Suomen nopein mies haluaa harvalukuiseen eliittijoukkoon

Seppänen ja Myllymäki voittivat Turussa

Suomen nopeimman miehen tittelin viime kesänä Kalevan kisoista lunastanut Ville Myllymäki haluaa astua ensi kesänä yhä harvalukuisempaan sprintterijoukkoon.

Myllymäki aikoo nimittäin nipistää ennätystään (10,39) reippaasti ja siirtää sen kokonaan uusille kymmenysluvuille.

Samaan ovat suomalaisista pystyneet ainoastaan Tommi Hartonen (10,21), Markus Pöyhönen (10,23) ja Jonathan Åstrand (10,26).

– Pitää pysyä terveenä eikä saa rikkoa itseään, mutta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin vähintään 10,2 -alkuinen aika on tavoitteena. Myöhemmässä vaiheessa lähdetään tietenkin SE:n kimppuun. En näe sille mitään esteitä, jos kaikki menee hyvin, hän kertoo.

Myllymäki juoksi viime kesänä ennätyksensä 10,39 Porin Kalevan kisoissa, mutta ei millään tavalla optimiolosuhteissa.

– Siellä oli aika kylmä, ja ennätysjuoksussa jo juoksuja alla. Jäi kesästä sellainen tuntuma, että olisi ollut vielä parempaa tarjolla. Vasta Kalevan kisoissa ja Joensuussa palikat alkoivat loksahtelemaan kohdalleen, Myllymäki arvioi.

Kalevan kisoista jäi kuitenkin mukaan myös pieni vaiva vasempaan lonkankoukistajaan, joka jäi haittaamaan loppukesän juoksuja.

– Varsinkin Kuortane jäi harmittamaan. Siellä oli hyvät olosuhteet, mutta jalka oli verryttelyssä ärtyneen tuntuinen enkä viitsinyt riskeerata. Luulen, että siellä olisi voinut napsahtaa hyvä aika.

Kesästä jäi kuitenkin taskuun 100 metrin SM-kulta ja himoittu Suomen nopeimman miehen titteli.

– Kyllä se tiettyä itseluottamusta ja varmuutta tuo tekemiseen. Ei tarvitse jahdata sitä enää samalla tavalla, kun on saatu pää auki.

MM-hallit jäämässä väliin

Kuluvan syksyn Myllymäki on saanut harjoitella Turussa terveenä ja suunnitelmien mukaan. Harjoitteluun ei ole tehty juurikaan muutoksia valmentaja Kai Kyllösen kanssa.

– Jos viime vuoteen vertaa, niin syksyllä juostiin määrällisesti vähän enemmän. Vähän enemmän vetoja ja pidempiä vetoja, Myllymäki sanoo.

– Äkkiseltään voisi sanoa, että kokonaispaketti on taas vähän paremmin kasassa ja jokaisella osa-alueella menty eteenpäin.

Myllymäen talven ja kevään ohjelmassa on kaksi ulkomaan leiriä. Teneriffalle hän suuntaa heti tammikuun alussa reiluksi kahdeksi viikoksi, ja huhti-toukokuussa pidemmäksi ajaksi viime keväältä tuttuun Floridan Clermontiin.

– Siellä voisi alkaa jo kisailemaankin, kun Suomessa ei vielä välttämättä ole siihen aikaan kisakelejä. Minulla on ollut myös vähän allergiaoireita vuodesta riippuen, mutta siellä ei ainakaan viime vuonna ollut mitään.

Hallikaudella Myllymäki haluaa siirtää ennätyksensä 6,70 taas askeleen paremmalle kymmenykselle. Mutta Portlandin halli-MM-kisat jäävät suurella todennäköisyydellä väliin, vaikka tulosraja 6,65 alittuisi.

– Näillä näkymin ei tulisi lähdettyä sinne. MM-kisat ovat aika myöhään (17.-20.3.), joten ne lyhentäisivät kevään treenikautta huomattavasti.

Amsterdamin EM-välierä mielessä

Vielä kun Amsterdamin EM-kilpailut kisataan jo heinäkuun alkupuolella (6.-10.7), niin tuloskunto täytyy kaivaa esiin jo hyvissä ajoin.

 – Pitää olla heti valmis juoksemaan kovia aikoja alkukesästä, Myllymäki suunnittelee.

Miesten 100 metrin tulosraja EM-Amsterdamiin (10,38) on sadasosan Myllymäen viime kesän ennätystä parempi.

– Kyllä ne EM-kisat ovat ensi kesän ykköstähtäin. Jos kehitys jatkuu, ja miksei jatkuisi, niin siellä ovat tavoitteet ja mielestäni vähintään välierissä.

Edellisistä Zürichin EM-kisoista Myllymäki pullahti ulos Euroopan yleisurheiluliiton päätöksellä, vaikka hänet ehdittiinkin valita mukaan suomalaisten kisakoneeseen.

– Jos olisin juossut sen rajan silloin rikki, niin olisin ollut kisoissa. Se on hyvin yksinkertaista. Mutta en ole sitä asiaa enää miettinyt, se on ollutta ja mennyttä.