Suomen parhaista maratoonareista puolet juoksee ulkomailla

Hyryläinen hyvässä vireessä ME-juoksussa

Kun tarkastellaan kotimaan miesten ja naisten vuositilaston 50 parasta maratoonaria, niin tänä vuonna he ovat lokakuun puoleenväliin mennessä kilpailleet 44 eri maratonilla, joista 22 kotimaassa ja 22 ulkomailla.

Kansainvälistymisen ohella toinen selkeä 2010-luvun trendi on, että Suomen naismaratoonarit menestyvät kansainvälisesti paljon miehiä paremmin. Vuoden 2017 aikana seitsemän suomalaista on selviytynyt jollakin kansainvälisellä maratonilla 10 parhaan joukkoon ja näistä seitsemästä naisia on kuusi.

Suomen paras maratoonari vuonna 2017 oli Anne-Mari Hyryläinen. Helsingin Jyrystä Nagu IF:ään siirtynyt Hyryläinen juoksi jo tammikuussa Dubaissa 2.32.19, mikä tulos oli kauden kotimainen kärkiaika aina 16. syyskuuta Jyväskylässä juostuihin SM-kilpailuihin saakka – miestenkin tulokset mukaan lukien!

Lontoon MM-kilpailuissa Hyryläinen kenties erehtyi hieman liian kovaan alkuvauhtiin, mutta juoksi silti 25:nneksi. Haastavissa olosuhteissa hänen kilometrinsä Lontoossa 5-20 kilometrin välillä olivat jopa nopeampia kuin Dubain ennätysjuoksussaan, millä hän kohosi naisten kautta aikain tilastossa viidenneksi.

Suomen maratonkauden jo lähestyessä loppuaan Hyryläinen sijoittuu yhä viidenneksi myös *miesten* tämän vuoden kotimaantilastossa. Muutoksia tähän asiaintilaan toki yhä toivotaan. Varsinkin Amsterdamin ja Frankfurtin maratoneilla 15. ja 29. lokakuuta juoksee vielä useita kotimaan kärkimaratoonareita.

 

Mannisen maailmanennätys ja Sandellin come-back

Anne-Mari Hyryläinen täytti elokuussa 39 vuotta. Vielä häntäkin kokeneempia ovat vuositilaston toiseksi ja kolmanneksi parhaat naismaratoonarit. Laura Manninen on 44-vuotias ja Annemari Kiekara 40-vuotias.

Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Laura Manninen (o.s. Markovaara) juoksi maaliskuussa New Yorkin perinteikkäässä Armoryssa maratonin 2.42.30, mikä on maailman kautta aikain paras hallissa juostu tulos naisten maratonilla. Valitettavasti hän ei terveydellisistä syistä päässyt kilpailemaan enää loppuvuodesta.

2000-luvun paras suomalainen kestävyysjuoksijatar Annemari Kiekara (o.s. Sandell) juoksi kesäkuussa Tukholmassa maratonin ensi kerran yhdeksään vuoteen. Sijoitus oli 12:s ajalla 2.49.16. Kuluneella viikolla hänet yhdessä miehensä kanssa valittiin Suomen Aikuisurheiluliiton kestävyysjuoksuvalmentajan tehtävään.

Viipurin Urheilijoiden 27-vuotias Nina Chydenius oli Laura Mannisen ohella ainoa kansainvälisen maratonin suomalaisvoittaja. Chydenius juoksi Bienwaldin maratonilla jälkimmäisen puoliskon 3.25 minuuttia ensimmäistä nopeammin, paransi ennätystään yli 13 minuuttia ja ehti ensimmäisenä maaliin ajalla 2.50.14.

Miesten maratonin viimevuotinen Suomen mestari Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela juoksi Berliinin maratonilla uuden ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkiajan 2.19.28. Nummela on parantanut ennätystään kolmella viimeksi juoksemallaan maratonilla joka kerta, yhteensä 7.26 minuuttia.

