Tähti, Piispanen ja Manni lupaavassa vauhdissa Nottwilissä

Tähti vaivatta finaaliin

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti liikkui lujaa Sveitsin Notwillin radalla viikonvaihteessa. Tähti kelasi 100 metrillä luokkansa (T54) kauden kärkiajan 13,85. Se syntyi täysin tuulettomassa säässä.

Hyvässä vauhdissa olivat myös T51-luokassa 100 ja 200 metrin kakkossijat kelannut Toni Piispanen ja T34-luokassa 200 metriä voittanut Henry Manni.

Tähti kelasi sunnuntaina 200 metriltä jaetun kakkossija ajalla 25,47. Voiton vei matkan viime vuosien kärkinimi Hollannin Kenny Van Weeghel ajalla 25,37. Tähti johti kisaa vielä 150 metrin jälkeen.

– Kenny runttasi lopussa ohi kovalla maksiminopeudellaan. Tulos on joka tapauksessa loistava ja kelauksena se oli yksi parhaista 200 metrin kisoistani pitkään aikaan, Tähti sanoi.

Tyytyväinen Tähti oli myös edellispäivän 100 metrin kärkiaikaansa.

– Kelaus oli erittäin vahvaa varsinkin 20 metristä 60 metriin. Ensimmäiselle 20 metrille pitää vielä löytää hieman lisää ja toisaalta myös viimeiselle 40 metrille.

Piispanen: ME:n alitus ei riittänyt

Piispasen vauhti oli kohdallaan 200 metrillä, mutta voittoon ei riittänyt edes aiemmin ME:n alittaminen.

– Hyvä kelaus. Aika 38,07 on noin 0,7 sekuntia parempi kuin viime vuonna. Nyt mennään kyllä todella kovaa, mikä ei ole ihme paralympiavuonna, Piispanen tuumi.

Belgian Peter Genyn voitti kisan ajalla 37,47. Hän voitti myös edellispäivänä kelatun 100 metriä ajoin 20,90-21,01.

– Startissa epäonnistuin ja voima ei suuntautunut eteen vaan liiaksi ylös. Tätä ensimmäistä 30 metriä pitää harjoitella ennen kesäkuun EM-kisoja, Piispanen kertaili pikamatkaa.

Henry Manni rypisti voittoon T34-luokan 200 metrillä ajalla 27,86. Edellispäivän 100 metrin kilpailu toi viidennen sijan ajalla 15,97.

– Hyvä, tasaisen varma kelaus minulta, Manni kertaili 200 metrin kilpailua.

Manni päätti kisaviikonvaihteen 800 metrin kolmanteen sijaan.

– Rohkea kelaus. Olin kärjessä vielä 700 metrin kohdalla, mutta lopussa ei puristus aivan riittänyt.

Nottwill, Sveitsi:

Kv. kilpailujen suomalaistulokset lauantailta ja sunnuntailta:

T34: 100 m: 1) Rheed McCracken Australia 15,38, 5) Henry Manni Suomi 15,97, 12) Tuomas Manni Suomi 17,51.

200 m: 1) Henry Manni 27,86,…8) Tuomas Manni 31,91.

800 m: 1) Mohamed Hammadi Arabiemiraatit 1.46,80,..3) Henry Manni 1.47,40.

T54 100 m: 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 13,85 (kk), 2) Kenny Van Weeghel Hollanti 14,01,…18) Esa-Pekka Mattila Suomi 15,23.

200 m: 1) Van Weeghel 25,37, 2) Tähti ja Richard Chiassaro Britannia 25,47,…12) Mattila 2803

T51 100 m: 1) Peter Genyn Belgia 20,90, 2) Toni Piispanen Suomi 21,01.

200 m: 1) Genyn 37,47, 2) Piispanen 38,07