jalkauttaa lajin maajoukkuetoiminnan mallia, Evilä sanoo.

- Seiväshypyssä Turussa tekee loistotyötä Minna Nikkasen, Wilma Murron, Tommi Holttisen ja muiden kanssa Jarno Koivunen ja koko toiminnassa on isona apuna Seivästalli ry.

- Jarno on kivikova ammattilainen, joka hoitaa työnsä itsenäisesti, mutta heittää minulle ajatuksia leiritysten ja muiden asi- oiden suhteen. Niistä sitten keskustellaan.

Valmentajille luentotilaisuuksia

Kuulan ja kiekonheiton erikoismiehet Mika Lönnblad ja Anssi Mäkinen ovat olleet Tampereen keskusvalmentajina muiden muassa järjestämässä leiritystä. Lauri Hollo on ollut apuna kestävyysjuoksussa ja Tampereen Urheiluakatemian kautta Tiia Hautala seitsenottelusta.

Evilä aikoo lisätä Lönnbladin ja Mäkisen käyttöä, jolle on löytynyt tukea neuvotteluissa Tampereen Urheiluakatemian valmennuskeskuspäällikön Hannele Hiilloskorven kanssa.

Yhteispeliä SUL:n kaupunkivalmennuskeskuksen tärkeimpien kumppaneiden Tampereen kaupungin ja urheiluakatemian kanssa Evilä kiittelee sujuvaksi.

- Kaupungin ja Akatemian kanssa dialogi toimii ja asioita saadaan aikaiseksi. Nyt yhtenä isona visiona on saada aikaiseksi keskustelua paikallisen yrityselämän kanssa, kuinka voisimme olla avuksi toisillemme, Evilä sanoo.

- Tulevan vuoden iso haaste on saada valmentajayhteisöt toimintaan mukaan. Nyt Pirkkahalliin on saatu hankituksi valmentajien toiveiden mukaisia uusia laitteita kuten siirrettävä vastusvetolaite ja optiset kennot, joita voidaan käyttää kesällä ulkona. Sitä selvitellään, että mitä muuta halutaan. Ainakin luentotilaisuuksia on suunnitelmissa. Niistäkin pitää keskustella valmentajien kanssa, että tiedetään, mitä halutaan.

Yksi tasokas asiantuntijavieras on jo varmistunut, kun puolalainen moukarinheiton olympiavoittaja Syzmon Ziolkowski tulee Tampereelle 25. marraskuuta. 

Juttu on julkaistu hlijattain ilmestyneessä SUL:n valmennusjulkaisussa Huippu-Urheilu-Uutisissa 3/2017.

17.11.2017 - 15:34