 

Siruajanotto ja väliaikojen tilastointi ovat yleistyneet

Ohessa ovat koottuna koko vuoden parhaat suomalaisten ulkomailla juoksemat maratontulokset. Useilla kansainvälisillä maratoneilla tulokset julkaistaan nykyisin ns. nettoaikoina. Tällainen on myös Tukholman maraton, missä parhaimmillaan on juossut useampi suomalainen kuin Helsinki City Marathonilla.

Valtaosa suurista maratoneista käyttää nykyisin siruajanottoa. Tuhansien juoksijoiden lähtöruuhkassa takarivistä lähtevien tulokset olisivat ilman sitä kymmeniä minuutteja hitaampia. Eräiltä maratoneilta, kuten Pariisin maratonilta, ei perinteisiä lähtölaukauksesta mitattuja aikoja enää kattavasti julkaistakaan.

Siruajanotto mahdollistaa myös aiempaa luotettavamman väliaikojen tilastoinnin ja niinpä Kansainvälinen yleisurheiluliitto vahvistaa nykyisin useita maailmanennätyksiä viiden kilometrin välein. Suomessa uusia matkoja ei ole juuri tilastoitu. Lopussa oleva luettelo parhaista väliajoista toimikoon tässä pohjatilastona.

Aivan kaikilta kansainvälisiltäkään maratoneilta ei virallisia väliaikoja vahvisteta. Oheisen tilaston merkittävin puute ovat toistaiseksi Laura Mannisen ennätysjuoksun väliajat. Ne ovat tilastoitu väliaikojen sijasta vähimmäisaikoina interpoloimalla loppuajan perusteella. (Vähimmäisajat on merkitty symbolilla <.)

Suomalaiset ovat juosseet vuonna 2017 miesten maratonin alle 2.50.00 ja naisten maratonin alle 3.25.00 seuraavissa maissa: Arabiemiirikunnat, Britannia, Espanja, Hollanti, Intia, Islanti, Italia, Latvia, Norja, Ruotsi, Saksa, Tanska, Viro ja Yhdysvallat. Oheinen katsaus sisältää myös tarkistetut nettilinkit virallisiin tuloksiin.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Suomalaismaratoonarit ulkomailla 2017

PARASTA A-RYHMÄÄ:

MUMBAI (IND) 15.1.2017 XIV Mumbain maraton

Naiset, Maraton: … Elina Junnila 40 VihtiTri 3.16.58. – Bruttoaika: 3.17.15.

http://www.kl-marathon.com/media/downloadablepdf/2017/06/14/fm-result-2017-updated-31-may.pdf

DUBAI CITY (UAE) 20.1.2017 XVIII Dubain maraton

Naiset, Maraton: … 10) Anne-Mari Hyryläinen 39 NaguIF 2.32.19 (kkk & ka-5).

http://dubai.mikatiming.de/2017/

BARCELONA (ESP) 11.3.2017 XL Barcelonan maraton

Miehet, Maraton: … 38) Pekka Kulpakko 34 EspTa 2.39.50, 69) Pasi Ahonen 32 HKV 2.44.35.

Naiset, Maraton: … 42) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.21.22, 76) Maija Salminen 35 Jyväskylä 3.27.19.

Bruttoajat: Kulpakko 2.39.57, Ahonen 2.44.40, Junnila 3.21.44, Salminen 3.47.10.

http://www.zurichmaratobarcelona.es/eng/resultados_e/2017/

KANDEL (GER) 12.3.2017 XLIII Bienwaldin maraton

Naiset, Maraton: 1) Nina Chydenius VU 2.50.14 (2:nen puolikas 3.25 min. 1:stä nopeampi). – Bruttoaika: 2.50.22.

http://coderesearch.com/sts/services/10050/857/m/-/-

NEW YORK CITY, Armory (NY) 25.3.2017 New Yorkin hallimaraton

Naiset, Maraton: 1) Laura Manninen 44 KU-58 2.42.30 (maailman paras hallitulos, ent. 2.44.44 Kate Pallardy USA 2016).

http://primetimetiming.com/2017/Armory262/index.php

Raportti: http://www.letsrun.com/news/2017/03/chris-zablocki-22148-laura-manninen-24230-break-world-indoor-marathon-records-armory-nyc-marathon/

Kuvia: https://www.runnersworld.com/newswire/two-world-records-fall-at-armory-nyc-indoor-marathon

ROOMA (ITA) 2.4.2017 XXXVI Rooman maraton

Miehet, Maraton: … 37) Magnus Hellström 42 SjuIF 2.40.36, 101) Mika Liitola 35 Helsinki 2.50.35.

