Suomen Yleisurheiluarkisto oman katon alle

Suomen Yleisurheiluarkisto (SYUA) on hankkinut Littoisten vanhan verkatehtaan alueelta oman kiinteistön. Vapaaehtoisvoimin toimiva arkisto ja museo pääsee nyt ensimmäisen kerran oman katon alle. Toiminta uusissa tiloissa alkoi 1. kesäkuuta.

- Yhdistyksemme syntyi syksyllä 2004 tarpeesta tallettaa suomalaista yleisurheiluperinnettä. Vuosikymmenen aikana olemme koonneet erittäin suuren arkistoaineiston ja kirjaston. Vuokralta omiin tiloihin pääseminen antaa toiminnalle nyt aivan uutta ryhtiä ja luo jatkuvuutta, iloitsee Suomen Yleisurheiluarkisto -yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Nieminen (kuvassa 2. oik.).

Muutto omiin tiloihin oli ilman merkittävää ulkopuolista tukea toimivalle yhdistykselle suuri taloudellinen ponnistus. Rahoitusratkaisuun päästyä investointiin tulevaisuuteen. Uusien tilojen lisäksi hankittiin kokoelmia varten kiskoilla liikkuvat arkistovaunut.

- Yli kymmenen vuotta sinnittelimme juuri ja juuri riittävissä tiloissa. Nyt meillä on kahdessa kerroksessa riittävät tilat vuosikymmeniksi eteenpäin. Arkistovaunujen ansiosta kokoelmien vaatima lattiapinta-ala vähenee niin, että myös toimivat neuvottelutilat ja näyttelytilat voidaan rakentaa samaan kokonaisuuteen, Nieminen kertoo.

Juhani (kuvassa 2. vas.) ja Mirko Jalavan omistama Tilastopaja oy muuttaa samassa yhteydessä omat toimitilansa Yleisurheiluarkiston alivuokralaiseksi osana kokonaisratkaisua. Historiallinen suojeltu rakennus on aiemmin nähnyt monta muuta toimijaa. Se on palvellut mm. päiväkotina, kehitysvammaisyksikkönä, autokorjaamona ja historian hämärissä se on alkuaan ollut ratsuhevostalli.

Suomen Yleisurheiluarkiston kokoelmiin kuuluu jopa satatuhatta yleisurheilukilpailujen alkuperäispöytäkirjaa. Kirjastossa on valtaosa toisen maailmansodan jälkeistä yleisurheilukirjallisuutta ja -lehdistöä lähes kaikilla Euroopassa puhutuilla kielillä. Oman osansa muodostavat valokuvat, diakuvat, ääninauhat, filmimateriaali, videomateriaali ym. audiovisuaalinen aineisto.

- Itse olen Porvoosta. Alussa piti pohtia, onko valtakunnallisen arkiston ja museon pystyttäminen liian suuri urakka. Mutta yhteistyöllä ja talkoilla tämä kaikki on tehty. Jäsenistö on uskonut asiaansa ja tarpeen tullen löytänyt lisävoimia, Mikko Nieminen kiteyttää.

- Kyllähän tämä yhdenlainen kulttuuriteko on. Tarkoitus on, että sadan vuoden päästäkin Yleisurheiluarkisto on edelleen olemassa ja toimii entistä paremmin.

Yleisurheiluarkiston uudet toimitilat sijaitsevat vuonna 1823 perustetussa Littoisten verkatehtaan miljöössä, jonka edeltäjä Littoisten verkavanuttamo perustettiin samalle paikalle jo vuonna 1739. Tehdasmiljöö on luokiteltu merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.

Lisätietoja:

Mikko Nieminen, SYUA, pj.
019 - 545 115

mikko.nieminen@dlc.fi

---

kiinteisto_20150531_-_torma.jpg