Suhr kohensi naisten halli-ME:n lukemiin 503

Olympiavoittaja Jenn Suhr korotti seiväshypyn naisten halli-ME:n lukemiin 503. Tulos syntyi Brockportista New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa käydyssä kilpailussa.

Myös aiempi ennätys oli 33-vuotiaan amerikkalaishyppääjän nimissä ja sentin heikompi kuin Brockportissa hypätty tulos.

Suhr aloitti Brockportissa korkeudesta 460, joka meni toisella. Sen jälkeen hän ylitti helposti 482 ensimmäisellään. Tämä jälkeen rima nostettiin halli-ME korkeuteen, jonka Suhr meni kolmannellaan.

Suhr yritti ME-tulosta jo kaksi viikkoa sitten Kentissä, Ohiossa, mutta joutui silloin tyytymään kilpailun voittoon tuloksella 491. Suhrin ulkorataennätys on 492 ja vuodelta 2008.

Naisten ulkoratojen ennätys 506 on Venäjän Jelena Isinbajevan nimissä.

Suhr voitti olympiakultaa Lontossa 2012. Hän on myös Pekingin 2008 olympiakisojen hopeamitalisti ja Moskovan 2013 MM-kisojen kakkonen.

Tänä talvena Suhr tavoittelee MM-hallien voittoa Portlandissa maaliskuussa.


jenn_suhr_12212.jpg