Naiset, Maraton: … 50) Veera Kortelainen 37 Raja-KarjSu 3.21.56.

http://maratonadiroma.it/?!a/=/classifiche-2017/

HANNOVER (GER) 9.4.2017 XXVII Hannoverin maraton

Miehet, Maraton: … 42) Tero Halme 39 FinMR 2.50.53. – Bruttoaika: 2.50.56.

http://hannover.r.mikatiming.de/2017/

PARIISI (FRA) 9.4.2017 XLII Pariisin maraton

Naiset, Maraton: … 47) Riina Kuuselo 39 TP 3.06.37, 138) Julia Silvennoinen 22 TP 3.21.31, 218) Anna-Kaisa Pietiläinen 37 Tampere 3.27.29.

http://www.schneiderelectricparismarathon.com/en/event/results/results-marathon

ROTTERDAM (NED) 9.4.2017 XXXVII Rotterdamin maraton

Miehet, Maraton: … 50) Antti Hyttinen 34 VaajakKu 2.34.54, 60) Matti Teittinen 34 HeJy 2.36.25.

Naiset, Maraton: … 19) Soili Kosonen 36 EspTa 2.56.58, 54) Minna Juusela TP 3.10.52, 64) Mervi Kettunen 47 PuistU 3.13.49, 108) Katja Tikkanen 44 KuivasjAu 3.25.00, 143) Piia-Riina Rukakoski 30 TP 3.27.55.

Bruttoaikoja: Hyttinen 2.35.03, Teittinen 2.36.32, Kosonen 2.57.16, Juusela 3.11.22, Kettunen 3.14.57, Rukakoski 3.29.07.

http://www.nnmarathonrotterdam.org/info/previous-editions/results-2017/

BOSTON (MA) 17.4.2017 CXXI Bostonin maraton

(140 m alamäkeen viettävä rata.)

Miehet, Maraton: … 201) Simo Leone Skokie (FIN/USA) 2.41.57.

Naiset, Maraton: … 636) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.19.47.

http://registration.baa.org/2017/cf/Public/iframe_ResultsSearch.cfm

HAMPURI (GER) 23.4.2017 XXXII Hampurin maraton

Miehet, Maraton: … 72) Timo Valkonen 35 JKU 2.38.26, 126) Timo Nikula 39 HRC 2.43.52, 172) Petri Juuti 40 KU-58 2.46.44.

Naiset, Maraton: … 20) Paula Tukiainen 42 VU 2.51.20, 25) Sari Juuti 44 KU-58 2.54.12, 42) Mari Hyyppä 48 JKU 3.01.29, 73) Essi Tamminen 34 SuomPankUS 3.09.46, 100) Anne Kiljunen 40 HippMK 3.16.09, 165) Kati Oikarinen 56 HRC 3.24.47, 189) Sirpa Hukari 41 JKU 3.27.28, 216) Anne-Maria Marttila 45 TMK 3.28.51, 225) Sirpa Ropponen 57 HippMK 3.29.11.

Bruttoaikoja: Valkonen 2.38.31, Nikula 2.43.54, Tukiainen 2.51.22, Hyyppä 3.01.55, Tamminen 3.10.37, Kiljunen 3.17.44, Oikarinen 3.25.58, Hukari 3.29.03, Marttila 3.30.54, Ropponen 3.31.23.

http://hamburg.r.mikatiming.de/2017/

LONTOO (ENG) 23.4.2017 XXXVII Lontoon maraton

Miehet, Maraton … 277) Ossi Peltoniemi 31 YlikiimNM 2.38.15, 822) Are Haavisto 46 OulKonsSeptiimi 2.49.32.

