Tällaista oli yleisurheilu 130 vuotta sitten

Tällaista oli yleisurheilu 130 vuotta sitten

Suomen Yleisurheiluarkistolla on kunnia julkaista toinen osa Ari Törmän kokoamasta kirjasarjasta Athletics in 19th Century, joka kertoo yleisurheilusta vuosina 1885 – 1888.

Edellinen osa vuosista 1881-1884 julkaistiin vuosi sitten. Kirjasarjan toisessa osassa on nyt merkittävästi enemmän kuvia, kuin ensimmäisessä. Tämä osa sisältää kaikkiaan 33 piirroskuvaa oman aikansa lehdistöstä, joista osa on ajalle tyypillisiä yksityiskohtaisia kuvasarjoja.

Yleisurheilu oli jo 130 vuotta sitten laajalti levinnyt kolmelle eri manterelle. Erityisesti Britannian, Yhdysvaltain, Australian ja Uuden-Seelannin lehdistöä on nyt tutkittu kymmeniätuhansia sivuja historiallisten sanomalehtiarkistojen kautta. Kaikki aiemmat yleisurheilutilastot ovat remontoitu perusteellisesti ja uusien historian unohtamien löytöjen määrä on satoja ja taas satoja.

Vuosien 1885 – 1888 Top50-vuositilastojen ohella julkaistaan kautta aikain tilasto päivättynä vuoden 1884 loppuun ym. Aivan uusi aluevaltaus on 3000 metrin estejuoksun tilastointi. Estejuoksun harrastus oli jo 1880-luvulla laajaa. Esteiden määrä ja laatu kuitenkin vaihtelivat suuresti, mikä on edellyttänyt tarkkaa lähdekritiikkiä.

1800-luvun yleisurheiluhistoriaa kirjoitetaan nyt monin osin uudestaan. Yleisesti on kerrottu, että skotti Peter Cannon juoksi 3 maililla ja 5000 metrillä ammattilaisten ME:n 5.5.1888, mutta tämä tapahtuikin 14.5. Syy virheeseen on, että tasoitusjuoksu 5.5. päättyi tasapeliin ja ME juostiin uusintakilpailussa yhdeksän päivää myöhemmin.

Tosin tämäkään ei pidä paikkaansa, koska Cannon oli jo edellisenä vuonna sekä Forfarissa että Dundeessa juossut vielä paljon kovempaa, mutta aika otettiin tuolloin Skotlannissa vain yhdellä kellolla, mistä silloiset englantilaiset auktoriteetit saivat hyvän syyn kyseenalaistaa Cannonin hurjan tuloksen, joka löi yli 20 sekunnilla siihenastisen (englantilaisen juokseman) 5000 metrin ME:n.

 

Maailman parhaat tulokset olympiadina 1885 – 1888

100 m: 1) Harry Johnson USA 10,4. – Viettävällä radalla: Harry Bethune CAN & George Petley ENG 10,4.

200 m: 1) Ernest Pelling ENG 21,8.

400 m: 1) Harry Greenwood NZL 47,2.

800 m: 1) Lon Myers USA 1.53,6.

1500 m: 1) Walter George ENG 3.55,6.

5000 m: 1) Paddy Cannon SCO 14.37,7.

10000 m: 1) William Cummings SCO 31.24,0.

Maraton: 1) George Cartwright ENG 2.45.01.

3000 m ej: 1) M.Mahoney ENG 9.33,8.

110 m aj: 1) Charles Daft ENG 15,5 (myötätuuleen), 2) John Purcell IRL 15,6.

400 m aj: 1) Samuel Morris ENG 56,9.

Korkeus: 1-2) William Byrd Page USA & John Fitzpatrick USA 193.

Seiväs: 1) Tom Ray ENG 357.

Pituus: 1) Malcolm Ford USA 709.

3-loikka: 1) Daniel Shanahan IRL 15,25.

Kuula: 1) Charles McHardy SCO 14,88.

Kiekko: 1) Nebert GER 37,00.

Moukari: 1) James Mitchell IRL 39,62.

Keihäs: 1) Adolf Wigert SWE 35,81.

 

Kirjaa voi tilata hintaan 40,- osoitteesta mikko.nieminen@DLC.fi tai puhelinnumerosta 019 – 545 115.

Kirja julkaistaan Suomen Yleisurheiluarkisto -yhdistyksen jäsenille maksuttomana jäsenetuna. Edullisin tapa hankkia kirjasarja tai sen yksittäiset osat itselleen on liittyä jäseneksi. Jäsenmaksusta ja yhdistyksemme muusta toiminnasta voi tiedustella osoitteesta mikko.nieminen@DLC.fi – vastaan mielihyvin kaikkiin kysymyksiin.