Naiset, Maraton: … 415) Elina Haavisto 44 OulKonsSeptiimi 3.19.28, 845) Pia Ross 50 RauhalRR 3.29.54.

http://results-2017.virginmoneylondonmarathon.com/2017/

DÜSSELDORF (GER) 30.4.2017 XV Düsseldorfin maraton

Naiset, Maraton: … 28) Anu Ojanen 54 HämTa 3.23.36, 30) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.25.56.

Bruttoaikoja: Ojanen 3.24.00, Junnila 3.26.04.

http://www.rp-online.de/app/sport/marathon/

RIIKA (LAT) 30.4.2017 XXVII Riian maraton

Miehet, Maraton: … 15) James Messam 39 Vantaa (GBR) 2.45.25.

Naiset, Maraton: … 7) Mirja Vartiainen 46 EspTa 3.00.47.

Bruttoaikoja: Messam 2.45.29, Vartiainen 3.00.50.

https://www.rigasmaratons.lv/Results.aspx

KÖÖPENHAMINA (DEN) 22.5.2017 XXXVIII Kööpenhaminan maraton

Miehet, Maraton: … 49) Pasi Ahonen 32 HKV 2.45.40.

Naiset, Maraton: … 11) Jannica Granbacka 31 VasaIS 2.58.52, 68) Ida-Maaria Hokka VantVS 3.22.54, 83) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.24.36.

Bruttoaikoja: Ahonen 2.45.42, Granbacka 2.58.54, Hokka 3.23.29, Junnila 3.24.53.

http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=3322

TUKHOLMA (SWE) 2.6.2017 XXXIX Tukholman maraton

Miehet, Maraton: … 23) Marko Vaittinen 47 FoSa 2.35.26, 29) Björn Sandler PedersFa 2.37.36, 121) Tommi Lindeman 41 Tukholma (FIN) 2.50.03.

Naiset, Maraton: … 12) Annemari (Sandell-)Kiekara 40 FoSa 2.49.16 (come-back, ed. maraton 16.8.2008), 23) Maria Gahmberg 34 EspTa 3.00.22 (ed. ennätys 3.15.47 -14), 32) Marjut Hirvonen EspTa 3.06.05, 33) Ulla Huopaniemi 44 EspTa 3.06.37, 35) Pia-Maria Grandell 31 TuUL 3.07.18, 44) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.10.29, 91) Päivi Tryyki 49 VammLi 3.20.22, 95) Erika Lehtola EsboIF 3.21.27, 97) Katariina Tuovinen 22 VaasTo 3.21.34, 111) Leena Mäkäräinen KU-58 3.23.59, 114) Mari Kanerva 49 HYKSUS 3.24.17, 116) Johanna Rantanen TP 3.24.47, 121) Jonna Elovaara 41 VSVU 3.25.10, 146) Päivi Autio 38 YlänKi 3.27.02.

Bruttoaikoja: Hirvonen 3.06.31, Huopaniemi 3.06.53, Tryyki 3.20.52, Lehtola 3.22.01, Tuovinen 3.22.16, Kanerva 3.24.55, Mäkäräinen 3.25.11, Rantanen 3.26.19, Elovaara 3.25.47, Autio 3.27.49.

https://registration.marathongruppen.se/ResultList.aspx?LanguageCode=en&RaceId=51

TROMSSA (NOR) 17.6.2017 XXIX Keskiyönauringon maraton

Miehet, Maraton: … 8) Juho Latvala 31 Lyötyn Kisa/Team 1erski 2.45.36.

https://live.eqtiming.no/30833#result

LONTOO (ENG) 6.8.2017 XVI MM-kilpailut

Naiset, Maraton: … 25) Anne-Mari Hyryläinen 39 NaguIF 2.35.33.

https://www.iaaf.org/results/iaaf-world-championships-in-athletics/2017/iaaf-world-championships-london-2017-5151/women/marathon/final/result#resultheader

REYKJAVIK (ISL) 30.8.2017 XXXIV Reykjavikin maraton

Naiset, Maraton: … 25) Mari Kauri 49 TuUL 3.30.36. – Bruttoaika: 3.30.44.

http://marathon.is/results/rm2017/RM17_MARAHeKona.pdf

TALLINNA (EST) 10.9.2017 XVIII Tallinnan maraton

Miehet, Maraton: … 21) Pasi Ahonen 32 HKV 2.48.28, 25) Antti Iihola 42 2.49.50 (ent. ennätys 3.04.34 -16), 26) Ravinder Kohtaniemi 17 YkspihlRe 2.50.00, 37) Antti Kaasalainen 36 Lahti 2.53.07.

Naiset, Maraton: … 3) Ulla Huopaniemi 44 EspTa 3.02.10, 9) Tanja Ilomäki 43 RaholST 3.10.23, 12) Pia Ross 50 RauhalRR 3.13.59, 13) Jenni Koho 37 VieremKo 3.16.10, 18) Elina Junnila 40 VihtiTri 3.19.49, 25) Sirpa Hukari 42 JKU 3.24.48, 34) Anne Halkivaha 31 TuWe 3.28.16 (kävelyn olympiaedustaja 2012), 35) Johanna Virtaniemi 36 Häjyt 3.29.14, 38) Sanna Kullberg 42 KU-58 3.30.30 (Suomen mestari 2010), 39) Marianne Mäkinen 48 Tampere 3.30.27 (100 km Suomen mestari 2016), 45) Aila Arell 54 RaisJu 3.33.13.

Bruttoaikoja: Ahonen 2.48.35, Iihola 2.49.52, Kohtaniemi 2.50.01, Kaasalainen 2.53.11, Huopaniemi 3.02.18, Ilomäki 3.10.30, Ross 3.14.07, Koho 3.16.18, Junnila 3.19.54, Hukari 3.24.57, Halkivaha 3.28.36, Virtaniemi 3.29.22, Kullberg 3.30.49, Mäkinen 3.31.08, Arell 3.33.33.

http://www.championchip.ee/results/378

BERLIINI (GER) 24.9.2017 XLIV Berliinin maraton

Miehet, Maraton: … 42) Aki Nummela 32 HKV 2.19.28 (kkk), 215) Kennedy Charicha 21 TuUL (SSD/FIN) 2.35.55 (debyytti), 448) Thomas Sandvall 42 SjuIF 2.43.39, 491) Marko Luomi 48 LempKi 2.44.47, 607) Kalle Kolehmainen 46 PHAU 2.47.31, 669) Jarmo Stepani Bendel 47 KuopYSUS 2.48.46, Jukka Elomaa 45 TuMeKä 2.48.56, 768) Simo Leone Skokie (FIN/USA) 2.50.30, 778) Timo Toivari 56 FinMR 2.50.41, 788) Tero Yli-Kyyny 41 RauhalRR 2.50.55.

Naiset, Maraton: … 190) Riina Kuuselo 39 TP 3.10.55, 284) Nina Bergkulla 46 WasaEn 3.17.11, 315) Pilvi Muschitiello 3.18.53 (ent. ennätys 3.53.01 -16), 586) Carita Riutta 30 HKV 3.28.50 (400 m SM-7 -10).

Bruttoaikoja: Nummela 2.19.36, Charicha 2.36.03, Sandvall 2.44.04, Luomi 2.45,02, Kolehmainen 2.47.59, Elomaa 2.49.12, Bendel 2.49.15, Leone 2.50.52, Toivari 2.51.04, Yli-Kyyny 2.51.11, Kuuselo 3.12.12, Bergkulla 3.19.18, Muschitiello 3.21.26, Riutta 4.14.41 (ruuhkasssa vei 45.51 minuuttia päästä lähtöviivalle).

http://results.scc-events.com/2017/?pid=start

 

Parhaat väliajat:

Miehet,

10 km: Nummela 32.35 (5-15 km).

15 km: Nummela 48.58 (10-25 km), Charicha 52.10.

20 km: Nummela 1.05.27 (5-25 km), Charicha 1.09.30.

Puolimaraton: Nummela <1.09.09 (5-30 km), Charicha 1.13.17, Vaittinen 1.14.31 (Tukholma), Hyttinen 1.14.45 … Kohtaniemi 1.21.08.

25 km: Nummela 1.21.57 (5-30 km), Charicha 1.26.51, Vaittinen 1.28.37 (Tukholma), Hyttinen 1.28.41, Teittinen 1.29.54, Sandler 1.30.19 (Tukholma), Peltoniemi 1.31.01 (Lontoo), Leone 1.31.30 (Boston).

30 km: Nummela 1.38.30 (5-35 km), Charicha 1.44.56, Vaittinen 1.46.31 (Tukholma), Hyttinen 1.46.49, Teittinen 1.48.54, Sandler 1.49.13 (Tukholma), Peltoniemi 1.49.50 (Lontoo), Leone 1.51.06 (Boston), Kulpakko 1.53.36 (Barcelona), Hellström 1.54.05 … Kohtaniemi 1.56.05.

35 km: Nummela 1.55.17 (5-40 km), Charicha 2.04.15, Vaittinen 2.05.21 (Tukholma), Hyttinen 2.05.24, Teittinen 2.08.23, Sandler 2.08.52 (Tukholma), Peltoniemi 2.09.14 (Lontoo), Leone 2.11.31 (Boston) & 2.17.31 (Berliini), Kulpakko 2.12.36 (Barcelona), Hellström 2.13.18, Luomi 2.15.12, Sandvall 2.15.14, Ahonen 2.15.27 (Barcelona), Yli-Kyyny 2.16.38 (Berliini), Messam <2.17.13, Kohtaniemi 2.17.34, Haavisto 2.17.38.

40 km: Nummela 2.12.10, Charicha 2.25.29, Hyttinen 2.25.47, Vaittinen 2.26.03 (Tukholma), Teittinen 2.28.19, Sandler 2.28.45 (Tukholma), Peltoniemi 2.29.30 (Lontoo), Kulpakko 2.31.32 (Barcelona), Hellström 2.32.00, Leone 2.32.26 (Boston), Sandvall 2.35.03, Ahonen 2.35.46 (Barcelona), Luomi 2.36.05, Messam <2.36.49, Kohtaniemi 2.39.04, Kolehmainen 2.39.21, Haavisto 2.39.52, Iihola 2.39.58, Elomaa 2.39.59, Bendel 2.40.01.

Naiset,

5 km: Hyryläinen 17.41 (Lontoo 5-10 km) & 17.57 (Dubai), Kiekara 18.39.

10 km: Hyryläinen 35.30 (Lontoo 5-15 km) & 35.33 (Dubai 5-15 km), Kiekara 37.57, Manninen <38.48, Granbacka 39.18 (Kööpenhamina), Chydenius <39.32 (21,1-42,2 km), Juuti 40.30 (Hampuri 5-15 km).

15 km: Hyryläinen 53.14 (Lontoo 5-20 km) & 53.22 (Dubai 5-20 km), Kiekara 57.09, Manninen <57.42, Chydenius <59.18 (21,1-42,2 km), Granbacka 59.38 (Kööpenhamina), Juuti 61.01 (Hampuri 5-20 km), Kosonen 61.17.

20 km: Hyryläinen 1.11.09 (Dubai 5-25 km) & 1.11.17 (Lontoo), Kiekara 1.16.28, Manninen <1.16.57, Chydenius <1.19.04 (21,1-42,2 km), Granbacka 1.20.31 (Kööpenhamina), Juuti 1.21.34 (Hampuri), Kosonen 1.21.55.

Puolimaraton: Hyryläinen 1.15.06 (Dubai 5-30 km) & 1.15.16 (Lontoo), Kiekara 1.20.24, Manninen <1.21.15, Chydenius 1.23.25 (21,1-42,2 km), Granbacka 1.25.13 (Kööpenhamina), Juuti 1.26.04 (Hampuri), Kosonen 1.26.32, Gahmberg 1.29.13 (Tukholma), Juusela 1.29.53, Hyyppä <1.29.55 (5-30 km), Huopaniemi 1.30.08 (Tallinna).

25 km: Hyryläinen 1.29.06 (Dubai) & 1.29.27 (Lontoo), Manninen <1.36.11, Kiekara 1.36.27, Chydenius <1.39.11 (10-42,2 km), Granbacka 1.41.59 (Kööpenhamina), Juuti 1.42.08 (Hampuri), Kosonen 1.43.10, Gahmberg 1.46.15 (Tukholma), Hyyppä 1.46.33 (5-30 km), Huopaniemi <1.46.40 (Tallinna 21,1-25 km), Vartiainen <1.47.06 (Riika), Juusela <1.47.59 (21,1-30 km), Kuuselo 1.48.05 (Berliini) & <1.50.34 (Pariisi), Hirvonen 1.48.34 (Tukholma), Huopaniemi 1.49.09 (Tukholma), Muschitiello 1.49.17, Grandell 1.50.00 (Tukholma), Ilomäki <1.50.27 (21,1-30 km)..

30 km: Hyryläinen 1.47.07 (Dubai) & 1.48.26 (Lontoo), Manninen <1.55.25, Kiekara 1.56.36, Chydenius <1.59.02 (10-42,2 km), Juuti 2.03.10 (Hampuri), Granbacka 2.03.27 (Kööpenhamina), Kosonen 2.05.13, Gahmberg 2.07.47 (Tukholma), Huopaniemi 2.07.49 (Tallinna), Hyyppä 2.08.14, Vartiainen <2.08.32 (Riika), Hirvonen 2.10.20 (Tukholma), Juusela 2.11.11, Grandell 2.12.02 (Tukholma), Ilomäki 2.12.38, Kuuselo 2.11.26 (Berliini) & <2.12.41 (Pariisi), Tamminen 2.13.18, Muschitiello 2.13.37, Ross 2.13.47, Junnila 2.13.54 (Tukholma), Kettunen 2.16.00, Kiljunen 2.16.59, Koho 2.17.18.

35 km: Hyryläinen 2.05.39 (Dubai) & 2.07.45 (Lontoo), Manninen <2.13.59, Kiekara 2.18.09, Chydenius <2.21.12, Juuti 2.24.05 (Hampuri), Granbacka 2.26.05 (Kööpenhamina), Kosonen 2.26.55, Gahmberg 2.29.15 (Tukholma), Huopaniemi <2.29.39 (Tallinna 30-40 km), Vartiainen <2.29.57 (Riika), Hyyppä 2.30.06, Hirvonen 2.32.40 (Tukholma), Huopaniemi 2.33.52 (Tukholma), Grandell 2.34.26 (Tukholma), Kuuselo <2.34.48 (Pariisi), Ilomäki <2.35.41 (30-40 km), Juusela <2.35.43 (30-40 km), Tamminen 2.36.25, Junnila 2.36.59 (Tukholma), Ross <2.37.36 (Tallinna 30-40 km), Kettunen 2.38.20, Koho <2.40.59 (30-40 km), Muschitiello 2.38.54, Kiljunen 2.41.50, Bergkulla 2.42.13, Haavisto 2.44.03.

40 km: Hyryläinen 2.24.19 (Dubai) & 2.27.10 (Lontoo), Manninen <2.33.53, Kiekara 2.39.57, Chydenius <2.41.23, Juuti 2.44.58 (Hampuri), Kosonen 2.48.11, Granbacka 2.49.01 (Kööpenhamina), Gahmberg 2.51.05 (Tukholma), Vartiainen <2.51.22 (Riika), Huopaniemi 2.51.28 (Tallinna), Hyyppä 2.51.48, Hirvonen 2.56.04 (Tukholma), Kuuselo <2.56.55 (Pariisi), Grandell 2.57.20 (Tukholma), Ilomäki 2.58.45, Tamminen 2.59.33, Juusela 3.00.16, Junnila 3.00.37 (Tukholma), Ross 3.01.25 (Tallinna), Koho 3.04.40, Kiljunen 3.05.36, Bergkulla & Muschitiello 3.06.56, Haavisto 3.08.43, Tryyki 3.09.52, Lehtola 3.10.59, Silvennoinen <3.11.02, Kortelainen 3.11.07, Tuovinen 3.11.34 (Tukholma), Hokka 3.11.52, Hukari 3.12.30 (Tallinna), Kanerva 3.12.41, Ojanen <3.13.01.

 

Edellinen kotimaankatsaus 27.9.-4.10.